Näytetään tekstit, joissa on tunniste Antti Kaikkonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Antti Kaikkonen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. kesäkuuta 2017

HÄPEÄLLINEN MUTTA KENTIES VÄLTTÄMÄTÖN NÄYTELMÄ

Timo Soini, kosher-konservatiivi ja petturi.

Ensin pääpuolueet Keskusta ja Kokoomus tekivät petoksen Perussuomalaisten uutta puoluejohtoa kohtaan erottamalla köykäisllä verukkeilla puolueen hallituksesta, vaikka se olisi suostunut noudattamaan valtioneuvoston sovittua ohjelmaa. Petoksen todellinen luonne ja syvyys paljastui tänään, kun Perussuomalaisten ministeriryhmä perusti sionisti Simon Jakob Benjamin Elon johdolla Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän, vaikka Timo Soini oli kesäkuun alussa sanonut, että loikkariryhmän perustaminen olisi ehdottomasti poissuljettu vaihtoehto. Jussi Halla-aho on aivan oikeassa siinä, että koko puhalluksen pääarkkitehtinä on ollut alusta asti Timo Soini, mutta tämä vetäytyi taktisesti pois loikkaripuolueen valokeilasta antamalla muodollisen vallan uskolliselle sätkynukelleen Simon Elolle. Soinin ura tullaan muistamaan häpeällisestä petoksesta, joka käy ilmi Ylen uutisessa Timo Soini kesäkuun alussa: Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön:
Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti vielä kesäkuun 3. päivä blogissaan [Selkärangaton Soini on salaa poistanut päivityksensä! YW huom.] pitävänsä loikkareita luusereina eli häviäjinä.

– Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä, Soini kirjoitti. 
– Pidän loikkareita luusereina. Siksi ajoin hallitusneuvotteluissa läpi niin sanotun seteliselkärankaisten rappiopykälän kumoamisen. Historiallinen vääryys ja Kekkosen ajan politiikan rappiotila joutui tilille ja historian hämärään, Soini kirjoitti.
Niin sanottu hallituskriisi näyttää olevan valmiiksi kirjoitettu näytelmä, josta oli sovittu jo aiemmin mikäli Jussi Halla-ahosta tulee puheenjohtaja. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä ounastelee samaa eilisessä sanomalehti Etelä-Saimaan haastattelussa:
— Hallituskriisi oli ennalta suunniteltu manööveri siinä tapauksessa, että Halla-aho valitaan puheenjohtajaksi. Sitä ei keksitty tänään. Epäilen tapahtuneen spontaaniutta senkin takia, että pääministeri peruutti jo monta päivää sitten kaikki tapaamisensa keskustellakseen Halla-ahon kanssa. Perussuomalaisten kannalta hallituksen kaataminen on petos. Olemme ainoa puolue, joka on noudattanut hallitusohjelmaa. Muut ovat livenneet siitä milloin minkäkin asian suhteen 
Se, että hallitus jatkaa entisellään persuloikkarien kanssa, paljastaa aihetodisteilla ja puhtaalla päättelyllä mistä tässä sopassa on kyse. Turun Sanomat tiesi kertoa jo 3. kesäkuuta, että hallituksessa on käyty vakavia keskusteluja siitä, että perussuomalaisten eduskuntaryhmän soinilais-terholainen enemmistö muodostaisi oman eduskuntaryhmänsä ja jatkaisi hallituksessa.  Huolimatta valtamedian ja muiden puolueiden tuesta Sampo Terholle, soinilaiskaarti päätti varmistaa asemansa säilymisen siinäkin tapauksessa, että puheenjohtajaksi valittaisiin Jussi Halla-aho. Puoluekokouksessa  pahasti turpaansa saanut valeisänmaallinen soinilaiskaarti olikin tehnyt jo hyvissä ajoin hallituspuolueiden kanssa salaisen sopimuksen, jossa ministeripaikkojen ehtona on sitoutuminen Keskustan ja Kokoomuksen maanpetokselliseen politiikkaan. Sen ytimessä on sukeltaminen syvemmälle EU:n integraatioon, leväperäisen ulkomaalaispolitiikan jatkuminen ja Kokoomukselle tärkeän Sote-huijauksen läpivieminen, jossa puoluetta tukevat terveysalan yritykset pääsevät vapaasti veronmaksajien kukkarolle.

Ihmisluonne on näköjään muuttumaton ja turmelukselle voi altistua myös isänmaallisina pidettyjä poliitikkoja, jotka ovat päässeet maistamaan vallan makeutta. Pahimmat konnat tässä näytelmässä ovat tietenkin Timo Soini ja hänen sylikoiransa Sampo Terho ja Simon Elo. He olivat valmiita loikkaamaan siitäkin huolimatta, että uusi ryhmä ei voi saada enää puoluetukea. Ironista tässä on se, että aikoinaan seteliselkärankaisia loikkareita vastaan suunnattu laki oli juuri Soinin esitys. 

Vaikka Timo Soinia osui nyt omaan nilkkaan, hän on häikäilemättömänä pelurina osannut varmistaa tällaisessakin pelitilanteessa selustansa. Avuksi tulee hänen ja Raimo Vistbackan johtama Perussuomalaisten tukisäätiö. Se perustettiin tarkoituksella puolueesta erilliseksi toimijaksi, mutta tätä ilmiselvää vedätystä on puolueen sisällä arvosteltu ymmärrettävästi ankarasti. Koska tukisäätiö on Vistabackan Turun Sanomille antaman haastattelun mukaan itsenäinen oikeussubjekti, se voi toimia emopuolueesta riippumatta. Tällöin säätiö voisi rahoittaa uutta loikkariryhmää. Täytyy sanoa, että melkoinen chutzpah näiltä sionistisilta kosher-konservatiiveilta!

Perussuomalaisista karkuun lähteneen Uusi vaihtoehto -ryhmän ministerit laskelmoivat, että tulevasta vaalimenestyksestä huolimatta Halla-ahon johtamaa puoluetta ei tultaisi päästämään uuteen hallitukseen, joten he päättelivät, että nyt on viimeinen hetki nauttia hyväpalkkaisista ministerinpesteistä. Ilo saattaa jäädä lyhytaikaiseksi, sillä Jussi Halla-aho totesi Ylelle, että loikkarien menestys ei perinteisesti tule olemaan kummoinen seuraavissa vaaleissa. Perussuomalaisten jäsenkunnassa on tietenkin petetty olo, josta kertoo Ylen uutinen Perussuomalaiset piirijohtajat ovat hämmentyneitä puolueen kahtiajaosta – "Ei ollut Soinilla malttia". Pahinta satikutia on saanut kuitenkin Sampo Terho, jonka Facebook-sivulla entinen kannattaja purkaa suorasanaisesti pettymystään näin:
Ensin ollaan niin hyvää kaveria Jussin kanssa, asiakysymyksistä samoilla linjoilla ja esitetään niin nuivaa että... Jussin valinnan jälkeen onnitellaan twitterissä ja sanotaan kuinka tästä mennään yhdessä eteenpäin... ja sitten puukotetaan selkään. Oksettavaa touhua. Millainen mies oikein käyttäytyy noin? Kaikkein pahin petturi loikkareista olit juuri sinä.
Seteliselkärankaisten uuteen ryhmään liittyneet kansanedustajat taas kuvittelevat, että he petturiviitan kantajina voisivat seuraavissa vaaleissa päästä uudelleen eduskuntaan, koska hallituksessa oleminen toisi heillekin näkyvyyttä. Tämä on virhearvio, jonka todistaa jo puoluekentän ja maahanmuuttokriittisen äänestäjäkunnan tuki Halla-ahon johtamalle Perussuomalaiset puolueelle. Kuten muuallakin Euroopassa maahanmuuton kasvun tuomat ongelmat lisäävät väistämättä kansallismielisten puolueiden suosiota. Isänmaan tulevaisuudesta kiinnostuneita ei todellakaan houkuta äänestää petoksellisia soinilaisia, jotka nykyhallituksen kahtena ensimmäisenä vuotena osoittivat olevansa maahanmuuttokysymyksessä impotentteja ja Kepu-Kokoomuksen vietävissä. Tämä kaikki mahous vain siksi, että se on ollut edullista laiskan pullean Soinin omille valtapyyteille. Tämän hallituspetoksen seurauksena Uusi vaihtohto -ryhmän kansanedustajien poliittinen ura tulee päättymään kuin seinään seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Suomen kansan periviholliset, media ja punavihreät, ovat olleet hämmentyneestä ilosta sekaisin, sillä heidän manaamansa Perussuomalaisten hajoaminen tapahtui vihdoinkin. Heidän ilonsa on kuitenkin lyhytaikaista, koska maahanmuuttovastaisuus ei ole kansasta mihinkään hävinnyt, vaikka Vihreiden khmerien Ville Niinistö näyttää sellaista toiveajattelevan:
– En usko, että Halla-ahon perussuomalaisten linja on suomalaisten enemmistön näkemys siitä, mitä Suomessa pitää tehdä. En usko että enemmistö haluaisi alkaa murtaa Suomen kaksikielisyyttä, tai että suomalaiset pitäisi panna toinen toistaan vastaan.
Fakta on että yli 60 prosenttia suomalaisista ei ottaisi lisää maahanmuuttajia. Toisaalla sisäministeriön Vaasan yliopistolla teettämä tuore mielipidetutkimus kertoo, että
Vastaajista 76 prosenttia oli ”eri mieltä” tai ”vahvasti eri mieltä” väitteestä, että kielteisen päätöksen saaneella turvapaikanhakijalla on oikeus jäädä oleskelemaan Suomeen. Sen sijaan 78 prosenttia [vastustajia vain 6%] vastaajista oli samaa tai vahvasti samaa mieltä siitä, että viranomaisten tulee palauttaa ne kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat, jotka eivät poistu maasta vapaaehtoisesti.
Muukalaisinvaasion kärjistyessä ja terrorismin rantautuessa myös tänne nuo luvut kasvavat tuosta vielä reippaasti. Koska porvaripuolueet, soinilaispetturit ja mädätystä kiihdyttävät punavihreät eivät tee haittamaahanmuutolle mitään, alkavat kansalaiset etsiä ensin ratkaisua sellaisesta eduskuntapuolueesta, joka on valmis puolustamaan kansan olemassaoloa ja sen turvallisuutta. Mikäli tilanteeseen ei edellenkäään saada muutosta alkaa liikehdintä kaduilla.

Suomalaisvihamieliset samppanjasosialistit voivat nyt poksautella pullojaan, mutta monikulttuurin nahoissaan tunteva kansan enemmistö ei tule jatkossakaan antautuamaan petturieliitin teuraslampaiksi. Osat voivat vaihtua ja silloin kansanviholliset voivat miettiä mitä tulikaan tehtyä ja sanottua.



                                                       ******************************


Yle TV1 Tiistai 13.6. klo 21:00, A-studio 


A-studio jatkaa hallituskriisin käsittelyä. Studiossa mm. perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja Uusi vaihtoehto ryhmän jäseniä. Juontajana Annika Damström. #yleastudio.

Yle uutiset kertoo kohtaamisesta jutussa A-Studio: Jussi Halla-aho illan erikoislähetyksessä.

Linkki Yle Areenaan.

Koko kevään on ollut näyttöä siitä, että Perussuomalaisten entinen puoluejohto on hylännyt jäsenhakemuksia vain siksi, että hakijoilla on ollut Halla-ahoa tukevia näkemyksiä. Hylkäämisten ilmeinen tarkoitus oli varmistaa, että puoluekokoukseen tulee mahdollisimman vähän Halla-ahon tukijoita. Kyse oli siis soinilaisten junttapolitiikasta, mutta Simon Elo käänsi A-studiossa valheellisesti koko asetelman päälaelleen viittaamalla Ilta-Sanomien poliittisesti motivoituneeseen likasankojournalismiin. Silmiään räpsäyttämättä hän väitti, että Halla-ahon kannattajat junttasivat, koska puheenjohtajakisan lopputulos sattui olemaan heille epämieluisa!

Toinen Perussuomalaisten ryhmästä loikannut hylkiö, Tiina Elovaara, jonka oikea paikka olisi Vihreät tai Vasemmistoliitto, alkoi sönköttää täysin epäolennaista tunnepuhetta Suomen Sisusta, Hommasta ja natsitervehdyksistä, jotka eivät liittyneet mitenkään Halla-ahon valintaan. Hänen läpinäkyvän kömpelöä Guilt by Association -retorikkaa olisi voinut odottaa Vasemmistoliiton Li Anderssonilta eikä kansallismielisenä esiintyvältä kansanedustajalta. Sekä Elovaara että Elo yrittivät luoda mielikuvaa, että uusnatsit olisivat kaapanneet Perussuomalaiset. Tämä on se naurettavan epäuskottava narratiivi, jonka he esittävät oman suhmurointinsa meriselityksenä ja on todennäköistä, että myös median ottaa sen mielellään vastaan.


Lopuksi studioon kutsuttiin Simon Jakob Benjamin Elon sionistiystävät Kokoomuksen
Ben Zyskowicz ja Keskustan ikityrkky Antti Kaikkonen. Tuo vehkeilevä valtarinki näytti tulevan keskenään hyvin toimeen, sillä jo heti alussa Antti Kaikkonen kehräsi tyytyväisyyttään kiittämällä Perussuomalaisista liuenneiden halpamaista temppua "rohkeaksi vedoksi". Vastavuoroisesti Simon Elo julisti ryhmänsä puna-Kokoomuksen aisankannattajaksi puhumalla liturgisesti "rasismin" nollatoleranssista ja ihmisarvoista jne. Kammottavan myötähävettävää matelua.

Ohjelman ainoa avoimin kortein esiintynyt poliitikko oli alussa nähty Jussi Halla-aho, joka perusteli näkemyksensä johdonmukaisesti ja rauhallisesti. Jopa kunnioitettavan rauhallisesti, sillä harva isänmaataan rakastava poliitikko istuisi tuollaisen vehkeiljäporukan kanssa samaan pöytään.



Yle TV2, tiistai 13.6.2017 klo 23:40, Ali Show: Matti Rönkä 

Ali Jahangiri saa vieraakseen toimittaja Matti Röngän. Uutisankkurina tunnettu Rönkä on niittänyt mainetta myös dekkaristina, ja hänen yhdeksäs romaaninsa Eino julkaistiin vuonna 2015. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.


Studiossa kaksi pahamaineista satusetää.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

YLE TELEVISIOI EDUSKUNNAN SUUREN KESKUSTELUN ÄÄRILIIKKEISTÄ

 Die Rote Tavja & Rote Terrorgruppe

Yle TV1 Keskiviikko 5.10. klo 14:00, Ääriliikkeet ja väkivalta Suomessa 

Eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun poliittisista ääriliikkeistä ja väkivallasta Suomessa. Keskustelua ehdottivat yhdessä kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajat. Suora lähetys.


Linkki Ylen lähettämään ohjelmaan.

Arkadianmäellä hurskastelu löi tänään omat ennätyksensä, kun Keskustan poliittiset aisankannattajat Antti Kaikkosen johdolla olivat ehdottaneet eduskunnan ajankohtaiskeskustelun aiheeksi Ääriliikkeet ja väkivalta Suomessa. Ehdotusta olivat tukeneet myös porvaripuolueille
 ahteriaan pyllistelevät punavihreät, sillä kerrankin löytyi riittävän merkityksetön yhteinen vihollinen, jota demonisoimalla kaikki kansanedustajat saattoivat kiillottaa puolueensa kilpeä ja näyttäytyä itse oikeuden ritareilta. 

Salissa kaikui useaan otteeseen puhe demokratian itsepuolustuksesta, joka näytti nolon ylimitoitetulta julistukselta, kun tiedetään että kansanedustajien kivenä kengässä on alle sadan hengen Suomen Vastarintaliike. Puheissaan edustajat halusivat puolustaa ennen kaikkea muodollista demokratiaa, nykydemokratian julkisivua, jolla on kansanvallan kanssa enää hyvin vähän tekemistä. Tässä demokratian pantomiimissä kansalla ei ole juurikaan vaikutusvaltaa, koska valta on valunut EU-vehkeilijöiden, globalismin hämärämiesten, kansainvälisten suuryritysten ja kansaa manipuloivan ja halveksuvan median holveihin.

Jo kolmatta viikkoa jatkunut poliittinen loiskiehunta 
Vastarintaliikkeen ympärillä saattaa viestiä kansan edusta vieraantuneiden kansanedustajien paniikista, joka ilmenee mm. korkealentoisena puheena heille niin rakkaasta "demokratiasta". Parlamentaarisen fasadin takaa edustajien on turvallista hallita vainoharhaisia pelkojaan vallan menetyksestä, varsinkin kun he voivat yksimielisesti nitistää pienen nuorten miesten ja naisten liikuntakerhon. Kansalaisen silmin katsottuna jauhaminen poliittisesta väkivallasta Suomessa on sen määrään nähden käsittämätöntä, sillä yli 30 000:sta vuonna 2015 tapahtuneesta väkivallanteosta kokonaista 17 luokiteltiin poliittisesti motivoituneeksi. Siinä vähän mittakaavaa eduskunnalle.

Katsoin ohjelman Yle Areenasta ja täytyy sanoa, että tehtävä oli puuduttava, sen verran samanlaista jeesustelua kuultiin lähes jokaiselta kansanedustajalta. Puheita ja puheenvuoroja oli paljon, joista kirjaan seuraavaksi ne eniten silmään ottaneet.
 

Tilaisuuden alussa hallituspuolueiden edustajat esittävät omat viralliset julkilausumansa. Ne noudattivat pitkälti samaa linjaa, mitä nämä vasemmiston aisankannattajina tunnetut puolueet ovat viimeisten viikkojen aikana jo aiemmin asiasta todenneet. Hieman kilahtaneempaa osastoa saatiin kuulla vasta sitten kun oppositiopuolueet esittävät omat kantansa. 

Vihreiden Pekka Haavisto julisti poliittisen korrektiuden oppien mukaista väitettä, että puhe on teko, joka tarkoittaa sitä, että totuus, jota vasemmisto ja vähemmistöt eivät halua kuulla, on fasismia. Jos Haavisto olisi johdonmukainen vaatimuksessaan, pitäisi kaikki puhe kieltää jollekin epämieluisena, sillä aina jonkun puhe loukkaa jotakuta. Sitä paitsi miksi vain tietyillä ihmisillä on oikeus loukkaantua? Maailmasta löytyy miljoonittain ihmisiä, joita loukkaa se, että homouteen kehoitaan tai että rodullisia seka-avioliitoja pidetään julkisesti hyvänä asiana, koska näin vähennetään (tuhotaan) valkoista rotua. Eikö heidän aito tuohtuminen olekaan samanarvoinen kuin tuhansilla lakipykälillä suojatun vähemmistön edustajan?

Vasemmistoliiton Anna Kontula oli salissa yksi harvoista, joka ymmärsi, ettei "ääriliikkeisiin" osallistumista voi selittää pelkästään työttömyydellä ja syrjäytymisellä kuten hallituspuolueet ovat toistelleet. Kontula oli huomattavasti enemmän oikeilla raiteilla kuin muut kansanedustajat, tosin hänenkin argumentaatiotaan vaivasi vasemmistoliberaalien harjoittama sosiologinen puheenparsi, jossa väistetään ääriliikkeiden syntymisen ilmeisimmät syyt eli länsimaiden oma alennustila eri oireineen (kansallinen immuniteettikato, äärimmilleen viety hyötyajattelu, moraalin rappio kaikilla elämän alueilla jne.). Tietenkään lyhyessä puheessa ei voi sanoa kaikkea, mutta hyvästä yrityksestä huolimatta Kontulan "analyysi" jäi torsoksi.

Suomalaisia avoimesti ylenkatsova rasisti, RKP:n Eva Biaudet, väitti heti alkuun Nuivan vaalimanifestin (2010) olevan syy nykypäivän fasismiin ja "väkivaltaan". Tämä vainoharhainen käsitys lienee Bättre folkin keskuudessa kovin yleistä eikä ainoastaan Biaudetin korvien välistä löytyvää "totuutta josta on vaiettu". Närkästymisten sarja puheessa vain jatkui, sillä oikeustieteen ylioppilas on pöyristynyt myös pääministeri Juha Sipiliän reaktiosta, kun hän totesi, että  "25 000 [sic] pakolaisen maahantulon olevan sietokyvyn rajoilla". Olisi mielenkiintoista tietää, mikä on kansanedustaja-ylioppilaan sietokyky siirtolaisten määrälle. Todennäköisesti sellaista rajaa ei ole hänelle ollenkaan. Biaudet ei puhunut vain inhokeistaan, vaan ilmoitti ykskantaan ihailevansa Saksan Angela Merkeliä ja vaati, että hallitus pysyy martriarkan linjalla ja jatkaa avoimien ovien päiviä kansanvaellukselle. Puheen lopussa multikultimme yltyi kehumaan Kanadaa, koska maa on ottanut niin palon syyrialaisia turvapaikanhakjoita. Suorastaan runolliseksi pisuaari ryhtyi ylistäessään Kanadan "toimivaa" monikulttuuria, vaikka Potemkinin kulissien takaa löytyy erittäin ankarat valkoisten vastaiset "viharikos"-lait. Mistään vapaiden kansalaisten valtiosta Kanadassa ei siis ole kyse, vaan puhtaasta monikulttuuriteatterista ja demokratiailveilystä. Silti Biaudetilla on otsaa uhota, että "Kanadan maahanmuuttomalli on kuin rokotus rasismia vastaan".

Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen saarnasi vanhasta muistista vihapuheen kamaluudesta ja vaati epäsuorasti sensuuria sen tukkimiseksi. Hän vaati myös lisää resursseja poliisillle verkkoon ja ennen kaikkea kaduille, vaikka "ääriliikkeiden" valvonta ulkona ei ole koskaan vienyt juuri mitään miesvahvuudesta. Entinen sisäministeri haluaa vain lisää poliiseja ja sille hän on löytänyt oivan keppihevosen "ääriliikkeistä".

Myös kokoomuslainen sisäministeri Paula Risikko vaati lisää resursseja nettipoliiseja varten ja veti tässä kohtaa mutkat suoriksi väittämällä, että juuri vihapuheet netissä ruokkivat ääriliikkeitä (siis "äärioikeistoa"). Sisäministerin yksioikoinen päätelmä jättää sopivasti pois aggression perussyyn eli maahamuuttoaallon, jonka hallitus on sallinnut tapahtuvan ilman kansan enemmistön suostumusta. Kokoomuksen lainmuutosv
aatimukset todistavat auttamattomasti, että valikoivasti "moniarvoinen" monikulttuurivaltio ei pysy koossa ilman kantavästöön kohdistuvaa jatkuvaa sanavapauden kiristämistä ja poliittisia sortotoimia. Epäonnistunut monikulttuurikokeilu pysyy koossa vain pakkovallalla ja me olemme nyt todistamassa sen enimmäisiä rautasaappaan askeleita.

Perussuomalaisten oikeus- ja työministeri Jari Lindström oli vasemmiston aisankannattajana paavillisempi kuin paavi itse vaatiessaan rasismille nollatoleranssia  toisin sanoen hän hyväksyy sensuurin ja sananvapauden rajoitukset. Ei ihme, että Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat tyytyväisiä.

Vihreiden vanha taistolainen Satu Hassi muisteli vihapuheesta jankatessaan Lapuan liikkeen aikaa, mutta muisti ei kuitenkaan yltänyt vuoteen 1918 asti, jolloin sosialidemokraatit yrittävät väkivaltaista vallankaappausta. Punaista kansankiihotusta Hassi tuskin pitää vihapuheena, vaan pelkkänä "työväenluokan itsepuolustuksena" kuten toimettomat anarkistit tapaavat tätänykyä sanoa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson antoi tunnustusta hallituksen poliittisille sortotoimille ja kannatti ideaa, että valtio olisi mukana Exitin kaltaisissa hankkeissa, joissa kansalaisia pyritään ohjaamaan pois "ääriliikkeistä". Tällainen lausunto on suora tunnustus Isosisko-valtion puolesta.

Luonnollisesti Ruotsalaisen kansanpuolueen edustajat Eva Biaudetin johdolla osallistuivat innokkaasti keskusteluun. RKP:n Thomas Blomqvistin mielestä pakolaisista ei saisi sanoa mitään negatiivista, koska se on vihapuhetta. 
Ahvenanmaan edustaja Mats Löfström puolestaan kertoi käyneensä Auschwitzissa ja Varsovassa, mitä hän piti kovinkin relevanttina seikkana keskusteltavan aiheen kannalta. Lopuksi hän toisti muiden tapaan, että vapaata sosiaalista mediaa pitää suitsia ja että Karttusen kuoleman syynä oli vastarintaliikkeen jäsenen väkivalta.

Juutalaisten asiaa avoimesti eduskunnassa ajava Ben Zyskowicz vaati kansallissosialistien ilmaisuvapauden totaalista lopettamista. Hän tuomitisi myös Venäjän toimet Syyriassa ja Ukrainassa, mutta jätti ovelasti mainitsematta Israelin harjoittaman terrorin ja etnisen vainon Lähi-idän alueella. Erikoisena yksityiskohtana keskustelutilaisuudesta mainittakoon, että Kokoomus ja Vihreät olivat ainoat puolueet, jotka kannattavat uutta ajatusrikoslakia "rasisteille".

Tuplavähemmistöön kuuluva vihreiden Jani Toivola puhui tunteella rakenteellisesta rasismista. Hänen mielestään uusi kotouttamislaki on epätasarvoinen, koska se maagisesti synnyttää rasismia ja johtaa lopulta väkivaltaan myös turhautuneiden ulkomaalaisten puolelta. Toivola katsoo, että maahanmuutolle  ei saisi olla vetovoimatekijöitä karsivia lakeja, sillä se vie rasismin reitille ja rikkoo rasismin ehdottomasti kieltävää arvopohjaa. Käytännössä Toivolan näkemys tarkoittaa sitä, että kaikilla afrikkalaisilla on subjektiivinen oikeus tulla Suomeen ja saada samat edut kuin suomalaiset.


Kristillisdemokraattien sionistikristitty (sic) Peter Östman horisi vaihteen vuoksi olemattomasta antisemitismistä, mutta oli siinä sen verran valikoiva, että jätti Euroopan terroriteoista puhuessaan mainitsematta, että tekijät ovat olleet poikkeuksetta muslimeja. Toisaalta Östman oli johdonmukainen siinä, että hän on huolissaan myös äärivasemmiston antisemitismistä. Östman katsoo juutalaisten kohtaaman fyysisen turvallisuusuhan kasvaneen Suomessa, koska tilanne Euroopassa on jännittynyt. Tässäkin yhteydessä hän jätti kertomatta, että juutalaisten fyysistä koskemattomuutta ovat uhanneet niin täällä kuin muuallakin maailmassa lähinnä vain muslimit.

SDP:n Tytti Tuppurainen puhui tätimäisesti ihmisoikeuksista ja mainitsi eilisen täysistunnon, jossa puhuttiin laittomien turvapaikan hakijoiden "oikeudesta" samanlaiseen sosiaaliturvaan kuin suomalaiset. Tuppuraisen mielestä Suomen kansalaisilla ja ulkomaalaisilla ei saisi olla laissa mitään eroja, koska erojen tunnustaminen olisi "ihmisoikeuksien vastaista". 
Jopa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille ulkomaalaisille pitäisi maksaa sama toimeentulotuki kuin suomalaisille vähäosaisille, koska Suomi kuuluu kaikille eikä vain suomalaisille.

Vihreiden Heli Järvinen valehteli suoraan sanoessaan, että "Vastarintaliikkeen jäsen surmasi suomalaisen miehen", vaikka uhri kuoli 6 päivää tapahtuman jälkeen ja oli siinä välissä vielä kotona.  Järvinen puhui todellakin suuta suuremmalla, koska ruumiinavauspöytäkirjaa ei ole vielä julkistettu, puhumattakaan, että tapahtuneesta olisi oikeuden päätös. Nämä faktata huomioon ottaen hänellä oli röyhkeyttä levittää punavihreää propagandaa kansanvallan keskuksessa.

Perussuomalaisten Juho Eerolalla oli salissa ainoana rohkeutta puhua täsmällisin tiedoin islamilaisesta terrorismista, joka suuntautuu esim. juutalaisia vastaan paljon vakavammin kuin "äärioikeiston" satunnainen härintä. Hänen puheenvuoronsa ei yllättäen herättänyt mitään keskustelua, vaan sali hiljeni täysin, kunnes päästiin arkirutiiniin seuraavan puhujan määkiessä taas äärioikeistosta.

Omanlaisensa kävelevä vasemmistolainen vitsi on demarien vanha kulttuurimädättäjä Erkki Tuomioja, jonka punoittavaa paasausta näytettiin tv-uutisissakin. Itsensä raivoon kiihottaneena hän otti jälleen kerran esille Olli Immos-kortin. "Mitä me teemme jos meidän omassa eduskuntaryhmässämme on ihmisiä, jotka valokuvauttavat itsensä ääriliikkeiden edustajien kanssa tai osallistuvat vihapuheen levittämiseen", kyseli vanha punapappa muilta kansanedustajilta ja jatkoi lopuksi, että "näille ei tule antaa tuulensuojaa" väheksymällä heidän tekojaan ja pitämällä heidän puheitaan huulen heittona.

Vihreiden Ville Niinistön mielestä 
suomalaisuudessa on hienoa se, että kaikki otetaan mukaan, mikä näkyi kuulemma hyvin Peli Poikki -mielenosoituksessa. Juuri siellähän Niinistö marssi samassa rintamassa kuin väkivalta-anarkistit, jotka vaativat valtion tuhoamista ja poliisille kuolemaa. Suomalaisuuden ydintä on Niinistön mukaan se, että samaisessa mielenosoituksessa joku nigerialainen lauloi Eppu Normaalia, oy vey!

Vastarintaliikkeen äärimmäistä vaarallisuutta korostaakseen vihreiden Hanna Sarkkinen luetteli ne muutamat mitättömät nujakat, joiden varjolla hän vaati sensuuria kaikille kansalaisille, jotka eivät alistu monikultturismia palvelevalle demokratuurille. Maahantulijoiden vihamielistä invaasiota kritisioivaa puhetta afrikkalaiseen etno-kuosiin pukeutunut Sarkkinen kutsui tietenkin vihapuheeksi. Hänen mielestään monikulttuurisuuden perusteita kritisoiva puhe on sama kuin "poliittista väkivaltaa oikeuttava puhe", jonka vuoksi sitä ei pidä sallia. Tätä loogista hyppyä hän tuki toistamalla punavihreiden perustelematonta mantraa, että "sanat ovat tekoja".

Viimeisten puheenvuorojen joukossa sosialidemokraattien Mika Kari totesi käydystä keskustelusta huolimatta, että Suomessa poliittinen väkivalta on varsin pientä (käytännössä olematonta) eikä vaatimukset poliisin resurssien lisäämisestä liity suoranaisesti tähän mitenkään. Käydyn keskustelun perusteella kokoomuslaiset käyttävät Asema-aukion tapausta vain tekosyynä saadakseen lisää määrärahoja poliisille.


Sosiaalisessa mediassa monet perussuomalaisten kansanedustajat kuten Ville Tavio valittelivat, että he eivät saaneet istunnossa puheenvuoroa. Olli Immosen kantaa olisi kuunnellut mielellään, mutta laitetaanpa tähän loppuun lainaus hänen blogitekstistään (4.10.2015), joka liittyy erittäin hyvin eduskunnassa tänään käytyyn keskusteluun:
Kansan kahtiajakautumista syventää myös normaalien, legitiimien poliittisten mielipiteiden leimaaminen ”vihapuheeksi”. Se osoittaa, että poliittinen järjestelmä on tullut kyvyttömäksi käsittelemään tiettyjä merkittäviä ongelmia tai edes myöntämään niiden olemassaoloa. Jos ennennäkemättömän suurten maahantulijavirtojen vastaanottaminen nähdään vaihtoehtona, jota kukaan kunnon ihminen ei vastusta, seuraus on tietyn kansanosan syrjäytyminen koko järjestelmästä, joka ei enää edusta sitä. Tämä kansanosa, joka viime kädessä maksaa vastuuttoman maahanmuuttopolitiikan laskun, ei saa näkyä eikä kuulua, ettei poliittisen ja kulttuurisen eliitin hellimä ihannekuva säröytyisi. Ei tarvita kovin syvällistä historiantuntemusta ymmärtääkseen, että tällainen politiikka ruokkii kaikentyyppistä radikalisoitumista, katkeruutta ja väkivaltaa. Uutta kahtiajakautumista kannattavat lukevat itsensä hyviin ihmisiin.