perjantai 11. lokakuuta 2013

PUNA-YLE EI PÄÄSTÄNYT POPPARIA OHJELMAANSA, KOSKA TÄMÄ EI KANNATA MONIKULTTURISMIA



Yle perui Mamban Tero Vaaran tv-esiintymisen mamu-kriitiikin vuoksi

Näin kertoo Ilta-Sanomat 10.10.2013 julkaistussa uutisessaan.


Nyt pitäisi jo hyväuskoisemmaltakin hyödylliseltä idiootilta pudota suomut silmiltä, koska Yle todistetusti harjoittaa sensuuria ja yksipuolisen propagandan levittämistä. Eilisessä (10.10.2013) TV-Nelosen Sarasvuo-ohjelmassa haastateltu Tero Vaara kertoi, että hänen esiintymisensä Puoli seitsemän -ohjelmassa vuonna 2011 peruttiin "huonon julkisuuskuvan" takia. Selkokielellä sanottuna tämä tarkoittaa Vaaran esittämää yhteiskuntakritiikkiä, jossa hän on verrannut monikultturismia kommunismiin. Osui ja upposi. Sarasvuo-ohjelmassa Vaara totesi sanatarkasti:

On ihan totta, että huonon julkisuuskuvan takia näin tapahtui. Mutta mä en sellaista Neuvostoliittoa tästä Suomesta halua, että mielipiteen takia duunit kärsii.

Valitettavasti tämä on jo todellisuutta erityisesti valtion ja kunnan suojatyöpaikoissa. Esimerkiksi Yleen on saavutuksista ja referensseistä riippumatta käytännössä mahdoton päästä töihin, mikäli on julkisesti tuominnut monikulttuurisuuden epäonnistuneena sosialismin kaltaisena yhteiskuntakokeiluna. Työpaikka voidaan evätä jopa sillä perusteella, mitä yksityishenkilönä ajattelee nykyajan pyhistä lehmistä kuten feminismistä, homoista ja maahanmuutosta. 

Yle ja monet muut valtion laitokset haluavat varmistaa, että sen joukoissa on vain yhden totuuden (lue: valheen) ihmisiä. Edes kerran saatu virka ei ole ikuinen, mikäli työntekijä sattuu lipsauttamaan jossain yhteydessä epäkorrektin totuudellisia näkemyksiä. 

Tämä tilanne on johtanut yhteiskunnassa itsesensuuriin, jonka vuoksi media on voinut levittää mielikuvaa, että nuo pyhät lehmät olisivat kovinkin suosittuja kansalaisten parissa. Tosiasiassa ne ovat yhtä suosittuja kuin KGB oli neuvostokansalaisten keskuudessa. Siksi tarvitaan Tero Vaaran kaltaisia rohkeita julkkiksia, jotka osoittavat, että keisarilla ei ole vaatteita ja että monikultturismi on vain pienen yhteiskunnallisen segmentin suomalaiskaunainen ideologia.

2 kommenttia:

  1. TV1:

    21:00 A-studio: Stream
    Veriset vaatteet.Keskustelussa mukana SASK:n Jukka Pääkkönen, Stockmannin Nora Malin, Tekstiili- ja Muotiala ry:n Veli-Matti Kankaanpää ja europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen. #A_stream
    http://yle.fi/uutiset/miten_vaatetehtaiden_oloja_parannetaan/6871578

    21:30 Strada
    Tuomari Nurmion uudet kujeet. Mitä kaikkea kartoista voi lukea, sijainnin lisäksi? Jukka Takalo sävelsi venäjänkielisen homolaulun, mutta löytyykö sille esittäjää?

    VastaaPoista
  2. TV1:

    08:05 USA:n kodittomat lapset
    Yhdysvalloissa, yhdessä maailman varakkaimmista yhteiskunnista, noin 16 miljoonaa lasta elää köyhyysrajan alapuolella, moni heistä kodittomana. Riipaiseva dokumentti seuraa läheltä neljän kodittoman lapsen elämää. T. BBC

    VastaaPoista