lauantai 24. helmikuuta 2018

VIRO VOI OLLA VIROLAINEN VIELÄ 100 VUODEN PÄÄSTÄ, MUTTA ENTÄ SUOMI?

Viron laulujuhlat. Siellä vaalitaan maailman geneettistä
ja kulttuurista monimuotoisutta suojelemalla maan väestöä
yhdenmukaistavalta monikulttuurisuudelta.
Yle Watch onnittelee lämpimästi tasan 100 vuotta sitten ensimmäisen kerran valtiollisen itsenäisyyden saavuttanutta veljeskansa Viroa! Etelänaapurimme voi historiansa tuomalla viisaudella julistaa, että sen kansa tulee olemaan elinvoimainen pitkälle tulevaisuuteen. Näin vakuuttaa myös maan virallinen johto Ylen uutisessa Viron parlamentin puhemies: Viro ei tule enää menettämään itsenäisyyttään – "100-vuotiaasta tulee vielä 200-vuotias"

Tervettä virolaista kansallistuntoa ruokkivasta asenteesta huolimatta uutisella halutaan vihjata suomalaisille, että pienten maiden itsenäisyyden takaajina olisivat EU-jäsenyys ja puolustusliitto Nato. Viron tapauksessa Nato-jäsenyys on käytännön sanelema välttämättömyys, mutta Euroopan Unioniin kuulumisella ei ole ollut juurikaan vaikutusta maan itsenäisyyteen. Päinvastoin, liittovaltioon suuntautuva EU tulee ennen pitkää vain rajoittamaan Viron itsenäisyyttä avain samoin kuin se on tehnyt sitä jo Suomelle. Niin kauan kuin Viro kykenee päättämään maan ulkoisista rajoistaan itse ja estämään EU:n masinoiman massamaahanmuuton pakolaisuuden varjolla, maa tulee säilymään virolaisena.

Viro on monien entisten Itä-Euroopan sosialistimaiden tapaan saanut rokotuksen internationalismia vastaan, joka stalinistisessa kontekstissa tarkoitti massiivisia kansansiirtoja. Viron kohtaloksi oli koitua etnisten venäläisten massainvaasio, mutta onneksi tämä kehitys katkesi vuonna 1991 kun Neuvostoliitto hajosi ja Viro itsenäistyi toisen kerran. 

Suomalaisiin verrattuna virolaisten onni on ollut se, että muukalaiset ovat olleet etnisesti melko läheisiä venäläisiä, kun taas Suomeen on kohdistunut 1990-luvun alusta lähtien etnisesti sopeuttamattomien värillisten invaasio. Suomalaisväestön korvautuminen ja sekoittuminen ei-eurooppalaisilla merkitsisi peruuttamatonta geneettistä tuhoa. Virolla tätä ongelmaa ei ole, sillä venäläiset ovat erittäin eristäytynyt väestö, joka elää miellään omissa oloissaan. Edes suuren mittaluokan etninen sekoittuminen ei olisi peruuttamaton tuho, sillä valtaosa venäläisistä on valkoisia eurooppalaisia.

Kansallisen säilymisen kannalta Virossa monet asiat ovat paljon paremmalla tolalla kuin auringonlaskun Länsi-Eurooppaa kritiikittömästi palvovassa Suomessa. Ylen tv-uutisissa kerrotiin tänään, kuinka Virossa kansallinen kulttuuri lähtien kansantansseista ja perinnelaulusta on erittäin suosittua nuorison keskuudessa. Suomessa tällaisesta voidaan vain haaveilla, sillä meillä nuoriso on enimmäkseen sekaroituista Amerikkaa ihailevia trendijuntteja, joille uppoa hämmästyttävän helposti vähämielisten lökäpöksyjen hip hop ja muu kulttuurisesti vähäarvoinen afrikkalaisjumputus. 

Kun nuoriso on henkisesti myrkytetty etnisesti vieraalla primitiivikulttuurilla, se on helpommin valmis antautumaan ilman vastarintaa muukalaisinvaasiolle. Ikävä kyllä koko kansa näyttää elävän materialistisessa apatiassa, koska suomalaisvihamielistä maanpetoksellisuutta lähentelevä tuore uutinen Suomeen muuttanut Clara haki töitä viisi vuotta kunnes: "Yrittäjä avasi oven ja uskoi minuun" ei saa kansaa barrikadeille.

Viro on sen verran pieni kansa, että siellä ymmärretään, ettei kukaan muu voi puolustaa virolaisuutta kuin he itse. Sitä vastoin Suomessa maamme uniikki kulttuuri on leimattu julkisuudessa joko "junttimaiseksi" tai sitten väitetään, ettei suomalaisuutta ole edes olemassa. Jostain syystä varsinkin poliitikot uskovat, että Suomi "pärjää" vain jos se apinoi kaiken sen arvoliberalismin, jota itseinhoiset Länsi-Euroopan maat nykyään harjoittavat.

Suomalaisuuden säilymisen kannalta lännen tie ei voi olla Suomen tie. Jos Eurooppa on säilyäkseen, sen vartijoina tulevat olemaan Itä-Euroopan ja Baltian maat kuten Viro. Jotta Suomi säilyttäisi etnisen identiteettinsä kuten Viro, maamme kannattaisi samaistuia enemmän Itä-Europaan 
Visegrád-maihin kuten Puolaan, Tšekkiin, Slovakiaan ja Unkariin. Jo nyt on selvää että Euroopan läntisimmät maat kuten Ruotsi voivat pelastatua vain valtavien yhteiskunnallisten verenvuodatusten kautta. Jos Suomi pelaa korttinsa viisasti kuten Viro on tekemässä, se välttää etnisen kaaoksen.

3 kommenttia:

  1. Suolen häpeällisissä 100v juhlallisuuksissa hakattiin bongorumpua ja pyllisteltiin allahille. Kyllä fiksummassa ja vapaammasaa maassa nauru taas maittoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin Järkyttävää jo tieto siitä,että mitä oli odotettevissa,joten jäi kyllä katsominen pariin minuuttiin.

      Poista
  2. Suomi saattaa olla Venäläinen kunhan aikansa hämmentävät.

    VastaaPoista