torstai 10. toukokuuta 2012

Vasemmistoliiton Dan Koivulaakso Ylen "asiantuntijana" äärioikeistoa käsittelevässä "dokumentissa"



Vasemmistoliiton nuorisojärjestön entinen puheenjohtaja, Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokas Dan Koivulaakso



Yle Ajankohtaistoiminta / Juha Granath, Hannele Valkeeniemi:


Kansalaisaktivisti Dan Koivulaakso muistuttaa, että English Defenece Leaguen (EDL) jäseniä on syyllistynyt kotimaassaan mm. moskeijoiden murhapolttoon. Ryhmän johtajalla Tommy Robinsonilla on myös useita väkivaltatuomioita.

EDL sanoutuu irti natsismista. Pesäeroa kansallissosialismiin tehdään muun muassa kantamalla näkyvästi Israelin lippua mielenosoituksissa. Natsisympatioista irtisanoutuminen ei ole EDL:lle helppo tehtävä, koska osa sen kannattajista esimerkiksi käyttää natsitervehdyksiä.

- Finnish Defence League ilmoittaa ohjelmajulistuksessaan puolustavansa demokratiaa.  Järjestön kannattajat poseeraavat aseiden kanssa ja lietsovat vihaa yksittäisiä ihmisiä sekä koko islamilaista uskontokuntaa kohtaan. FDL ei ole syyllistynyt väkivaltaisuuksiin Suomessa, mutta se on otettava vakavasti, jos järjestö tosiaan aikoo toimia englantilaisen sisarjärjestönsä opein, sanoo Koivulaakso.



Yle siis haastatteli  Vasemmistoliiton nuorisojärjestön entistä puheenjohtajaa, Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokasta Dan Koivulaaksoa "asiantuntijana" äärioikeistoa käsittelevässä "dokumentissa".


Tuhannet kiitokset kaikille äänestäjille, vaalityöntekijöille ja kannustajille. Ensikertalaiseksi 1667 ääntä on varsin hyvä tulos ja Vasemmiston toinen paikka Helsingistä lämmittää mieltä. Tästä on hyvä jatkaa ja levittää onnistunutta kamppailuamme myös muualle Suomeen. Ilmoittauduin tänään kuntavaaliehdokkaaksi, sivut päivittyvät aikanaan tulevia taistoja varten!

Näennäisen "tasapuolisuuden" vuoksi samassa "dokumentissa" haastateltiin myös Perussuomalaisten kansanedustajaa Jussi Halla-ahoa.

Jussi Halla-ahon puoluekanta mainittiin tässä ohjelmassa totuudenmukaisesti, mutta Dan Koivulaakson puoluekantaa ei mainittu lainkaan.

Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokkaan haastatteleminen äärioikeiston "asiantuntijana" tämän puoluekantaa mainitsematta on tietysti aivan yhtä valheellista kuin jos Halla-ahoa olisi haastateltu äärivasemmiston "asiantuntijana" ilman mitään mainintaa Halla-ahon puoluekannasta.

Kukaan ei tietenkään pysty kuvittelemaankaan, että Halla-ahoa haastateltaisiin mainitsematta hänen puoluekantaansa. Sehän olisi aivan helvetin epärehellistä journalismia.

Jostain syystä Yle kuitenkin harrastaa juuri täsmälleen samanlaista äärimmäisen epärehellistä journalismia haastattelemalla Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokasta Dan Koivulaaksoa mainitsematta hänen puoluekantaansa.

Mikä mahtaa syynä olla tähän diskrepanssiin?

Miksi Yle peittää äärivasemmistolaisten ideologiset taustat ja pyrkii esittämään heidät puolueettomina "asiantuntijoina"?

Miksi Yle valehtelee tällaisesta asiasta?

Mistä kaikista muista asioista Yle valehtelee?









4 kommenttia:

  1. Ilmeisesti dokumentin faktatiedoissa ei ollut mitään vikaa, jos tämä oli ainoa valittamisen aihe jonka keksitte.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. ja mitenköhän herra koivulaakso on mikään asiantuntija yhtään mistään asiasta? Herra koivulaakso puhuu vain ja ainoastaan sitä, mitä ajattelee ihmisten haluavan kuulla. Asiantuntentemusta teillä ei ole, vain poliittinen päämäärä.

    VastaaPoista
  4. Tänään:

    23:20 Auschwitzin erikoisyksikkö
    Auschwitzin keskitysleiri ei olisi voinut toimia tehokkaasti ilman nuorista juutalaisista koottua komennuskuntaa. He veivät uhrit kaasukammioon ja hävittivät ruumiit ja saivat näin hieman lisää elinaikaa.

    VastaaPoista