perjantai 4. heinäkuuta 2014

YLESSÄ TÄRKEÄT UUTISET ESILLE - SIIS NE, JOTKA OVAT TÄRKEITÄ VAIN YLELLE.



Yle Uutiset verkossa 4.7.2014: Australialaisnaisen rasistinen purkaus tallentui videolle – internetkohu ja syyte

"Internetkohu" my ass....kysehän ei ole muusta kuin valkovihamielisten, kosmopoliittisten uutistoimistojen ja median suurenlasilla etsimästä yksittäistapauksesta, joka on tarkoituksella nostatettu julkisuuteen. Ylen internatsit tietenkin poimivat tällaiset "uutiset" mielellään uutisvirtaansa, sillä heillekin rasismi on koodisana, joka koskee vain valkoisia.
Australian rotusyrjinnän vastainen valtuutettu Tim Soutphommasane toteaa Twitterissä, ettei rasistisille loukkauksille ole mitään puolustusta. Hän kiittää kanssamatkustajia välikohtauksen kuvaamisesta. Se on yksi keino, jolla voimme saada rasistisesti herjaavat vastuuseen, Soutphommasane sanoo.
Näinä spektaakkelimaiseksi diversiteetti-ilveilyksi muuttuneena länsimaisen sivilisaation lopun aikoina paljon ylistetty individualismikin on lopulta vain pelkkää kollektivismia, joka ei maanisessa yhdenmukaisuuden tarpeessaan juurikaan eroa DDR:n Stasi-henkisestä ihmisjahdista, jossa naapurit ja jopa sukulaiset vasikoivat toisiaan ajatuksista, jotka eivät noudata virallisen valtiovallan konformismia. Metro-tapauksen johdosta Australian hallituksen pitäisikin myöntää näille valppaille ajatusrikoksia stalkkaaville Systeemin vahtikoirille Pavlik Morozov -mitalit!
"55-vuotias nainen pidätettiin myöhään tiistaina. Uuden Etelä-Walesin osavaltion poliisin mukaan naista syytetään hyökkäävästä kielenkäytöstä ja hän joutuu oikeuden eteen myöhemmin tässä kuussa. 
Miksi vain pidätettiin, sillä eiköhän nykymaailmassa näin moraalisesti sietämättömään rikokseen syyllistynyt pitäisi teloittaa heti aamunkoitteessa! Sosiaalisessa mediassa eräs kansalainen ilmaisi sen, mitä tapahtuisi, jos ajan hengen harjalla olevat valikoivaa suvaitsevaisuutta harjoittavat Hyvät ihmiset saisivat päättää asioista ilman seurauksia:
"PIDÄTETTIIN". Nainenhan olisi pitänyt hirttää lähimpään puuhun tai kivittää kuoliaaksi. Ajatelkaa, käytti rumia sanoja! Aivan mieletöntä! Hyvä, että koko muu maailma saa tietää, että tuollaisia rumia puhuvia ihmisiä löytyy vielä Australiasta. Tämä on varmaa Pulizer-ainesta. Kiitos Yle! Käykäämme kaikki taisteluun, hikeämme ja vertamme säästämättä, että tällaisilta hyökkääviltä kielenkäyttämisiltä säästyttäisiin Suomessa!

Samanlainen myrsky vesilasissa -tapaus on ilmennyt Pohjois-Irlannissa, jossa jokin aika sitten jotkut velikullat nostivat KKK-lipun lippusalkoon Belfastissa. Välittömästi kun asia nousi tietoisuuteen, median nosti sen ykkösuutiseksi samalla kuin valtiovallan edustajat tuomitsivat "tapauksen" jyrkästi. Mikseivät julistaneet saman tien koko Britanniaa poikkeustilaan, sillä olihan kyseessä sen luokan vakavasta ajatusrikoksesta, joka vaatii koko kansakuntaa pysymään varpaillaan!

3 kommenttia:

  1. No eipä siitäkään ole,kuin pari vuotta kun poliisit hakivat kotoa ja pitivät vangittuna viikonlopun yli epäiltynä vihapuheesta sen 15v tytön, joka oli sanonut fb:ssä vitun raiskaajaneekereiksi niitä kunniakansalaisnuoria, jotka kehuskelivat, kuinka olivat raiskanneet tämän ystävän.
    Koko suomen media tippa linssissä vinkumassa millaisia rasisteja suomalaiset on. Osataan sitä täälläkin.
    ...tai kun se moniosaaja hakkasi jousipampulla sairaalaan sen äitinsä kanssa metrossa matkustavan kehitysvammaisen. Koko media taas keksimässä puolusteluja tekijälle. "Kehitysvammaisuus ei kuulu hänen kulttuuriinsa, joten asia on valitettava, mutta ok." taisi oli loppupäätelmä.

    VastaaPoista
  2. lainaus:
    ___________________________________________________________
    Samanlainen myrsky vesilasissa -tapaus on ilmennyt Pohjois-Irannissa
    ___________________________________________________________
    Onko kyseessä irlanti?

    VastaaPoista