maanantai 2. marraskuuta 2020

RATIONAALISUUTTA VAATIVAT TOIMITTAJAT USKOVAT MAAILMAN PELASTUVAN, JOS TRUMP HÄVIÄÄ VAALIT


Viime kuukausien uutistarjonnan perusteella maamme valtamedia on antanut enemmän huomioita Yhdysvaltain presidentinvaaleille kuin millekään kotimaan vaalille koskaan. Päältä päin katsoen tämä on outoa, koska kotimaan vaalituloksilla on enemmän vaikutusta suomalaisten elämään kuin yhdelläkään ulkomaan vaaleilla.  

Valtamedian kiinnostus Yhdysvaltain presidentivaaleja kohtaan on jokseenkin sairaalloisa kun tietää,  että suomalaistoimittajilla ei ole äänioikeutta vieraassa maassa puhumattakaan että heidän toiveajattelullaan olisi maaginen kyky vaikuttaa vaalien lopputulokseen. Tästä huolimata toimittajat harjoittavat täällä Euroopan perukoilla massiivista vaalikampanjaa Trumpia vastaan. Viimeksi tänään Yle uutissivusto täyttyi asenteellisista Trump-vaaliuutistista, joista ensimmäisinä ottivat silmään gallup-toiveet Uusimmat tiedot USA:n vaaleista: Jo ennätykselliset 95 miljoonaa ihmistä äänestänyt ennakkoon, Biden johtaa edelleen selvästi kannatusmittauksia ja Trump vs. Biden

Toimittajille ei riitä omissa Trump-mehuissaan piehtarointi, vaan he ovat tehneet nolla-uutisen myös siitä, mitä mieltä suomalaiset kansanedustajat ovat nykyisestä Amerikan presidentistä: Ylen kysely kansanedustajille: Trumpin kausi ei ollut eduksi Suomelle, sanoo enemmistö vastanneista – "En usko, että tuollainen tolvana on ollut hyödyksi juuri kenellekään". Juttu oli sikäli virkistävä, että tällä kertaa toimittaja Jyrki Haran ei tarvinnut itse sättiä Trumpia delegoidessaan homman poliitikoille. 

Sekä toimittajien että poliitikkojen Trump-vastainen kampanjointi ei ole kuitenkaan täysin irrationaalista, vaan sillä on heidän kannaltaan täysin rationaaliset päämäärät. Kampanjointi tulee ymmärrettäväksi kun tietää mitä Trumpin vastustamisella halutaan viestittää globalistisen liberaalidemokratian kontekstissa. Trumpin, populistien, "äärioikeiston", Brexit-kannattajien ym. menestys ulkomailla on kotimaisen nomenklatuuran kannalta väärä signaali äänestäjämassoille. Se pelkää "väärien ihmisten" voiton heijastuvan poliittisena domino-vaikutuksena täällä. Toisin sanoen vasemmistoliberaalin hegemonian henkisessä kuristusotteessa olevat normikansalaiset saattavat voimaantua ja alkaa kannattaa vaikka perussuomalaisia tai ruohonjuuritason nationalistiliikkeitä. Juuri tämä selittää pitkälti sen, miksi Suomen valtavalhemedia seuraa tarkkaan ja avoimen asenteellisesti Yhdysvaltain presidentinvaaleja. 

Mustamaalaamalla Trumpia halutaan tuomita hänen politiikkansa, johon kuuluu mm. maahanmuuttoinvaasion vastustaminen ja omien kansalaisten paneminen vapaamatkustajien edelle. Tuomitessaan tietyt Trumpin poliittiset linjaukset valtamedia lyttää samalla kertaa samat poliittiset tendenssit Suomessa. Kaikkien räikeimmin näin toimii  verovaroin kustannettu puolueettomaksi ilmoittautunut Yle.

Loppujen lopuksi Yhdysvaltain presidentinvaalitulos ei muuta ratkaisevasti kehitystä mikä länsimaissa on ollut vallalla jo vuosikymmeniä. Jostain syystä juuri järkevyydellä pöyhkeilevät vasemmistoliberaalit, Demokraattipuoleen kannattajat niin Amerikassa kuin maailmalla, uskovat itsepintaisimmin kaiken olevan kiinni yhdestä henkilöstä ja sen vaihtamisesta. 

Jos liberaalieliitin ja Syvän valtion paperinukeksi nostama dementikko ja "lasten ystävä" Joe Biden voittaa vaalit, ei alkueuforian jälkeen ole kuitenkaan luvassa mitään suurta "pelastusta" maailmalle, vaan "hyvien ihmisten" riemujuhla kääntyy todennäköisesti Pyrrhoksen voitoksi: koronavirus ei katoa, luonnon tuhoutuminen ei pysähdy eivätkä rotusuhteet parane. Sitä vastoin Amerikan imperiumin hajoaminen vain kiihtyy, kulttuuri- ja rotusota syvenee, työttömyys kasvaa ja teknototalitaristiset piirteet lisääntyvät. 

Kansainvälisestä politiikasta kirjoittava Markku Siira kertoo tuoreessa blogikirjoituksessaan Onko Amerikan presidentinvaaleilla väliä?, miksi jatkuva hössötys vaaleista antaa illuusion jostain todella merkittävästä, vaikka Yhdysvallat länsimaiden kärjessä on sellaisten voimien hallinnassa, joihin kansalaisilla ei ole vaikutusvaltaa:

Barrett otaksuu, että jokainen presidentti on saanut nopeasti oppia, kuka todellisuudessa hallitsee Amerikkaa ja muutakin maailmaa. Joten voittipa vaaleissa sitten Trump tai Biden, globalistikapitalistit jatkavat toimiaan. Yksityispankkiirien kabaali pitää jo koronaotteessaan koko maailmaa, eivätkä esimerkiksi angloamerikkalaisen järjestyksen näennäiset vastavoimat, Venäjä ja Kiina, ole poikkeus. Eliitillä on lonkeronsa niin idässä kuin lännessä. Jos Yhdysvallat vajoaa kaaokseen ja Somalia-tyyliseen sisällissotaan, globalisteille kelvannee myös Kiinan johtoasema.


                                                       ***********************


Yle TV1, maanantaina 2.11.2020 klo 19.00. Historia: Juutalaislasten evakuointi

Ennen toista maailmansotaa noin 10.000 juutalaislasta kuljetettiin turvaan Saksasta, Itävallasta, Tsekkoslovakiasta ja Puolasta ja näin he välttivät lähes varman kuoleman. Mitä tapahtui, kun lapset saapuivat määränpäähän, miten he sopeutuivat uuteen ympäristöön, kieleen ja kulttuuriin? T: Epo Film/ORF, Itävalta HD ohjelmatekstitys (suomi) 50 min.


Ylen häikäilemättömät kultuurimarxilaiset ohjelmahankkijat eivät jätä ainuttakkaan mahdollisuutta syyllistää eurooppalaisia ja valkoisia. Heillä ei ole kansan mandaattia propangandalleen, mutta heille riittää, että oikeutus tulee omasta ideologiasta. 


Yle TV1, sunnungtai 1.11.2020 klo 22.40, Ulkolinja: Trumpin ensimmäinen kausi

1/3. Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi yllätti monet, myös hänet itsensä. Valkoinen talo ajautui kaaokseen arvaamattoman johtaja alaisuudessa: moni sai pikapotkut tosi-tv:n tyyliin ja heidät korvattiin poliittisesti yhtä kokemattomilla tekijöillä kuin Trump itse oli. Ensiesitys 29.10.2020. HD 51 min. Linkki ohjelmaan.

Ylen käymää Yhdysvaltain presidentivaalikampanjaa.

1 kommentti:

  1. Olen ennenkin verrannut USA:n kehitystä Filip II:n ja hänen seuraajiensa Espanjan vastaavaan. Ei tietenkään yksi yhteen, mutta trendit muistuttavat toisiaan.

    VastaaPoista