Näytetään tekstit, joissa on tunniste mindfuck. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mindfuck. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. heinäkuuta 2015

YLEN VIHANPUNAINEN TIISTAI TV:SSÄ



Tätä on suomalaisten veronmaksajien kustantama Yle - täynnä kulttuurimarxilaisen ideologian hapattamaa ylistystä kaikelle sille mikä on ollut tuhoisaa eurooppalaiselle sivilisaatiolle viimeisten vuosikymmenien aikana. Kierointahan tässä on se, että nämä tuhoisat virtaukset esitetään rutiinomaisesti ja kyseenalaistamatta ns. "hyvinä asioina" pahaa aavistamattomille television töllöttäjille.



Yle Teema Tiistai 7.7. klo 17:15 Historia: Henry Ford *UUSINTA*

2/2. Henry Ford loi pohjan uudenlaiselle autoteollisuudelle Yhdysvalloissa, mutta hän oli tunnettu myös kiivaana ammattiyhdistysliikkeen vastustajana ja juutalaisten vihaajana. Tutkijat arvioivat Fordin elämäntyötä. (U) Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.


Yle TV2 Tiistai 7.7. klo 21:00 
Ajankohtainen kakkonen  

Kreikkalaisperhe murheellisissa tunnelmissa kansanäänestyksen jälkeen. Vakavasta aivovammasta toipuva Pekka Hyysalo kuntoutuu intialaistohtorin opeilla. Pelkosenniemi toivottaa pakolaisia tervetulleeksi Lappiin. HD


Yle Teema Tiistai 7.7. klo 21:00 
Historia: Freedom Summer 1964

1/2. Vuoden 1964 kesällä yli 700 vapaaehtoista opiskelijaa yhdessä paikallisten afrikanamerikkalaisten järjestöjen kanssa kampanjoi mustien äänioikeuden puolesta Mississippissä. Liike tunnetaan nimellä Freedom Summer. Äänitekstitys: suomi.



Yle TV1 Tiistai 7.7. klo 21:00 
Sodan sukupolvi (K16)  *UUSINTA*

(Unsere Mütter, unsere Väter) 1/3. Minisarja kuvaa II maailmansotaa saksalaisnuorten silmin. Vuonna 1941 Berliinissä viisi ystävää nostaa maljan ystävyydelle. Tulevaisuus odottaa, mutta ensin on koettava sota. (U) HD Äänitekstitys: suomi. K16 (väkivalta, ahdistus).



Yle Teema Tiistai 7.7. klo 23:10 Ruotsalaisen feminismin historiaa  *UUSINTA*

Sarja alkaa. 1/3. Onko feminismi kadottanut suuntansa? Vuonna 1999 julkaistu feministiantologia Pilluparvi kohahdutti kansankotia. Belinda Olsson tutkii, millaista on nykyfeminismi. Kuuluuko rinnanvilauttelu asiaan? HD Äänitekstitys: suomi.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

CHUTZPAH! KUKA LOPUTTOMASTA HOLOHÖPÖTYKSESTÄ HYÖTYY?



YLE TV1, 12.6. 2013, klo19.00 Historiaa: Juutalaislasten pelastajat


Natsit surmasivat 1,5 miljoonaa juutalaislasta ja epätoivoiset vanhemmat koettivat kaikin keinoin piilottaa lapsiaan. Eva Kuper pääsi kolmevuotiaana piiloon nunnaluostariin ja tapaa nyt 62 vuoden päästä pelastajansa.
 


Tässä Ylen linkissä pääsee katsomaan ko. ohjelman loputonta höpötystä.
  
Pahoittelut lukijoille, että tämä Ylen levy on todella kulunut ja pätkii ikävästi, mutta tällaisenä se soi taas tämänkin keskiviikon historiadokumentti-sarjassa:

"Tätä tarinaa ei saa koskaan unohtaa.....Tätä tarinaa ei saa koskaan unohtaa ..........kräk....unohtaa....unohtaa....kräk...unohda muut...unohda muut....älä tätä..... kräk ....tätä ....tätä ...kräk ...holo ...holo .... holo...höpöhöpö"

Miksikö jo 70 vuotta rahissut savikiekko pyörii jälleen kerran Ylen propagandakeskuksessa? Kyllähän Helsingin yliopiston kulttuurimarxilaisessa korruptatiivisten pseudotieteiden tiedekunnan sosiaalipsykologian laitoksella se edistyksellinen™ syy tiedetään. Asiasta on kertonut mm. Yle Watchin vanha tuttu, sosiaalipsykologian mindfuckista väitellyt Inari Sakki:
Kokeellisessa tutkimuksessa suomalaisille esitetään esimerkiksi muistoja toisen maailmansodan aikaisista Karjalan nälkäleireistä ja ruotsalaisille Ruotsin natsiyhteyksistä ja pakkosterilisaatioista, Sakki kertoo. Muun muassa Saksassa tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan olettaa, että tällainen manipulaatio herättää kollektiivisia häpeän ja syyllisyyden tunteita, joilla on Sakin mukaan yhteys myönteisempiin käsityksiin ulkoryhmiä – esimerkiksi maahanmuuttajia – kohtaan.


***********STOP PRESS! SEITSEMÄS KERTA TODEN SANOO***********



YLE TV 2, 12.6.2013, klo 22.10 Theroux ja uusnatsit
 
***UUSINTA***

Louis Theroux matkaa Kaliforniaan tapaamaan Yhdysvaltain pahamaineisinta uusnatsia Tom Metzgeriä ja hänen kannattajiaan. Rasistiset laulut raikuvat ja nahkapäät tivaavat Louisinkin syntyperää. T: BBC.


Njaaaah! Suomalaisilla kanavilla tämä taitaa pyöriä jo seitsemättä tai kahdeksatta kertaa. Ettei vain jäisi kansalaisilta huomaamatta. Etteivät vain kauhistelisi ja täyttäisi päitään oikeasti huolestuttavilla asioilla.