perjantai 7. lokakuuta 2016

ALLAHIN SOTURI TAPPOI VIATTOMAN SUOMALAISVANHUKSEN, YLE JA PALEFACE LUIMISTELEVAT HILJAA

Räppäri Muntazar, irakilainen voimavara, joka paikkaa
maamme HUUTAVAA työvoimapulaa ja vaihtaa
tulevaisuuden monikulttuuriunelmassa vaippamme. 

Yli kuukausi sitten Helsingin Puotilassa tapahtunutta vuonna 1930 syntyneen vanhuksen surmaa on pidetty mm. Ylessä sattumanvaraisena tekona. Tällä viikolla vaihtoehtomediat ovat paljastaneet, että 1991 syntynyt tekijä onkin irakilaistaustainen räppäri Muntazar, oikealta nimeltään Al-Muntazar Al-Mehsen. Ylen monikulttuuriagendan kannalta henkilöllisyyden paljastuminen on tuskallista, sillä pari vuotta sitten televisioon tehtiin juttu "Tottelematon mummo", jossa irakilaisräppäri tapaa suomalaisen rap-mummo Eila Nevanrannan. Ohjelman insertissä kerrotaan, että

23-vuotias irakilaissyntyinen räppäri Al-Muntazar Al-Mehsen kohtaa jaksossa 78-vuotiaan Rap-mummo Eila Nevanrannan. Eila pohtii omia juuriaan ja mistä oma kapina kumpuaa. Katso jakso heidän tapaamisestaan ja lue Rap-mummon tarina.
Toden totta, ennakkotieto rap-"musiikista" vain vahvistuu ja sitä on todella pidettävä suomalaisten aisankannattajanuorten, lähiöbimbojen, rasististen kehitysmaalaisten ja dementikkojen vähämielisenä jumputuksena, jossa leijuu alaluokkaisen väkivallan ja kuoleman tuoksu. 

Räppäri Muntazar on kunnostautunut myös antifasistisella Palefacen videolla Emme suostu pelkäämään, jossa hän esiintyy yhdessä mm. ex-ministeri Paavo Arhinmäen ja anarkisti Suvi Auvisen kanssa. Islamin soturiksi ryhtynyt Al-Muntazar Al-Mehsen ei ole suostunut pelkäämään, vaan hän surmasi tieten tahtoen suomalaisen puolustuskyvyttömän vanhuksen. Surmapaikkakin oli sopivasti vihollisen alueella eli kristillisen kappelin vieressä.

Yle tulee varmuudella vaikenemaan surmaajan taustoista, mutta sen sijaan on paljon mielenkiintoisempaa seurata miten
Karri "Paleface" Miettinen tulee lähiaikoina kiemurtelemaan irti tästä ikävästä takaiskusta, jota hän varmaan kutsuisi monikulttuurisuuden kasvukivuksi. Yle Watch sitä vastoin toteaa, että teillä oli harhainen unelma, ottakaa nyt vastuu!

Tappaja puhuu suvaitsevaisuudesta.
(klikkaa kuvaa niin saat sen suuremmaksi).

12 kommenttia:

  1. kalpeanaama voisi sanoutua irti islamistisesta väkivallasta
    ja SDP ja Lipponen insestipedofiliasta

    VastaaPoista
  2. ei ole mitään luottamusta mihinkään enään suomessa joten nyt on tukittava sittensuut linnan uhalla ja viedään sananvapaus ja ilmaisunvapaus.... henkilökohtaisesti muutan sitten viimeistään muualle kun tämä laki menee läpi.

    VastaaPoista
  3. Nyt sitten jännäämään tuleeko tästä samanlainen mediajahti, kuin mitä Olli Immoselle samassa ryhmäpotretissa olemisesta svl:n jäsenen kanssa.
    ....epäilen vahvasti.

    VastaaPoista
  4. Palefacen FB sivujen kommentointi suljettiin. Retorinen kysymys miksi ? ( tirsk )

    VastaaPoista
  5. Kalpeanaama-vajakkiräppärin uusin änkytysränkytys kertoo kuulemma kappelin nurkalla suomalaisvanhusten kurkkuja leikkaavasta Alibabasta.

    VastaaPoista
  6. Kuvaa hyvin tämän maan tilaa, että lahjattomalla Palefacella on iso rooli Suomen 100-vuotisjuhlallisuuksien suunnittelussa. Saatana, paskasakki on varastanut meidän Suomemme!!

    VastaaPoista
  7. Tee tässä sitten, tiedostavana valkoisena miehenä, hyvällä omatunnolla lapsia tähän maahan.

    VastaaPoista
  8. Mites eduskunta, presidentti ja muut puupäät. Tuleeko iso keskustelu ja mielenosoitus? Ei taida tulla!

    VastaaPoista
  9. Kaikki uskonnot ovat täyttä paskaa, jos niillä sokaisee itsensä väkivallantielle. Niiden tarkoitus on tulla toimeen ja antaa ihmisille syytä ja toivoa elää.
    Tv.uskonnollinen johtaja rayo 555

    VastaaPoista
  10. Näitä " Voimavaroja " on aivan liikaa maassamme....Reilu kolkytätuhatta ja näiden aikaansaannokset näkyvät jo... Päättäjien kädet on veressä, vaan eivät myönnä sitä lainkaan. Päinvastoin, pää pensaaseen ja hiljennetään tiedonantajat ja hyvä tulee. Meno kuin entisessä Neuvostoliitossa!

    VastaaPoista
  11. http://mvlehti.net/2017/06/22/puotilan-tappaja-al-montathar-mahdi-basita-al-mehsen-selvisi-hovissakin-ilman-rangaistusta/

    "Puotilan tappaja Al-Montathar Mahdi Basita Al-mehsen selvisi hovissakin ilman rangaistusta"

    VastaaPoista
  12. Mielenvikane musu toivottavasti mätänee hullujenhuoneella loppuelämänsä

    VastaaPoista