perjantai 11. marraskuuta 2016

NENÄPÄIVÄ, TUO HYVIEN IHMISTEN JUHLA


Yle TV2, perjantai 11.11.2016 klo 21:30, Nenäpäivä-show 2016

Suomen suurin ja hauskin hyväntekeväisyysshow 10:ttä kertaa. Ennätyspottia kasvattamassa Katri Helena, Robin, Eppu Normaali, Kasmir, Erin, Redrama, Waltteri Torikka ja monet muut. www.nenäpäivä.fi HD


Länsimaalaisten halu auttaa köyhissä oloissa asuvia vähempilahjaisia kehitysmaalaisia (mikä pitkälti selittää heidän köyhyytensä) on varmasti vilpitöntä, vaikka osasyynä onkin vuosikymmeniä lastentarhoissa, mediassa, yliopistoissa ja kirkoissa käyty hellittämätön syyllistämiskampanja. Toisin kuin muut rodut, modernit valkoiset on indoktrinoitu sellaisiksi, että he eivät kykene enää tekemään laajassa mielessä eroa sisä- ja ulkoryhmän välillä kuten muut, jotka harjoittavat häikäilemätöntä etnistä nepotismia ilman että heitä siitä moitittaisiin.

Nyt on taas se aika vuodesta jolloin julkisuudessa näkyvät Hyvät ihmiset saavat esittää estoitta hyvien ihmisten teatteria kehitysmaalaisten kustannuksella. Alkujaan Englannista lähtenyttä Nenäpäivä-keräystä on järjestetty Suomessa vuodesta 2007 lähtien ja tänäkin vuonna tapahtuman pääshow lähetetään Yle TV2:sta suorana lähetyksenä. Yle Watch kirjoitti tapahtumasta vuosi sitten mm. näin:

Viihdemaailman moraaliposeeraajat toimivat tyypillisesti ryhmäpaineen alaisina kuin sopulit, sillä se joka epäilee "hyvätekeväisyyden" mielekkyyttä loogisilla ja seurauseettisellä perusteilla, kammettaisiin välittömästi pois Hyvien ihmisten (oma ilmoitus) ruodusta. Samalla se merkitsisi töiden loppumista ainakin Ylessä. 
Tapahtuman näkyvyydestä huolimatta siitä saadut roposet ovat melko mitättömiä, mutta sen verran merkittäviä, että niillä voidaan lisätä väestönkasvua Intiassa, Somalimaassa ja Nepalissa. Väestöräjähdyksen seurauksena varsinkin Afrikasta tullaan myös tänne Suomeen ja sitten sitä auttamista vasta piisaakin. Näin Hyvät ihmiset ovat auttamisillaan keksineet ihmiskeskeisen ikiliikkujan, joka irtipäästettynä ahmii sisuksiina kaikki Äiti maan resurssit. Tässä kohtaa meidän oikeasti hyvien ihmisten on pysyttävä syväekologi Pentti Linkolan linjoilla ja oltava antamatta senttiäkään mielettömälle ihmislajisolidaarisuudelle, jonka seurauksena kaikelta muulta elämältä riistetään oikeus olemassaoloon.

Oman lisänsä Nenäpäivä-hypeen tuo Yle Turku, joka jakaa Vuoden uutisnenä -palkinnon "avoimesta ja palvelunhaluisesta tiedottamisesta". Ylen verkkosivujen jutussa SPR:n Pauli Heikkinen on Vuoden uutisnenä – "Oikea tiedottaminen rauhoittaa heitä, jotka haluavat kuunnella" kerrottaan, miksi SPR:n Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja pitää palkita "vastuullisesta" eli poliittisesti korrektista tiedottamisesta:
Raadin mukaan Pauli Heikkinen on hoitanut ansiokkaasti turvapaikanhakijatilanteen tiedottamisen kuluvan vuoden aikana. Hän on ymmärtänyt tiedottamisen tärkeyden ja ollut aina tarvittaessa median käytettävissä.
Heikkisen mukaan "oikea tiedottaminen rauhoittaa heitä, jotka haluavat kuunnella". On totta, että Suomesta löytyy valitettavan paljon hyödyllisiä idiootteja, jotka haluavat uskoa SPR:n valikoivaan tiedottamiseen. Suomalaisten syyllistämisen sijaan SPR:n pitäisi nähdä oma rikka silmässään, sillä järjestön korruptio ja rahanahneus turvapaikkabisneksessä tunnetaan kaikkialla paitsi SPR:n omassa tiedottamisessa. Heikkisen kaltaiset fariseukset eivät tietenkään näe toiminnassaan mitään moitittavaa ja heillä on jopa röyhkeyttä tehdä itsestään marttyyreihin verrattavia työn sankareita:
– Syksy oli hyvin intensiivinen, sillä pyöritimme samalla normaalia toimintaamme. Arkkipiispa on sanonut ihmetelleensä viranomaisten jaksamista. Hän on pähkäillyt asiaa niin, että asiaa ei oteta ongelmana, vaan tehtävänä. Itsekään en ole ollut kyllästynyt tai toivoton, ja luulen, että viranomaiset ovat nähneet tilanteen samalla tavalla.
Viittaus kulttuurimarxilaiseen arkkipiispaan ei tule yllätyksenä, sillä SPR:n ohella juuri kirkko on ollut osaltaan kannattamassa vihamielistä muslimi-invaasiota Suomeen. Kirkko suorastaan elää kärsimyksestä ja se on ollut aina sen olemassaolon ehto. Kehitysavulla kuten kirkon ulkomaalaisavulla on ylläpidetty väestöräjähdystä, joka on perimmältään köyhyyden ja kaikkien sotien syy. Tosin tällä hetkellä kristinuskon vaikutukset näkyvät konkreettisimmin maallistuneessa humanitäärisessa liberalismissa. Ilmiötä on kuvannut selvänäköisesti saksalaisfilosofi Friedrich Nietzsche, joka kirjoittaa teoksessaan Antikristus (suom. Aarni Kouta, 1908):
Uskallettakoon minulle muistuttaa vielä sen 'humaanisista' siunauksista! Poistaa yhtäkään hädänalaisuutta, se soti sen syvimpiä harrastuksia vastaan, se eli hädänalaisuuksista, se loi hädänalaisuuksia ikuistaakseen itsensä...synnin madon esimerkiksi: Tällä hädänalaisuudella on vasta kirkko rikastuttanut ihmiskuntaa! - 'Sielujen yhtäläisyys Jumalan edessä', tämä valheellisuus, tämä kaikkien halpamielisten kaunan tekosyy, tämä käsitteen räjähdysaine, joka viimein on käynyt vallankumoukseksi, moderniksi ideaksi ja koko yhteiskuntajärjestyksen alenemisperiaatteeksi, on kristillistä dynamiittia...krisinopin 'humaaniset' seuraukset!





                                                            ********************* 




Yle TV2, torstai 10.11. klo 20:00, Alias Lönnrot 

1/6. Tuppisuut ja mökkitunti. Ali Jahangiri ja Pirjo Heikkilä syöksyvät suin päin kiusallisuuden kovimpaan ytimeen. Ali ja Eero Ettala testaavat, kuinka suomalaisen konttorirotan saa houkuteltua paljuun. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.

Linkki Yle Areenaan.

Iranilaistaustainen stand-up koomikko Ali Jahangirin latteat puujalkavitsit eivät naurata juuri muita kuin pientä punavihreiden hipsterien näsäviisastelevaa joukkoa, joten Yle onkin antanut hänelle ohjelman, jossa hän voi jalostaa ainoaa oikeaa kykyään koko Suomen kansan edessä: vittuilua suomalaisille.

Ylen verkkosivujen jutussa Alias Lönnrot: Ali Jahangirin uusi suomalaisuutta käsittelevä sarja mainostetaan ohjelmaa tutulla punamädätyksellä eli "lyömällä säpäleiksi" suomalaisuutta koskevia "myyttejä".  Jo ennen ohjelman esittämistä iranilaislaispelle mainosti sitä televisiossa puhumalla siitä, millaisia me suomalaiset olemme, ikään kuin hän olisi itse suomalainen. Silkkaa vittuilua tämäkin, joten mielipahan välttämiseksi Yle Watch suosittelee ohjelman boikotointia ja palautteen antamista.


Yle TV1 Perjantai 11.11. klo 20:00, Pressiklubi 

Pilaavatko sedät maailman? Entä miksi valkoiset naiset äänestivät Trumpia? Vieraina Johanna Korhonen, Risto E.J Penttilä ja Mikael Jungner. Isäntänä Ruben Stiller. #pressiklubi


Stiller näyttelee taas tyhmää ja kysyy aivan vääriä kysymyksiä. Miksi hän ei esittänyt samaa kysymystä silloin, kun Hillary Clinton taisteli mulatti Barack Obamaa vastaan? Ilmeisesti Obaman hypetyksestä alkanut valkoisten naisten viidakkokuume ei ollut Stillerille ja globaalille mediaeliitille ongelma.

Miksi viime vuosikymmeninä 
Yhdysvaltojen vaaleissa ongelmana on haluttu nähdä vain se, keitä valkoiset miehet ja naiset kannattavat, vaikka juuri he äänestävät useimmiten muiden ryhmien edustajia kuin omaa viiteryhmäänsä? Jos rasismina pidetään sitä, että äänestää oman rotuistaan ehdokasta, niin silloin Amerikan mustat ovat kaikkein rasistisimpia, sillä he äänestävät aina omaansa tai demokraattia, joka on valkoisten etua vastaan. Mediassa tätä ei kuitenkaan nähdä ongelmallisena oman etnisyyden ajamisena.

Stiller ja kumppanit eivät halua tunnustaa, että Trumpin voiton myötä myös valkoiset naiset ovat vähemmistöjen (eli globaalin enemmistöjen) tapaan alkaneet harjoittaa identiteettipolitiikkaa. Tämä tuottanee teennäistä ihmetystä ja ahdistusta myös Pressiklubin vieraissa, mikä on vain hyvä merkki, sillä Korhonen ja Junger kuuluvat kansastaan vieraantuneeseen eliittiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti