perjantai 20. maaliskuuta 2015

JOUKKORAISKAUKSET - EI NE PUHUMALLA LOPU



Suomen Punaisen Ristin rasismin vastaisen viikon kunniaksi Yle esittää:

Yle TV1, 20.3.2015  klo 20:00, Pressiklubi   

Miten puhua vähemmistöihin kuuluvien tekemistä rikoksista? Entä missä Putin oli? StudiossaTuija Brax, Tuomas Enbuske ja Harri Saukkomaa. 


Brax, Enbuske ja Saukkomaa ovat kaikki tunnetusti arvoliberaaleja, joille ymmärrys kansasta ja kansallisesta identiteetistä ei merkitse mitään. Heille kaikki ovat vain vahdettavissa olevia yksilöatomeja. Tässä mielessä heidän alentuvaa suhdetta suomalaisuuteen ei tarvitse sen enempää kommentoida. 

Troikan sama atomistinen asenne heijastuu myös värillisiin ei-eurooppalaisiin maahanmuuttajarikollisiin: tekijät ovat vain ja ainoastaan yksilöitä, joiden tausta ei näyttäisi vaikuttavan mitenkään esimerkiksi somalien käyttäytymiseen. Arvoitukseksi kuitenkin jää, miksi monet somalit sitten käyttäytyvät täysin eurooppalaisista poiketen tekemällä joukkoraiskauksia.

Erilaisia asenteita somalien tekemiä rikoksia kohtaan voidaan perustella monista eri arvolähtökohdista käsin, eikä keskustelussa kukaan syyllisty varsinaiseen valehteluun. Palturin puolelle keskusteu meni siinä vaiheessa kun Enbuske ilman mitään lähteitä tai aukroriteettiviittausta esitti mantrana toistetun liberaalin ennakkoluulon, että "nykytutkimuksen mukaan rotuja ei edes ole". Populaatiokysymyksessä tyhjä taulu -filosofiaan uskova Enbuske kai kuvittelee, että toistamalla tuota mantraa (joka ei todellakaan ole tiedemaailmassa hyväksytty) ilman konkreettisia perusteluja, se muuttuisi ajan myötä kansalaisten silmissä totuudeksi. Varmasti joidenkin silmissä, mutta kaikkia ei voi huijata kaiken aikaa (fyysiset erot näkyvät muutenkin):

Rotuerot testosteronitasossa: http://jnci.oxfordjournals.org/content/85/6/506.extract
Rotuerot promiskuiteetissa:

http://www.telegraph.co.uk/.../Love-league-tables-show...
Rotuerot yleisälykkyydessä:http://fi.wikipedia.org/wiki/IQ_and_the_Wealth_of_Nations
Rotuerot temperamentissa: http://cultureplaces.blogspot.fi/.../temperamental...
Rotuerot tunteiden sääntelyssä: http://scholarworks.gsu.edu/cgi/viewcontent.cgi...
Rotuerot itsehillinnässä: http://scholarworks.gsu.edu/cgi/viewcontent.cgi...
Rotuerot altruismissa: http://2kpcwh2r7phz1nq4jj237m22.wpengine.netdna-cdn.com/...


Toinen mokaaja oli Harri Saukkomaa. Eräs kansalaiskeskustelija Facebookissa tiivisti jo viikko sitten, mikä näissä saukkomaissa on vikana:

Tässä on se syy, miksi etnisen taustan kertominen uutisessa ei ole epäolennainen seikka. Jos erot etnisten ryhmien välillä olisivat merkityksettömän pieniä, olisi jollakin tavalla ymmärrettävää, että etnisen taustan kertomista vältettäisiin. Ajatuksena olisi, että ne yksittäistapaukset, joissa tekijä on ulkomaalainen, antaisivat sen virheellisen käsityksen, että jotkin ryhmät tekevät merkittävästi enemmän seksirikoksia kuin jotkin muut. Mutta yhtä hyvin voisi ajatella, että juuri silloinhan etnisen taustan kertominen aina ja systemaattisesti osoittaisi, että ulkomaalaiset tekevät seksirikoksia harvoin. Se, että toimittaja päättää lukijoiden puolesta [tapa jota Saukkomaa suosittelee Pressiklubissa, toim. huom,], mikä seikka on epäoleellinen ja mikä oleellinen, on jo lähtökohtaisesti lukijaa halveksuva. Lukijoillehan pitäisi antaa kaikki faktat, jotta he voivat itse tarkistaa laskut.


Yle TV1, 20.3.2015, klo 21:00, A-studio

Maahanmuuttaja, pyydä anteeksi! Studiossa Sadek Elwan, Kadar Gelle ja Maryan Askar. #yleastudio

Yle Areena.

Nyt jäi jopa Yle Watch sanattomaksi. A-Studiossa keskustelua maahanmuuttajien joukkoraiskauksista ja rikollisuudesta, mutta millä tavalla? Haastattelijoita lukuunottamatta kaikki kolme keskustelijaa olivat ei-eurooppalaisia maahanmuuttajia. Ylen 500 miljoonan euron verovaroilla kerätyllä budjetilla saadaan mm. tällaista. Suomalaiset kiittävät.

PS. Joukkoraiskaaville somaleille suomalaiset eivät merkitse mitään. He kokevat olevansa selitysvelvollisia vain omalle yhteisölleen. Somaliyhteisö ei tule rankaisemaan tai edes moittimaan keskuudessaan mitenkään omia poikiaan siitä, että he raiskaavat vieraan kansan "huoria" - sanokoot haastateltavat meille suomalaisille tästä mitä tahansa.




***********************************************************************************************************


Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.

Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti