Näytetään tekstit, joissa on tunniste Geert Wilders. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Geert Wilders. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. toukokuuta 2025

MAAMME PERUSSIONISTIT OSANA MUUKALAISTEN HALLITSEMAA KOSHER-POPULISMIA

Maailmanpolitiikan näyttämön oltua toukokuussa jatkuvassa käymistilassa Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu päätti käyttää uutishälyä hyväkseen jyräämällä Gazan kokonaan ja antamalla karkotusmääräyksen kaikille sen asukkaille. Edes ajankohdan harkittu valinta ei auttanut, sillä tällä kertaa oikeasti toteutettu lopullinen ratkaisu herätti ainakin sanallista pahennusta sionismin puristuksessa kouristelevassa lännen poliittisessa eliitissä ja tiedotusvälineissä. 

Tavallisesti Israelin valloitushaluinen aggressio on voitu selittää läntisessä valtamediassa itsepuolustuksena, mutta nyt juutalaiseen kulttuurin kuuluva mitään häpeämätön Chutzpah meni Gazassa niin pitkälle, että se herätti Euroopan keskustavasemmistolaisissa hallituksissa ja EU:ssa poikkeuksellista närkästystä. Israelin viimeisen reilun vuoden aikana murhaamat ja näännyttämät yli 53 000 palestiinalaissiviiliä, enimmäkseen naisia ja lapsia, eivät synnyttäneet vielä lännen arvoyhteisössä puhetta juutalaisvaltion vastaisista toimista. Vasta kun Lähi-idän ainoa demokratia päätti aitoon punaisten khmerien tyyliin lakaista koko Gazan siviiliväestön tieltään, Euroopan Unionin oli pakko reagoida poikkeuksellisen kovalla retoriikalla. Koska länsimaiden matelu juutalaisten edessä tunnetaan valitettavan hyvin, muu maailma tuskin pidättää hengitystään sen puolesta, että EU:n julistukset muuttuisivat teoiksi.

Jopa kieli keskellä suuta olevassa Suomessa kosher-oikeistolaisen hallituksen kokoomuslainen pääministeri Petteri Orpo tuomitsi suusanallisesti Israelin toimet ja ulkoministeri Elina Valtonen on puolestaan todennut epäsuorasti Gazan etnisen puhdistuksen olevan kansanmurha. Sen sijaan oksymoronina tunnettuun kristilliseen sionismiin vajonneella Kristillisdemokraattisella puolueella riittää edelleen ymmärrystä Lähi-idän bandiittivaltion murhakampanjalle samoin kuin kosher-populistisilla perussuomalaisilla, joidenka eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelän mukaan "Gazasta vaahdotaan enemmän kuin tarpeellista”. Vastaavasti Perussuomalaisten homolobbya edustava Sebastian Tynkkynen puolustelee Turun Sanomissa (29.5.2025) Israelin Gazassa tekemää etnistä puhdistusta  historiallisesti sopivasti katkaisulla argumentilla, jonka mukaan "Israelin toiminta on seurausta lokakuun 2023 brutaalista terrori-iskusta". Kaikille historiasta tietäville väkivallan kierre alkoi jo vuoden 1917 Balfourin julistuksesta, jossa  Rothschildin pankkiirisuvun taustavaikutuksella Iso-Britannia raivasi tilaa Palestiinasta juutalaisvaltiolle. Tällaiset perussionistiset lausunnot ovat sikäli ennalta arvattavia, koska PS-puolue on muiden läntisten populistipuolueiden tavoin ollut sionistisen agendan alustana vastustaessaan enimmäkseen vain kouluttamattomien muslimien maahanmuuttoa.

Yhdysvaltain ja Israelin yhdessä käymien tuhoamissotien tarkoitus on tehdä Lähi-idästä turvallinen vain Israelille. Sotien välittöminä seurauksina ovat olleet valtavat pakolaisaallot, jotka ovat Irakin sodista lähtien suuntautuneet myös Eurooppaan. Siksi onkin erikoista, että lännen populistipuolueet kuten Perussuomalaiset tukevat sionistien hallitseman Yhdysvaltojen Lähi-idän politiikkaa ja Israelin omavaltaista laajentumispyrkimystä. Tällä hetkellä Gazan miljoonaväestön siirtämistä "jonnekin muualle" on vaatinut kovasanaisesti Israelin äärioikeistolainen valtiovarainministeri Bezalel Smotrich. Koska kaikki Israelin naapurimaat ovat kieltäytyneet vastaanottamasta palestiinalaisia pakolaisia, on todennäköistä, että ne ohjautuvat jälleen kerran Eurooppaan. Suuri yleisö lännessä alkaakin jo nähdä sionistisen väestönsiirtokuvion läpi, jonka vuoksi esimerkiksi "maahanmuuttovastainen" Perussuomalaiset tullee seuraavissa eduskuntavaaleissa menettämään valtaosan jäljellä olevasta äänestäjäkunnastaan. 

Ollaanpa Perussuomalaisten poliittisista linjauksista mitä mieltä tahansa, selvää on joka tapauksessa se, että puolueen asettuminen kaikessa juutalaisten puolelle ei edistä mitenkään suomalaisten asiaa. Puolueen pari viime aikaista ulostuloa ja poliittista päätöstä vain vahvistavat tätä käsitystä. Moni perussionisteja aiemmin protestiksi äänestänyt kansalainen hieraisi varmasti silmiään kuultuaan, että monet johtavat persupoliitikot julistivat äänestäneensä Euroviisuissa Israelin poliittista ehdokasta lukuisia kertoja. Iltalehden uutisjutun mukaan "Israelin hallituksen mainostoimisto kampanjoi ja käytti muun muassa valtion sosiaalisen median tilejä osallistujamaiden katsojia äänestämään Israelia". 

Populistipuolueen kannatusta ei myöskään paranna perussuomalaisten innokkaasti ajama sananvapauden heikennys, jossa "holokaustin kiistäminen" aiotaan lisätä rikoslakiin. Toisaalta lain hämmentävän suuri kannatus eduskunnassa ei ole kunniaksi myöskään vasemmistolle, varsinkin kun se on vuosikausia jankuttanut juutalaismielisten persujen olevan "natseja". Kansalliselle tarkkailijalle kosher-populistien ja city-vasemmiston moralistinen nokittelu näyttäytyy pelkkänä päivänpoliittisena teatterina, jossa kansallisen edun sijaan kerätään irtopisteitä omalle poliittiselle blokille. Monesti kiistellyn asian argumentatiivisella sisällöllä ei ole merkitystä, vaan sitä vastustetaan ainoastaan siksi, että poliittinen vastustaja kannattaa sitä: koska juuri vasemmisto puolustaa palestiinalaisen kotimaan asiaa täytyy siinä persujen mielestä olla jotain väärää. Vastaavasti kaikki se, mitä perussuomalaiset ehdottavat, on vasemmistolle lähtökohtaisesti "äärioikeistolaisuutta", välillä jopa "natsismia".

Päivänpoliittisissa kiistelyissä Perussuomalaiset ovat halunneet profiloitua kansan syvien rivien äänitorveksi, mutta loppujen lopuksi tämäkin markkinarako on tyritty puolueeseen pesiytyneen laajan troijalaisjoukon ansiosta. Kerrankin kun kannattaisi olla populistisesti kansainvälisen juutalaisuuden ylivaltapyrkimyksiä vastaan, puolueen kellokkaat herkuttelevat Israelin Lähi-idän politiikalla peukuttaen samalla Gazan kansanmurhalle. Puolueessa ei osata edelleenkään lukea potentiaalisen äänestäjäkuntansa mielialoja, mikä nähtiin jo valtiovarainministeri Riikka Purran vähäosaisille kohdistamissa leikkauksissa.

Suomessa kontrolloituun oppositioon kuuluvien perussuomalaisten varaukseton juutalaismielisyys heijastaa viime vuosina vakiintunutta yleiseurooppalaista trendiä oikeistopopulistisissa puolueissa. Vaikka Perussuomalaiset eivät ole monien muiden populistipuolueiden tavoin vielä avoimesti sitoutunut Israelin ja lännen sionistien tarjoamaan yhteistyöhön, on EU:ssa solmitut tiiviit suhteet "kansallismielisiin veljespuolueisiin" merkinnyt sitä, että niiltä on omaksuttu korostuneen filosemitistinen ja Israel-mielinen poliittinen asenne.

Kun esille otetaan tosiasiana tunnettu sionistien ja Euroopan populistipuoleiden välinen yhteistyö, manageriaalisen järjestelmän status quota valvovat alarmistit huutavat yhdestä suusta salaliittoteoriaa. Se lieneekin näiden konformististen yhteiskuntakriitikkojen ainoa argumentti, joka laukeaa ehdollistettuna refleksinä välittömästi kun puheeksi tulee ns. laitaoikeiston toiminta. Paradoksaalista tässä on se, että järjestelmän rakkikoirina räksyttävät kriitikot pitävät lähes kaikkea äärioikeiston argumentointia perusteettomana salaliittoteorisointina samalla kun he itse vainoharhaisina näkevät arvostelunsa kohteen valmistelevan jos jonkinlaista salaliittoa Meidän demokratian päänmenoksi. Tässä nimenomaisessa tapauksessa ongelmallista näille järjestelmän syöttiläille on se, että he kyllä mielellään vahvistaisivat mielikuvaa äärioikeiston vaarallisen salaisesta vehkeilystä, mutta kun se tapahtuukin juutalaisten kanssa, heidän aivonsa menevät oikosulkuun. Tämän taas selittää heidän asettama peruslähtökohta, että mitä tahansa juutalaiset tekevätkin, siinä ei voi olla mitään salaliittomaista. Jos Globohomon hyödylliset idiootit kuitenkin hyväksyisivät tosiasian sionistien ja oikeistopopulistien yhteisestä projektista, he tulisivat samalla tunnustaneeksi juutalaisten osallistuvan salaliittoon, mikä olisi puolestaan paranoidi "äärioikeiston salaliittoteoria".

On kieltämättä totta, että nykyisen normaalin rajoissa kukaan varman päälle pelaava järkevä ihminen, "tolkun kansalainen", ei halua ottaa politiikassaan puheeksi juutalaisuuden kielteisiä vaikutuksia muulle maailmalle. Ensinnäkin, aihe on jo valmiiksi valtavan rasitettu emotionaalisesti, joten pelkkä objektiivisuuden vaatimus tuomitaan suoralta kädeltä antisemitismiksi. Toiseksi, aiheen esittäjään tartutetaan välittömästi historiallista tahmaa, josta seuraa Hitler-kortin pöytään lyöminen ja lopulta spekulatiiviset henkilöön käyvät loukkaukset. Näistä seurauksista huolimatta maailmalla aletaan kuitenkin kovaa vauhtia irtautua mielipidevaltiaiden henkisestä pakkopaidasta, varsinkin sen jälkeen kun ihmiset ovat huomanneet juutalaisen yhteisön todelliset kasvot suhteessa Gazan veribakkanaaleihin. Tuo sama etnokulttuurinen muukalaisyhteisö, joka empatiaan vedoten vaati koko läntiseltä maailmalta aikoinaan yhtäläisiä kansalaisoikeuksia, ei tunne nyt mitään armoa goyim-väestöjä kohtaan päästyään niskan päällä Israelissa, Wall Streetillä ja Hollywoodissa.

Yle Watch kertoo seuraavaksi mistä sionistien ja Euroopan oikeistopopulistien välisestä yhteistyössä on kyse ja keitä se lopulta palvelee. Jotta valtavaa kansansuosiota nauttivien läntisten oikeistopopulistipuolueiden hämmentävä poliittinen saamattomuus tulisi ymmärretyksi, meidän täytyy ottaa tabuna pidetty tekijä X huomioon. Seuraava julkisista lähteistä kerätty tietopaketti pohjautuu sionismiin perehtyneen vapaa toimittaja Jose Ninon aivan hiljattain julkaistuun artikkeliin Occidental Observer -verkkolehdessä.

Euroopassa sionistien ja populistipuolueiden välisestä yhteistyöstä on tullut parin viimeisen vuoden aikana arkipäivää. Historiallisesti poikkeukselliseksi katsottava kehitys kulminoitui maaliskuussa Jerusalemissa pidettyyn antisemitismin vastaiseen konferenssiin, johon osallistui lukuisia eurooppalaisia oikeistopopulistisia johtohahmoja. Paikalla oli mm. Ranskan Kansallisen liittouman uusi puheenjohtaja Jordan Bardella, Euroopan parlamentin jäsen Hermann Tertsch Espanjan Vox-puolueesta, europarlamentaarikko Charlie Weimers Ruotsidemokraateista, Kansallisen rintaman perustajan Jean-Marie Le Penin lapsenlapsi europarlamentaarikko Marion Maréchal ja europarlamentaarikko Kinga Gál Unkarin hallitsevasta Fidesz-puolueesta. 

Suomessa vähän julkisuutta saanut tapahtuma herätti valtavaa kuohuntaa niin vanhan liiton juutalaisissa sionisteissa kuin Brysseliin keskittyvässä liberaalissa eliitissä. Ranskanjuutalainen sionistiälykkö ja holokaustiuskon saarnamies Bernard-Henri Lévy perui puheensa saadessaan tietää, että Kansallisen liittouman johtaja Jordan Bardella, kaiken juutalaiskriittisyyden ankarasti tuominnut urapoliitikko, puhuisi tilaisuudessa. Niin ikään "epäpyhää allianssia" vastaan protestoi Saksan antisemitismin torjunnasta vastaava komissaari Felix Klein, joka perui esiintymisensä ja sanoi olevansa järkyttynyt euro-populistien osallistumisesta. Satikutia antoi myös pahamaineisen Anti-Defamation Leaguen (ADL) entinen johtaja Abraham Foxman, joka moitti painostusjärjestön nykyistä toimitusjohtaja Jonathan Greenblattia tämän pidettyä kaikesta kohusta huolimatta konferenssissa puheen. Vanhan maailman sionistista strategiaa kannattava Foxman sanoi, että vasemmistolaisen antisemitismin nousun myötä "pseudofasistinen oikeisto" yrittää käyttää juutalaisyhteisöä alustanaan osoittaakseen kuinka legitiimejä ja suvaitsevaisia ​​he ovat. Siksi Israelin ja juutalaisyhteisön ei pitäisi Foxmanin mukaan sortua tällaiseen houkutukseen. 

Näistä teatraalisista ja taktisista irtiotoista huolimatta Israelin järjestämä konferenssi oli merkittävä päänavaus soluttautua ryminällä eurooppalaisten protestiäänestäjien suosimien puolueiden sisään. Onnistunut kokous oli selvä merkki muutoksesta Israelin ulkosuhteissa, jota johtaa Likud-puolueen diasporaministeri Amichai Chikli. Jo ennen kuin Israelin hallitus luopui virallisesti politiikastaan ​​välttää yhteistyötä oikeistopopulististen puolueiden kanssa Euroopassa, Chikli oli ollut yhteydessä niihin. Diasporaministeri puhui mm. viime vuonna Espanjan Vox-puolueen isännöimässä Europa Viva 24 -tapahtumassa, jossa hän jakoi lavan Marine Le Penin kanssa. Lisäksi Chikli esiintyi Washingtonissa järjestetyssä konservatiivisessa poliittisessa toimintakonferenssissa (CPAC), jossa hän ylisti Donald Trumpin sananvapautta rajoittavia toimia "antisemitismin" torjumiseksi. Jo nämä esimerkit todistavat Foxmanin puheet lähinnä retoriseksi ansaksi, sillä hän on todennäköisesti tietoinen kumpi osapuoli on tässä vaihtokaupassa aloitteellinen ja lopulta voittava taho.

Israelin johdon ja lännen oikeistopopulististen puolueiden välinen nopea lähentyminen ei ole jäänyt Euroopan poliittisella kentällä huomaamatta. Chiklin avoin tuki Le Penille Ranskan viimeaikaisissa vaaleissa synnytti ankaria diplomaattisia kiistoja. Huhtikuussa Chiklin osallistui Likud-puolueensa toverien kanssa Unkarin CPAC-kokoukseen, mikä nostatti kitkeriä puheenvuoroja EU:n federalisteissa, sillä heidän mielestään "Unkarin kaltaiselle hylkiömaalle" ei tulisi antaa mitään tukea sen Nato-kriittisyyden, ulkomaalaispolitiikan ja perhe-arvojen vuoksi. Muodollista poliittista päätäntävaltaa hallinnoivat Euroopan keskustavasemmistolaiset liberaalit pitävät tietenkin itse tiiviitä yhteyksiä Israeliin ja juutalaiseen valtaeliittiin, mutta eivät voi sietää sitä, että heidän poliittiset kilpailijansa, "äärioikeistolaiset", tekevät myös samoin. Euroopan vanha pseudoeliitti ymmärtää omasta kokemuksestaan millaisen poliittisen väylän valtaan yhteistyö vaikutusvaltaisten juutalaisten kanssa mahdollistaa, joten he ovat syystäkin raivoissaan ja hämmentyneitä populistipuolueiden tuoreelta näyttävästä liittolaissuhteesta. 

Sionismiin perehtynyt vapaa toimittaja Jose Nino kirjoittaa Occidental Observer -verkkolehdessä, että niille, joilla on edes jonkinlaiset tiedot juutalaisten vaikutusvallasta länsimaisessa politiikassa, ajatus juutalaisten liittoutumisesta oikeistopopulististen kanssa olisi lähes ennenkuulumaton. Kouliintuneelle kansalliselle tarkkailijalle juutalaisten lähestymistavat eurooppalaiseen uusoikeistoon ovat kuitenkin jälleen kerran yksi klassinen esimerkki sionistien kaksiosaisesta kosher-voileivästä. Ninon mukaan strategiaan kuuluu, että juutalaiset käyttävät hyväkseen tai joskus jopa luovat polttavan yhteiskunnallisen ongelman kuten maahanmuuton. Tämänkaltaisessa kysymyksessä he asettavat itsensä ja liittolaisensa poliittisen väittelyn molemmille puolille. Kiistelyssä juutalaisen sisäryhmän intressinä on pelkästään vääristää ja hyödyntää asiaa omien etujensa mukaisesti. Ne poliittiset tulokkaat, jotka eivät ole tietoisia tällaisesta petoksen metodista, hyväksyvät juutalaisen liittolaisenaan vakuuttuneena siitä, että heitä yhdistää yhteinen asia – vain joutuakseen lopulta harhaanjohdetuiksi.

Viime vuosien politiikka tarjoaa tästä lukuisia esimerkkejä, räikeimpänä kenties vastajihad-liikkeen äänitorvena tunnetun Tommy Robinsonin tapaus. Hän on saanut jo pitkään rahoitusta Israelia tukevalta Lähi-idän foorumilta ja juutalaiselta teknologiamiljardööri Robert Shillmanilta ollen näin yksi hyödyllisimmistä juutalaisten etujen ajajista Euroopassa. Hänen kritiikkinsä muslimi-maahantulijoita ja islamilaista kulttuuria kohtaan on tietenkin täysin perusteltua, mutta samalla hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että Iso-Britannia ja muu Eurooppa täytetään ei-islamilaisilla värillisillä kuten Saharan eteläpuolisilla mustilla ja Intian niemimaan pajeeteilla. Tällainen valikoiva mutta Euroopalle yhtä tuhoisa maahanmuuttoinvaasio palvelee pitkälti vain sionistien etuja, joihin kuuluu selvästi vanhan mantereen kantaväestön demografisen ja poliittisen aseman heikentäminen. Sattumoisin tällaista sionistien sertifoimaa muslimivastaista "maanmuuttokritiikkiä" ajaa myös kotoinen Perussuomalaiset puolue.

Viime aikaisten uutisten perusteella voisi luulla, että juutalaisten yhteistyö eurooppalaisten populistipuolueiden kanssa olisi tuore ilmiö. Tosiasiassa kyse on sionistien jo monta vuosikymmentä harjoittamasta projektista, jolla on tarkoitus hyödyntää Euroopan maahanmuuttovastaisuutta Israelin ja diasporajuutalaisten hyväksi. Esimerkiksi Unkarin pääministeri Viktor Orbánilla on selväjärkisiä näkemyksiä maahanmuutosta ja ulkopolitiikasta, mutta tämä ei ole estänyt häntä synnyttämästä sokeaa pistettä Israelia kohtaan. Tosin tämä johtuu suurelta osin hänen yhteydestään juutalaiseen republikaanistrategiin Arthur Finkelsteiniin, joka on ollut sekä Orbánin että Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun vaalimenestyksen keskeinen arkkitehti. Tämän juutalaisyhteyden ansiosta Orbánista on tullut yksi Israelin tärkeimmistä diplomaattisista liittolaisista Euroopassa, erityisesti lokakuun 7. päivän jälkeisessä maailmassa. Huolimatta hänen puheenvuoroistaan ​​Israelin nykyhallituksen puolesta, lännen liberaalit instituutiot syyttävät Unkarin pääministeriä rutiininomaisesti edelleen antisemitismistä. Tämä luultavasti vain siksi, koska Orbán on aiemmissa vaaleissa kampanjoinut unkarinjuutalaisen keinottelija George Sorosin räikeää maahanmuutto-lobbausta vastaan.

Juutalaisten tunkeutuminen populistiseen oikeistoon on ollut nähtävissä lähes kaikkialla Euroopassa. Kuin tyhjästä Italian oikeistolaisen Lega-puolueen johtaja Matteo Salvini on luonut vahvoja suhteita Israeliin, erityisesti Benjamin Netanyahun johdolla. Salvini on vieraillut maassa useita kertoja ja näiden vierailujen aikana hän on ilmaissut varauksettoman tukensa Israelin politiikalle samalla moittien EU:n tiettyjä julkilausumia Lähi-idän ainoasta demokratiasta.

Samankaltaista lähentymistä on nähty myös Alankomaissa. Vapauspuolueen (PVV) perustajalla ja johtajalla Geert Wildersillä on pitkäaikainen henkilökohtainen yhteys Israeliin, sillä hän on asunut ja tehnyt vapaaehtoistyötä siellä nuorena miehenä ja käynyt maassa kymmeniä kertoja. Hurmahenkisenä sionistina hän uskoo Suur-Israeliin, joka hallitsisi koko Jordan-joen ja Välimeren välistä maa-aluetta, vastustaa Palestiinan valtion perustamista ja kannattaa Alankomaiden suurlähetystön siirtämistä Jerusalemiin. Wilders on tavannut Israelin johtajia kuten pääministeri Benjamin Netanyahun, presidentti Isaac Herzogin ja muita korkean tason virkamiehiä. Kuvaavaa on, että Netanyahu on tervehtinyt häntä "Israelin todelliseksi ystäväksi".


Ranskalaisen populistijohtaja Marine Le Penin saatua poliittisen tuomion Euroopan Unionin varojen kavalluksesta, Israelin johto näki Kansallisen liittouman kriisissä mahdollisuuden ohjata puolueen politiikkaa vielä enemmän juutalaisten intressien mukaiseksi. Israel on kutsunut Kansallisen liittouman puheenjohtajan Jordan Bardellan ja Marion Maréchalin (Le Penin veljentyttären) virallisiin konferensseihin Jerusalemissa, mukaan lukien edellä mainittu hallituksen järjestämä antisemitismiä käsittelevä tilaisuus, johon osallistui myös Netanyahun hallitus. Israelin vaikutus Kansallisen liittouman viime aikaisiin linjauksiin on ollut huomattava, sillä sekä Le Pen että Bardella ovat monien puoluejäsenten vastustuksesta huolimatta pyrkineet muovaamaan puoluetta sellaiseksi, että se olisi sopusoinnussa sionismin etujen kanssa. Käytännössä tämä on ilmennyt puolueen julkilausumissa, joissa on korostettu juutalaisvaltion turvallisuuden tukemista ja "islamistisen ideologian" vastustamista. Siksi ei olekaan yllättävää, että Israelin diasporaministeri Chikli on antanut julkisen tukensa Le Penille kutsuen häntä "erinomaiseksi Israelille".

Vastaavasti Yhdysvalloissa sionistien ote oikeistokonservatiivisiin uudistajiin on ollut paljon pidempiaikaisempaa ja syvällisempää kuin Euroopassa. Monet sionistien uudet strategiat ja manipulaatiotaktiikat luodaankin ensin Yhdysvalloissa ennen kuin niitä aletaan soveltaa vanhalla mantereella. Amerikan uusien virtauksien esille tuojista kannattaa mainita poliittiset strategit Steve Bannon ja Yoram Hazony, jotka ovat pyrkineet yhdistämään oikeistolaisen populismin sionismin kannattamille asioille 2010-luvulta lähtien. Bannonin poliittinen organisointi ja Hazonyn rakentamat ajatushautomot edustavat kahta omaleimaista lähestysmistapaa, jotka amerikkalainen konservatiivinen liike yhdistettynä "kristilliseen sionismiin" on ottanut omakseen. Näiden uusien strategioiden päätarkoitus on tehdä maailmasta turvallinen etnosentrisille juutalaisille populistisella aikakaudella.

Vapaa toimittaja Jose Ninon mukaan sionistien yhteistyö populistipuolueiden kanssa on osa varasuunnitelmaa, jonka tarkoituksena on kansainvälisen juutalaisuuden säilyminen geopoliittisten mullistusten leimaamalla 2000-luvulla. Koska nykymaailmassa ei voida enää täysin luottaa Yhdysvaltojen orjamaiseen Israelin puolustamiseen, juutalaiset eturyhmät pyrkivät turvaamaan selustansa ostamalla ulkomailla toimivia populistisia puolueita. Strategia näyttää toimivan, koska yhä useammat äänestäjät länsimaissa ovat pettyneet toisen maailmansodan jälkeiseen järjestykseen, jonka vuoksi populistiset puolueet ovat hyvässä asemassa ottamaan vallan perinteisiltä konservatiivisilta ja liberaaleilta puolueilta.

Epävakaan maailmantilanteen seurauksena kansainvälisen juutalaisyhteisön muutoshaluisimmat elementit yrittävät tunkeutua populistisiin puolueisiin varmistaakseen, etteivät niistä tule nimenomaisesti Israelin vastaisia, saatika juutalaisvastaisia. Euroopan luonnollinen taipumus itsepuolustukseen, kuten etnosentristen juutalaisten sadat dokumentoidut joukkokarkotukset viimeisen parin tuhannen vuoden ajalta, osoittavat valmiudesta vastata suoraan juutalaisten taloudellisten ja poliittisten juonitteluiden ylilyönteihin. Jotta tämä sitkeä eurooppalaisen politiikan elementti ei palaisi, juutalaiset eturyhmät ovat pyrkineet heikentämään valkoista poliittista valtaa molemmilla puolilla Atlanttia toisen maailmansodan päättymisestä lähtien. Liberalismin jälkeisessä maailmanjärjestyksessä juutalainen diaspora jatkaa kumouksellista agendaansa, vaikkakin muutamin muutoksin strategiassaan. Kansalaisille tarjotaan nyt kosher-populismia, josta on tehty ainoa valkoisen tyytymättömyyden kanava. Vain se on sallittu globalistien epäsuorasti hallitsemissa "kansallisvaltioissa".

Ei voi liikaa korostaa, että eurooppalainen etninen nationalismi ja vahvat antisionistiset liikkeet eivät ole sallittuja "vapaissa ja demokraattisissa" länsimaissa. Suomessa tämä on nähty Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kieltämisenä "hyvien tapojen vastaisena" ja Sinimustan liikkeen alunperin hyväksytyn puolueohjelman hylkäämisenä. Hyödyntämällä vihapuhelakia, kriminalisoimalla holokaustin avoimen tutkimisen, poissulkemalla ihmisiä sosiaalisesta mediasta ja rahoitusjärjestelmästä mielipiteidensä takia sekä tukemalla kontrolloituja oppositioryhmiä kansainvälinen juutalainen lobbausverkosto on muokannut keskustelua tavalla, joka estää politiikan ytimeen kuuluvan schmittiläisen ystävä-vihollinen-jaottelun.

Toimittaja Jose Nino päätyykin siihen johtopäätökseen, että levittäessään "talmudistista kädenvääntöä" soluttamissaan oikeistopopulistisissa puolueissa uuden sukupolven sionistinen ryhmittymä varmistaa, että valkoiset saastutetaan kognitiivisesti juutalaistetuilla puheenaiheilla. Näin eurooppalaiset nykymenon kriitikot saadaan kuluttamaan valtavia resursseja ja poliittista energiaa turhiin päämääriin. Samaan aikaan juutalainen globaali verkosto voi jatkaa toimintaansa rankaisematta, oli kyse sitten Israelin tekemistä etnisistä puhdistuksista ja lisämaan varastamisesta uusille laittomille siirtokunnille tai lännen demografisen tuhon kiihdyttämisestä "humanitäärisen" massamaahanmuuton avulla.

Valkoisten oikeuksien puolustajien olisi viisasta olla lankeamatta hallinnon hyväksymien "populististen" liikkeiden esittämiin pinnallisiin houkutuksiin. Vaikka ne saattavat vaikuttaa järjestelmän vastaisilta, niiden puutteet juutalaisvaikutuksen haastamisessa vesittävät kaikki mahdolliset myönteiset puolet. Kriittinen kansallinen tarkkailija näkee juutalaismyönteiset populistiorganisaatiot lähinnä hallinnan välineinä, joiden tarkoituksena on estää valkoisten radikalisoituminen ja valmistaa heitä lopulta miljoonien ulkomaalaisten tulokkaiden korvaamiseen. 

Normaalioloissa valkoinen äänestäjäkunta hakeutuisi nationalististen puolueiden puoleen, koska ne vastustavat kaikkien ulkopuolisten ryhmien – mukaan lukien juutalaiset – poliittista valtaa ja kantaväestölle epäedullisia etnosentrisiä intressejä. Kun otetaan huomioon monien länsimaiden väestölliset kriisit, ei ole järkeä tehdä faustilaista sopimusta niiden juutalaisten instituutioiden kanssa, jotka ovat vastuussa näistä kehityskuluista.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

ALKAAKO MEDIA ITALIAN POPULISMIVYÖRYN JÄLKEEN TUNNUSTAA TOSIASIAT?

Sosiaalisena ja kulttuurisena nuorisoliikkeenä tunnettu
Casa Pound on järjestäytynyt nyt myös puolueeksi.

Länsimaita hallitseva poliitinen nomenklatuura, johon kuuluu myös valtamedian toimittajat, ovat viime vuoden maaliskuun Hollanin parlamenttivaalien jälkeen kirjoittaneet toivekkaasti kuinka korruptoituneen järjestelmän vakautta häiritsevä populismi alkaa olla voitettu kanta. Toimittajien apparatsikki-armeija yltyi suoranaiseen hurmokseen kun vihamielisen euroelitiin juoksupoika Emmanuel Macronin kukisti toukokuun 2017 Ranskan presidentinvaaleissa toisella kierroksella Kansallisen Rintaman ehdokkaan Marine Le Penin. Valtavirran tiedotusvälineissä juhlittiin jo populismin kukistumista, vaikka todellisuudessa nykyjärjestelmän selkärankana toimiva vasemmisto romahti molemmissa vaaleissa samalla kun populistit lisäsivät suosiotaan, vaikka eivät lopulliseen voittoon vielä yltäneetkään.

Globalismia kannattava euroeliitillä meni samppanjat väärän kurkkuun jo heti syyskuun 2017 Saksan liittopäivävaaleissa ja lokakuun Itävallan parlamenttivaaleissa, joissa populistit saavuttivat maiden historian suurimmat voittonsa. Viimeksi globalistien tuskaa on lisännyt Italian tuoreet parlamenttivaalit, joissa voittivat sekä EU-vastainen vasemmistopopulistinen Viiden tähden liike ja keskustaoikeistolaiseen koalitio, jonka johtavaksi puolueeksi nousi maahanmuuttovastainen Lega Nord. Näissäkin vaaleissa suurimpana trendinä oli perinteisten vasemmistopuoluiden totaalinen romahdus. EU-nomenklatuuran ainoa lohtu lienee se, että lupaavista ennusteista huolimatta nuoren sukupolven dynaamista fascismia ajava Casa Pound ei ylittänyt tarvittavaa kolmen prosentin kannatusta saadakseen parlamenttipaikkoja.

Viimeiset vaalit Saksassa, Itävallassa ja Italiassa todistavat kiistatta, että kansalaisten tyytytmättömyyttä kanavoiva populismi ei ole kadonnut minnekään. Jopa valtamediassa on alettu tunnustaa, että populismia synnyttävät ongelmat kuten kehitysmaiden massainvaasio ovat todellisia huolen aiheita eivät ne katoa sillä, että niistä vaietaan tai niistä keskustelua haluavat demonisoidaan. Hidasliikkeisen Ylen pahamaineinen EU-politrukki Sampo Vaarakallio on pannut vihdoin lusikan kauniiseen käteensä ja tunnustaa tosiasiat uunituoreessa kirjoituksessaan Analyysi: Euroopan puoluerakenne rytisee – Saksa takertuu vaihtoehdottomuuteen, Italiasta tulee populismin koekenttä. 

Vielä vuosi sitten Vaarakallion äänensävy oli täysin toinen kun Hollannin Geert Wildersin johtama suosittu maahanmuuttovastainen Vapauspuolue ei yltänyt maan suurimmaksi puolueeksi, vaikka kasvattikin merkittävästi suosiotaan. Vuosi Hollannin vaalien jälkeen on tehnyt Vaarakalliosta nöyremmän ja rehellisemmän, mikä on aika ainutlaatuista Ylen toimittajakunnassa:
Harjoitetulle politiikalle ei ole ollut tarjolla vaihtoehtoa. Kunnes populististen liikkeiden yksinkertainen sanoma muutti poliittisen pelin. Pitkin Eurooppaa kasvaneet populistiliikkeet ovat nähneet vaihtoehdottomuudessa missionsa. Tyytymättömien kriittinen massa on ollut populismin kasvualusta. Tyytymättömyyden taustalla on laaja eurooppalainen työttömyys ja sosiaaliset ongelmat.
Vaarakallion analyysi populismista on erilainen kuin ennen. Enää hän ei pidä populismia pelkkänä pahantahtoisten kansankiihottajien ja rasistien manipulaationa, jossa hyväuskoista kansaa johdetaan harhaan. On virkistävää huomata, että Ylen toimittaja tunnustaa kerrankin populismin todelliset syyt kuten työttömyyden ja ja sosiaaliset ongelmat. Nyt myös maahanmuuton, joskin pitkin hampain:
Etenkin oikeistopopulistisissa liikkeissä tähän on sitten kytketty maahanmuuton todelliset tai kuvitellut ongelmat sekä poliittisen ja taloudellisen korruption todennetut tai todentamattomat tapaukset. Tarjottua pakettia pitää ideologisesti kasassa äärikansallismielisyys.
Vaikka analyysi sisältää tutut kaunat Puolaa ja Unkaria kohtaan ja väitteen, että toisin kuin Itä-Euroopassa läntisessä järjestelmässä tiedonvälineet ja oikeuslaitokset ovat aidosti riippumattomia, sisältää se yllättävän paljon huomioita, joita liberaalimedia ei tohdi sanoa ääneen. Varsinkin jutun loppukaneetti on yllättävän rehellinen :
Vinkkinä maltilliselle oikeistolle ja demareille Euroopassa, jos molemmat ovat uppoamassa, kannattaako pitää toisesta kiinni tekemättä mitään?


                                                           *********************



TV1,  sunnuntai 11.3.2018 klo 18:45, Arto Nyberg

Suorassa lähetyksessä haastateltavina professori Alf Rehn, työharjoittelusta muotinäytösmalliksi löydetty Zakarie Ali ja laulaja-lauluntekijä Kanerva Pasanen. HD

Aina jos media sattuu suurella vaivalla suurennuslasin avulla löytämään somaleista jotain myönteistä kerrotavaa, tämä tilaisuus myös käytetään. Tällä kertaa maamme viralliseksi huippuosaavaksi somaliksi on julistettu "kansainvälinen malli" Zakarie Ali. 

On vaikea kuvitella miten Suomi onkaan tullut toimeen ilman näin arvokasta kultamunaa. Asiasta kertoo tarkemmin MV-lehti jutussaan Suomalaismies Ali on nostamassa Suomea maailmankartalle.


TV1, sunnuntai 11.3.2018 klo 23:55, USA ja rotusodan uhka 

Yhdysvalloissa rotujen välinen vihanpito kasvaa: Ku Klux Klan kerää kannatusta ja afroamerikkalaisten liike Black Liberation Movement vahvistuu. Se valmistautuu puolustamaan omiaan, joista moni ei luota poliisiin. T: BBC. (U) HD Äänitekstitys: suomi. K12

Yle Watch kirjoitti viime syyskuussa kaiken tarpeellisen tästä uusintana tulevasta propgandarainasta. Sieltä ohjelman sisällön tiivistävä lainaus:

Amerikan rotukysymykseen perehtymättömille demarieläkeläisille ohjelman vasemmistoliberaali narraatio uppoaa kuin veitsi vanhaan ihmiseen, koska tarinan toista puolta ei kerrota. Sen sijaan vasemmistoaktivistit tietävät varsin tarkkaan, että mustat tappavat toisiaan, poliiseja ja tavallisia valkoisia enemmän kuin ketkään muut Amerikassa, mutta he ovat varmasti helpottuneen tyytyväisiä kun näitä tosiasioita ei edelleenkään tuotu esille. Nimittäin niiden kertominen romuttaisi vasemmistoliberaalien vaivoin rakentaman hallitsevan myytin, jonka mukaan mustia vainotaan syyttä silkasta rasismista, johon nämä sitten reagoivat epäsosiaalisella käyttäytymisellä. Vasemistoliberaaleille on mahdotonta hyväksyä sitä, että laillisuutta ja järjestystä puolustava yhteiskunta ainoastaan reagoi mustien kulttuuriin kuuluvaan macho-väkivaltaan, rotuylpeyteen ja huumerikollisuuteen.

perjantai 17. maaliskuuta 2017

KUKA OIKEASTAAN VOITTI TAI HÄVISI HOLLANNIN PARLAMENTTIVAALIT?

Mark Rutten tuulettaa vaalitappiotaan. Hollannin turkkilaiset iloitsevat.

Kansojaan kusettava lännen poliittinen eliitti ja valtamediat ovat riemuinneet Hollannin eilistä parlamenttivaalitulosta, jossa "padottiin populismin leviäminen". Suomessakin tv:n uutistenlukijoiden naamat ovat suorastaan loistaneet heidän saadessa hehkuttaa tulosta, jossa ennusteiden vastaisesti Vapauspuolue "hävisi" vaalit. 

Geert Wildersin johtaman puolueen "jääminen toiseksi" on erikoinen tulkinta, kun tiedetään, että Vapauspuolue nousi edellisiin vaaleihin verrattuna maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi ohittaen kristillisdemokraatit ja demokraattipuolue D66:n. Vapauspuolue nosti kannatustaan viisi prosenttiyksikköä ja lisäsi paikkamääräänsä peräti neljänneksellä. Näillä parametreillä populistit siis kokivat tappion, ainakin jos on uskominen länsimaisia valtamedioita.

Kaiken tämän hulabaloon keskellä herää kysymys, miksi näissä vaaleissa Wildersin Vapauspuolueelle haluttiin ennustaa vaalivoittoa. Viime vuosien huomion keskipisteenä olleissa tärkeissä vaaleissa kuten Brexitissä ja Yhdysvaltain presidentinvaaleissa galluppeja manipuloitiin, jotta ne ohjaisivat kansalaisia äänestämään globaalieliitin toivomaa tulosta. Eliitin tavoitteita hyödyttävissä vaaliennusteissa käytettiin tällä kertaa nerokkaasti päinvastaista strategiaa, jossa nousussa olevan Vapauspuolueen vaalimenestys arvioitiin tahallaan liian suureksi, jotta puolueen saavuttama vaalivoitto näyttäisikin tappiolta. 

Wildersille vaalivoittoa luvanneissa ennusteissa kerrottiin, että 40 prosenttia äänestysikäisistä ei tiedä vielä kantaansa, mutta voi olla, että julkaisemattomissa gallupeissa tämän äänestäjäjoukon näkemykset tiedettiin melko tarkkaan. Joka tapauksessa ennen vaaleja julkisuudessa varmaa oli vain se, että media ja polittinen eliitti tiesivät Vapauspuolueen vievän valtapuolueilta ääniä, mutta toitottamalla manipuloitua ennustetta Vapauspuolueen saamasta suurimman puolueen asemasta, ne saattoivat todellisen vaalituloksen selvittyä julistaa populistien hävinneen vaalit, vaikka tosiasiallisesti juuri pääministeri Mark Ruttenin Vapauden ja demokratian kansanpuolue menetti kahdeksan paikkaa.

Ylen verkkosivuilla EU-fanaatikko Sampo Vaarakallio pukee analyysissään Hollannin vaaleista tuli Euroopan äärioikeistolle opetus sanoiksi monen toimittajan helpottuneet tunteet samalla kun hän pääsee voitonriemuisesti sättimään Donald Trumpia, joka on aiheuttanut hänen kaltaisille vasemmistoliberaaleille niin monet peppukivun riivamaat unettomat yöt:
Sen sijaan Hollannista tuli Euroopan muulle äärioikeistolle ja oikeistopopulisteille opetus: Donald Trumpin nimeen vannominen ei taida sittenkään olla viisasta. Otaksuttavaa on, että osasyy Wildersin gallupkannatuksen sulamiseen uurnilla oli Trumpin ihailu. Ehkä juuri kaoottiseksi äitynyt Yhdysvaltain politiikka säikäytti vakaampiin poliittisiin oloihin tottuneita hollantilaisia. Trump oli Wildersille lopulta kuoleman suudelma.
Monelle toimittajalle Trump on pakkomielle, jonka nujertamisesta ja mollaamisesta näyttää tulleen heidän tämänhetkinen elämäntehtävänsä. He eivät edes teeskentele olevansa puolueettomia toimittajia, vaan ovat moraalisessa alennustilassaan valmiita menemään niin syvälle, että asettuvat jopa kansan etua vastaan olevien kieroilevien lakimiesten puolelle, jotka kumoavat Trumpin legitiimejä poliittisia päätöksiä tulkitsemalla Amerikan perustuslakia kuin se olisi Kommunistinen manifesti. 

Huvittavinta Vaarakallion näkemyksessä on usko, että Hollannin korruptoituneen vanhan hallinnon säilyminen ylläpitäisi vakautta, vaikka sen poliitikka on syyllinen nykyiseen kuohuntaan.  Ruttenin johtaman Vapauden ja demokratian kansanpuolueen säilyminen päähallituspuolueena pitää entiseen malliin portit auki kolmannen maailman invaasiolle, joten hollantilaisille on jatkossakin luvassa lisää monikulttuurista vakautta.

Vaarakallion on myös toiveikas sen suhteen, että Hollannin vaalitulos katkaisisi populistien marssin, ikään kuin yksi tahallaan väärin tulkittu vaalitulos poistaisi kansalaisten tyytymättömyydestä nousevat syyt:
Vaalienhan arvioitiin aloittavan dominoefektin, jossa vapauspuolueen äärikansallinen, EU-vastainen ja nuivasti islamiin suhtautuva politiikka jatkaa viruksen tavoin leviämistään Ranskaan ja Saksaan, joissa myös äänestetään tänä vuonna.
Olkaa hyvä vaan ja kaataa vain itselleen, sillä väite on hienosti projisoitu taudinkuva, koska todellisuudessa nykysotkun syynä on vuoden 1968 uusvasemmiston kulttuurisyöpä, joka on levinnyt myös oikeistolaisiin puolueisiin. Kansankokonaisuutta suojelevat valkosolut ovat nyt liikkeellä, joten Vaarakallion on turha tässä vaiheessa vielä ennustaa punasyövän saavan yliotetta Euroopasta.

Hyvissä valheissa pitää olla sidoksena myös ripaus totuutta, jotta sen avulla saadaan potaska tungettua hyväuskoisen lukijan suusta liukkaammin alas. Siksi Vaarakallio on "analyysissään" valmis tunnustamaan ristiriidattoman tosiasian:
Mutta erityisen kova koulu vaalit olivat Hollannin työväenpuolueelle, jonka kannatuksesta lähti 20 prosenttiyksikköä. Demaripuolue romahti kakkospaikalta seitsemänneksi.
Perinteisen vasemmiston täystyrmäys ei kuitenkaan noussut pääotsikoihin Ylessä, vaikka Työväenpuolue PvdA menetti 38:sta paikasta peräti 29! Jopa kukservatiivisen (Cuckservatives eli vasemmiston "konservatiiviset" aisankannattaja so. nykyoikeisto) Kokoomuksen Verkkouutiset-nettilehdessä kerrotaan erillisenä uutisena perinteisen vasemmiston romahduksesta. Sami Metelisen katsaus "Vasemmisto on nujerrettu" – oikeiston voitto Alankomaissa oli murskaava onkin kylmäävää luettavaa kenelle tahansa vasemmiston kannattajalle.

Yhden laskutavan mukaan, jossa Hollannin puolueet on luokiteltu europarlamenttiryhmiensä mukaan, vasemmisto-liberaalit hävisivät 18 ja oikeisto-konservatiivit voittivat 11 paikkaa. Jos tulosta tarkastellaan maahanmuuton vastustajien ja puolustajien jyrkkinä ryhminä, niin vastustajista ainoastaan Vapauspuolue sai 5 lisäpaikkaa, kun taas jyrkimmät invaasion kannattajat, Vihreä vasemmisto, demokraattipuolue D66 ja turkkilaisten Denk lisäsivät edustajiensa määrää 20 paikalla. Puoluekartalla konservatiivit eli kukservatiivit ovat voittajia, mutta toisaalta maahanmuuttokysymyksen kannalta viiden paikan lisäys kahtakymmentä uutta invaasiomyönteistä paikkaa vastaan on vaikea pitää voittona. 

Hollannin vasemmiston syvenevää alamäkeä seuratessa on syytä pitää mielessä, että luonnosuojelua pilkkaava punavihreä unelmahöttöpuolue Vihreä vasemmisto (GroenLinks) moninkertaisti pienen kannatuksensa. Kommunistipuolueen fuusiossa vuonna 1989 syntynyt punavihreä "ympäristöpuolue" kasvatti parlamenttipaikkojensa määrän neljästä peräti neljääntoista olemalla näin vaalien suurin voittaja. 

Maan tulevaisuuden kannalta punavihreiden menestystä vieläkin suurempi uutispommi oli vasemmistolaisten turkkilaisten perustama uusi etnonationalistinen Denk-puolue, joka sai Hollannin 150-jäseniseen parlamenttiin heti kolme edustajaa. Se on maan ensimmäinen tiettyä etnistä vähemmistöä edustava puolue, jonka nousu parlamenttiin tullee omalta osaltaan polarisoimaan maan poliittista kenttää. Vastaavasti hallitsevan keskustavasemmiston äänisaaliin kuihtuminen kertoo omalla tavallaan maan tilanteen kärjistymisestä, koska sen menettämät äänet valuivat poliittisen spektrin vastakkaisille rintamalinjoille. 

Media, EU ja sen jäsenmaiden hallitseva globalistis-liberalistinen nomenklatuura kutsuu Hollannin vaalitulosta tietenkin torjuntavoitoksi ja kehrää Alexander Stubbin tapaan tyytyväisenä, kuinka maailma saatiin pelastettua "populistisen pedon" leviämiseltä. Joka tapauksessa he ovat oikeassa siinä, että Wildersin kampanja ei lähtenyt trumpilaiseen lentoon, mutta mitään syytä helpotukseen näillä Euroopan itsenäisten kansojen vihollisilla ei silti ole. Ne juurisyyt, jotka ovat synnyttäneet Hollanissakin populismin aallon ovat edelleen olemassa. Vapauspuolueen patoaminen vain lykkää ongelmia, joista puolueen suosio kumpuaa. Tuskallinen tosiasia on, että Hollannin tulevaisuuden kannalta keskeisin ongelma ei katoa mihinkään, niin kauan kuin vihamieliset ja parasiittimaiset muukalaiset ovat maassa; ongelma vain pahenee sitä mukaa mitä enemmän maahan päästetään kehitysmaalaisia.

Vaikka kriittiset kansalaiset ovat oikeassa siinä, että valtamedia ja valtapuolueet ovat tulkinneet Hollannin vaalitulosta oman agendansa mukaan, tosiasiaksi kuitenkin jää, että Vapauspuolueen menestys oli pettymys. Jälleen kerran Alankomaat osoittautui aisankannattajien maaksi sekä huoraksi, joka antautuu kaikillle vain siksi, ettei tarvitsisi pitää kiinni kunniastaan ja suojella kansanruumistaan, oli tunkeutujina sitten espanjalaiset, saksalaiset tai arabimuslimit. Ilmeisesti Hollannissa ei ole vieläkään tarpeeksi raiskaavia neekereitä ja veronmaksajien rahoja kuppaavia islamilaisia synnytystehtaita. Ainoastaan maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Rotterdamissa tilanne on äitynyt niin pahaksi, että yli puolet äänestysoikeutetuista päätti äänestää Vapauspuoluetta.



Vaalitulos paljasti, että tummapintaisten miehityksestä huolimatta hollantilaisista on mukavampaa paistatella Hyvän ihmisen sädekehässä kuin saada kansainvälisen median moitteet geneettisestä itsesuojelusta eli "rasismista". Koska kansakunnan väestöllinen tuho iskee toden teolla vasta seuraavaan sukupolveen, liberaalit hollantilaiset sulkevat sellaisen ajatuksen tiukasti pois mielestään ja keskittyvät siihen, josta on hyötyä (vanhaa kauppiaskansaa kun ovat) lyhyen tähtäimen hyvälle fiilikselle. Samalla "rasistisen" populismin vastustaminen toimii hollantilaisten aisankannattajien hyveliputuksena ja moraalisena signalointina kaltaisilleen opportunistisille pelkureiille. 

Myös Suomessa on näkyvillä samanlainen asenne. Täällä media kauhistelee Hollannin populisteja ja harmittelee sitä, että Trump tuli valituksi presidentiksi ikään kuin ne olisivat ongelma eikä ongelmien seuraus. Ongelmat ovat olemassa ja kasaantumassa, mutta toimittajat ja muutospelkoiset demarieläkeläiset uskovat auvoisesti, että menon pitäisi pysyä samanlaisena, eikä mitään tukea status guota horjuttaville populisteille saisi siksi antaa. Vaikka tässä joukossa on paljon ihmisiä, jotka ovat tyytymättömiä nykypolitiikkaan, äänestävät he silti samat politiikot valtaan, jotka ovat nykyisten ongelmien syynä. Ikävä tunnustaa, mutta myös Suomessa pelkuruus ja pään pensaaseen tunkeminen ovat tunnusomaista vaalikarjalle.

Jos asioita tarkastellaan avioimin silmin, koko demokraattinen prosessi näinä Euroopan kohtalon aikoina on syytä kyseenalaistaa. Näyttää siltä, että Länsi-Euroopan demografista kriisiä, sen alhaista väestönkasvua ja luovan alkuperäispopulaation korvautumista kognitiivisesti haasteelliislla afrikkalaisilla, ei voida enää ratkaista vaaleilla. Se olisi pitänyt tapahtua viimeistään 1980-luvulla. Koska mukavuudenhaluisille kansalaisille ei kansallismielisten liikkeiden varhaiset varoitukset kelvanneet, saavat he maistaa piakkoin karvasta kalkkia ja valita ne huonommat vaihtoehdot: joko kulttuuria luovan geeniperimämme hukkumisen kansainvaelluksen mutamereen tai taistelun, jossa on mahdollisuus selviytyä, mutta silloinkin vasta kovan verenvuodatuksen ja uhrauksien jälkeen.




perjantai 10. maaliskuuta 2017

APUA POPULISMI! YLELLÄ TAAS KEVÄTPANIIKKIA RINNASSA

YLE: "Apuva! Ne jyrää meitin!"


Yle TV1,  torstaina 9.3.2017 klo 21,00, A-studio: Talk 

Kestääkö EU populismin nousun? Vieraina europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.), kansanedustaja Ville Tavio (ps), tutkimusjohtaja Juhana Aunesluoma ja populismin tutkija Emilia Palonen. Juontajana Sari Huovinen #YleAstudio

Linkki Yle Areenaan.

Mediaeliitillä pyörii pelko persiissä, koska uhkana on, että sen kanssa liittoutuneet valtapuolueet saattavat menettää Euroopan vaalikeväänä valtansa "populisteille", jotka haluavat estää mantereen kehittymisen liittovaltiovetoiseksi maailmankyläpainajaiseksi. 

Tämän iltainen A-Talk näytti vanhan valtarakenteen terapiaistunnolta, jossa kaikki studiossa olijat saivat purkaa ahdistustaan maahanmuutto- ja EU-kriittiselle kansanedustaja Ville Taviolle. Toisin sanoen kyse oli klassisesta Ylen keskusteluohjelma-asetelmasta, jossa toimittajan lisäksi kolme vierasta suuntasivat puolivillaiset argumenttinsa yhtä kansallismielisenä pidettyä altavastaajaa vastaan.

Vanha väsynyt sosialisti Liisa Jaakonsaari esitti heti alussa ehtoja millaista politiikkaa Euroopassa on lupa tehdä ja mussutti alituiseen "rasismista", jonka hän samaisti kansallisen suvereeniteetin vaalimiseen ja rajattoman muukalaisinvaasion vastustamiseen. Jossain vaiheessa saarnaa hän väitti Kansallisen Rintaman Marine Le Peniä rikolliseksi, koska tämä on saanut korruptoituneen EU:n tuomioistuimessa poliittisesti masinoidun syytteen sekä menettänyt syytesuojan, koska on "levittänyt väkivaltaista videomateriaalia". Kaikki tv:n katsojat tuskin ovat tietoisia siitä, mistä videoista on kyse, sillä jos Jaakonsaari olisi sanonut sen, syyttely olisi kääntynyt päälaelleen. Tietysti voihan asia olla niinkin, että Jaakonsaaren mielestä Isisin raakalaismaisen videomateriaalin paljastamainen on suurempi rikos kuin nauhalla näkyvät järjestön murhat. 

Kenellekään politiikkaa seuraavalle ei tullut yllätyksenä, että Jaakonsaari puolusti EU:ta itsevarman politrukin ylimielisyydellä. K
ansoistaan vieraantuneen teknokraattisen ja byrokraattisen liittovaltion kannattaminen on tyypillistä sosialisteille, koska he haluavat rakentaa uuden monokulttuurisen yhtenäisjärjestelmän, joka ei eroa hallinnoltaan juurikaan totalitaristisesta Neuvostoliitosta. Tavion esitämää kriitiikkiä Jaakonsaari kesti huonosti ja horisi vastaan, että EU on välttämätön, jotta paha nationalismi ei pilaisi kaikkea hyvää, etenkin jumalaksi nostettua talouskasvua, jonka alttarille talousliberaalit ja sosialistit haluavat uhrata kansansa, kulttuurinsa ja lopulta koko läntisen sivilisaation.

Asiantuntijuutta studiossa edustivat korruptoituneen yliopiston tendenssitutkijat, jotka laulavat samaa virttä kuin muutkin establishmentin kansanviholliset. On kuvaavaa, että maassamme tutkitaan apinan raivolla populismin ja EU vastaisuuden "ongelmia", vaikka tutkimuskenttää löytyisi pilvin pimein aidan toiselta puolelta kuten EU:n korruptiosta, maahanmuuton peruuttamattomista demografisista vaikutuksista, globalismin hämäristä taustavaikuttajista ja intressiryhmistä (Soros ym.), ulkomaalaisrikollisuudesta jne. jne. 

Se mitä näimme tänään A-talkissa kertoo yhteiskunnallisen tutkimuksen politisoitumisesta, jossa "ongelmana" nähdään kansallista etua puolustavat ilmiöt. Siksi populismin tutkija Emilia Palonen puhui kansallisesta käpertymistä ja piti moraalisesti pahana sitä, että valtion tehtävänä on ajaa kansalaisten etua eikä esimerkiksi ulkomaalaisten, jotka haluavat tulla nauttimaan toisten luomasta vauraudesta ja turvasta. Palonen toisti myös ilman perusteluja vanhan kliseen, jonka mukaan Suomi tarvitsee tulevaisuudessa maahanmuuttajia (lue: lukutaidottomia afrikkalaisia), koska muutoin työtä tekevien kädet loppuvat. Tämä siis vuoden 2017 Suomessa, jossa on laskentatavasta riippuen 300-400 000 työtöntä.

Toinen ohjelmassa esiintynyt tendenssitutkija oli  Eurooppa-tutkimuksen verkoston tutkimusjohtaja Juhana Aunesluoma, joka pelkää populismin, kansan äänen, johtavan "kaiken hyvän luoneen EU:n" hajoamiseen. Hän yritti uskotella katsojille, että EU on ainoa organisaatio Euroopassa, joka takaa valtioiden välisen yhteistyön. Perussuomalaisten Ville Tavio osoitti muutamalla sivalluksella tällaisen puheen olevan pelkkää sanahelinää ja puolusti kansojen Eurooppaa, jossa kansat keskenään voivat päättää asioistaan. Tavion mukaan on epädemokraattista, että joku ylikansallinen organisaatio saa päättää maahanmuutosta ohi itsenäisten valtioiden. Lisäksi hän sanoi muiden keskustelijoiden tyrmistykseksi, että Suomi ei kerta kaikkiaan tarvitse kehitysmaalaisten massamuuttoa. Jaakonsaari yritti musuttaa vastaan toistamalla tutut valheet tulevaisuuden voimavaroista ja maahanmuuton välttämättömyydestä. Tavio tarttui tähän välittömästi ja vastasti, että ne [EU:n ulkopuolelta tulevat kehitysmaalaiset] ovat suomalaisille pelkkä rasite, ja otti esimerkiksi Turun kaupungin ulkomaalaiset, jotka 10-prosenttin väestöosuudellaan (sic!) loistavat lähinnä pitkäaikaistyöttömien tilastoissa.

Mitkään Tavion esittämät vasta-argumentit eivät saaneet muita keskustelijoita luopumaan EU:ta tukevasta uskonvarmuudestaan. Aivan keskustelun päätteeksi Emilia Palonen nousi hurmokseen ja väitti, että Suomella ei ole koskaan ollut niin paljon valtaa kuin sillä on nyt EU:ssa. Tähän Tavio vastasi ironisesti että "kyllä, Suomella on valtaa antaa rahaa Kreikalle".



                                                       ************************



Yle TV1, torstai 9.3.2017 klo 22:00, Ulkolinja: Kuka on Geert Wilders? 

Mittausten mukaan äärioikeistolainen Vapauspuolue voittaa Hollannin vaalit. Puoluetta johtaa itsevaltiaan ottein Geert Wilders. Hän pitää islamia päävihollisenaan, ja häntä sanotaan Hollannin Trumpiksi. Mihin hän pyrkii? HD

Illan hollantilainen dokumentti kohupoliitikko Geert Wildersistä on klassinen esimerkkki valtamedian henkilöön käyvästä mustamaalauksesta. Ohjelmassa oli mukana myös tasapainoittavia elementtejä, mutta pääviestiksi jäi, että vähän hulluja nuo maahanmuuttokriittiset. Sitä vastoin ilmeisiä syitä sille, mistä johtuu kansalaisten tyytymättömyys ja miksi se kanavoituu oikeistopopulismiin, ei pohdittu juuri lainkaan.

Dokumentti oli tehty melko vetäväksi, sillä siihen on ripoteltu erilaisia anekdootteja, jotka pitävät katsojan hereillä kuten esimerkiksi kohta, jossa entinen lapsuudenkaveri kertoi hengailleensa Wildersin kanssa teininä kotikaupunkinsa nuorisotalossa. Paikasta tuli heidän tukikohtansa lähinnä siksi, että sinne kokoontuivat paikalliset punkit ja siellä soi Geertin lempibändit Sex Pistols, Talking Heads ja UK Subs. 

Toinen huvittava lausunto saatiin kuulla Erasmus-yliopiston propagandan tutkijalta, joka sanoi, että Wildersin muslimivastainen kohuelokuva Fitna on epärehellinen, koska siinä esitellyt Koraanin lauseet "on irrotettu kontekstistaan" ja mukaan on lisätty musiiikkia "dramaattisuuden lisäämiseksi". Kumma juttu, mutta tästähän tulee välittömästi mieleen ne tuhannet holokausti-dokumentit, joita säestää surullinen mustalaisviulu dramaattisuuden lisäämiseksi ja jossa kuvat ja tekstit on irrotettu kontekstistaan. Mutta tämä on varmaan se kuuluisa ihan eri asia.



Noin viikon uutiset Yle TV2 Torstai 9.3. klo 21:00

Jukka Lindström ja Noin viikon uutiset! Suomen riippumattomin ajankohtaissatiiri. Aiheena muun muassa perussuomalaiset ja yhden miehen bändin uusi kokoonpano. #nvuutiset Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.


Tässä ohjelmassa kohdellaan Vihreitä ja Vasemmistoliittoa silkkihansikkain, sillä Hyvien ihmisten puolueet ovat trendipartaisen Jukka Lindströmin erityisessä suojeluksessa. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista, sillä eihän kulttuuri- ja mediaväki koskaan omaan pesään kuse.

Ohjelma yrittää epätoivoisesti pilkata valtarakenteita, mutta ei kykene muuhun kuin hymisemään vasemmistoliberaalin hegemonian puolesta ja hyökkäämään konservatiivisia arvoja puolustavia tahoja vastaan. Todella rohkeaa ja ennakkoluulotonta!
Tällä kertaa punaliberaali Lindström malttoi jättää anti-trumpilaisen ristiretken takanäyttämölle ja keskittyi lempiteemaansa, johon kuuluu mielikuvitukseton persujen ja muiden "rasistien" (poislukien värilliset rasistit) nälviminen avuttomilla puujalkavitseillä. Valmiiksinauretun hipsterimölyn perusteella se uppoaa korkeintaam cafe lattea litkiviin punavihreisiin trendiperseisiin, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden sotureihin ja vastaaviin lumihiutaleisiin.

Noin viikon uutiset on niin surkeaa koinsyömää jälkimarxilaista roskaa, että se ei ansaitse lisäkommentointia. Ohjelmasta on kirjoittanut aiemmin kaiken oleellisen Yle Watchin uskollinen lukija Feyris Nyannyan, joka  pitää Animesitaatit-blogia. Asian voi tarkistaa hänen postauksestaan Viikon uutiset, josta seuraava lainaus:
- Heheeeei, minä olen Jukka Lindströmin negatiivi, ylösalaisin ja peilikuvana, ja tässä viikon uutiset, suomen väsynein ja korrektein veruke huumoriohjelmaksi vuosisadan hulvattomin "satiiri", mitä nyt sääntöjen rajoissa voi olla. Eli vähän kuin menisit uimahalliin vauvojen altaaseen syvänmeren sukellustaitojasi esittelemään. 
Taitoa on, mutta annetut raamit ja rajat eivät riitä. Mutta minkäs teet, tykkään räkyttää isäntieni lieassa, pelata sääntöjen mukaan ja olla kiva! Minunlaiselleni on aina tilausta kun sairas yhteiskunta kaipaa virallista leikkihuumoria! Äskeinen ohjelma oli siis "satiirinen" keskustelupaneeli Anaalitappi jossa naurettiin suomalaisille, ja siellä istui myös Mikko "minähän en lähde kulumallakaan" Kuustonen. Mutta nyt. Minulla on pilsnerin- ja siemennesteen hajuisen puvuntakkini taskussa lappu jossa on muutama uusi todella hauska sutkautus!Nimittäin... Persut ovat läskejä ja tyhmiä!


Yle TV1, keskiviikko 8.3.2017 klo 23:05, Ulkolinja: Oikea Eurooppa 

Jatkuuko oikeistopopulistien voittokulku Euroopan tulevissa vaaleissa Trumpin, Brexitin ja Unkarin vauhdittamana? O. Marko Lönnqvist. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.

Uusintana lähetettävässä reportaasissa kauhistellaan eurooppalaisen oikeistopopulismin nousua. Ei ole helppoa toimittajillakaan, verenpainelääkkeiden annostusta on näinä aikoina täytynyt varmaan kaksinkertaistaa.

torstai 22. toukokuuta 2014

YLEN EU-KAMPANJA STATUS QUON PUOLESTA JATKUU.

Unkarilaisen Jobbik-puolueen vaikuttaja Márton Gyöngyösi


Yle TV 2, 22.5.2014 klo 20.00, Silminnäkijä: Ulos Euroopasta!

 

Mitä ovat populistiryhmät, jotka saavat ennusteiden mukaan Euro-jytkyn? Haluavatko ne ulos EU:sta vai tietyt ihmiset ulos Euroopasta? Raportti Unkarista, Hollannista ja Tanskasta. Toimittaja Marko Hietikko.

Linkki ohjelmaan.


Veronmaksajien rahoittama Yle on näin EU-vaalien alla lähtenyt omin päin kampanjoimaan yhtä poliittista suuntausta vastaan. Sillä ei ole kiinnostusta tehdä kauhistelevia ohjelmia äärivasemmiston mahdollisesta noususta ehkä siksi, että sen toimittajakunnasta löytyy huomattavan paljon sympatiaa siihen suuntaan. Sen sijaan "populistit", kansallismieliset ja leväperäisesti luokiteltu "äärioikeisto" ovat ne poliittisen hegemonian haastajat, joita vastaan Ylen valikoiva kriittisyys lähes yksinomaan kohdistuu. Ohjelmien tarkoitus on tietenkin nostattaa katsojissa hysteriaa, jotta he menisivät vaaliurnilla äänestämään vanhoja puolueita, jotta status quo ja sama kansalaismielipiteestä piittaamaton EU-hulluus voisi jatkua.

Viime torstaina TV 1 lähetti ohjelman Ulkolinja: Populistien Eurooppa, josta myös Yle Watch raportoi. Tällä viikolla mustamaalaajan vuorossa on TV 2, jonka lähettämässä Silminnäkijä: Ulos Euroopasta! -ohjelmassa populistit ovat vaivihkaa vaihtuneet "äärioikeistolaisiksi", vaikka käsiteltävät puolueet ovat osin samoja kuin viime viikon jutussa.

Tomittaja Marko Hietikko, jolla tuntuu olevan jonkinlainen fiksaatio "äärioikeistoon" (täällä, täällä ja täällä), keskittyy tällä kertaa jutussaan kolmeen puolueeseen, unkarilaiseen Jobbikiin, hollantilaiseen Geert Wildersin johtamaan Vapauspuolueeseen ja Tanskan kansanpuolueeseen. Historian haamuja manaava ohjelma ei tarjoa olennaisesti mitään uutta, kunhan toistaa punaliberaaleja kliseitä ja ennakkoluuloja, joiden avulla se yrittää vedota poliittisesti aktiivisiin katsojiin.
Toive lienee turha, sillä nykypäivänä tällaisen yksisuuntaisen "tiedottamisen" voima on huomattavasti heikompi kuin aiemmin.