tiistai 28. marraskuuta 2017

PUNAINEN YLIOPISTO JA YLE SELITTÄVÄT EU-VASTAISUUDEN "KOLLEKTIIVISELLA NARSISMILLA"



Yhtenä brittiläisen uusvasemmiston pahimpana pesäkkeenä tunnettu Lontoon Goldsmithsin yliopisto on julkaissut petokselliselle eliitille räätälöidyn tendenssitutkimuksen, jossa ikävä Brexit-tulos yritetään selittää äänestäjien kollektiivisella psykopatologialla. Tutkimuksen psykologisoiva strategia ei ole mitenkään yllättävä, sillä tunnetaanhan 
taiteisiin, designiin ja yhteiskuntatieteisiin keskittyvä Goldsmithsin yliopisto lontoolaisena vastineena pahamaineiselle Columbian yliopistolle New Yorkissa. Amerikkalaisyliopiston huono maine perustuu sen suosimalle kulttuurimarxilaisuudelle, jonka pääkallopaikaksi se tuli sen jälkeen kun Frankfurtin koulukunta siirtyi sinne 1930-luvulla. Sieltä ovat lähtöisin "tutkimukset", joiden tarkoituksena on ollut psykopatologisoida vasemmiston politttiset viholliset kuten konservatiivit ja "fasistit".

Luonnollisesti valtaelitiin asialla olevat mediat kuten Yle ovat ottaneet tyytyväisenä vastaan Goldsmithsin yliopiston tutkimuksen, jossa kaikuu vahvana Frankfurtin koulukunnan kriittisen teorian poliittisesti motivoituneet lähtöoletukset. Tälläkin sivustolla valitettavan tutuksi käynyt "tiedetoimittaja" Anniina Wallius kertoo jutussaan "Kollektiivinen narsismi" – Brexitin kyllä-äänillä yhteinen nimittäjä mikä on kyseisen tutkimuksen tutkimusintressi:
Kansainvälisen tutkimuksen mukaan Brexitin kannattajilla oli yleisesti se käsitys, että maahanmuuttajat ovat vaaraksi Britannialle. Seuraavaksi pyrittiin selvittämään, millaisilla ihmisillä tällainen näkemys on. Tutkijat löysivät kolme selvää ryhmää.  
Auktoriteettiuskoiset pelkäävät tulokkaiden horjuttavan valtion perinteistä tilaa. Sosiaalisesti dominoivat puolustavat oman ryhmänsä valtaa tulokkailta. Kollektiivisesti narsististen mielestä ulkomailla ei ymmärretä Britannian suuruutta ja erityistä merkitystä.
Puhe auktoriteettiuskoisista palauttaa mieleen Frankfurtin koulukunnan keskeisen vaikuttajan Theodor W. Adornon vetämän tendenssiutkimuksen The Authoritarian Personality (1950). Tutkimuksessa pyrittiin psykopatologisoimaan poliittisesti konservatiiviset mielipiteet, jotka koskivat esimerkisi perhearvoja, seksuaalisuutta ja etnistä identiteettiä. Vastaavasti kaikki vasemmistolaiset arvot haluttiin kuvata normaalin ja psykologisesti terveen ihmisen kantoina. Goldsmithsin yliopiston tutkimuksesta löytyy sama metodologinen vire, koska toisin kuin EU-eroa kannattaneiden kohdalla Brexitiä vastaan äänestäneitä ei arvotettu negatiivisesti, vaan heidät kuvataan implisiittisesti "järkevinä" ja "empaattisina".

Jotta tutkimus olisi muutakin kuin pelkkää puolueellisen mielipiteen ilmausta, tutkimusoprojektia johtaneen Agnieszka Golec de Zavalan on täytynyt tekaista "uusi löydös", joka muka selittäisi väärin äänestäneiden käyttäytymisen. Tuo stetsonista vedetty löydös on äänestäjäryhmä, jota arvotetaan sanaparilla "kollektiivinen narsismi":
Hänen mukaansa se on uusi muuttuja, jonka perusteella voidaan ennustaa politiikan käänteitä.  
– Meidän ja muiden tutkimukset Brexitistä, Trumpista tai Putinin ja Puolan äärikonservatiivisen hallituksen suosiosta osoittavat, että kollektiivinen narsismi enteilee aina ennakkoluuloja ja taipumusta tulkita muiden käytöstä jonkin kansallisen ryhmän provokaatioksi, Golec de Zavala sanoo.
Kollektiiviset vinoutumat ja messiaaniset tunteet ovat toki kiistattomia tosiasioita, joita on havaittu nykyaikana muun muassa Israelin valtion kannattamassa sionismissa. Jo antiikin historiasta tunnetaan yhteisön hybris, mutta siihen kuuluva loputon kehitysoptimismi muistututtaa enemmän Brexitiä vastustaneiden EU-liittovaltiokiihkoilijoiden asenteita kuin jalat maassa olevien tavallisten kansalaisten näkemyksiä. Käsitepari "kollektiivinen narsismi" on pikemminkin punaisen yliopiston ja pseudoeliitin projektio, jossa syytetään väärin äänestänyttä rahvasta itsekkyydestä, vaikka nimenomaan syyttäjät syyllistyvät siihen itse.

Poliittiseksi leimatermiksi luodulla sanaparilla kollektiivinen narsismi pyritään mustamaalaamaan juuri niitä kansan syvien rivien tuntoja, jotka ovat kaikkea muuta kuin itsekkäitä. Kansakunnan tulevaisuudesta huolestuneet kansalaiset eivät ajattele individualistisesti pelkkää lyhytnäköisiä etuaan, vaan he haluavat epäitsekkäästi puolustaa kansankokonaisuuden kulttuurista ja etnistä selviytymistä. Vastaavasti EU:n liittovaltion kannattajat eivät ajattele muuta kuin omia taloudellisia intressejään ja hyvin palkattuja virkatehtäviä unionin parasiittimaisessa byrokratiassa.

Tarkoitushakuiseksi 
Golec de Zavalan johtaman tutkimuksen tekee johtopäätöksistä vedetty poliittinen normatiivisuus. Zavalan interventionistinen kehoitus tuodaan uutisessa avoimesti esiin:
Golec de Zavalan mukaan kollektiivinen narsisimi on joka tapauksessa huolestuttava ilmiö ja vaatii lisätutkimuksia.  
– Meidän tulisi selvittää, miten tällaisesta tulee ryhmän normi, ja löytää keinoja sen leviämisen estämiseksi. Meidän pitäisi olla myös tarkempia siinä, ketä valitsemme johtajiksi, koska heillä on valtaa vakiinnuttaa tällaisia asenteita.
Käytännössä tämä tarkoittaa EU:n puolelta tulevaa entistä kovempaa sensuuria ja painostusta sosiaalisessa mediassa. Suomessa presidentti Sauli Niinistö onkin jo ehtinyt vaatia Suomeen Saksan miehityshallinnon käytäntöä, jossa sosiaalisen median palveluja tarjoavia yrityksiä uhataan kymmenien miljoonien eurojen sakoilla, jos ne eivät poista ajoissa kansalaisen EU- ja maahanmuuttokriittisiä totuuspuheita. Samalla valtavirran uutisvälityksestä halutaan tehdä entistä arvottavampaa ja siten yksipuolisempaa indoktrinaatiota eurooppalaisten etnistä itsepuolustusta vastaan. 


                                                       ***************************


Yle Watch kertoi viime kuun lopulla, kuinka valtamediat ovat aloittaneet näkyvän kampanjan Tavaratalo Kärkkäistä vastaan, koska sen toimitusjohtaja on joskus tukenut näkemyksiä, joissa on suhtauduttu kritiittisesti globaalieltiin harjoittamaan salaiseen kabinettipolitiikkaan ja siihen kytkeytyvään sionismiin.

Suomalaisten merkittävänä työllistäjänä toimivan Tavaratalo Kärkkäisen vastainen vihakampanja on saanut jatkoa, kun kirjakustantaja Tammi yhtyi vasemmistoliberaalien hyveliputukseen lopettamalla yhteistyön tavaratalon kanssa. Ylen uutisessa 
Uusi Suomi: Tammen päätös lopettaa yhteistyö Kärkkäisen kanssa johtanut rankkaan vihapostiin aktiivisesta pahantekijästä leivotaan uhria ja voivotellaan yhtiöön kohdistuneesta aiheellisesta kritiikistä:
Kustannusosakeyhtiö Tammen toimitusjohtaja Timo Julkunen kertoo saaneensa rankkaa vihapostia sen jälkeen, kun Tammi ilmoitti päättävänsä yhteistyön tavaratalo Kärkkäisen kanssa.  
(...) Aiemmin yhteistyön ovat irtisanoneet Fiskars, Finlayson ja Otava. Ruotsalaisen Bonnierin omistaman Tammen päätös kypsyi toimitusjohtajan mukaan marraskuussa pitkän pohdinnan jälkeen.
Viimeinen lause paljastaa todennäköisimmän syyn Tammen asettamalle boikotille. Yhtiön pääomistaja, lehti- ja kirjakustantaja Bonnier on samannimisen juutalaissuvun hallitsema mediajätti, jonka johto ei suvaitse pienintäkään kritiikkiä Israelia ja juutalaisten mediaomistuksia kohtaan. Juha Kärkkäisen pahimpana prometheuslaisena syntinä lienee juuri näistä asioista ääneen puhuminen aikoinaan.

Ruotsin sanomalehtikenttää lähes monopolisin ottein hallitseva Bonnier tunnetaan myös siitä, että sen lehtien sivuilla ei käydä lainkaan maahanmuuttokriittistä keskustelua. On täysin perusteltua väittää, että Ruotsin liberaaliin maahanmuuttopolitiikkaan on vaikuttanut osaltaan Bonnierin suuret sanomalehdet, jotka ovat yksipuolisesti puolustaneet ei-eurooppalaisen massainvaasion "välttämättömyyttä".



                                                   ***************************
                                  

Yle Teema Fem, tiistai 28.11.2017 klo 19:00, Spotlight : Kuka suojelisi naisia? 

Naisiin kohdistuva väkivalta on laaja yhteiskunnallinen ongelma. YK:n mukaan sillä on myös kansanterveydellisiä vaikutuksia. Suomessa on 23 turvakotia, joista saa apua akuutissa hädässä, mutta niitä pitäisi olla enemmän. Toimittaja: Louise Bergman. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi.


Yle Teema Fem, maanantai 27.11.2017 klo 23:27, Helvetin homo 

Sarja alkaa, 1/5. Gisleä alkaa aina jännittää, kun hänen rakkaansa tarttuu häntä kädestä. Syy on se, että he ovat molemmat miehiä. Miksi Norjassa on edelleen niin vaikeaa olla homo? HD Äänitekstitys: ruotsi.


1 kommentti:

  1. Ruotsalainen tv-sarja "Aika on meidän": Holokaustrivalehtelun ja saksalaisvihan orgiat. Viimeksi väitettiin juutalaisten junakuljetuksia keskitysleireille hirvittäviksi. Kuvaukset eivät vastanneet totuutta. Todisteita on sen sijaan Neuvostoliiton väkisiirtokuljetusten ja vankikuljetusten kuvauksia vastaavasta hirvittävyydestä. Saksalaisten keskitysleireillä sai riittävästi ruokaa ja kunnon sairaanhoitoa. Sarjassa puhutaan kuitenkin niiden olosuhteista, ikään kuin ne olisivat olleet Stalinin tuhoamisleirien kaltaisia. Ym. ym.

    VastaaPoista