keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

EU JA FACEBOOK JULISTANEET HETKI SITTEN TOTAALISEN SODAN TOTUUSPUHETTA VASTAAN



Pari päivää sitten Yle uutisten verkkosivuilla ilmestyi vähän huomioita herättänyt uutinen EU haluaisi yhtenäistää netin vihapuheen poistamisen. Uutisesta käy selväksi, että kansallisvaltioita syvästi vihaavat EU-byrokraatit haluavat riistää jäsenmaidensa kansalaisten kansalaisvapauksia vaatimalla Facebookia poistamaan valtaeliitin määrittelemät "valeuutislinkit" ja "vihapuheen" vuorokauden sisällä ilmestymisestä:
Vihapuheen, uhkausten ja valeuutisten nopea lisääntyminen sosiaalisessa mediassa on lisännyt Facebookin, Twitterin ja Googlen kaltaisten yritysten painetta poistaaa viestit nopeasti. Facebook, Twitter, Microsoft ja Googlen omistama YouTube hyväksyivät viime vuonna EU:n vaatimuksen, että ne poistavat vihapuheet sivuiltaan vuorokaudessa.
Suomalaisvihamieliset punavihreät ja anarkomarkot sekä zombiuntaan viettävät pelokkaat demarieläkeläiset eivät ole huomanneet mm. Facebookissa mitään muutosta, koska sensuuri ei koske heitä, vaan ainoastaan niitä, jotka kertovat ikäviä tosiasioita korruptoituneesta EU:sta, kehitysmaiden vapaamatkustajista, George Sorosin mädätysprojekteista ja kansansa myyneistä poliitikoista.

Viimeisen reilun viikon aikana on kuulunut hälyttäviä uutisia Facebookin uusista sensuurikäytännöistä, jotka ovat kohdistuneet valikoivasti vain totuuspuheen levittäjiin. Tietenkin valheen mestarit ovat orwellilaisessa retoriikassaan kääntäneet käsitteet päälaelleen ja kutsuvat totuuden paljastamista "vihapuheeksi". Tämän kulttuurimarxilaisen käsitehirviön avulla totalitaristista ilmiantoyhteiskuntaa valmisteleva EU on antanut Stasi-henkisille pikku-pioneereille kuten räähkävasemmiston Varis-verkostolle vapaat kädet tehdä likainen työ verkossa

Nuo Systeemille avuliaat aatut ovat olleet monien viime päivien fb-sivujen sulkemista vaatineiden kampanjoiden takana, viimeisimpinä todisteena Poliittisen Korrektiuden Parhaat ja Vastarintaliikkeen (PVL) sivujen sulkeminen viimeisen vuorokauden aikana. Näille järjestelmän subventoimille näädille vasikointityö on tullut entistä helpommaksi, sillä sivujen sulkemiseksi ei EU:n painostuksen ansiosta tarvita enää sen kummempia perusteluja. Aikarajattuun bänniin ja jopa sivun lopulliseksi sulkemiseksi kun riittää tätänykyä oma harhainen loukkaantumisen tunne ja poliittisten blanko-termien kuten "fasismi", "rasismi" ja "trans/homofobia" käyttäminen ilmiannossa.

Suuria pakolais- ja mediakriittisiä keskusteluryhmiä, joita pitävät sellaiset tahot kuin Suomi Ensin, Soldiers of Odin, Rajat Kiinni ja MV-lehti, seuraavat puolestaan nettipoliisit. Viime päivien aikana poliisi on ollut näissä yhteisössä erityisen aktiivinen ja moni varomaton kommentoija on kuuleman mukaan saanut joidenkin päivien bännin totuuspuheen vuoksi. Nämä tiedot vahvistaa tuore Ylen uutinen Poliisitarkastaja: Viharikos kertoo jotakin siitä, ettei kaikki ole yhteiskunnassa kohdallaan:
Poliisilla on useita keinoja tunnistaa ja torjua viharikoksia. Tänä päivänä panostetaan erityisesti sosiaalisen median valvontaan.  
– Helsingin poliisilla on maaliskuusta asti ollut valtakunnallinen vihapuhetutkintaryhmä. Olemme saaneet myös lisää nettipoliiseja ympäri Suomea. Yritämme tehostaa toimintaa nimenomaan somessa, koska siellä rangaistava vihapuhe ja viharikollisuus vellovat.
Ilmeisesti jonkinlaisessa EU-byrokraattien ohjauksessa olevan Suomen poliisin kyttäys- ja vainotoimenpiteet oman kansan sananvapaudenharjoittajia vastaan tulevat vain kiristymään, sillä uutisen mukaan poliisi on kouluttamassa 40 ajatusrikoskouluttajaa. He puolestaan kouluttavat satoja rivipoliiseja vahtimaan kansalaisten poliittisesti epäkorrekteja näkemyksiä.

EU:n, juutalaisomisteisten Twitterin ja Facebookin sekä poliiisin viimeisimpien mielipidevainojen tarkoitus on hiillostaa totuuspuhujia lähtemään pois valtavirran sosiaalisesta mediassa, koska niissä he voivat paljastuksillaan vaikuttaa tavalliseen kansaan ja epävarmoihin "aidalla istujiin". Vaikka monet kansojen itsemääräämisoikeudesta huolestuneet kansalaisvaikuttajat ovat jo pitkään valittelleet Twitterin ja Facen kasvaneesta sensuurista ja ehdottaneet ratkaisuksi VK:n (sosiaalinen verkosto) tapaisiin medioihin siirtymistä, he eivät ole loppuun asti ajatelleet mitä se merkitsisi. 

Yle Watchin kanta on, että omiin bunkkereihin siirtymistä pitää välttää loppuun asti, sillä tärkeintä on pitää yhteys maan suolaan, tavalliseen rehelliseen työtätekevään kansanosaan. Vasta sitten kun VK:ssa on väestöllisesti merkittävä seuraajapohja, sinne kannattaa siirtyä lopullisesti. Sitä ennen on syytä pitää vielä toinen jalka Twitterissä ja Facebookissa.



2 kommenttia:

  1. Tähän sopimukseen sisältyy uuden porvarillisen fasismin ideologia. Hitlerin natsismin ideologia luokitteli ihmisten henkisen resurssivarannon määräytymisen yksilön biologisesta olemuksesta. Tällä perusteella ihmiset luokiteltiin yli-ihmisiksi ja ali-ihmisiksi. Historiata tiedämme, millaiset yhteiskunnalliset seyraukset tällä oli.

    Vihapuheen määrittely rikokseksi on samalla tavalla epätieteellinen näkemys ihmistä ohjaavien aivojen resurssirakenteesta ja puheen roolista siinä. Puhe ei ole ihmisen ajattelun syy, vaan seuraus. Ihmisellä on evoluution luoma kyky arvioida mikä ihmisyksilölle on hyväksi ja mikä huonoksi. Tähän perustuu ihmisen valintakyky kaikesa vuorovaikutuksesa. Arvovalinna suoritta arvovalintaresurssi, jonka sosiaalisesti muodostu, ja yksilön sisäistä kollektiivinen tietoresurssi arvioi, ohjelmoi ja säätelee ennen kuin aivojen voimaresurssi realisoi arvovalinnat yhteiskunnassa. Voimaresurssi muodostuu lihaksista ja puheesta.

    Vihapuhe on ihmistä uhkaavan todellisuuden aiheuttama arvovalinta, jota vihapuhe ilmentää. Puhe on siis aivojen arvion seuraus, ei syy. Kun vielä otetaan huomioon se, että kapitalismin valtaluokka, pääomien yksityisomistajana, jättää soretut luokat kouluttamatta, eli eliminoi tietoresurssin täyden kehittymisen, niin julistuksen anatajat ovat itse syyllisiä siihen, että tietoresurssi ei ole pystynyt säätelemään kaikkien arvovalintojen sopivuutta.

    Vihapuhe -ideologia on sen vuoksi fasitinen idelogia, koska se kapitalistinen järjestelmä riistolla ja syrjinnällä aiheuttaa aivoissa vihareaktion ja estää tietoresurssin kehittymistä, mutta tuomitsee voimaresurssi realisoiman puheen.

    Jos google ja facebookin antautuvat näin yksityisen pääoman fasistiselle politiikalle, se pakottaa kansajoukot tekemään noista media alustoista omat johtopäätöksensä.

    Porvarillinen fasismi on näin valinnut itselleen ideologian, jolta ei ole paluuta.

    VastaaPoista
  2. Kyse ei ole Mussolinin kehittämästä fascismista, vaan Google ja Facebook antautuvat globalistisen pääoman kultturimarxilaiselle politiikalle.

    VastaaPoista