maanantai 13. toukokuuta 2019

YLE ANTAA RISTIRIITAISTA VIESTIÄ EU:N TODELLISESTA SUOSIOSTA

Vain 10 % suomalaisnuorista aikoo äänestää
tulevissa EU-vaaleissa. 

Viime viikolla EU-mielinen Yle uutisoi reteästi, kuinka EU-jäsenyyden suosio nousi Suomessa ennätyskorkeaksi. Alunperin STT:n julkaiseman uutisen taustalla on Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tekemä arvo- ja asennetutkimus, jota Yle ei sen kummemin avannut uutisessaan. Vaikka johdattavilla kysymyksenasetteluilla on varmasti oma osuutensa haluttuun lopputulokseen, näyttää kysely silti melko uskottavalta. Tosin kuin muualla Euroopassa, täällä Unionin suosio on hämmästyttävän suuri. Osaltaan EU-myönteisyyttä selittää massiivinen propaganda, sillä maassamme ei ole oikeastaan ainuttakaan Unioniin kriittisesti suhtautuvaa valtamediaa kuten vaikkapa Britanniassa.

Evan asennetutkimuksessa kerrotaan EU:n olevan erityisen suosittu suomalaisnuorten keskuudessa. Tämä on ymmärrettävää, sillä ovathan juuri milleniaali-sukupolven nuoret kaikkein konformistisimpia auktoriteettiuskovaisia. Heidän sokea ehdottomuutensa näkyy räikeimmin ilmastokysymyksessä ja median oraakkeliksi nostamassa autistilapsi Greta Thunbergin palvonnassa

Julkisuudessa korokkeelle nostettua nuorisoa on silti turha syyttää maolaisesta kulttuurivallankumousmentaliteetista, vaan sen taustalla on läntistä maailmaa riivaava auktoriteettikriisi ja loogis-rationaalisen ajattelun puute. Luonnollisesti eri vallanhimoiset tahot haluavat käyttää hyväkseen messiaanisen aseman saaneen nuorison valtapotentiaalia. Siksi ei ole yllättävää, että vihreät ovat kaikkein innokkaampia laskemaan äänestysikärajaa, koska koulujen ja median aivopesemät tärkeilevät nuoret äänestäisivät todennäköisesti juuri heitä. 

Suomalaisnuorten kohdalla ei silti kannata menettää toivoaan. Tämänpäiväinen Yle-uutinen 18–29-vuotiaat fanittavat EU:ta, mutta eivät äänestä – "Ehkä meillä on asiat niin hyvin, että emme ole ajatelleet äänestysasiaa" kun nimittäin kertoo, että nuorista vain 10 % aikoo äänestää tulevissa europarlamenttivaaleissa. Tämä taas on jyrkässä ristiriidassa Evan tutkimuksen kanssa, jossa nuorison väitetään olevan erityisen innostunut Euroopan Unionista. 

Ylipäätään Ylen hehkutus EU:n suosiosta on ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että viime europarlamenttivaaleissa Suomen äänestysprosentti jäi alle neljänkymmenen. Suomessa etäisenä pidettyä unionia ei ehkä vihata samalla tavalla kuin Etelä-Euroopassa, mutta toisaalta ei sitä myöskään intohimoisesti kannatetakaan. Mikäli taloustilanne heikkenisi, muuttuisi suomalaisten haalea EU-into melko nopeasti yhtä katkeraksi vihaksi jollaisena se näyttäytyy nyt Italiassa ja Kreikassa.

Näyttää siltä, että Ylen ja Evan imartelevilla tiedonannoilla EU:sta halutaan nostaa vain äänestysinnokkuutta. Se on välttämätöntä, koska alhainen äänestysprosentti kertoisi Unionin legitimiteettikriisin olevan kroonista laatua. Yle Watchin veikkaus on, että Ylen kampanjoinnista huolimatta europarlamenttivaalien suosio laskee vielä entisestään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti