Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruotsalainen kansanpuolue RKP. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruotsalainen kansanpuolue RKP. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. syyskuuta 2023

GLOBALISTINEN KÄÄPIÖPUOLUE RKP POMPOTTAA OIKEISTOHALLITUSTA JA YLE KIITTÄÄ

Globalistien hyödylliset idiootit taas vauhdissa 3.9.2023 Helsingissä.

Aikamme lumedemokratioissa vaalituloksilla ja puolueiden kannatuksilla ei ole juuri mitään merkitystä harjoitettuun politiikaan. Siksi on syytä puhua vaalikaudesta toiseen vaihtuvista pysyvistä hallituksista, joiden poliittinen iso linja määräytyy EU:n ja Yhdysvaltojen ohjauksen kautta. Kun kosmeettiset hienosäätökysymykset jätetään laskuista, ainoat havaittavat erot hallitusten välillä löytyvät talouspolitiikasta. Tosin silläkään saralla ei tehdä itsenäisiä radikaaleja muutoksia, sillä myös valtion budjettipolitiikkaa harjoitetaan eri kansainvälisten instanssien kuten OECD:n, Maailmanpankin ja Euroopan keskuspankin määrittämien raamien sisällä. Mikäli sosiaalidemokraatit olisivat perusuomalaisten sijaan nykyisessä valtioneuvostossa, sen talouspolitiikkaa olisi ulkoisesta pakosta jouduttu joka tapauksessa kiristämään. 

Kaikkein surkuhupaisin demokratiailveily löytyy puolestaan ns. arvokysymyksistä, joista ei ole tehty koskaan sitovia kansanäänestyksiä ja päätöksiä, mutta joita tietyt puolueet katsovat olevansa kuitenkin oikeutettuja luennoimaan muille. Aikamme "arvoista" pyhin on tietenkin tasa-arvo, jonka varaan kaikki muut yhteiskunnan kulissit kuten hyvinvointiyhteiskunta rakennetaan. Erityisesti kansansuosiossa vähemmistönä olevat punavihreät puolueet ja RKP pitävät tästä harhaisesta uskonkappaleesta kynsin hampain kiinni ikään kuin Helvetin portit aukenisivat välittömästi mikäli käsitteen rationaalisista perusteista edes keskusteltaisiin.

Nykyinen hallitus on alusta lähtien ollut tasa-arvon ja tunnustuksellisen anti-rasismin suhteen täysin kosher, mutta se ei ole riittänyt totalitaristista nollatoleranssia vaativalle oppositiolle ja lehdistölle. Tästä kertovat opposition ja median etukäteen tarkkaan valmistellut tyhjästä leivotut "rasismikohut" hallituksen ensimetreillä. Tyydyttämättömässä verenhimossaan mikään määrä lepyttelyä ei ole riittänyt punakoirille, vaan irtisanoutumiset ja pahoittelut ovat päin vastoin vain lisänneet moralististen hurskastelijoiden ruokahalua

Kokoomuksen ja perussuomalaisten kannalta pahinta tilanteessa on koko ajan ollut se, että eduskunnan voimasuhteiden vuoksi etnosentrinen kielipuolue RKP on voinut pitää hallitusta panttivankinaan ajaakseen omia kulttuurimarxilaisia agendojaan. Ei voi kuin hämmästellä miten neljän prosentin kannatuksella ponnistava rannikkokopla voi pompottaa rangaistuksetta hallitusta ja puukkottaa kaikessa rauhassa istuvia ministereitään selkään. 

Tarvittiin ruotsinkielisiä liberaaleja nuoleskeleva rasisminvastainen tiedonanto, jotta avainasemaan päässyt kääpiöpuolue ei olisi kaatanut hallitusta. Ylen uutinen Hallitus kriminalisoi holokaustin kieltämisen, natsi- ja kommunistitunnusten kieltäminen ”haastavaa” mutta selvityksessä – tässä tärkeimmät kertoo karulla tavalla siitä, kuinka hallituspolitiikkaa ohjaakin moralistisella kuristusotteellaan vasemmisto-oppositio ja sen viidentenä kolonnana toimiva RKP. 

Voi vain kuvitella miltä hyväuskoisista perussuomalaisten äänestäjistä nyt tuntuu. Äänestettiin korkein toivein hallitusvastuuseen puolue, joka ajaisi suomalaisten asiaa ja toimisi vastavoimana vasemmistolaiselle kulttuurihegemonialle. Mitä saatiin? Suomalaisvihamielinen antirasistinen julistus ja orwellilaisia lakiesityksiä, joilla kaikki saksalaiseen kansallissosialismiin liittyvät asiat kielletään. Edes myrkynvihreän feministihallituksen aikana tällaisia lännen anglosionistiselle eliiteille hyvesignaloivia ajatusrikoslakeja ei esitetty. Siihen tarvittiin hallitus, jossa istuu Perussuomalaiset. 

Kuvio on sama kuin vuonna 2015, jolloin perussuomalaisten hallituskaudella maamme koki ennen näkemättömän kolmannen maailman muukalaisinvaasion. Ikävällä tavalla puhe persuista poliittisena valeoppositiona ei ole enää pelkkää radikaalien esittämää kärjistettyä retoriikkaa. 

Holokaustin kieltämistä koskeva laki on silkkaa lännestä kopioitua ideologista pakkopullaa, jolla ei ole mitään tekemistä minkään yhteiskunnallisen ongelman kanssa, ei edes sen valkoisia vastaan suunnatun "rasismin" kanssa. Tulevilta ajatusrikoslain säätäjiltä voidaan kysyä, mitä konkreettisia asioita holokaustin kriminalisoinnilla ratkaistaan? Kun sodan voittajien, joihin Suomi ei edes kuulunut, paaluttamaa historiallista "totuutta" ei saa edes tutkia, herättää se Suomessakin todennäköisesti vain lisää epäilyä kyseistä narraatiota kohtaan.  

Joudummeko todellakin seuraamaan valtion verorahoja tuhlaavia oikeudenkäyntejä, koska joku on esimerkiksi kiistänyt blogissaan holokaustin laajuudeen väittämällä kuuden miljoonan sijaan kuolleita olleenkin 5 999 999? Vai saako hän syytteen pyhäksi korotetun luvun irvailemisesta? 

Sensuurille portit avaava laki takaa myös sen, että holokausti jättää muut vastaavat historialliset tapahtumat varjoonsa, sillä vainojen uhrien muistopäivä tammikuun 27. päivä muuttuu maassamme tästedes pelkästään holokaustin uhrien muisteluksi. Suomessa ei siis tuolloin muistella niitä 55 000 inkeriläistä, jotka palautettiin sodan jälkeen stalinistisen neuvostokoneiston haltuun, vaan pelkästään muutamaa sodan aikana täältä karkotettua rikollista juutalaista. 

Hallituksen tiedonannossa kerrottiin myös mahdollisuudesta kieltää hakaristi. Päätös apinoi jälleen kerran muiden länsimaiden hypermoraalista lainsäädäntöä. Rationaalisuudellaan rehvasteleva liberaali järjestys todistaa tälläkin orwellilaisella lain irvikuvalla jälleen kerran tarpovansa aikamme liberaalin taikauskon ryteikössä. He tunnustavat symbolikiellollaan maagisen ajattelun voiman, vaikka muutoin "eliittimme" esittää kaiken päätöksentekonsa perustuvan puhtaaseen järkeen. Taustalla saattaa olla myös silkka pelko, josta kertoo George Lincoln Rockwell jo esseessään In hoc signo vinces (1960): 

Heille kyse ei ole vain tuon kuvion linjoista, vaan armottomasta altistumisesta kauhealle vaaralle,  pikaoikeudelle ja hirvittävälle kostolle, jonka heidän huono omatuntonsa kertoo olevan heille täysin ansaittu. Aivan samoin kuin takaa-ajettu murhaaja näkee mielessään kuvan sähkötuolista.

Rasismista jauhaminen on luonnollisesti hyödyttänyt punavihreää oppositiota ja se siksi haluaa pitää aiheen tapetilla jatkossakin. Tässä sen yhteistoimintajoukot mediassa ovat olleet korvaamattomana apuna. Esimerkiksi Yle TV 1:n pääuutislähetyksessä sunnuntaina 3. syyskuuta Yle antoi minuttikaupalla ilmaista media-aikaa suomalaisten vastaiselle mielenosoitukselle, jota värillisistä miehistä ja valkoisista naisista koostuneet marssijat tosin kutsuivat "rasisminvastaiseksi mielenilmaisuksi".  Kritiikittömän myötäkarvaisesti kerrotussa uutisjutussa haastateltiin Me emme vaikene! -mielenosoitukseen osallistuneita äärivasemmistolaisia räyhäräähköjä, muun median lempilapsena tunnettua Systeemin prostituutti Karri "Paleface" Miettistä

Täydellisessä vihjeettömyydessään haastatellut hyväkkäät kieltäytyvät tunnustamasta, että tiedotusvälineet ja poliitikot eivät ole todellakaan vaienneet vain suomalaisiin rajatusta rasismikeskustelusta. Se, mistä ollaan aidosti vaiettu, on maahamme kutsumattomien vapaamatkustajien väkivaltainen rasismi suomalaisia kohtaan. Lisäksi oppositiota tukevilla mielenosoittajilla oli otsaa väittää plakaateissaan rasisminvastaisen tiedotteen olevan pelkkää silmänlumetta. On syytä kysyä, mikä tälle punaliberaalin teokratian etuojoukolle riittäisi? Varmaan se, että hallitus alkaisi noudattaa demarien ja vihreiden puolueohjelmia. Tähänkin perussuomalaiset saattaisivat suostua, ainakin puolue pysyisi näin hallituksessa! 

maanantai 14. lokakuuta 2013

DEMLAN JURISTIT JÄRJESTÄVÄT HOTELLIOLOT ULKOMAALAISILLE RIKOLLISILLE



YLE TV 1, 14.10.2013, klo 20.00 MOT: Veljeskansojen vankirumba


Jo joka kuudes vanki Suomessa on ulkomaalainen. Heidän kotiuttamistaan hankaloittavat Suomen naapurimaita paremmat vankilaolot.


Yle Areenan linkki ohjelmaan.



Frankfurtin koulukunnan yhteiskuntafilosofiaa kannattavat Demlan juristit pitävät rikollista lähtökohtaisesti uhrina, jonka vuoksi yhteiskunnan pitäisi panostaa kaikki mahdolliset resurssit tämän paapomiseen ja ymmärtämiseen. Demlan julkisuudelta varjossa jatkunut painostus lakivaliokunnassa on saanut aikaan sen, että rikosten rangaistushaitari on vuosikymmenten saatossa alinomaan lieventynyt - paitsi ainoastaan kantasuomalaisia koskevissa "viharikoksissa", joiden ankaroittamista on vaatinut erityisesti punavihreä ex-oikeusministeri Tuija Brax.

Vankien paapomislinjaa on sittemmin laajennettu monikultturismin hedelminä syntyneisiin ulkomaalaisiin vankeihin. Demlan lakimiehet ja -naiset ovat pyhiksi korottamiinsa ihmisoikeuksiin vedoten estäneet virolaisten ja Viron venäläisten vanhusten kolkkaajien ja murhamiesten palauttamisen Viron vankiloihin. Syynä tähän on se, että ulkomaalaiset vangit pitävät Suomen ruotsalaistuneita vankilaoloja Hotel Hiltonin tasoisina, jonka vuoksi Demlan juristit katsovat, että rikollisten palauttaminen kotimaidensa perinteisiin vankiloihin onkin "ihmisoikeusloukkaus".

Yle Watch antaa yleensä risuja Yleisradiolle, mutta tällä kertaa täytyy kiittää MOT-ohjelman rohkeaa tarttumista arkaan aiheeseen. Totta kai ohjelmassa kuullaan Ruotsalaisen kansanpuolueen arkkihyysäriä, oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonia ja Demla-henkistä juristia, asianajaja Kari Silvennoista, mutta heidän lausuntosa eivät saa valveutuneessa katsojassa sympatioita, päinvastoin. Kari Silvennoinen toteaa kaikkitietävästi: 

Poliisilla ja päättäjillä on sellainen suhtautumistapa, että he ovat kovasti muka huolissaan ihmisoikeuksista, mutta kun tulee joku ysittäinen tapaus, niin vaikka se olisi kuinka räikeä tapaus tai hyvinkin syvälle kävyvä oikeuden loukkaus tapahtumassa, eivät he siitä välitä, vaan he aikalailla esineellisesti suhtautuvat täällaiseen siirtoasiaan.

Kun  MOT kysyy: "Onko Suomella vastuu sitten siitä, mitä vangeille Virossa tapahtuu vai loppuuko se siihen, kun vanki on Viron kamaralla?" vetoaa  Silvennoinen "kansainvälisiin velvotteisiin", jotka muka sälyttävät vastuun aina Suomelle:
Jaa. Minusta se kyllä ei lopu siihen. Suomalaisella yhteiskunnalla ja Suomella on kyllä vastuu myöskin tällaisesta, kun ovat osallisena tämmöisissä kansainvälisissä operaatioissa, niin vastuu ei kyllä lopu siihen, vaan kyllä sitten vastuu voidaan toteuttaa muualla, esimerkiksi Euroopan ihmisoikeusistuimessa tai eurooppalaisissa elimissä sitten, että se on vähän lyhytnäköistä tämmöinen, sanoa, että vastuu loppuisi.

Keskustelun vieminen tällaiselle polulle ei ole muuta kuin harhauttamista, jonka tarkoitus on peittää se olennaisin kysymys eli kuinka huumekauppiaita ja murhamiehiä lellitään maamme vankiloissa niin, että rikosten uusiminen täällä tulee entistä houkuttelevammaksi. Suomalainen vankila ei olekaan pelote, vaan jopa houkutus tehdä rikoksia, jotta pääsee lepäilemään ja nauttimaan minimipalkkaa, joka on suurempi kuin monissa Euroopan maissa. MOT:



Keravalaisen vanginvartija mukaan vangit tienaavan paikoin enemmän kuin vanginvartijat. Vankilaolot Suomessa ovat hänen mielestään niin hyvät, että ne houkuttelevat itäeurooppalaisia Suomeen tekemään rikoksia.

Koko ohjelman keskustelun käsikirjoituksen voi seurata tästä linkistä.