YLEN PISTÄVÄ KÄRY HOMO- JA HERMARFRODIITTIPAKOTUKSESSA

Transsukupuolisuutta vai mielen identieettihäiriö?

Globaalin enemmistön muodostamissa värillisissä maissa media ja valtiovalta ovat samalla taajuudella kansan syvien rivien kanssa niiden korostaessa terveen perheenmuodostuksen tärkeyttä kansakunnan jatkuvuudelle ja elinvoimalle. Ero on valtava kun tätä tuhansia sukupolvia evolutiivisesti testattua tervejärkisyyttä vertaa läntisen maailman julkista puhetta hallitsevien näsäviisastelijoiden sofistisiin houreisiin sukupuolten "moninaisuudesta" ja sodomian moraalisesta yhdenvertaisuudesta. 

Näin keskikesällä lisääntymisasiat ovat pohjoisella pallonpuolistkolla nyrjähtäneet jälleen kerran ulosteenkäryisen homopakotuksen ja muun geneettisen umpikujan puolelle. Valtamedia ja sen  liepeillä pyörivät opportunistiset mediatyrkyt kaatavat pahaa aavistamattomien kansalaisten kurkusta alas väkisin Pride-viikkoa ja siihen kytkeytyvää uusvasemmistolaista mädännäisyyttä. Ylen verkkouutiset ja kolumnit ovatkin viime päivinä täyttyneet erilaisten luonnonoikkujen ulinoista, koska maksumiehenä toimiva yhteiskunta ei levitäkään aivan joka hetki punaista mattoa heidän eteensä. 

Yksi surrealistisimmista viime aikoina ilmestyneistä Yle-kolumneista on transpoikkeavan Susi Nousiaisen (sic) tajunnanvirta Toin tietämättäni sukupuoleni kauppakorkeakouluun, jossa ylisensitiivisen valtamedian ja yhteiskunnan paapoma lumihiutale paisuttelee näennäisongelmiaan absurdeihin mittoihin. Tekstiä voi pitää jo nyt eräänalaisena suomalaisen uusvasemmistolaisen järjettömyyden virstaanpylväänä, johon tulevat – toivottavasti järkiintyneet – sukupolvet viittaavat varoittavana esimerkkinä. Samalla Nousiaisen ainekirjoituksen saivarteleva sukupuoliskolastiikka kertoo korutonta kieltä korkeakoulujen muuttumisesta uusmarxilaisiksi kansanopistoiksi, joissa tieteen lähtökohdaksi otetaan epäolennainen ja suorastaan haitallinen identiteettipolitiikka. 

Tavallisesti hermafrodiittisten korkeakoulukummajaisten sanamaagisesta sössölogiasta löytyy joku punainen (mikäpä muu) lanka, jota pitkin pyritään ajamaan jotain uutta yhteiskunnallista älyttömyyttä. Nousiaisen valitusvirsi on kuitenkin poikkeuksellinen kompositio, koska siinä ei ole mitään muuta tolkkua kuin se, että kirjoittajalla on selvästi epämiellyttävä olo, jota hän ei kykene sanallistamaan. Mimosan herkkänä prinsessamiehenä hyväkäs valittelee lähinnä "kovaa kohtaloaan" kuvitteellisen syrjinnän kohteena:

Heti opintojen alussa löysin lasiseinän, jota muilla ei ollut. Käytin 80 työtuntia siihen että sain vaihdettua transprosessia edeltävän nimeni etukirjaimet pois yliopiston IT-käyttäjätunnuksestani, ja tuhlasin 14 työpäivää tämän takia työkyvyttömänä olemiseen. Tämä tarkoittaa muille tohtoriopiskelijoille 24 työpäivän etumatkaa suhteessa minuun yksinomaan sukupuolen perusteella. Opin inklusiivisuudessa tärkeää olevan sen tunnistamisen, ettei kyse ole kivasta markkinointikikasta, vaan siitä että osalle ihmisiä organisaatio tuottaa työkyvyttömyyttä yksittäisen ominaisuuden perusteella.

Ylipitkässä sepustuksessaan kirjoittaja pääsee halkomaan hiuksia tosissaan, mikä synnyttää lähinnä laiskaa joukko-opillista predikaattilogikkaa, jossa looginen päättely jää väkisinkin hämäräksi: 

Inklusiivisuustyössä ei tulisi sanoa “kaikki”, sillä silloin suuri osa ihmisistä jää ulkopuolelle. Tulisi luetella ääneen ne kaikki, joita oikeasti tarkoitetaan.

Tästä taas seuraa naurua kolmannella eli inklusiivisia sanahirviöitä tyyliin LGGBDTTQQIAAAAPP2SNBGVGNC+. Periaatteessa lista voi jatkua loputtomiin, kunhan vain muistetaan karsia yhteiskuntailveilyn lompakkona toimiva päävihollinen, valkoinen heteromies.

Jos nyt oikein tarkalla täikammalla syynää hermafrodiitin tunteenpurkausta sieltä löytyy jonkin verran perinteistä Frankfurtin koulun kritiikin kulttuuria ja sen myötä yksi implisiittinen vaatimus, joka noudattaa perinteistä vasemmistolaista mulla on oikeus -kitinää:

Tieteelliset, neutraaliksi tarkoitetut tekstit eivät kerro, että minä olen se tutkija, jonka kuuluu lukea näitä. Eivätkä varsinkaan että minä olen se johtaja, joka käyttää tätä tutkittua tietoa työssään. Lukiessani minä olen sisällä, mutta samaan aikaan minä en ole sisällä, vaan olen näiden lukemieni tekstien ulkopuolella, anomassa polvillani sisäänpääsyä.

Kommentillaan Nousiainen tulee sanoneeksi, että "transsukupuolisille" pitää kirjoittaa omat tieteelliset kirjatkin! Tämä on sikäli johdomukaista, sillä kun yhteiskunnan heikoille ja viallisille jaetaan huolettomasti loputtomia oikeuksia (mutta ei velvollisuuksia koska se olisi sortoa), he niskan päälle päästessään alkavat vaatia itselleen etuoikeuksia. Klassinen marxilainen vaatimus proletariaatin diktatuurista ei katsokaan aikaa, koska sama kaunaisuus näkyy nykyään jalustalle nostetussa Pride-vouhotuksessa. Miehinen työväenluokka on vain vaihdettu intersekstionaalisuutta noudattaen etuoikeutettuihin vähemmistöihin ja globaalin massainvaasion elintasoparasiitteihin. 

PS. Imperialistinen lännen liberalismi tekee jo tuhojaan Suomenkin perinteisissä vähemmistöissä. Saamelaiset ovat toistaiseksi saaneet harrastaa rauhassa rodullista separatismiaan (I. poissulkevaa "rasismia") ja konservatiivisia arvojaan, mutta nyt senkin ylle on laskeutunut synkkiä pilviä. 

Etelä-Suomen transmaniasta ovat saaneet nimittäin tartunnan Lapin saamelaiset, luultavasti Helsingin city-"saamelaisten" levityksellä. Tästä tragikomediasta kertoo irvokkaalla tavalla Ylen uutinen Saamenpukujen tiukka sukupuolijako sulkee muunsukupuoliset ulkopuolelle: Kukaan ei ole halunnut ommella saamenpukua Anne Risten Saralle. Uutisjuttu sisältää tuttua punaliberaalia marinaa konservatiivien "suvaitsemattomuudesta", mutta lukijalle huomionarvoisinta on kirjoituksen liberalistinen kulttuuri-imperialismi, jota ei ymmärretä hävetä yhtään. Tästä voidaan päätellä että lgbt-homoarvot voittivat etnisen toiseuden palvonnan 1-0.

                                                             ************************

Yhteiskunnallisena muoti-ilmiönä "transsukupuolisuus" on pääasiassa haitallinen siitä kärsiville identiteettiongelmaisille ja aivopestyille varhaisnuorille. Katastrofiksi se alkaa muodostua siinä vaiheessa, kun valtiovalta kiistää lain voimalla biologisen sukupuolen ja kansalainen saa päättää itse mielivaltaisesti sukupuolestaan. Vaaravyöhykkeellä ovat etenkin naiset, jotka  joutuvat luopumaan turvallisuudestaan pukuhuoneissa ja vessoissa sekä menettämään suojatun asemansa urheilusarjoissa, sukupuolikiintöissä, terveydenhuollossa ja vankiloissa. Kysymys tulee ajankohtaiseksi viikolla 51, jolloin Sanna Marinin hallitus on tuomassa esityksen translain uudistamisesta eduskunnan käsiteltäväksi. Turun Sanomien tuoreessa mielipidekirjoituksessa Miten käy naisten turvallisuuden, jos translaki uudistuu? Anna Pakkala kirjoittaa:

Uusi translaki sisältäisi itseidentifikaation, jolloin juridisen sukupuolensa voisi kuka tahansa muuttaa omalla ilmoituksella, ilman tähän asti vaadittuja tutkimuksia, diagnoosia tai “tosielämän koetta” vastakkaisen sukupuolen sosiaalisessa roolissa

Kirjoituksessa tuodaan hyvin esiin, kuinka päätä pahkaa ideologista pakkomiellettään noudattava hallitus ei ole ajatellut käytännössä lainkaan lakiehdotuksensa tuhoisia seurauksia. Pääasia on hyvesignaloida uusmarxilaisten muotiaatteiden tahtiin ja saada aikaan kansakuntaa hajoittava tuhoisa yhteiskuntakokeilu:

Kun vessojen ja pukuhuoneiden ovet avataan kelle tahansa miehelle, joka uskoo tai tuntee olevansa nainen, silloin ovet avataan kenelle tahansa miehelle, joka haluaa sisään. Luvassa on itsensäpaljastajien kulta-aika; vapaata paljastelua ilman seurauksia. Pelkään, ettei se jää tähän. 

Britanniassa kerätty data kertoo, kuinka julkisissa uimahalleissa ja urheilukeskuksissa naisiin kohdistuneista seksuaalisista hyökkäyksistä 90 prosenttia tapahtui unisex-pukuhuoneissa. Australialaiset vapaaehtoiset puolestaan ovat keränneet No conflict they said -sivulle tarinoita itseidentifikaation vaikutuksista biologisten naisten elämään. Tarinoissa toistuvat samat teemat: turvattomuus, häirintä ja naisten omien tilojen häviäminen.

                                                             ************************

Yle Teema, tiistai 29.6.2021 klo 21.00, Historia: Musta Amerikka ratissa (12)

1/2. Ensimmäiset mustat autoilijat. Amerikan talous kääntyi 30-luvun lopulla nousuun, jolloin myös mustalla keskiluokalla oli varaa himoittuun statuksen ja vapauden symboliin: autoon. Mustien vaurastuminen herätti kuitenkin paheksuntaa valkoisessa väestössä ja siksi autoilu oli värillisille monella tapaa vaarallista. Sarjassa kerrotaan millaista oli olla tummaihoinen autonomistaja 30-60-lukujen rotusyrjinnän Yhdysvalloissa ja millaisen yhteiskunnallisen muutoksen lisääntynyt liikkuvuus toi mukanaan. Mustat autoilijat kokevat edelleenkin syrjintää ja poliisi pysäyttää heitä vieläkin ainoastaan ihonvärin tähden. Tuotanto: Steeplechase Films/PBS, Yhdysvallat. HD 51 min Ohjelman sivulle.

Mustien aiskannattajamainen palvonta ja uhrittuaminen sen kuin jatkuu Ylessä. Narrativiin kuuluu, että afrikkalaistaustaiset eivät voi koskaan tehdä mitään pahaa tai väärin, ja jos tekevät, vastuu on valkoisen miehen. 

"Poliisi pysäyttää heitä vieläkin ainoastaan ihonvärin tähden". Näin sitä Ylen ohjelmatoimittaja valehtelee ideologisista syistä päin tavallisen demarieläkeläiskatsojan naamaa. Mustia pysäytetään liikenteessä enemmän kuin valkoisia siitä yksinkertaisesta syystä, että heitä epäillään ja etsitään rikoksista monikertaisesti enemmän kuin muiden väestöryhmien edustajia. Itse asiassa rikosepäilyjen ja tehtyjen rikosten perusteella mustia pysäytetään liikenteessä vähemmän kuin tilastot oikeuttaisivat.