torstai 20. huhtikuuta 2017

MUSTA RASISTI MURHASI USA:SSA 3 VALKOISTA, PÄÄHUOLENA KUITENKIN VALKOISTEN RASISMI KOSKA TRUMP

Musta rasisti murhasi kolme valkoista. Pääuutiseksi
nostettiin kuitenkin muslimien ja juutalaisten tuntemukset
rasismin kasvusta, koska Donald Trump.

Näin Adolf Hitlerin syntymäpäivänä (((valtamedialla))) on oiva syy päästää hyväosaiset juutalaiset ja valkoisiin maihin kuokkavieraiksi tulleet muslimit uhriutumaan rasismista. Mikäpä sen parempaa kun näiden kiittämättömien narina saadaan yhdistettyä vielä tiedostavan Yle-toimittaja Paula Vilénin patologiseen Trump-vihaan tv-uutis- ja verkkosivujutussa "Trump päästi hullut kaapista" – Viha muslimeita ja juutalaisia vastaan on kasvanut Yhdysvalloissa

Kauhean rasismin kasvusta uutisessa käytetään todisteena muslimien tuntemuksia ikävästä huulenheitosta ja juutalaisten kohtamaasta hautausmaavandalismista. Kumpikaan vinkuleluryhmä ei kuitenkaan kykene esittämään ketkä tarkalleen ottaen ovat tällaisten anteeksiantamattomien raskaiden ihmisoikeusrikosten takana, vaikka kielenpäässä on koko ajan "valkoiset krisitityt". Syyllinen ilmaistaankin epäsuorasti syyttämällä "äärioikeistoa", joka (((valtamedian))) koodikielellä tarkoittaa alempaa valkoista keskiluokkaa. Juutalaisten etuoikeuksia ajavan lobbausjärjestö American Jewish Councilin johtaja David Harris toteaa:
– Viime vuonna äärioikeisto koki jollakin tavalla olevansa aiempaa oikeutetumpi ja vapaampi ilmaisemaan kantojaan. Jotain tapahtui viime vaaleissa, mikä rohkaisi äärioikeistoa uskomaan, että olemme uudessa ilmastossa, Harris miettii.
Eläinoikeuksista piittaamattoman kosher-kaupan omistaja puolestaan tuo esiin selkeämmin juutalaisväestön vainoharhaiset tunnot syyttämällä suoraan ei-juutalaista valkoista väestöä natsismista: 
– Trump päästi kaikki hullut ulos kaapista. Samaan tapaan kuin natsit päästivät hullut aikanaan Münchenissä kaapista, Marc Segal puuskahtaa.
Syy siihen, miksi uutisessa ei yksilöidä ketkä todellisuudessa ovat juutalaishautausmaiden vandalismin takana on ilmiselvä. Koska suurin osa juutalaisvastaisesta ilkivallasta ja "viharikoksista" on nykyään värillisten muslimisiirtolaisten tekemiä, se jätetään mainitsematta, koska virallisessa narraatiossa pahantekijän on rooli on varattu vain sinisilmäisille paholaisille. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa ilmenevä rasismin monimuotoisuus, jossa ei-valkoiset ryhmät vihaavat toisiaan, on vaiettu tabu, koska se ei edistä valkoisten etnomasokismia ja keinotekoista syyllisyyden taakkaa, jolla heidät saadaan luopumaan kotimaistaan.

Tavanomaista Trump-kaunaa ja Hitlerin syntymäpäivää todennäköisempi syy jutun ilmestymiselle juuri tänään oli eilen Kalifornian Fresnossa kolme ihmishenkeä vaatinut neekerimiehen tekemä rasistinen joukkomurha. Kyse oli sen verran kylmäverisestä ideologis-uskonnollisesta teosta, että jopa Yle oli pakotettu kertomaan siitä. Tuttuun tapaan Yle yrittää harhauttaa satunnaista uutistenlukijaa otsikolla Asemies ampui kolme USA:ssa – epäillään rasistisiksi murhiksi, jonka perusteella lukija olettaa tekijän olevan valkoinen, koska rasismi liitetään valheellisen oletusarvoisesti aina valkoisiin. Ylessä luultavasti ymmärrettiin, että sille joka luki uutisen kokonaan, jäi harmittavasti muistijälki, jossa rasisti voi olla myös ei-valkoinen. Tämä vuoksi tänään piti julkaista tasapainottava uutinen karmeasta valkoisen rasismin noususta, joka ilmenee merkitsevinä katseina, ikävinä huomautuksina ja germaanisten riimujen spreijaamisena.

Kyse on niin vakavasta ilmiöstä, että Vilénin raportti nostetiin tv:n puoli yhdeksän uutisten ulkomaan pääuutiseksi. Sen sijaan eilinen kolme henkeä vaatinut 39-vuotiaan Kori Ali Muhammadin tekemä rasistinen joukkomurha sai tyytyä vain yhteen niukkasanaiseen verkkosivu-uutiseen. Ilmeisesti kyse oli sittenkin vain arkipäiväisestä amerikkalaisen mustan miehen väkivallanteosta valkoisia kohtaan, ettei se voi nousta tv:n pääuutilähetyksen aiheeksi. Erikoista tapauksessa on ainoastaan se, että sitä pidetään viharikoksena, vaikka normaalisti mustien valkoisiin kohdistaman väkivallan motiivina ei nähdä vihaa. Ilmeisesti ihan vaan rakkaudesta mustat tappavat valkoisia monikertaisesti enemmän kuin valkoiset heitä.

Helsingin Sanomat avasi sentään tapausta hieman enemmän ja kertoi mustan rasistimurhaajan huutaneen ”Allahu akbar!” eli ”Jumala on suurin!", mutta korosti kuitenkin varmuuden vuoksi, ettei teolla ole mitään tekemistä muslimiterrorismin kanssa. Hesarin monisanaisuus selittyy sillä, että uutista käytetään sen Amerikan vasemmistolta omaksutun asekammon pönkittämiseen, jopa niin, että jutussa valehdeltiin ampuma-aseisiin kuolleiden amerikkalaisten määrä yli kolminkertaiseksi vättämällä, että "kaikkiaan yli 30 000 ihmistä kuolee Yhdysvalloissa vuosittain ampuma-aseilla tehtyyn väkivaltaan." Euroopan parlamentin jäsen Jussi Halla-aho (ps) kommentoi uutista osoittamalla eilisessä Facebook päivityksessään millaista puppua Ylen rikostoveri Hesari levittää 
Perinteinen media on viime aikoina kehunut kovasti itseään siitä, että toisin kuin ns. valemedia, se tarkistaa tietonsa ja korjaa tarvittaessa tekemänsä virheet. Kuitenkin yllä siteerattu väite on puhdas valeuutinen, jota Hesari levittää ideologisista syistä. Viimeiset valmiit henkirikostilastot koskevat vuotta 2015. Tuolloin Yhdysvalloissa kirjattiin yhteensä 15 696 murhaa ja tappoa. Luku siis pitää sisällään kaikilla välineillä ja ilman välineitä tehdyt henkirikokset. Ampuma-aseella tehtiin 9 698 henkirikosta. Tietysti 9 698 aseella tehtyä henkirikosta on paljon, mutta se ei ole läheskään yhtä paljon kuin Hesarin esittämä "yli 30 000".
Siinä missä avoimemmin punavihreää hyveliputusta harjoittava Helsingin Sanomat saa Allahia kirkuvasta mustasta rasistimurhaajasta aasinsillan aseiden takavarikoimiselle valkoisilta kansalaisilta, pitää Yle parempana strategiana vähäpuheisuutta, jotta mustien rasistinen viha ei vaivaisi liikaa kilttien valkoisten päitä.


                                             *********************************




Yle TV1, torstai 20.4.2017 klo 22:00, Ulkolinja: Marine Le Pen, matka valtaan  

Kyselyjen mukaan Marine Le Penin äärioikeistolainen Kansallinen rintama tulee menestymään Ranskan presidentinvaaleissa. Onnistuuko puolueen imagon kohotus isänsä varjosta nopeasti johtoon nousseelta tyttäreltä? HD Äänitekstitys: suomi.

Linkki Yle Areenaan.

Mitä sanoa henkilökuvadokumentista, joka aivan alussa sanoo paljastavansa Marine Le Penin "pimeän puolen"? Tekisikö valtamedia kolmesta muusta pääehdokkaasta dokumentin samanlaisella vihamielisyydellä, jos ylipäätään tekisi heistä erikoisohjelman? Niin, eihän kellään trendiliberaalilla punavihreällä mitään pimeitä puolia voi olla, sillä Hyvät ihmiset ovat aina järkähtämättä Hyvien asioiden puolella. Heidän motiiviensa ja utopioidensa seurausten tarkastelu olisi jo silkkaa vihapuhetta.

Tunnin kestänyt dokumentti valmisti koko ajan tietä viimeisen viidentoista minuutin natsikortin heilutteluun, jossa "todistettiin" että Marine Le Pen on piilonatsi, koska hänellä on lähipiirissään pari avustajaa, joilla on ollut aikoinaan yhteyksiä äärioikeistolaiseen katutason opiskelijajärjestö GUD:iin (Groupe Union Défense). Toisen ikääntyneen avustajan historiasta kaivettiin sellainenkin kauheus, että hän oli paljastetun videon perusteella saanut 21-vuotiaana nimikirjoituksen Belgian katolisen fasistipuolueen (jota dokumentissa kutsuttiin natsipuolueeksi) entiseltä johtajalta Leon Degrelleltä


Jo dokumentissa käytetty kieli oli tyypillistä liberaalia manipulaatiota. Selostaja kun piti oman etniteetin puolustamista äärioikeistolaisena ääriajatteluna, vaikka se on ollut iät ja ja ajat täysin normaalia kaikkien toimivien kulttuurien kohdalla. Vastaavasti sen vastapainona pidetty nykyhetken "normaalitila" on historian suuressa mittakaavassa pelkkää mielettömyyttä, väittävät toimittajat tähän sitten mitä tahansa. Vai mitä maltillisen järkevää on siinä, että maa kuten Ranska antautuu koko Afrikan huoraavaksi laukaisualustaksi ja kutsuu tätä poikkeuksellista geenipoolin itsemurhaa "tolkun politiikaksi"? 

Aivan lopuksi selostaja sanoo kiihkeän syyttävästi, että presidenttiehdokasta jolla on tällaisia avustajia, kannattaa kolmannes äänestäjistä. Toimittajilla on edelleen vankka usko, että 1900-lukulainen natseilla pelottelu on toimiva tapa paimentaa kansalaisia vuotavaan laivaan luhistuvan maailmanjärjestyksen lähestyessä.

Kömpelön läpinäkyvästi Marine Le Penia mustamaalaavan kauhisteludokumentin pääsanoma ranskalaisille oli, että älkää missään nimessä äänestäkö häntä, sillä äänestäessänne häntä olette natseja (medialle natseja ovat kaikki jotka kritikoivat multikultia). Siksi on parempi pysyä nöyränä kukservatiivisena aisankannattajana ja luovuttaa Ranska kokonaan maahantunkteutujille. Eipähän median papisto pääse silloin ainakaan syyttämään rasismista ja nazismista, vaikka muutoin koko sivilisaatio romahtaisikin alta. Pieni hinta!

Mikä relevanssi ohjelmalla oli Suomeen? Edelleenkään suomalaiset eivät voi äänestää Ranskan presidentinvaaleissa, mutta Yle ja toimittajat tekevät silti jatkuvasti vaalityötä Le Peniä vastaan. Tarkoituksena on tietenkin viestiä, että kansallismielisyys on pahasta myös Suomessa. Establishmentti antaa median välityksellä ymmärtää, että kaikki on hyvin ja Euroopan maat voivat pelastautua vain turvautumalla vanhaan poliittiseen eliittiin. Siihen samaan, joka on nykyisten talous- ja siirtolaisongelmien syynä.



STOP PRESS! Ylen tuore uutinen: Pariisissa ampumavälikohtaus – kaksi poliisia kuoli, yksi haavoittui:
Pariisissa on sattunut ampumavälikohtaus pääkatu Champs Elysées'llä. Kalashnikov-rynnäkkökiväärillä aseistautunut hyökkääjä nousi autosta liikennevaloissa ja avasi tulen poliiseja kohtaan surmaten kaksi ja haavoittaen yhtä poliisia.
Kyllä ranskalaisten kannattaa edelleen äänestää joku muu kuin ikävistä tosiasioista kertova Le Pen. Tämähän oli vain yksittäistapaus, eikä pelolle saa antaa valtaa. Kohti uutta uljasta monikulttuuria eurooppalaisen aisankanattajuuden hengessä!



3 kommenttia:

  1. http://yle.fi/uutiset/3-9562086
    Trump päästi hullut kaapista" – Viha muslimeita ja juutalaisia vastaan on kasvanut Yhdysvalloissa
    Yhteisöjen johtajat näkevät yhteyden Donald Trumpin vaalikampanjan ja viharikosten yleistymisen välillä.
    mites thrumphin kannatajiin kohdistuneet viha rikokset
    Berkleyn mellakat
    ON TÄMÄ TEIDÄN UUTISOITI KYLLÄ AIKAMOISTA KURAA
    te siis menette amerikaan ja rupeatte itkemään suhtautumista muslimeihin
    voisitte kertoa myös niiden tekemistä rikoksista
    ai niin eihän ees 911 terrori isku tapahtumaa ole
    ja homo klubi ammuskelu ei vaikuta ymmmm mielipiteisiin laittomat siirtolaiset isis pelko kun thrumph pommitaa niitä
    50 dead in Orlando gay club shooting suspect is Omar Mateen - BBC News
    https://www.youtube.com/watch?v=qST2203TGIU
    ISIS Paris attack CCTV video
    https://www.youtube.com/watch?v=3h0NYk8pweg
    radikalisoituminen USAN MUSLIMEISSA *PELKO SIITA SYYSTÄKIN*
    Siis te olette kyllä niin puoleelisia miten te asiat tuotte yksipuolisesti esille
    FOX NEWS A O Reily sai potkut YLITTI UUTIS KYNNYKSEN
    Niin sai myös Donna Brasil CNN
    Donna brazile cnn fired
    https://www.youtube.com/results?search_query=donna+brazile+cnn+fired+
    MUTTA SIITÄ TE OLETTE HILJAA
    NIIN KUIN KAIKESTA VÄKIVALLASTA MITÄ ANTI THRUMPHIT ELI MYÖS TE
    HARJOITAA USASSA
    berkeley riot
    https://www.youtube.com/results?search_query=berkeley+riot
    HATE CRIMES AGAINST THRUM SUPPORT
    https://www.youtube.com/results?search_query=+HATE+CRIMES+AGAINST+THRUM+SUPPORT++
    NÄISTÄ EI SANAAKAAN YLELLÄ'
    HAISTAKAA ,,,,,,, PUNSAVIHER VASURI GOPPELS PROPAGANDISTIT PITKÄT
    VARSINKIN UMPI VIHER VASURI SUVAKKI PAULA VILEEN
    OLETKO JUHANA VILEENIN TYTÄR *FICTIOTA *
    VOISI JOPA LUULLA
    NÄYTTELIÄ+VASEMMISTO RADIKALISMI HAND TO HAND
    MUST WATCH! Berkeley Riot - Soros Libtard Antifas Go Full Crazy ! (Arrest Them Now!)
    https://www.youtube.com/watch?v=jO918IvhBWk
    Usa muslim TERRORIST attack
    https://www.youtube.com/results?search_query=usa+muslim+TERRORIST+attack
    PIDÄTEKÖ TE IHMISIÄ IDIOOTTEINA NÄKÖJÄÄN

    VastaaPoista
  2. Sain välikautta ilmoituksen, että YW-blogin fb-sivulle on tehty viikon sisään kaksi valitusta ja on nyt suljettu vuorokaudeksi. Ensimmäinen vasikointi koski Vastarintaliikkeen viimeisintä oikeudenkäyntiä ja toinen jotain degeneraatteja koskevaa perversio-kriitiikkiä. Tällainen selkäytimestä tuleva reagointi viittaa aika selkeästi Varis-verkoston transgender-peppukipuiluun, jossa lienee omakohtaisuutta taustalla. Onhan se ymmärretävää, että totuus sattuu, ja siksi se pitää tukahduttaa.

    Miltä muuten tuntuu olla vasikoiva vasemmistolainen SJW-nilviäinen? Ilman kunniaa ja selkärankaa. Olet raivoavassa moralismissasi valmis estämään vapailta kansalaisia lukemasta täällä kerrottuja totuuksia, "vihatotuuksia". Sinä syyhyinen Varis-verkoston opiskelijarenttu, stalkkaat täällä ja ilmiannat tosinajatteljoita kuin mikäkin DDR:n Stasin virkailija, joka on valheellisen aatteensa puolesta valmis vasikoimaan vanhempansa ja myymään lapsensa. Sinä valtion subventoima Systeemin huora, et osaa edes hävetä, koska et tunne kunniaa. Seisot parasiittina tuhatvuotisen länsimaisen sivilisaation hartioilla ja sieltä käsin et osaa muuta kuin kiittämättömänä paskana vaatia lisäoikeuksia ilman velvollisuuksia. Itsekkyyteesi ja narsismisi on kuvottavaa. Tässä järjestelmässä olet yhtä kapinallinen kuin katolinen Vatikaanissa. Tavataan ylimääräisen uutislähetyksen jälkeen.

    VastaaPoista
  3. Tämä postaus on poistettu Yle Watchin fb-sivulta. Taisi kalikka kalahtaa oikeaan osoitteeseen....

    VastaaPoista