Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bill Whittle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bill Whittle. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. heinäkuuta 2016

YLE UHRIUTTAA USA:N MUSTAT, MUTTA VAIKENEE NÄIDEN RASISTISISTA MURHISTA



Yle Watchia
 harmittaa jankata tätäkin asiaa ties monennettako kertaa, mutta minkäs teet, kun Yle uutiset on ottanut Yhdysvaltojen yhdeksi lempiaiheeksi poliisiampumiset, tosin vain sillon kun ammuttu sattuu olemaan musta ja poliisi on valkoinen. Toissapäivänä kävi näin, joten 
Yle sai taas kerran oivan tekosyyn toistaa päivänvaloa kestämätöntä narraatiota valkoisista rasistipoliiseista. Uutinen sai lisää buustia kun tänään pidettiin mielenosoituksellisia muistotilaisuuksia erään vuosi sitten tapahtuneen polisiiampumisen johdosta. Joka tapauksessa omine nokkineen Yle ei olisi voinut tällaista uutista valtavasta uutisvirrasta poimia, mutta onneksi on lähes monopolista massatiedotusvaltaa pitävät anglosionistiset tietotoimistot ja tv-kanavat, jotka kaikista maailman tapahtumista kertoivat maailmalle, että Yhdysvaltojen Lousianassa on tämän hetkisten tietojen mukaan kuollut aseistettu musta mies poliisin luoteihin.

Yleisradio tarttui ennakoidusti tähän maailmanlaajuiseen "kohu-uutiseen" ja tuloksena syntyi 
 Simo Ortamon Reutersia lähteenään käyttämä raportti Video: Surua Louisianassa ammutun miehen takia – jo 600 kuollut poliisin käsissä tänä vuonna Yhdysvalloissa. Tämän lisäksi Ylen Yhdysvaltojen kirjeenvaihtajan teki oman juttunsa tv- ja radiouutisille. Mikäli musta poliisi olisi ampunut valkoisen tai toisen mustan, tapahtumalla ei olisi ollut "moraalisesti kuohuttavaa" uutisarvoa.  Uskokaa pois, näitäkin suuressa maassa tapahtuu, mutta koska Yle ei niistä kerro, ne eivät ole todellisuutta. White Lives Don't Matter.

Ilmiölle annetun julkisuuden perusteella keskiverto suomalaiskatsoja saattaa pitää poliisin käsiin kuolleita mustia Yhdysvaltain yhtenä suurimmista ongelmista, vaikka suurin osa uhreista on tosiasiassa valkoisia. Vastaavasti tilastollisesti monin verroin suurempi arjen väkivalta kotona ja kaduilla nousee globaalimedian otsikoihin vain silloin, kun saadaan tekosyy puuttua amerikkalaisten perustuslailliseen oikeuteen omistaa ase. Itse väkivallan tekijöitä ei käsitellä juuri lainkaan ja syynä tähän on yksinkertaisesti se, että suurin osa tapoista ja murhista on värillisten keskinäistä välienselvittelyjä ja mustien valkoisia vastaan tekemiä hyökkäyksiä. Toki mustien keskinäistäkin väkivallasta keskustellaan huolestuneen ymmärtävästi jonkin verran, mutta silloinkin pääongelmana nähdään aseenkanto-oikeus ja yhteiskunnan rasistiset rakenteet. Entä valkoiset? Myös he tappavat toisiaan valtavasti, mutta se ei kiinnosta mediaa, koska sitä ei voi hyödyntää poliittisesti. Valkoisten väkivalta on medialla uutisoinnin arvoista vain silloin kun uhri on värillinen. 

Yleensä kuolemaan johtaneet pidätystilanteet johtuvat rikoksesta epäillyn aseella uhkailemisesta. Mustia kuolee poliisin luoteihin kolme kertaa enemmän kuin valkoisia, mikä on tosiasiassa vähän, sillä he ovat rikostyypistä riippuen 8-10 kertaa enemmän epäiltynä kuin valkoiset. Jo tehdyt rikokset puhuvat omaa kieltään, sillä tilastollisesti mustat tekevät monta kertaa enemmän rikoksia asukasta kohti kuin valkoiset, mutta tästä huolimatta mustia kuolee poliisin luoteihin ja pidätyksiin suhteessa vähemmän kuin valkoisia. Asiaa käsitteli pari vuotta sitten perusteelisesti mainio Amerika.org sivusto jutussaan Some clarity on racial crime statistics
The basic point here is the term disproportionate, in other words that African-Americans commit more crime per capita than whites, and that police kill fewer blacks despite this.
Etenkin totuuskriittiset vasemmistoliberaalit haluavat kieltäytyä kuulemasta virallisten tilastojen valossa Yhdysvaltojen rotujen välisestä väkivallasta, koska pahantekijöiksi paljastuu silmiinpistävästi mustat ja uhreiksi valkoiset tai itäaasialaiset. Liberaaleille on tärkeintä ylläpitää ideologista uskonvarmuutta, jonka vuoksi he mitään häpeämättä ja itseään pettäen sivuuttavat tosiasiat, vaikka ne pantaisiin heidän nenänsä eteen. Fergusonin tapauksen yhteydessä uutistoimittaja Bill Whittlen tekemä analyyttinen artikkeli Amerikkaa 1960-luvulta saakka riivanneesta rotuväkivallasta sai luonnollisesti liberaalit pois tolaltaan:
Todellakin, rotu ratkaisee kun tarkastellaan median vaikenemia tosiasioita mustien kohdistamasta väkivallasta valkoisia vastaan. Yhdysvaltain Kansallisen rikosuhritutkimuksen (National Crime Victimization Survey, 2010) mukaan 62 593 mustaa joutui valkoisten väkivallan kohteeksi. Samana tutkimusvuonna 320 082 valkoista oli mustan väkivallan uhreja. 
Valkoisten uhrimäärä on viisi kertaa suurempi, mutta luvut ovat silti harhaanjohtavia, koska mustien ja valkoisten populaatiot ovat eri kokoisia. Kun mustien ja valkoisten keskinäisessä väkivallassa 38 miljoonan musta väestö tekee viisi kertaa enemmän väkivaltarikoksia kuin 197 miljoonaa valkoista, tarkoittaa tämä suhteellisin luvuin mitattuna sitä, että valkoisia uhreja on KAKSIKYMMENTÄVIISI KERTAA ENEMMÄN kuin mustia. 
Lisäksi kun tarkastellaan erityisiä väkivaltarikoksia kuten törkeitä pahoinpitelyjä ja murhia, mustien valkoisiin kohdistamat rikokset ovat KAKSISATAA KERTAA KORKEAMMAT kuin valkoisten mustia vastaan. Tästä huolimatta emme kuule ihmisoikeusjärjestöjen ja rasismin vastaisten kampanjoiden kertovan mustien rasismista kovaan ääneen missään. Syynä lienee kieroutunut ajatus, että mustien rasistisesta väkivallasta kertominen on itsessään rasistista, jonka vuoksi siitä pitää vaieta.
On syytä kysyä, peitelläänkö mustien koko Amerikan läpäissyttä väkivaltaa sillä, että media kiinnittää suurennuslasilla huomion poliisin surmaamiin mustiin. Kaikkialla lännessä tilanne on tätä nykyä niin absurdi, että halu nostaa mustien valkoisiin kohdistama väkivalta keskustelunaiheeksi nähdään rasistisena ja siten julkiseen debattiin kuulumattomana asiana. Syynä jyrkkään asenteeseen on se, että tällaisessa asetelmassa mustat näyttäytyvät epäedullisessa valossa, mikä jo sinänsä nähdään rasistisena katsantokantana.


Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Ylen toimittaja Simo Ortamo ei halua keikuttaa venettä avoimella keskustelulla, jonka vuoksi hän turvautuu tuttuun rasismi-korttiin, joka tekee kaiken kritiikin mahdottomaksi niitä kohtaan, joilla on etnopositiivinen suojaväri. Mustien krooniseen rikollisuuteen ja väkivaltaan ei tarvitse puuttua, koska on helpompi syyttää poliisia henkisestä klaanilaisuudesta, vaikka virkavaltaan kuuluu myös paljon värillisiä:
Mustien aktivistien mielestä poliisin käsissä kuolee suhteettoman paljon mustaihoisia, mutta poliiseja ei juuri koskaan aseteta syytteeseen. Aktivistit nostivat asiasta maanlaajuisia protesteja vuoden 2014 kesällä, kun poliisi oli ampunut aseettomat miehet New Yorkissa ja Missourin Fergusonissa. – Poliisin ja mustien miesten välinen suhde? Minä uskon, että Ku Klux Klan ei enää pukeudu huppuihin vaan sheriffintähtiin ja poliisimerkkeihin, ammutun miehen lapsuudenystävä ja pastori Carl Williams selitti mielenosoituksessa USA Today -lehdelle.
Ei tarvitse olla suuri ennustaja tietääkseen, että piakkoin USA:n eri kaupungeissa syntyy rotuvihaa lietsovia Black Lives Matter -mellakoita. Poliisijohto toivoo varmaan hiljaa mielessään, että surmattu aseenheiluttelija olisi ollut valkoinen, sillä näin se olisi säästynyt median ja poliitkkojen noitavainolta eikä kortteleita poltettaisi maan tasalle.

(Yhdysvaltojen mustien murhaamista valkoisista löytyy fb-sivusto
Black on White Murder. Thanks Liberals. Mustien yleisestä rikollisuudesta dokumentoiva fb-sivusto on täältä.)




                                               ***********************************



Yle Teema Torstai 7.7.2016 klo 21:00, Tiededokumentti: Eheytyykö homo? 

Tohtori Christian Jessen tutustuu hoitokeinoihin, joiden väitetään muuttavan ihmisen seksuaalisuutta. Onko homoseksuaalisuus mahdollista "parantaa" ja mitä motiiveja näihin menetelmiin liittyy? HD Äänitekstitys: suomi.


Yle Fem Torstai 7.7. klo 19:45, Aktivismin aika 

8/8. Onko aktivismi rakkautta? Kotirouva Guadalupe Gonzalez on laittanut ruokaa ohikulkeville maahanmuuttajille jo 17 vuoden ajan. Paul ja Brian löysivät rakkauden taistellessaan homojen oikeuksien puolesta Afrikassa. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Äänitekstitys: ruotsi.


Yle Fem Torstai 7.7. klo 20:30, Kypsien naisten kapina

2/6. Kia ja Pernille tutkivat naistenlehtien naiskuvaa ja selvittävät, vastaavatko lehdentekijät itsekään ihanteita. Tanssiharjoitukset jatkuvat. On selvää, että rajoja on rikottava. Voivatko naiset välttää riisumisen? (U) HD Äänitekstitys: ruotsi.

tiistai 25. marraskuuta 2014

FERGUSON: ERI UUTISET TV:N JA NETIN SEURAAJILLE.

Ahkera opiskelijapoika joka ei halunnut kellekään pahaa.


TV 1, 25.11.2014, klo 20.30, TV-UUTISET


Yle Areenassa.

Passiivisille massoille suunnattujen Ylen tv-uutisten poliittinen agenda näkyy parhaiten siinä mikä jätetään kertomatta. Ylen tv-uutiset valehtelee harvoin suoraan, mutta kertomatta jättäminenkin on tunnetusti yksin valheen muoto, joskin epäsuora sellainen. Jotta ikäviltä jatkosyytöksiltä vältyttäisiin, Yle on siirtänyt ratkaisevan tiedon nettiin, johon viitaten se voi uskotella itselleen ja kriitikoille, että se on kertonut kaiken oleellisen. Ikävä kyllä nettisivujen juttuja lukevat yleensä vain aktiivisesti maailmantapahtumia seuraavat ja Yle tietää sen. Tärkeintä meidän hupaisissa läntisissä "demokratioissa" on vaikuttaa massoihin, sillä äänet ratkaisevat.

Yhdysvaltain Fergusonissa elokuussa sattunut ampumavälikohtaus ja siitä seuranneet mellakat ovat noudattaneet tätä tiedotuslinjaa mitä tulee tapahtumien viime käänteisiin, kun oikeus päätti jättää syyttämättä mustaa nuorisorikollista (jota mediassa on kuvattu säännönmukaisesti viattomaksi opiskelijapojaksi) itsepuolustukseksi ampunutta valkoista poliisia. Ylen ja muiden valtamedioiden tv-raporteissa ei ole tarkoituksella mitenkään valaistu tapahtumien tarkkaa kulkua, koska se ei palvelisi virallista valkoinen rasisti vs. musta uhri -narraatiota. Sen sijaan ne ovat kertoneet vain oikeuden päätöksen, jossa syytettynä ollut poliisikonstaapeli Darren Wilson vapautettiin viidestä eri syytteestä.

Tällaisen suppean informaation varassa oleva tv-katsoja saadaan helposti uskomaan, että "poliisi ampui aseettoman mustaihoisen opiskelijanuoruakaisen", tuosta vaan, rasistisen huvikseen, ja sitten rasistinen tuomioistuin vielä vapautti tuon rasistisen poliisin! Mikäli katsojille olisi kerrottu tapahtumien todellinen kulku ja valamiesten päätöksen perusteet, näyttäytyisi neekerien "oikeutettu" mellakointi aivan toisenlaisessa valossa. Jotta Yle ei jäisi tiedon pimittämisestä kiinni, se kertoo verkkosivuillaan jutussa Fergusonin ammuskelu: Näin tapahtumat etenivät yllättävän rehellisesti sen mikä jätettiin tv-uutisissa kertomatta. Tässä muutamia maukkaita lainauksia, joita itse kukin voi hieroa asioita parhain päin selittelevän valkoisen punaliberaalin naamatauluun:

"18-vuotiaan Michael Brownin toiminta jää valvontakameran nauhalle. Brown ottaa kourallisen pikkusikareita ja poistuu kaupasta maksamatta.  Ajaessaan yksin poliisiautollaan Wilson havaitsee kaksi miestä, jotka kävelevät keskellä katua. Hän pysäyttää autonsa ja pyytää heitä siirtymään jalkakäytävälle. Miehet eivät tottele, vaan vastaavat poliisille alatyylisesti."  
"Konstaapeli aikoo nousta autostaan, mutta Brown paiskaa auton oven kiinni. Tämän jälkeen Brown lyö nyrkillä poliisimiestä kasvoihin ainakin kaksi kertaa avoimen ikkunan läpi. Kun Brown hetkeksi kääntyy kohti kumppaniaan, Wilson yrittää ottaa kiinni hänen kädestään. Brown on kuitenkin liian vahva kiinni pideltäväksi."  
"Kuulusteluraporttien mukaan konstaapeli Wilson piti asetta kädessään, mutta Brown otti asetta pitävän käden suureen kouraansa huutaen samalla törkeyksiä poliisimiehelle.  Wilson onnistuu kääntämään aseen suunnilleen kohti Brownia ja yrittää ampua. Ase ei kuitenkaan laukea, koska Brownin sormi oli ilmeisesti iskurin välissä. Vasta kolmannella yrityksellä ase laukeaa, ikkunalasi hajoaa ja Wilson saa verta kädelleen.  Tuolloin raivostunut Brown työntää koko ylävartalonsa auton sisään yrittäen useita kertoja lyödä Wilsonia. Poliisimies yrittää kahdesti ampua Brownia, mutta ase on jälleen jumissa."  
"Noin 50 metrin päässä autosta Brown pysähtyy ja kääntyy kohti Wilsonia. Todistajanlausunnot ovat tässä vaiheessa hajanaisia. Brownin sanotaan joko kävelleen, horjahdelleen tai syöksyneen kohti konstaapelia.  Wilson itse kuvailee Brownin käytöstä äärimmäisen aggressiiviseksi ja pelottavaksi. Hän sanoo Brownin myös työntäneen oikean kätensä housunkauluksensa alle. Vaikka Wilson itsekin on kookas, sanoo hän tunteneesa olonsa pieneksi kohti tulevan Brownin edessä. Vaikka Brown on vain 18-vuotias, on hän 193 senttiä pitkä ja painaa yli 130 kiloa."  
"Wilson ampuu Brownia, joka jatkaa kuitenkin liikettään. Luodit menevät ehkä ohi. Tämän jälkeen Wilson ampuu vielä kaksi laukaussarjaa Brownia kohti, jälkimmäisellä kerralla tämän päähän. Brown kaatuu maahan. Muutamaa sekuntia myöhemmin toinen poliisiauto saapuu paikalle."


**********************  *******************************   ***********************************


Totta kai Hollywoodin korruptoituneet valkoiset liberaalit yrittivät jälleen kerran kerätä irtopisteitä Twitterissä solvatessaan omaa etniteettiään, jota kohtaan he eivät tunne mitään solidaarisuutta toisin kuin heidän palkaansa maksavia juutalaisia mediamoguleita ja kiintiömustia työtovereita kohtaan. Näiden kokaiinin ja viinan pöhöttämien ja itseään täynnä olevien varajeesusten närkästys on sitä samaa moraalisella "paremmuudella" mahtaileva narsismia kuin haisevilla krusti-punkkareilla. Ferguson! Ah mikä ihana tekosyy närkästyä ja osoittaa muutamalla riskittömällä sanalla olevansa ritarillinen parempi ihminen!

On käsittämätöntä että tällaiset sangen harvinaiset (muutama tapaus vuodessa) kuolemaan johtaneet välikohtaukset nostetaan mediassa suuriin otsikoihin. Valtamediat kehtaavat vielä puhua jopa "epidemiasta". Jos USA:n väkivaltaisesta epidemiasta haluttaisiin puhua rehellisesti, niin silloin olisi kerrottava mustien valkoisiin kohdistamasta vuosia jatkuneesta murhaavasta väkivallasta. Toimittaja Bill Whittle kertoo Fergusonin tapahtumien herättämänä:

"IF it turns out that a police officer shot Michael Brown as he was standing still, his hands in the air, as his defenders claim, then that police officer needs to be charged with murder, and he needs to go to jail for the rest of his life.  But that doesn’t seem like what happened at all. This story is still unfolding and  new details are being revealed every day. I’m not going to speculate on how Michael Brown’s life actually came to an end. But I am going to talk about what happened before and after." 

"Michael Brown has been repeatedly referred to in the media as a “gentle giant,” and an “unarmed black teen.”   Here’s surveillance video of the gentle giant, taken a short time before the shooting, stealing a handful of cigars and then gently strong arming the store owner out of his way." 

"According to the National Crime Victimization Survey, in 2010, 62,593 blacks were the victims of white violence. During that same year, 320,082 whites were the victims of black violence. That’s five times as many violent attacks, but that number is misleading, since the black and white populations are not the same size. When 38 million black Americans commit five times as many violent crimes on 197 million whites as they receive, what you discover is that black perpetrators violently assault White victims TWENTY-FIVE times more frequently. When it comes to a specific kind of violent crime -- aggravated assault -- the number of black on white crimes is TWO HUNDRED TIMES HIGHER than white on black crimes. Oh, there’s an epidemic of racial violence in America, all right." 

"Reporter and author Colin Flaherty has taken a cold, clear-eyed view of the statistics that don’t make the news because they are suppressed by the news. He reports, for example -- again in 2010 -- the National Crime Victimization Survey reported approximately 13,000 black-on-white rapes and 39,000 black-on-white robberies – both violent crimes. The statistics show that the number of white on black rapes and violent robberies were so small that they had to be rounded to the nearest whole number, and that whole number was ZERO." 

"Critics will say that I am using these statistics to justify the murder of Michael Brown. But I said at the beginning – if Michael Brown were shot in cold blood then the police officer needs to pay the price for murder. This has nothing to do with Michael Brown. This has EVERYTHING to do with the narrative that the President, the Attorney General, and all of these race hustlers are trying to create using Michael Brown."

Yle Watch on kirjoittanut Fergusonin tapahtumista aiemmin 1täällä, 2täällä, 3täällä, 4täällä ja 5täältä.


************************************************************************************************************


Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.


Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema
Yle Radio 1