VALKOISIA VALHEELLISESTI SYYLLISTÄVÄLLÄ RASISMIJANKUTUKSELLA HALUTAAN PEITTÄÄ VÄRILLISTEN VÄKIVALTARASISMI

"Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa, joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa."

-Abraham Lincoln

Tutkijat puhuvat mielellään tiedotusvälineiden vastuusta ja uutisten puolueettomuudesta. Nyrkkisääntönä on, että mitä suurempi media, sitä enemmän sen pitäisi olla arvoneutraali ja objektiivinen. Länsimaissa ja länsimaiksi haluaviksi maissa kuten Suomessa tilanne ei kuitenkaan ole tämä, sillä etenkin suurten mediatalojen uutisointissa – jopa säätiedotuksissa ja urheilussa – epäpoliittisetkin asiat ovat "tiedostavan" liberaalisosialistisen agendan läpikyllästämiä. 

Valkoisten kotimaiden säilymiselle vihamielinen liberaalidemokraattinen hegemonia näkyy päällekäyvimpänä median jatkuvassa rasismikampanjoinnissa. Virtahepo on selvästi olohuoneessa, mutta julkisuudessa kenenkään ei anneta sanoa ääneen ilmeistä totuutta: rasismijankutus on suunnattu rasistisesti vain valkoisia vastaan. Tuore esimerkki moraalisen syyttäjän roolin itselleen ottaneesta valtamediasta on Ylen tv- ja verkkouutinen Suomalainen valokuvaaja Uwa Iduozee kuvasi ihmisten arkea Yhdysvalloissa ja turhautui rasismiin: "Moni asia ei ole muuttunut lainkaan. Jo otsikoinnilla halutaan hieroa mutaa tavallisten suomalaisten naamaan esittämällä nigerialaistaustainen nuorukainen muina miehinä suomalaisena.

Uutisjutuksi naamioitu poliittinen palopuhe on rakennettu vanhentuneiden,  1970-luvulta peräisin olevien sosiologian teesien varaan. Toimittaja Minna Rinta-Tassi journalistinen laiskuus näkyy haluttomuutena haastaa Uwa Iduozeen löysät väitteet kaiken selittävästä "rakenteellisesta rasismista". Ideologiseen sosiologiseen jargoniin jämähtäneille lukijoille nigerilaismiehen syytökset todennäköisesti uppoavat vahvistavasti:

Uwa Iduozee kuvaa rakenteellista rasismia. Hänen mielestään se on juurtunut syvälle yhteiskuntaan ja on jokapäiväistä. 

– Haluan painottaa sitä, miten syvällä rasistiset rakenteet ovat ja miten monella tapaa ne vaikuttavat. Jos elää täällä, rasismia ei voi olla kohtaamatta.  

Rakenteellinen rasisimi voi olla sitä, ettei opinnoista valmistunut nuori saa ihonvärinsä takia työharjoittelupaikkaa, tai asunnonhakijaa ei hyväksytä asuntonäyttöön.  

– Rakenteellinen rasismi näkyy Yhdysvalloissa jokaisella yhteiskunnan osa-alueella: koulutuksessa, asuntopolitiikassa, terveydenhuollossa ja myös oikeusjärjestelmässä, Iduozee sanoo.

Mitään konkreettisia todisteita systemaattisesta rotusyrjinnästä Uwa Iduozee ei luonnollisestikaan esitä. Sen sijaan taikasanoilla rakenteellinen rasismi mustan identiteettipolitiikan asiamies pyyhkii kokonaan mustien oman oman vastuun, piintyneet kulttuuriset tavat ja rodulliset erot kuten kognitiiviset kyvyt ja impulsiivisuuden. Syy mustien suhteellisen heikkoon  asemaan löytyy pääasiassa isättömistä perheistä, machoa rikollisuutta palvovasta alakulttuurista, koulutuksen halveksunnasta ja kyvyttömyydestä abstraktia ajattelua vaativiin modernin teknologian ammatteihin. Jos "valkoinen etuoikeus ja ylivalta" olisivat aidosti olemassa edes valkoisten omissa kotimaissaan, itäaasialaiset ja juutalaiset olisivat samankaltaisessa asemassa kuin mustat. Mustiin verrattuna muiden vierasrotuisten menestys Yhdysvalloissa kertoo näiden ryhmien erilaisista kulttuurisista taipumuksista ja sisäsyntyisistä kyvyistä, jonka vuoksi selitys rakenteellisesta rasismista on kuin suoraan Deus ex machina.

Vielä parikymmentä vuotta sitten valtamediassa saatettiin haastaa vallitseva narraatio viattomien mustien uhriasemasta Yhdysvalloista. Monille voisi olla silmiä avaavaa lukea Helsingin Sanomissa 13.4.1997 ilmestynyt toimittaja Laura Pekosen kirjoitus Musta amerikkalaistoimittaja laukoo kovia Afrikan-vuosistaan. Se kertoo mustan toimittajan Keith B. Richburgin todellisia tabuja rikkovasta kirjasta Out of America, jossa hän kuvaa Washington Postin Afrikan kirjeenvaihtajavuosiaan. Jutun pääviesti on, että nykyiset Yhdysvaltain mustat ovat onnekkaita, koska heidän esivanhempansa vietiin orjiksi uudelle mantereelle:

Itsenäistyneiden Afrikan maiden ongelmat ovat arka paikka Amerikan mustalle yhteisölle. Monet maat, joiden valkoisen kolonialismin jälkeen piti nousta kukoistukseen, ovat ajautuneet kansanmurhiin ja jatkuviin kriiseihin.   

"Niin kutsutut mustat johtajamme sanovat, että valkoiset amerikkalaiset ovat meille velkaa sen vuoksi, että he toivat esi-isämme tänne orjina," Richburg kirjoittaa. "Afrikkaa - Äiti Afrikkaa - pidetään mustana Valhallana, jonne orjien jälkeläiset toivotettaisiin tervetulleiksi takaisin ja jossa mustat miehet ja naiset voivat kulkea pää pystyssä." "Anteeksi vain, mutta minä olen ollut siellä. Luojan kiitos, että tuntemattomat esi-isäni, jotka tuotiin meren yli kahleissa ja jalkaraudoissa, selvisivät hengissä. Luojan kiitos, että olen amerikkalainen."

Kun "suomalainen" valokuvaaja Iduozee pesee kätensä mustien vastuusta ja syyttää kaikesta valkoisia, olisi ehkä parempi jättää mustat oman onnensa nojaan. Silloin he pääsisivät ainakin eroon heille kuvittelemaansa kurjuutta aiheuttavista valkoisista. Toisaalta lopputuloksena olisi uusi Afrikka, joka ei pysyisi nälänhätineen, aidseineen ja heimosotineen päivääkään hengissä ilman valkoisten armeliaisuutta. Amerikkalaistoimittaja Richburg kysyykin oikeutetusti, miksi kovan historian kokeneet aasialaiset menestyvät huomattavasti paremmin kuin mustat:

Valkoisten syyllisyys hiljentää kritiikkiä "Amerikassa kukaan ei vain ole valmis sanomaan sitä, koska hänet leimataan kolonialistiksi ja rasistiksi. Afrikka käyttää hyväkseen valkoista syyllisyyttä." Richburgin mukaan Afrikan mustien hallitusten maine on niin tärkeää koko rodun itsetunnolle, että ulkomaiset mustat poliitikot ovat valmiita sulkemaan silmänsä vääryyksiltä. Richburg kyllästyi loputtomiin selityksiin, kuinka Afrikan kehitys takeltelee eurooppalaisen kolonialismin, kylmän sodan, heimoriitojen ja kielirajojen takia. Hän kysyy, miksi sitten Kaakkois-Aasian maat kukoistavat taloudellisesti, vaikka ne ovat käyneet läpi samantapaisen historian ja niiden etninen kirjo on yhtä laaja.

Richburgin mainitsema "valkoisten syyllisyys" on vipuvarsi, jota valokuvaaja Iduozee ja tästä kiiltokuvajutun tehnyt toimittaja Minna Rinta-Tassi käyttävät katteettoman uhri-ideologiansa ajamiseen. Ylen toimittaja ei ainoastaan syyllistä valkoisia yleisesti, vaan jutun loppupuolella hän pyrkii myös vesittämään suomalaisuuden kutsumalla Iduozeeta oksymoronilla "afrosuomalainen". Sekarotuisena käenpoikana Suomeen päässyt Iduozee kuuluu varmasti "tienraivaajasukupolveen", joka pyrkii ajamaan kaikin keinoin etnistä etuaan suomalaisten kustannuksella. Tämä tietysti viidennen kolonnan Ylen toimittajien, poliittikkojen ja talousvaikuttajien myötävaikutuksella:

Iduozeen valokuvia tulee esille Helsinki Biennaaliin, joka avautuu kesäkuussa. Näyttelyssä hänen kuvasarjansa kertoo ensimmäisen afrosuomalaisen tienraivaajasukupolven tarinan.  Iduozeen isä on on syntynyt Nigeriassa. Kuvat ovat kunnianosoitus ihmisille, jotka hänen isänsä tavoin, ovat aikuisiällä asettuneet asumaan Suomeen.

Motiivit rasismista kertoviin uutisjuttuihin ovat moninaiset, mutta yhtä kaikki ne ovat hyödyllisiä suomalaisvihamielisille voimille. Hallitsevilla tiedotusvälineillä kuten Yleisradiolla ja Helsingin Sanomilla rasismista jankuttaminen on selvässä yhteydessä mustien ja arabien rajusti kasvaneeseen väkivaltarasismin. Rasismista toitottaminen on nimittäin oiva keino kääntää huomio todellisesta vaarasta psykologisesti manipuloituun itsereflektioon so. "valkoiseen syyllisyyteen". Toimittajat kyllä tietävät, että mustat tappavat – vieläpä rasistisin motiivein –valkoisia moninkertaisesti enemmän kuin valkoiset mustia niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin, mutta tätä ei voida poliittisista syistä sanoa ääneen. 

Mustien ja arabien valkoisiin kohdistamasta rotuväkivallasta yksinkertaisesti vaietaan tai jätetään tekijä kertomatta kuten uunituoreessa Ylen uutisessa Alaikäisten riita päättyi rajuun tappeluun Helsingin Malminkartanossa – 17-vuotias löi toista poikaa taisteluveitsellä selkään. Pitkähkössä uutisessa kerrotaan laveasti tapahtuman taustoista, mutta ei sanallakaan tekijän etnisestä taustasta. Onneksi valtamedian parjaamat "valemediat" kertoivat tiedonjanoisille suomalaista selkään puukottaneen tekijän nimen, joka paljastui vähemmän yllättävästi afrikkalaistaustaiseksi Helton Muchangaksi. Asiasta kertoi mm. verkkolehti Partisaani uutisessaan Ruoholahden puukottaja on Helsingin Sanomien ylistämä afrikkalainen. Tapaus ei ole mitenkään ainutlaatuinen, sillä vierasperäisten nuorten primitiivireaktiot ovat tuottaneet myös kuolonuhreja, josta kertoo pari viikkoa siten Helsingin päärautatieasamalla tapahtunut tappo.

Kutsumattomat muukalaiset tappavat ja pahoinpitelevät nynneröiksi kasvatettuja suomalaisnuoria lähes rutiininomaisesti, mutta valtamedia ei nosta tätä olennaista rotunäkökulmaa esille, vaan täyttää mediatilan valkoisia syyllistävillä rasismitarinoilla. Afrikkalaiset eivät nähtävästi voi mitään impulsiivisuudelleen ja aggressiivisuudelleen, joten he eivät ole varsinaisia syyllisiä aivan kuten kettukaan ei ole syyllinen kanatarhan avatuksi jätetylle ovelle. Jos jollain on verta käsissään, niin he ovat kansastaan piittaamattomat poliitikot, toimittajat ja ahneet halpatyön tuojat.