Esikoiskirjailija Asko Jaakonahon (s. 1982) romaani 'Onnemme tiellä'
on voimakkaasti tunteisiin vetoava romaani oikeistoterrorin
mielivallasta. Eletään Lapuan liikkeen kiihkeitä vuosia 1928 - 32
Heinävedellä. Paitsi väkevä historiallinen romaani, kirja on ennen
kaikkea ehjä ja tärkeä kaunokirjallinen teos.
Jälleen kerran Yleen pesiytyneet vuodessa 1918 elävät punaiset apologeetat lakaisevat julkisesta keskustelusta punaisen valtiopetoksen ja terrorin maton alle suuntaamalla syyttävän katseensa vain ja ainoastaan kansallismieliseen oikeistoon. Jälkivasemmistolaisen Ajan hengen mukaisesti kirjailija Asko Jaakonaho redusoi 1930-luvun Lapuan liikkeen "toiseuden pelkoon" ja linkittää sen poliittisesti kätevästi tämän päivän maahanmuuttokriitiseen "vihapuheeseen" (Frankfurtin koulukunnan opetuslasten kehittelemä poliittinen termi).
Yle taitaa myös uhripuheen, jossa "hyvän aatteen puolesta" taistelleet kommunistit kohtasivat Suomessa enimmäkseen vainoa. Äkkiä ei muistu mieleen Ylen ohjelmaa, jossa olisi kerrottu punaisen Valpon vainoamista nationalisteista toisen maailmansodan jälkeen. Mitäpä heistä, hehän olivat vain niitä pahoja Toisia jotka eivät ymmärtäneet Toiseutta ja saivat siksi ansionsa mukaan.
Vai mitä mieltä pitäisi olla tästä ohjelmasta, jossa vanhat kommunistit esitetään inhimillisiminä subjekteina, joita valtiovalta vainosi silkkaa pahuuttaan:
YLE Radio 1 pe 14.9.2012 klo 22.05, uusinta su 16.9. klo 13.00
Kommunismi oli 1900-luvun suuri unelma ja suuri painajainen, ja ihmeen
monille se edelleen näyttäytyy uhkana. Suomen historiassa on kuitenkin
ollut aika, 1900-luvun loppupuoliskolle saakka, jolloin kommunisteja
pelättiin, ja ennen sotia myös vainottiin. Sotien jälkeen vain
pelättiin. Siihen maailmaan meidät johdattaa kaksi Hämeenlinnan
naisvankilassa poliittisten vankien lapsina 1930-luvulla syntynyttä
naista, Ritva (s. 1934) ja Riitta (s.1939). (...) Ja lopulta, miltä tuntui, kun historian suuret voimat näyttivätkin
kääntävän selkänsä aatteelle, jossa itsessään ei ollut mitään vikaa.
Aatteen toteuttajat vain pilasivat sen.
Linkki ohjelmaan.
Ja lopulta, miltä tuntui, kun historian suuret voimat näyttivätkin kääntävän selkänsä aatteelle, jossa itsessään ei ollut mitään vikaa. Aatteen toteuttajat vain pilasivat sen.
Voiko olla arvolatautuneempaa näkemystä kuin kutsua ideologiaa, joka oli jo teoriassa tuomittu epäonnistumaan, aatteeksi, "jossa itsessään ei ollut mitään vikaa"? Mikä röyhkeys, mitä mitään häpeämätöntä propagandistista valhetta!
Tänään oli:
VastaaPoista7.49 Mikä elämä! Suomalaistuneen somalitytön tarina
16:45 Levantin soiva sielu
Klassinen arabimusiikki yhdistää Lähi-idän kansoja tavalla, joka ylittää kansalliset ja uskonnolliset ristiriidat. O: Florence Strauss, Ranska 2006
21:00 Maustekauppiaiden jäljillä
Sahrami ja vanilja. Kate Humble tutustuu maailman kalleimman mausteen sahramin kasvattajiin Marokossa ja Espanjassa. Meksikossa hän tapaa intiaaneja, jotka pitävät itseään vaniljan suojelijoina. 3/3 T: BBC
Onpa johdonmukaista. Valkoisten terrorista ei saa puhua mitään, koska heti ollaan ihan kommareita, jos sellaisesta puhutaan. Ja punaisten terrorista jos puhutaan, niin puhutaan aina väärin, riippumatta siitä, mitä sanotaan.
VastaaPoistaTämä blogi on kuin rikkinäinen levy - kyllähän tätä itseään toistavaa jankuttamista ihan uteliaisuudesta voi hetken vilkuilla, mutta eihän nyt kukaan itseään kunnioittava ihminen jaksa moista lapsellista marinaa pitkään.
Olette mainio osoitus kyllä siitä, miten riittävän vahva ennakko-oletus ohjaa havainnointia. Taidan käyttää tätä blogia vastaisuudessa varoittavana esimerkkinä ideologisista silmälaseista.
Kiitos päivän nauruista.
Onko joku estämässä puhetta valkoisesta terrorista? Ei minun tietääkseni. Kyse on lähinnä siitä, että julkisessa keskustelussa ja poliittisen historian tutkimuksessa keskitytään monomaanisesti valkoiseen terroriin, koska siitä saadaan myös kätevä aasinsilta nykyisen "äärioikeiston" demonisointiin. Politiikan tekeminen historialla ei siis ole mitenkään vierasta Suomessakaan.
VastaaPoistaSe nyt vain on fakta, että valtiopetokseen ryhtyneitä punikkeja ei muistella nyky-Suomessa kovin pahalla, vaan heidät halutaan muistaa lähinnä vain valkoisen terrorin uhreina. Selvähän se, kun yhteiskunnan hegemonista keskustelua hallitsee (vielä toistaiseksi) vasemmistolaiset.