tiistai 21. marraskuuta 2017

YLE PUOLUSTELEE MURHAAVAA MULTIKULTI-UNELMAA



Yle TV1, tiistai 21.11.2017 klo 20:00, 
Docstop: Kun unelmat kuolevat 

Voiko turvapaikanhakijaan rakastua? Kuka päättää kenellä on oikeus jäädä Suomeen?Niklas Meltio kuvasi kaksi vuotta pakolaiskeskuksessa ja näki runsaasti ihmisten unelmia ja unelmien loppuja.O:Niklas Meltio,Ari Lehikoinen HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.

Linkki Yle Areenaan.

Ylessä ei pahemmin kunnioiteta turvapaikkashoppaajien ryöstämäksi ja surmaamaksi joutuneen 52-vuotiaan suomalaisen työmiehen Arto Mikkosen muistoa. Vain hieman yli vuosi surmateon jälkeen Yle TV 1 lähettää tunteisiin vetoavan yksipuolisen tv-dokumentin "Kun unelmat kuolemat", jossa esiintyy toinen Kajaanin Otanmäessä Mikkosen surmaan osallistunut irakilaismies, Ahmed Hussein Ali Ali (s. 1997). 

Jo ohjelman nimessä heitetään märkä rätti tavallisen suomalaisten enemmistön kasvoille. Sen lisäksi että propgandadokumentissa surkutellaan tappaja-Ahmedin kohtaloa, se on samalla näyte siitä, kuinka "Meillä on unelma" -monikulttuuriväki piehtaroi itsesäälissä ja selittää valheellisen Unelmansa romuttumisen "muukalaiskammoisen järjestelmän" syyksi.

Kaikkea ei voi kuitenkaan selittää parhain päin ja siksi ohjelmassa käy kuin ohimennen selväksi, että Ahmed oli Suomeen luvattomasti tullessaan koko ajan vaikeuksissa tulisen luonteensa ja ylimielisen asenteensa vuoksi. Ahmedin kuumaverisyyden vuoksi hänet piti siirtää Kemijärjärven vastaanottokeskuksesta lopulta Otanmäelle, jossa hän yhdessä Ali Qasim Hammood Beni Zaidin (s. 1988) kanssa yli tunnin kestäneen pahoinpitelyn jälkeen surmasivat Arto Mikkosen kuristamalla.

Suomalaismiehen surmakaan ei riittänyt Ahmedille. Vielä pahempaa kuin suomalaisen poistaminen väkivalloin miesvahvuudesta, on valkoisen perimän liudentaminen uusilla jälkeläisillä. Näin suomalaista yhteistä genomia tuhotaan tulevissa sukupolvissa peruuttamattomasti. Nimittäin ennen veritekoaan irakilaismies oli jallittanut itselleen naivin nuoren Elovena-tyttö Annin, jonka hän oli onnistunut tekemään vielä raskaaksi. Jälleen kerran koulujen vastuuton kansainvälisyyskasvatus ja hämärävoimien käsissä oleva globaali viihdeteollisuus on saanut valkoisen uhrinsa, jossa indoktrinoidun toiseudenpalvonnan seurauksena on langettu "jännittävään poikaystävään".

Lajissaan tämä dokumentti on härskeimmästä päästä, eikä vähiten siksi, että kutsumattomasta muukalaissurmaajasta leivotaan suomalaisen yhteiskunnan uhria. Ohjelmasta välittyy kammottavalla tavalla nykyinen sosialistinen ihmiskuva, jossa yksilön valinnat nähdään johtuvan pelkästään yhteiskunnasta sekä kansanvaihdon ytimessä olevan pariutumisen sentimentaalinen puolustaminen. 

On vaikea kuvitella, millainen dokumentti olisi vielä häpeämättömämmällä tavalla suomalaisvastainen. Ylen propagandakomppanian kohdalla kaikki on toki mahdollista, joten luvassa voi olla tätäkin ohjelmaa törkeämpää mustan valkoiseksi pesemistä.


                                                        ******************************


Yle TV1, tiistai 21.11.2017 klo 21:00, A-studio  


Suomalaispoikien matematiikantaidot ovat heikentyneet selvästi, Virossa ne sen sijaan ovat huipputasoa. Mitä voimme ottaa opiksi etelänaapurista? Juontajana Annika Damström, #yleastudio HD

Uusien Pisa-tulosten mukaan Virossa pojat pärjäävät matematiikassa paremmin kuin tytöt. Tulos kertoo ennustettavasti normaalijaukaumasta populaatiossa. Miksi sitten Suomessa poikien koulumenestys on romahtanut viime vuosina? Tätä on ihmetely myös Ylessä, jonka verkkosivuilla kerrottiin tänään suomalaistyttöjen menestyksestä ryhmätyöskentelyssä ja virolaispoikien noususta matematiikan osaajien kärkituntumaan.


Kummassakaan uutisartikkelissa ei puututa ilmeisiin oppimisen häiriötekijöihin ja poikapopulaation etniseen kirjavuuteen. Euroopan ulkopuolelta tulleet lapset ja kouluikäiset ovat pitkälti poikia, joten heidän heikommat oppimistulokset siirtyvät tilastollisesti suomalaispoikien Pisa-tuloksiin. Lisäksi etnisesti kirjavat koululuokat ovat levottomia ja tämä häritsee erityisesti suomalaispoikien keskittymiskykyä. Syy, miksi Virossa pojat pärjäävät aivan normaalisti luonnontieteellisissä aineissa ei johdu muusta kuin siitä, että maasta puuttuu monikulttuurinen vitsaus.

1 kommentti:

  1. Ei mene pisaongelmat jakeluun.
    Ja voin olla aika vissi että Pölhölässä ihmetellään vielä pari vuosikymmentä miksi verotulot senkun tippuvat vaikka vielä orjana olevilta, 9 ekun palkkaa nauttivilta revitään kaikki loputkin, paisuvan kurapaskavellin elättämiseen.

    VastaaPoista