lauantai 26. joulukuuta 2015

YLE NOSTI TAAS ESILLE AUKTORITEETIN, JOKA TUKEE SEN OMAA AGENDAA

Risto Pelkonen julistautui vanhoilla päivillään kansanviholliseksi.


Valtamediassa ei käydä aitoa keskustelua turvapaikkasiirtolaisista, vaan se on yksinpuolista väsymätöntä rummutusta maahantunkeutumisen puolesta. Valikoitujen keskustelijoiden yksinpuheluissa suurin harmi näyttää olevan se, että  kansalla on omia väyliä tuoda esiin eriävä mielipide, jota valtamedioissa ei haluta kuulla.


Tällä kertaa (Aishi Zidanin (sic) haastattelu: Ylen henkilökuva: Talvisota meni jo, mistä suomalaiset voisivat löytää yhtenäisyyden arkkiatri Risto Pelkonen?) tätä harmistusta saatiin kuulla lääkärinkunnan arkkiatri Risto Pelkoselta, joka jyrähti kuin paavi, että kansa on väärässä ja sen suut pitäisi saada tukkoon. Miksi Yle ei anna kriittistä puheenvuoroa siirtolaisvyörystä vaikka Eero Paloheimolle? Mutta eihän se käy, sillä tämä entinen vihreiden kansanedustaja ei kannata Ylen multikulti-agendaa, jonka vuoksi hänen kaltaiset mielipidevaikuttajat ovat Persona non grata. Sen sijaan tarkalla sihdillä valittu Risto Pelkonen syö suoraan valtamedian kädestä ja kertoo juuri ne mielipiteet, jotka toimittajat haluaisivat itsekin sanoa. 

Pelkonen alkaa olla jo niin vanha, ettei hänen tarvitse kokea omissa nahoissaan minkäläisia seurauksia suomalaisväestön tarkoituksellinen syrjäyttäminen merkitsee jälkipolvillemme. Siksi hän paasaa mistään piittaamatta samoja kansanvihollisten suosimia poskettomia väitteitä, jotka on upotettu asia-argumentein ja loogisella päättelyllä tuhansia kertoja. Silti nämä pelkoset uskovat omiin totuuksiinsa kuin mantroihin, joita tarpeeksi usein toisteltuina toivotaan muuttuvan tosiksi:
Pelkonen muistuttaa, että myös suomalaiset ovat joutuneet pakenemaan sekä etsimään parempaa elämää. Ensin asutettiin yli 400 000 evakkoa sotien aikaan. Sen jälkeen suomalaiset ovat muuttaneet paremman elämän perässä kaupunkeihin ja Ruotsiin. Tämän kaiken on vuonna 1931 syntynyt Pelkonen ehtinyt todistaa elämänsä aikana. Hän joutui itsekin sisarensa kanssa lähtemään Ruotsiin sodan aikana. – Sen vuoksi suhtaudun hyvin ymmärtäväisesti tähän kansainvaellukseen, joka on käynnissä. Ja todella surullisena katson, kuinka kansalaiset osoittavat tällaista vihapuhetta.
Se oli ruotsalaisten oma asia halusivatko he auttaa meitä vai eivät.  Sen vuoksi tästä ei seuraa, että suomalaisten pitäisi jonkun taikauskoisen kosmisen oikeudenmukaisuuden perusteella auttaa irakilaisia turvapaikkapummeja. Jos jotain vastavuoroista moraalista velvollisuutta kuvitellaan olevan olemassa, pitäisi suomalaisten avun koskea vain etnisiä ruotsalaisia. Ironista kyllä, sekin hetki saattaa olla pian käsillä, kun Ruotsi alkaa revetä liitoksistaan Pelkosen ihailemasta diversiteetistä!







1 kommentti:

  1. Sama mies kunnostautunut aiemmin: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/74949-h1n1-arahdys-”missa-vastuu-hoitajat”

    VastaaPoista