tiistai 15. elokuuta 2017

POPULISTIJOHTAJAT OVAT KOSHER-KONSERVATIIVISIA PELKUREITA JOIHIN EI OLE LUOTTAMISTA



Länsimaiden valtamediat eivät eroa maasta toiseen juuri mitenkään, koska niillä kaikilla on pitkälti sama liberaali agenda, jota ne junttaavat välinpitämättömän vaalikarjan tajuntaan. Viime viikonlopusta asti jatkunut uutisointi lauantain poliittisesta rähinästä Yhdysvaltain 
Charlottesvillessä kertoo hyvin siitä, kuinka valkoisten etniseen intressiin vihamielisesti suhtautuvat tiedotusvälineet eivät ole oikeastaan muuta kuin punaliberaaleja painostusjärjestöjä. 

Tässä suhteessa suomalaisten veronmaksajien kustantama Yle ei poikkea juuri lainkaan Yhdysvaltain juutalaisten omistamista arvoliberaaleista massamedioista. Varsinkin, kun Yle käyttää päälähteinä heprealaisten omistamaa uutiskanava MSNBC:tä ja Itärannikon pahamaineista sionistilehti New York Timesiä verkkosivujensa uutisjutussa Rasismin tuominnut Trump moitti mediaa liioittelusta: "Valheellinen uutismedia ei tule koskaan tyytyväiseksi"

Jutun sävy on irvaileva, koska demarieläkeläiset ja punavihreät  on indoktrinoitu lukemaan rivien välistä nokkeluuden, jossa "vainoharhainen" presidentti Trump syyttää taas mediaa puolueellisuudesta. Se, mikä Ylen jutussa jää tarkemmin analysoimatta, on Trumpin lausunnon ydinsanoma, jossa valtamedialle ei riitä mikään yksipuolinen natsien ja rasistien tuomitseminen. Valtamedialle riittää ainoastaan totaalinen irtiotto kaikesta, jossa puolustetaan edes vähäisesti valkoista identiteettiä. Presidentin olisi pitänyt ymmärtää tämä maanantaisessa tv-lausunnossaan, mutta hänkin on niin tiukasti sionistisen ja värillistä invaasiota kannattavan median otteessa, että katsoi paremmaksi tyynnytellä sitä:
– Rasismi on pahuutta. Ja sen nimissä väkivaltaa lietsovat ovat rikollisia ja roistoja. Mukaan lukien Ku Klux Klan, uusnatsit, valkoisen ylivallan kannattajat ja muut viharyhmät, Trump sanoi televisioiduissa lausunnoissaan.
Jo lausunnon tyylissä ja  presidentin ilmeissä oli jotain samaa laskelmoitua moralismia kuin huhtikuussa, jolloin Trump tuomitsi Syyrian väitetyt myrkkykaasuiskut ja sai näin tekosyyn pommittaa Israelin vihollista. Tuore julkilausuma oli juuri sellainen, jota toimittajat olivat toivoneet "äärioikeistolaiselta" Trumpilta, sillä se toistaa samaa median yksipuolista narraatiota, jossa rasismi nähdään vain valkoisten "pahuutena".  Tosiasiassa "rasismia" eli etnistä itsesuojelua harjoittavat kaikkien intohimoisemmin Israelin juutalaiset (jopa YK on muutamia kertoja samaistanut sionismin "rasismiin") ja mustat, mutta heidän diversiteettinsä varjelua ei kutsuta tiedotusvälineissä edelleenkään rasismiksi. 

Trumpin tuorein moite valtamediaa vastaan oli tietenkin kyyninen yritys mielistellä valkoista rotutietoista äänestäkuntaa, sitä samaa, jonka hän ehti eilen tuomita. Viimeistään nyt on käynyt selväksi, että jopa eliitin "ulkopuolelta" tulevat populistit eivät ole valkoisen äänestäjäkuntansa puolella. Demokratia eli kansanvalta alkaa käydä näin jo vanhentuneeksi vitsiksi. 

Toinen kosher-konservatiivi, Iso-Britannian Brexit-voittoon vienyt UKIP-puolueen puheenjohtaja Nigel Farage, tuomitsee vain Charlottesvillen nationalistiset mielenosoittajat ja päivittelee moraalista närkästystä teeskennellen, kuinka Yhdysvalloissa voi liehua julkisesti hakaristlippu (tuo median ja vasemmiston loputon hunajapurkki). Samainen sionisti totesi vain pari viikkoa ennen Brexit-äänestystä Daily Mail -lehdelle, että jos Britannia jättää EU:n, maa voi ottaa enemmän mustia siirtolaisia. Tällaiset kansanviholliset kuuluvat kansantuomioistuimeen eivätkä minkään isänmaallisuutta teeskentelevän cuck-liikkeen johtoon!

Lauantain mitättömät tapahtumat Charlottesvillessä (Chicagossa mustat listivät viikonlopun aikana toisiaan tusinan verran) saivat koko läntisessä maailmassa suhteettoman suurta huomioita, vaikka äärivasemmiston ja värillisten rasistien aloittamat kahinat johtivat lopulta vain yhteen vasemmistolaiseen kuolonuhriin. Ylen maanantainen uutinen Hitlerin ihailijaa epäillään yliajosta mielenosoitukseen – Mistä Charlottesvillen kaaoksessa oli kyse? oli otsikkoa myöten tyylipuhdasta vasemmistoliberaalia tarinointia, jossa osallistujat on jaettu hyviksiin ja pahiksiin, vaikka tapahtumien todellinen luonne videosta kertoo aivan muuta. Toimittaja Simo Ortamo kirjoittaa: 
Auto syöksyi kävelevien mielenosoittajien joukkoon kovaa vauhtia ja törmäsi pysäköidyn auton perään. Kun jotkut mielenosoittajat piirittivät auton, se peruutti paikalta työntäen ihmisiä syrjään.
Kuolemaan johtanut peruutus tapahtui vasta sen jälkeen, kun militantti antifa-joukkio alkoi murjoa toisen kulkuneuvon perään ajaneen epäillyn autoa pesäpallomailoilla ja lipputangoilla. Kuljettaja oli todellisessa hengenvaarassa, jonka vuoksi hän peruutti paniikissa pois paikalta mahdollisimman nopeasti.



Syy, miksi tapahtumat eskaloituvat autokaustiin johtui aiemmin päivällä alkaneista väkivaltaisuuksista, joista olivat vastuussa tuttuun tapaan median silittämät "fasismin vastustajat". Kutsumattomina vieraina tulleiden äärivasemmistolaisbolsujen tarkoitus oli pelkästään häiritä valkoisten nationalistien tilaisuutta ja poliisi antoi heille tähän täysin vapaat kädet. Syytä ei tarvitse hakea kaukaa, sillä
Charlottesville on Demokraattien vahvaa tukialuetta ja taajaman äärivasemmistolaista mentaliteettia voisi verrata Itärannikon surullisen kuuluisaan Berkeleyn kaupunkiin. Vasemmistolainen poliisi oli enemmän kuin tyytyväinen voidessaan delegoida likaisen työn Järjestelmän suosimalle punaiselle roskaväelle. Luonnollisesti valtamediat eivät kertoneet mitään äärivasemmiston provokaatiosta ja aggressiosta. Aivan samoin kuin ne ovat hyssytelleet niitä lukuisia murhia ja tappoja, joihin äärivasemmistolaiset Trumpin vastustajat ja rasistisen Black Lives Matter -liikkeen huligaanit ovat viimeisen puolentoista vuoden ajan syyllistyneet.

Amerikan tilanne heijastaa pitkälti sitä, mitä Euroopassa on tapahtunut jo pitkään. Kiukutteleva ja lellitty äärivasemmisto alkaa turhautua, kun sen loputtomaan kitinään ja vaatimuksiin ei koko ajan suostutakaan. Väkivaltaan he ovat viime aikoina tarttuneet siksi, että on löytynyt avoin vihollinen, joka on kyllästynyt näiden Järjestelmän elättämien punamädättäjien paskapuheeseen, joka kiistää totuuden, kauneuden ja hyvyyden. Kulttuuritaistelu on jo tosiasia, mutta nyt se alkaa näkyä myös kaduilla. 


Amerikan paisuteltu pikku episodi paljasti itsepintaisemmallekin takarivin taavolle, että kosher-konservatiiviset populistijohtajat ovat aina globalististien ja liberaalien puolella. Nyt on viimeinen hetki ymmärtää, että valkoista etnisyytä puolustavien nationalististen liikkeiden johtajien ja poliittikkojen on löydyttävä kansan keskuudesta, ei Brysselin käytäviltä tai globaalien suuryhtiöiden pöytien takaa.

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista