keskiviikko 27. toukokuuta 2020

TWITTERIN VIIMEISIN LINJAUS, JOSSA VASEMMISTO HALUAA OMISTAA VIRALLISEN TOTUUDEN


Tahattoman ironisesti itseään liberaaleiksi kutsuvat vasemmistolaiset ovat jälleen onnistuneet ajamaan liberalismin vastaista agendaansa, tällä kertaa yritysmaailmassa. Heidän tähtäimessään pitkään ollut 
sosiaalisen median pikaviestinäpalvelu Twitter on tästä viikosta lähtien määritellyt sen mikä on virallinen totuus ja mikä taas disinformaatioita. Ylen uutisessa Professori: Twitterin kauan odotettu päätös puuttua väärän tiedon levittämiseen voi edistää demokratiaa ja julkista keskustelua kerrotaan innostuneesti, kuinka "Twitter lisäsi ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tviitteihin merkinnän, jossa kehotetaan lukijaa tarkistamaan siinä esitetyt faktat". 

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Twitter puuttuu alustallaan julkaistuun sisältöön, mikäli ne eivät vastaa vasemmistoliberalistisen hegemonian julistamia "totuuksia". Viesteihin lisätyillä "faktantarkastusmerkinnöillään" Twitter ilmoittaa tietävänsä lopullisen totuuden kuten Neuvostoliiton NKP:n pää-äänenkannattajana tunnettu päivälehti Pravda (Totuus).

Perinteisesti yritysmaailma on pyrkinyt olemaan poliittisesti neutraali, mutta 1970-luvulta lähtien vasemmistolainen moraalinen paatos on tunkeutunut sinne positiivisen syrjinnän ja tasa-arvoeetoksen avulla. Sittemmin yritykset ovat alkaneet seurata vasemmiston valtaamien kansalaisjärjestöjen ideologisista hyvesignalointia, koska näin ne voivat samaistua muodikkaina pidettyihin "edistyksellisiin" poliittisiin virtauksiin. Tästä ilmiöstä kirjoitti hiljattain Suomen uutiset artikkelissaan Media, kirkko ja yliopistot politisoituvat vauhdilla – O’Sullivanin laki ennusti jo 30 vuotta sitten, että kaikki organisaatiot jotka eivät ole oikeistolaisia, muuttuvat ajan myötä vasemmistolaisiksi

O’Sullivanin laki ei tarjoa sinänsä mitään uutta oivallusta niille, jotka ovat seuranneet länsimaiden vuosikymmeniä jatkunutta yhteiskunnallista punasiirtyymää. Hän vain tiivisti maksimissaan osuvasti sen, minkä strategian kulttuurimarxilaiset omaksuivat iltalialaiskommunisti Antonio Gramscin (1891-1937) hegemoniateoriasta

Twitterin viimeisin Isoveli-versio yksilön ilmaisuvapautta vastaan on tyyppiesimerkki siitä, kuinka vasemmistolaisuus vaikuttaa valtion instituutioiden kuten poliittisesti peukaloidun lainsäädännön avulla yritysten toimintaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kansalaisoikeustaistelun tuoksinnassa synnytetty ja edelleen kehitelty lainsäädäntö "syrjintää" vastaan on mennyt niin pitkälle, ettei edes suuryrityksillä ole kalliiden oikeusjuttujen pelossa resursseja taistella liittovaltion syrjintälainsäädäntöä vastaan. Siksi ne alistuvat jo etukäteen poliittiseen korrektiuteen ja toimivat oma-aloitteisesti vasemmiston markkinoiminen muotiaatteiden kuten sateenkaari-ideologian puolesta. Suomen Uutisten artikkelissa tätä puolta valotetaankin kiitettävästi:
Sosiologiassa ja organisaatiotieteessä legitimiteetillä on olennainen merkitys. Erityisesti institutionaalisessa teoriassa on tunnistettu, miten organisaatiot alkavat muistuttaa toisiaan. Ne pyrkivät hankkimaan legitimiteettiä omaksumalla toisilta muodikkaita oppeja, käytäntöjä ja jopa symboliikkaa. Toisin sanoen, kaikki organisaatioiden toiminta ei lähtökohtaisesti perustu ydintoiminnan parantamiseen, vaan verkottuneessa yhteiskunnassa on entistä merkityksellisempää signaloida muulle yhteiskunnalle tärkeitä merkityksiä.
Ylen uutisessa tarkoin valittu, poliittisesti oikeaoppiseksi sertifioitu Tampereen yliopiston puheviestinnän professori Pekka Isotalus toteaa yllätyksettömästi, että "yhteisöpalvelu Twitterin päätös puuttua valheellisen tiedon levittämiseen on hyväksi demokratialle ja julkiselle keskustelulle". Punaisen yliopiston politrukille on ominaista kovaääninen demokratian ja totuuden korostaminen, koska ne on nykymuodoissaan muokattu palvelemaan vasemmistolaista ideologiaa. Tuon harhaisen opin ytimessä on Suuri valhe "pyhästä" tasa-arvosta, josta kaikki tuhoontuomitut yhteikuntakokeilut sitten johdetaan.

Liberaaleina esiintyvien vasemmistolaisten keinot päästä ideologiseen tavoitteeseensa ovat jo historiasta tutut. Ensin tulee sensuuri, sitten rangaistukset virallisesta totuudesta poikkeamisesta ja lopulta totaalitaarisen järjestelmän keinot hiljentää lopullisesti toisinajattelijat. Professori Pekka Isotalus on sensuurin kannalla, eikä hän luultavasti epäröi rangaistusten antamista niille, yrityksille ja yksityisille kansalaisille, jotka kyseenalaistavat vasemmistohegemonian määrittelemän virallisen totuuden:
– Pitkään on odotettu, että suuret teknologiayritykset alkaisivat kiinnittää enemmän huomiota niiden alustoilla levitettävään disinformaatioon. Tämä on mielestäni hyvää kehitystä ja toivon, että muutkin yritykset menisivät tähän suuntaan, Isotalus sanoo.
Toisena haastateluna ollut pahamaineinen vasemmistoaktivisti, Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola, puolestaan tunnustaa, että Twitter on ollut poliittisen painostuksen alaisena. Hän ei tietenkään sano suoraan, että painostuksen takana ovat olleet vasemmistolaiset "faktantarkastajat", mutta asiayhteyden perusteella tämä on ilmiselvää:
Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola arvioi Twitterin ja Facebookin olleen jo pitkään kovassa paineessa niiden kautta välitettyjen viestien faktantarkistuksen suhteen. 
– On vähän ihmeellistä, että tämä tulee vasta nyt ja näin pienessä mittakaavassa. Paine on kuitenkin ollut niin raju, Kantola sanoo.
Klikkaa kuvaa suuremmaksi.



                                                   *********************************



TV1, 27.5.2020 klo 22.00, The Long Song - orjatytön laulu (12) 

2/2. Elämä Amity-plantaasilla on mielenkiintoista. Robert saa sekä Carolinen että Julyn huomion - kumman hän valitseekaan? Plantaasin työntekijät vaativat itselleen parempia työoloja ja koko tila ajautuu kaaokseen. Kuinka July selviää pienen lapsensa kanssa ja miten hänen elämänsä jatkuu? T: NBC Universal, 2018 HD 1 h 22 min. Linkki ohjelmaan. 

Valkoiset lopettivat jo parisataa vuotta sitten ensimmäisinä ja ainoina maailmassa orjuuden, mutta se ei estä (((vihamielistä viihdemediaa))) tekemästä minisarjaa, jossa kaikkia valkoisia voidaan syyllistää vielä tänään.



TV1, 27.5.2020 klo 22.00, Kino: Kapteeni (16)

Tositarina natsi-Saksan viimeisiltä hetkiltä kertoo nuoresta sotilaasta, joka alkaa esiintyä Führerin valtuuttamana erikoisupseerina. "Kapteeni" Willi Heroldin pikatuomioistuin murhasi muutamassa viikossa lähes 200 ihmistä. O: Robert Schwentke. N: Max Hubacher, Alexander Fehling, Sebastian Rudolph. (Der Hauptmann, Saksa 2017) HD 1 h 55 min. Linkki ohjelmaan.

Eipäs unohdeta natseja! Vieläpä tositarina (pakko olla totta, koska elokuva tulee Ylen välityksella oikein televiissioapparaatista!). Tosin punaliberaali etnomasokisti joutuu ainakin suoratoiston edessä valitsemaan tänä iltana millä päänsä pehmittää, sillä Yle Teeman natsien kanssa kilpailevat samaan aikaan TV1:n mustia orjia kiusaavat pahat valkoiset. Onneksi sentään TV2 ei lähetä samaan aikaan Sofien valintaa, silloin Gutmensch olisi ratkaisemattoman valinnan edessä.   

1 kommentti:

  1. Pitkän päälle nämä sosiaalisen median siirrot ovat varsinaista omiin koipiin tulitusta.

    VastaaPoista