tiistai 14. elokuuta 2018

RUOTSI LIEKEISSÄ, MUTTA KOKOOMUSMINISTERIT HALUAVAT LISÄTÄ SENSUURIA MONIKULTTUURIKRITIIKILLE



Ruotsin monikulttuuris-anarkistiset levottomuudet olivat viime yönä Göteborgista Tukholmaan sitä luokkaa, ettei Ylekään voinut niistä tuoreeltaan vaieta. Se kertoi tänään tv-uutisissaan ja verkkosivujensa jutussa Autot roihusivat Göteborgin lähiöissä: "Se oli organisoitua", kuinka Nuoriso™ oli sytyttänyt polttopulloilla noin 80 autoa tuleen, vaikka todellinen luku oli reilusti yli sata
Uutisten mukaan kyseessä oli suunnitelmallinen tuho-operaatio, joka toteutettiin monissa kaupungeissa (ainakin Göteborgissa, Trollhättanissa, Vänersborgissa, Lysekitissa, Falkenbergissä, Helsingborgissa, Malmössä ja Tukholmassa) yhtä aikaa. Puoli yhdeksän tv-uutisissa Ylen toimittaja Riikka Uosukainen raportoi, että tuhopolttajat olivat sopineet iskuista sosiaalisessa mediassa. Tekijöiden etnisestä taustata toimittaja ei halunnut kuitenkaan kertoa mitään.

Ruotsalaisissa medioissa on näytetty videokuvaa, jossa tummiin pukeutuneet huppupäiset nuorukaiset sytyttävät ostoskeskuksen edustalla autoja tuleen ja juoksevat pois paikalta. Kuvamateriaalin perusteella tummiin pukeutuneet nuoret eivät olleet kaikki tummia, vaan yhtenäinen vaateparsi viittaa anarkistiseen univormuun. Myös teon terroristinen systemaattisuus tuo mieleen anarkokommunistisen toiminnan. 

Näyttää siltä, että vuosikausia jatkunut muukalaisnuorten kateudesta ja kaunasta kummunut autonpolttovandalismi on huomattu myös anarkistien joukoissa. Kyynisinä hyväksikäyttäjinä he näkevät turhautuneissa kehitysmaamuslimeissa oivallisen katusotilasosaston omalle ateistiselle yhteiskuntafantasialleen. Systeemistä riippuvaiset, yhteiskunnan tulonsiirtojen varassa elävät anarkomarkot, eivät taida silti ymmärtää, että kaaoksen päästessä valloilleen heidän nykyliittolaisina toimivat musliminuoret kääntävät heille ennen pitkää selkänsä. Vielä tässä vaiheessa islamilaistaustaiset rikollisjengit ja anarkistit ovat yhdistyneitä tuhotöissään, mutta jo nyt on selvää, että tässä "parisuhteessa" punamustat tulevat olemaan lopulta se perseraiskattu osapuoli.

Yleensä länsinaapurissa on ymmärretty loputtomasti ulkomaalaisnuorten ja äärivasemmiston tihutöitä, mutta tällä kertaa pinna on katkennut jopa sosiaalidemokraateilta. Yle-uutisessa Ruotsin pääministeri raivostui autojen polttamisesta – Katso video Göteborgin yöstä kerrotaan, kuinka demaritaustainen  hallituksen päämies Stefan Löfven sättii kansankodin kiittämättömiä vandaalipummeja:
– Te tuhoatte itseltänne, te tuhoatte naapureiltanne. Mikään turhautuminen tai epäoikeudenmukaisuus ei anna oikeutta sille, että toisten autoja sytytetään palamaan, pääministeri jatkoi.
Tällaiset puheet tulevat vuosia liian myöhään ja lisäksi ne ovat ruotsalaiset tuntien pelkkää sanahelinää. Vakavasti puhuen, Ruotsissa ei tule muuttumaan mikään ennen kuin juurisyy eli sopeutumaton Euroopan ulkopuolinen vieraspopulaatio poistetaan maasta. Vaikka nämä kognitiivisen alaluokan lyhytnäköiset tuhotyöaallot pari viikkoa ennen vaaleja satavat sopivasti Sverigedemokraterna-puolueen laariin, se ei muuta juurikaan yhteiskunnan itsetuhoista perusasetelmaa. Näillä näkymin kansallinen konsesus voi löytyä vasta sitten, kun vihamielinen aines sytyttää toden teolla koko maan tuleen ja saa sen sisällissodan partaalle. 

Eilisillan tapahtumien ainoa hyvä puoli saattaa olla se, että ainakin länsinaapurissa aletaan kiinnittää huomio muihinkin kuin "natseihin" ja keskittyä todelliseen uhkaan, joka tulee yhteiskunnan tuilla elävistä anarkisteista ja musliminuorista, jotka tuhoavat konkreettisesti yhteiskuntaa.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Valitettavasti Suomessa juuri isänmaallisina esiintyvät kokoomuspolitiikot ovat sokeita ruotsalaisen monikulttuurikokeilun romahdukselle. Vaikka länsinaapurissa aseet paukkuvat ja autot palavat, Kokoomus suunittelee Verkkouutiset-lehden mukaan valtiovarainministeri Petteri Orpon ja sisäministeri Antti Häkkäsen johdolla entistä tiukempaa sensuuria ja pakkotoimia monikultturismin kriitikoille verkossa. Kokoomusministerit ovat listanneet radikaaleja sananvapauden vastaisia ehdotuksia, millä tavoin "vihapuhetta" voitaisiin torjua ja lapset aivopestä multikultiaatteen pikkupioneereiksi. Verkkouutisten juttu kertoo karua kieltä siitä, miten Kokoomus on etääntynyt eurooppalaisista sisarpuolueistaan. Nyt sen orwellilaiset vaatimukset ylittävät jopa punavihreiden tärähtäneimmät puheet.

Kokoomusministerien täytyy elää tynnyrissä elleivät he tiedä, mitä Ruotsissa tapahtuu. Luultavasti he teeskentelevät tietämätöntä ja haluavat istuttaa saman hulluuden myös Suomeen. Kirjailija Ari Paulow listasi tänään sosiaalisessa mediassa ruotsalaisen monikulttuurikokeilun mätää satoa, josta Kansaton Kokoomus ei halua kuulla sanaakaan. Zogoomus-kuplan ulkopuolella olevat äänestäjät ovat sen sijaan erittäin kiinnostuneita Ruotsin pimeästä puolesta, jonka vuoksi kopioimme sellaisenaan Paulowin raportin madonlukuineen:
Kansankoti Ruotsissa on taas vaihteeksi monikulttuuriset elojuhlat menossa: Göteborgissa ja lähikunnissa on sytytetty palamaan useita kymmeniä autoja. Se on suoraa jatkumoa näille avointen ovien politiikan seurauksille: 
– Maahanmuuttajajengien huumesodissa on muutamassa vuodessa tapettu yli 60 ihmistä.
– Yksin Tukholman kunnassa kirjattiin reilut 80 maahanmuuttajengien välistä ammuskelua kesä–elokuussa 2016. Siis vain kolmen kuukauden aikana!
– Maahanmuuton nettokulut (menot miinus tulot) ovat jo 10 prosenttia Ruotsin bruttokansantuotteesta. Eräiden taloustieteilijöiden mukaan jopa 29 prosenttia.
– Göteborgin ja Malmön maahanmuuttajavaltaisten kaupunginosien peruskouluissa päättötodistuksen saa vain 20–40 prosenttia oppilaista.
– Maan vangeista jo 35 prosenttia on ulkomaalaisia (luku ei sisällä kansalaisuuden jo saaneita maahanmuuttajia). Lähinnä ulkomaalaistaustaiset lusivat kovista huume- ja väkivaltarikoksista.
– Jo 200 ruotsalaispoliisia on eronnut virastaan parissa vuodessa. Eron syinä poliisiin ja hänen perheeseensä rikollisten taholta kohdistunut väkivalta, painostus ja uhkailu.
– Ruotsin poliisin mukaan maassa on 55 uhanalaista (utsatt) aluetta, joiden turvallisuutta poliisi ei pysty valvomaan. Näille alueille menevät pelastusyksiköt vaativat poliisisaattueen suojakseen. Näissä lähiöissä poliisit ja pelastushenkilökunta sekä poliisi-, palo- ja sairaankuljetusautot joutuvat jatkuvien kivitys- ja polttopulloiskujen kohteeksi.
– Ruotsi on Etelä-Afrikan jälkeen kakkossijalla maailman raiskaustilastoissa. Eurooppalaisittain uutena ilmiönä ovat nyt jatkuvasti lisääntyvät puska- ja joukkoraiskaukset. – Ulkomaalaisjengit perivät niin sanottua suojeluveroa ruotsalaisravintoloilta. Ellet maksa jengille, joudut väkivallan kohteeksi tai ravintola palaa. – Maahanmuuttajalähiöissä tuhopoltot ja muu anarkia ovat jo arkipäivää. – Juutalaisten joukkopako Ruotsista Israeliin jatkuu heihin "eräiden maahanmuuttajaryhmien" taholta kohdistuvan väkivallan ja uhkailun takia. On siis jälleen ihmetellen kysyttävä: Miksi ihmeessä valtaosa suomalaisista haluaa Suomeen samat olosuhteet? Alla on tilaa vastata:


                                                         ************************



TV1, t
iistai 14.8.2018 klo 18:30, Seniorit somessa 

Grafologiaa sekä mindfulnessia harrastava 81-vuotias Liisa pelkää käyttää Googlea "Saatan tuhota jotain, sillä olen tehnyt sen aiemmin" Netin haasteissa häntä saapuu auttamaan mediapersoona Seksikäs-Suklaa. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.

Pikainen kanavasurffaus Ylen tv-kanavilla ja heti näkyi kuvaruudussa mustan Afrikan uussuomalainen tekemässä jotain tärkeää, jota ilman hyvinvointivaltiomme romahtaisi. Tai ainakin näin ohjelman Seniorit somessa tekijät asian haluavat esittää. 


Kun 81-vuotiasta suomalaista eläkeläistä pitää auttaa nettiimaailmassa, niin Ylen mielestä siihen tehtävään sopii vain Angolassa syntynyt Seksikäs-Suklaa (sic), oikealta nimeltään Luyeye Konssi. Valtamedian omassa multikultikuplassa Seksikäs-Suklaata kutsutaan mediapersoonaksi, koska tällä on sekundäärisiä synnynnäisiä ominaisuuksia, jotka puuttuvat etnisiltä suomalaisilta. 

Ohjelman tekijät ovat pitäneet Seksikäs-Suklaan etnopositiivista ominaisuutta niin tärkeänä, että hänet piti ehdottamasti saada eläkeläisohjelmaan tavallisen suomalaisen sijaan. Tiedä sitten, mikä on tämän toiseudenpalvonnasta kumpuavan afrikkalaisuuden tyrkyttämisen motiivina. "Mediapersoonan" taiteilijanimestä päätellen ohjelman tekijät saattavat potea hyvin pitkälle edennyttä viidakkokuumetta. Nyt sen oireita saa seurata koko Suomen kansa, tai ainakin Yle-uskolliset demarieläkeläiset.


TV2, tiistai 14.8.2018 klo 19:50, Hyvää seksiä (K12) 

Uusi sarja alkaa, 1/6. Ruotsalaisessa sarjassa kolme naista keskustelee seksistä. Kuinka tärkeä orgasmi oikeastaan on? Anna kertoo taivaallisesta hieronnasta, ja Amanda hämmästyy, kun huomaa olevansa ryhmän ainoa, joka pitää rintaliivitempuista. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Äänitekstitys: suomi. K12 (Seksi)

Eilen alkoi tanskalaissarja ulkosynnyttymien räplääjistä, nyt samaa vaginamonologia jatkaa ruotsalaiset. Tiettyjen "edistyksellisten" naisten jakomielisyys seksin suhteen ei ole enää edes koomista, vaan pelkästään haukotuttavaa. Toisaalla ollaan paranoidisia Me too -siveyden sipuleja, mutta samalla myös ekshibitionisteja, joilla on tarve levittää intiimialueensa kaikkien pällisteltäviksi, koska se on upeaa ja voimaannuttavaa. 

On selvää, että julkisessa keskustelussa tätä kaksinaismoralistista ristiriitaa ei tuoda esiin, siitä pitävät huolen portinvartijoina toimivat profeministiset mekkoeinarit ja mieskaunaiset riivinraudat. Valtamedian ulkopuolisella Yle Watchilla ei ole tarvetta mielistella ketään, joten täällä varomaton lukija joutuu väkisinkin kohtaamaan epämieluisat kysymykset ja totuudet.


TV1, tiistai 14.8.2018 klo 23:40, Historia: Viininviljelijät sodassa 

Natsit ryöstivät miehittämästään Ranskasta yli 10 miljoonaa viinipulloa II maailmansodan aikana. Viinitilalliset Bordeaux'sta Champagneen liittyivät vastarintaliikkeeseen pelastaakseen tuotantonsa. (UUSINTA) HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.


Mikäs Yle se olisi ilman päivittäistä natsiannosta, nyt uudestaan natsiviinin merkeissä! Kun natsiohjelmat muuten ovat niin loppuun puituja, niin muiden aiheiden puutteessa pitää tehdä dokumentti erikseen siitäkin, että pahat urheilulliset nazzit olivat juoppoja, jotka varastivat viiniä Ranskasta. Miten olemmekaan voineet tulla toimeen ilman tätä tarinaa?


Yle Teema, tiistai 14.8.2018 klo 22:01 Orjattaresi (K16) 

(The Handmaid's Tale, USA 1990) Margaret Atwoodin romaanin ensimmäinen filmatisointi valmistui jo vuonna 1990 Volker Schlöndorffin ohjaamana elokuvana. Uskonnollinen äärioikeisto on ottanut vallan tulevaisuuden Yhdysvalloissa, ja nuoren Katen kaltaiset, yhä harvinaisemmat hedelmälliset naiset alistetaan seksuaaliseen orjuuteen ja synnytyskoneiksi. Pääosissa Natasha Richardson, Faye Dunaway, Aidan Quinn, Elizabeth McGovern, Victoria Tennant ja Robert Duvall. HD Äänitekstitys: suomi. K16

Mitä tällaisella vuosikymmeniä jatkuneella vainoharhaisella miesvihan levittämisellä on saavutettu esimerkiksi Suomessa? Tästä kertoo HeikkiUutiset, joka kommentoi Ylen lähettämää ohjelmaa Vaasan Taiteiden yöstä, jossa toimittaja antaa avoimesti miehiä vihaavan Tussuteatterin (sic) esittää "yhteiskunnallisesti kantaaottavia" mielipiteitä. HeikkiUutiset teki oman kommentaarin Ylen haastattelusta, joka löytyy täältä.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

1 kommentti:

  1. Näistä Ruotsin autopaloista, lähiömellakoista ynm. pitäisi YLE:n kertoa enemmän kun on verorahoilla ylläpidetty yhtiö.

    VastaaPoista