maanantai 19. elokuuta 2013

YLE TARJOAA EDELLEEN HENKISTÄ KOOL-AIDIA



YLE TEEMA, 19.8.2013
17.00 Historia: Maahanmuuttajien Australia


Kolmiosaisessa sarjassa tarkastellaan, kuinka monikulttuurinen Australia oikein syntyi, sillä vuonna 1901 perustetun liittovaltion tavoitteena oli luoda tasa-arvoinen kansakunta vain valkoihoiselle väestölle. 1/3.

Miksi Yle ei näytä ohjelmia, joissa moititaan Tiibetiä, Zimbabwea ja Japania siitä, että ne ovat inhottavan monokulttuurisia ja monoetnisiä rasistisia pesäkkeitä. Eiväthän kosmopoliittiset mediat ole tietenkään tällaisia ohjelmia edes tehneet, mutta vaikka olisivatkin, niin Yle ei niitä silti esittäisi.

(Have a Multicultural Kool-Aid and Die. Aito tasa-arvojuoma joka tappaa niin Jonestownissa kuin nykyisessä lännessäkin.)


YLE TV 1, 19.8.2013, klo 23.35 Göringin salaisuus *UUSINTA*

Herman Göring oli Saksan kansallissosialistisen puolueen johtohahmoja, mutta hänen veljensä Albert valitsi toisen tien. Hän pelasti sodan aikana monia ihmishenkiä käyttäen röyhkeästi veljensä asemaa hyväkseen. T: BBC.(U)  

 
Yle Watch kommentoi tätä ohjelmaa tuoreeltaan 27.3.2013.


4 kommenttia:

  1. TV1:

    23:35 Bahrainin mykkä huuto
    Vuonna 2011 Bahrainia hallitseva sunni-vähemmistö vaiensi demokratiaa vaatineen shia-enemmistön mielenosoitukset rajuin ottein Saudi-Arabian tuella. Al Jazeeran kuvausryhmä tallensi tapahtumat palkittuun dokumenttiin.(U)

    21:00 Ajankohtainen kakkonen
    Rekkoja ajetaan orjapalkoilla. Tuliko poliittinen päättämättömyys jäädäkseen? Berliinin pahamaineinen Marzahn.

    Teema:

    18:00 Ranskalainen kylä
    Karkulainen. Juutalaislasten kohtelusta tuohtunut Daniel irtisanoutuu pormestarinvirasta. Jean kohtaa omantunnon kysymyksen: kumpi painaa enemmän, ammattiylpeys vai sydämenasiat? 28/36

    VastaaPoista
  2. Lainaus netistä: "Yle uutisoi juuri arkistohankinnasta. Joku Stedink-kokoelma. Tunnettu sotilas oli ollut Marie Antoinetten ystävä ja hän oli saanut kuningattarelta kutsun pelikortti-iltaan. Kansallisarkiston johtaja sanoi melko häijysti kuningattaresta: hän väitti kreivi von Fersenin olleen marie Antoinetten rakastaja! Tämä on erittäin törkeä loukkaus kuningatarta kohtaan, sillä kyse on vakavasta syytöksestä. Jos näin olisi ollut, kuningatar olisi syyllistynyt maanpetokseen ja häntä kohtaan esitetty parjauskampanja olisi ollut osin aiheellinen.

    Tietääkseni kukaan ei ole pystynyt kumoamaan Nesta Websterin 1930-luvun kirjoissa esittämää toditelua, minkä perusteella kaikki tuollaiset huhut ja väitteet ovat selvää valehtelua.

    Webster huomaauttaa, kuinka vallankumouksen taustavoimat ovat vllassa eri puolilla maailmaa ja sen vuoksi vallankumouksesta on aina ollut vallassa erittäin positiivinen kuva. Vallankumousta väitettiin vähintäänkin oikeutetuksi ja esitetään esim. ennen sitä vallinneita epäkohtia huomattavasti dramatisoiden ja valheellisesti. Kuningas esitetään mitättömyytenä ja hänen jalot tekonsa ja luonteensa salataan. Etenkin pyritään hyökkäämään marie Antoinettea vastaan edelleen. Hänestä on tehty typerä ja piloille hemmoeltu typerys. Ja jatkuvalla syötöllä ilmestyi vuosikymmeniä tai siis tuolloin oli ilmestynyt 140 vuotta kevyimmästä kirjallisuudesta kunnianhimoiseen taiteeseen kaunokirjallisia teoksia aiheena Marie Antoinetten kuvitellut syrjähypyt. Tieteessä pyrittiin jatkuvasti kohauttamaan väärennetyillä rakkauskirjeillä ja väärilllä lausunnoilla ym. Kreivi Fersenistä on moni pyrkinyt tekemään rakastajan, mutta todellisuudessa häne ei ollut edes rakastunut kuningattareen. Suosittelen ostamaan kirjat Ludvig XVI and Marie Antoinette (Before the Revolution/ During the Revolution). Kirjat ovat ilmestyneet 1936 ja 1938 tai ainakin lähellä noita ajankohtia. Valitettavasti en ole löytänyt ilmaisia pdf-kirjoja netistä. En tosin ole etsinyt piraattisivuilta.

    Se, että arkiston johtaja sanoi jotain tuollaista, saa epäilemään hänen olevan vapaamuurari. Uskon hänen tuntevan tarkoin tuon teeman kirjoitukset ja osapuolet.

    Koko maa tuntuu vajonneen sontaan näiden veijarien hääräillessä."

    Eli vallankumousta puffataan edelleen ja murhattuja kuninkaallisia häväistään ja solvataan!

    VastaaPoista
  3. TV1:

    22:00 Ulkolinja: USA:n kodittomat lapset
    Yhdysvalloissa, yhdessä maailman varakkaimmista yhteiskunnista, noin 16 miljoonaa lasta elää köyhyysrajan alapuolella, moni heistä kodittomana. Riipaiseva dokumentti seuraa läheltä neljän kodittoman lapsen elämää. T. BBC

    Fem:

    22:00 Köyhyys - miksi?: Tervetuloa maailmaan
    Maailmaan syntyy 130 miljoonaa vauvaa vuodessa. Tulevaisuuden odotukset ovat hyvin erilaiset niillä, jotka syntyvät Kambodzhassa, Sierra Leonessa tai Yhdysvalloissa.

    22:50 Köyhyys - miksi?
    Ääniä Etelä-Afrikasta. Ohjaajat: Benjamin ja Jussi Oroza. Tuotanto: Steps International.

    VastaaPoista
  4. Teema:

    17:00 Historia: Maahanmuuttajien Australia
    2/3. Toisella maailmansodalla oli ratkaiseva merkitys Australian väestöpolitiikalle. Kun aasialaissiirtolaisia ei päästetty maahan ja brittiläisten maahanmuuttajien määrä väheni rajusti, oli Australia kriisin partaalla.

    VastaaPoista