perjantai 26. syyskuuta 2014

YLE PROMOTOI TAAS ROSENBERGIA, NYT VUOROSSA PRESSIKLUBI.



TV 1, 26.9.2014, klo 20.00, Pressiklubi 


Onko fasismi nousussa ja jos on, mitä se fasismi tarkoittaa? Debatissa kohtaavat Tiina Rosenberg ja Simon Elo.



Ohjelmalinkki Yle Areenaan.

Olipa taas Ylen tuubaa kerrakseen: juutalainen demari Stiller keskustelee maolaisfeministi Rosenbergin ja kosher-konservatiivi Elon kanssa fasismista. Stiller on kyllä ovela näissä vierasvalinnoissaan, varsinkin kun pääsee puhumaan toiseksi mieluisimmasta teemastaan. Se ensimmäinen on tietenkin etno-suomalaisten rasismi.

Puhtaan journalistisesta näkökulmasta vierasvalinnat ihmetyttivät, sillä jos kerran halutaan puhua avoimesti fasismista, niin miksi studioon ei sitten tuotu oikeaa fascistia puolustamaan aatetta. Tällä kertaa Pressiklubi oli sentään pohtinut fasismin käsitettä hieman syvemmin ja ohjelman puolivälissä esitettiin oikeaan osunut klippi, jossa tuotiin esille se, että nykykielessä fasismin sisältö on tyhjä. Blanko-sanana sillä voidaan leimata kuka ja mikä tahansa, joka tekee käsitteestä viime kädessä täysin merkityksettömän. Tästä ilmeisestä mutta aiemmin mediassa ääneen lausumattomasta itsestäänselvyydestä pisteet Stillerin ohjelmatiimille.

Yle Watchille 
Persujen nuorisojohtajan vesitetty kansallismielisyys ja Israelin nuoleskelu on turhan hapokasta tavaraa, mutta Elon kunniaksi on silti sanottava, että hän osasi ohjelmassa esittää asiansa selkeästi eikä perääntynyt anteeksipyydellen Rosenbergin vääntäessä fasismi-ruuvia. Esimerkiksi Elo tyrmäsi terävästi Rosenbergin utopistiset valhekuvat Ruotsin monikulttuurisesta onnelasta, mikä sai feministin näyttämään todellisuudesta vieraantuneelta haaveilijalta. 

Suurin argumentatiivinen moka tapahtu ohjelman alussa kun Elo yritti kiermulla ulos Rosenbergin kirjan havainnosta, että perussuomalaisten ja ruotsidemokraattien ideologioissa on paljon samaa. Jos kerran Elon mielestä Ruotsidemokraatit eivät ole pahoja fasisteja niin miksi heistä pitää sitten niin kiihkeästi irtisanoutua? Vain sen vuoksiko, että arvoliberaali media kutsuu puoluetta fasistiseksi? Elolla olisi kerrankin ollut mahdollisuus kyseenalaistaa ja haastaa median ylläpitämä fasismidiskurssi, mutta sitä hän ei jostain syystä kyennyt tekemään.

Toinen Elon nukahdus sattui siinä kohtaa, kun Rosenberg valehteli naama peruslukemilla, että Ruotsi on parempi maa kuin Suomi, "koska siellä on avoimempi keskustelukulttuuri". Asiahan on täsmälleen päin vastoin, sillä länsinaapurissa esimerkiksi keskustelu maahanmuuton järkeyvyydestä, afrikkalaistaustaisten epideemisestä joukkoraiskaus-ilmiöstä ja feminismin valtio-totalitarismista on tukahdutettu julkisuudessa täysin.

Viime viikkoina näkyvästi mediassa olleen Tiina Rosenbergin kuva tarkentui ohjelman ansiosta huomattavasti. Rosenberg ei olekaan kuka tahansa itkuun purskahtava hysteerinen femakko à la 
Umayya Abu-Hanna, vaan hänen habituksensa, kylmäilmeisyytensä ja häkeltymätön rauhallisuutensa toi mieleen tuimailmeisen arjalaisen keskitysleirin vartijan tai Stasin virkailijan. Katsojan kannalta tämä havainto näyttäytyikin paradoksina, sillä Rosenberg tunnetaan naisena, joka sättii karikatyyristä olkkiukko-fasismia, mutta jonka omasta olemuksesta huokuu täsmälleen samanlainen stereotyyppinen fasistihahmo, jonka viholliseksi hän julistautuu. Rosenbergista onkin kovaa vauhtia tulossa aikamme Pekka Siitoin, joka on yhtä hyödyllinen feminismille kuin Siitoin oli nationalismille.

On vaikea arvuutella mitä ohjelmatekijät halusivat tällä ohjelmalla saavuttaa. Näiden kahden poliittisen vihollisen rintamalinjat ovat niin syvällä, ettei niitä saa peitettyä umpeen pelkällä keskustelulla. Päinvastoin, tällaiset ohihuutelut vain syventävät ideologista railoa mikä ei sinänä ole olleenkaan huono asia. Aidalla istujia suvaitaan entistä vähemmän ja ihmisten on viimein valittava puolensa. Saattaa olla, että ohjelman ansiosta monet epäröivät hyppäsivät enemmän Elon puolelle kuin Rosenbergin. Siitä kiitos Ylelle.


PS. Juhani Kahelin 27.9.2014 
Henry Laasasen blogin kommenttiosastolla:

Henry Laasasella on kiintoisa väite: "Rosenbergin puheessa ei ole juuri mitään realismia, logiikkaa, tieteellisyyttä ... Rosenberg on pelkkää pintaa". Tieteellisyyden kiistämisen tekee kiintoisaksi se että kyseessä on suomalaisen yliopiston rehtori. Yliopiston rehtorilta puuttuu tieteellisyys ja logiikka, sanoo Laasanen. Mitä tästä päättelemme?  Ketkä valitsivat Tiina Rosenbergin yliopiston rehtoriksi? Valinnan teki taideyliopiston hallitus. Jokunen nimi hallituksessa on voinut nimityksen jälkeen vaihtua, mutta tässä he ovat:
Professori Saku Mantere (pj) 
KT  Sirkka Hämäläinen-Lindfors (vpj)
Professori Tarja Pitkänen-Walter (KuvA)
Professori Erik T. Tawaststjerna (SibA)
Suunnittelija Ann-Charlotte Karlsson (TeaK)
Erikoissuunnittelija Tuomo Lukkarinen (SibA)
Opiskelija Jussi Rauvola (SibA)
Opiskelija Virpi Viljanmaa (KuvA)
FT Marja Sakari M.A.
Virve Sutinen  Hallituksen puheenjohtaja
Saku Mantere on Professor of Management and Organization, Hanken Business School
 
 
Samainen Saku Mantere on myös Libera-säätiön hallituksen jäsen Björn Wahlroosin, Matti Vuorian, Elina Lepomäen, Anne Bernerin ja Paul Lillrankin ohella. Suomen taivaanlahjat ja tieteelliset piirit ovat löytäneet toisensa. He operoivat Suomen "tiedemailmaa". Arvostammeko tiedettä?



************************************************************************************************************


Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.


Yle Watchin juttuja, jotka liittyyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema
Yle Radio 1


1 kommentti:

  1. Lopetin aikoinaan Pressiklubin katselun siihen jaksoon, jossa Halla-ahoa mollattiin Stillerin ja Saarikosken ja Salmenin toimesta. Vaikka olenkin Halla-ahon kannattajia ja näinollen seurasin määrätyn väristen rillien läpi, niin ohjelman taso oli sellaista paskaa, että tosiaan lopetin sen seuraamisen ja päätös on pitänyt tähän päivään asti.
    Koko formaatti tuntuu olevan asiasisällöltään kevyttä tuubaa, joka on tehty vain Stillerin egon pönkittämiseksi. Näin ollen tämänkin blogin käsittelemä ohjelma jäi
    näkemättä, joka ei tainnut olla sen suurempi vahinko. Vähenemässä määrin tulee noita "asiaohjelmia" seurattua johtuen Ylenannin tarjonnan tason laskusta.

    VastaaPoista