perjantai 24. tammikuuta 2020

MEDIA JAHTAA RASISTISIA TOTUUSPUHUJIA, MUTTA VAIKENEE KUN JOUTOVÄKI MURHAA SUOMALAISIA


Mitä pidemmälle vaalikausi etenee, sitä selvemmin vihreiden tekopyhyys alkaa paistaa valtamedian kiillottaman julkisivun alta. Valveutuneille kansalaisille vesimelonien (päältä vihreä, sisältä punainen) kaksinaamaisuus on ollut selvää jo puolueen perustamisesta lähtien. Sen sijaan kaiken nielevälle maan hiljaiselle enemmistölle vasta puolueen merkittävä hallitusasema on tiputtanut loputkin suomut silmiltä, kun heille on valjennut 
millaisesta omaa etuaan ajavasta omahyväisestä joukkiosta on kyse. 

Aivan kuin eilinen ideologinen virkamiesnimitys ei riittäisi, tänään kuultiin iltapäivälehdistä rikosuutinen, joka on suoraa seurausta vihreiden ajamasta turvapaikkapolitiikasta. Hämeen poliisi on vahvistanut, että Hämeenlinnassa alkuviikosta tehdyn murhan epäilty on ulkomaalaistaustainen mies. Ylen erittäin niukkasanaisessa uutisessa Poliisi: Hämeenlinnan murhaepäilty on kuollut ei kerrota mitään murhaajan turvapaikanhakijataustasta eikä surmatun suomalaisnaisen monikultturismi- ja sateenkaari-ideologiasta. Yleltä jäi myös kertomatta murhan groteski piirre, joka liittyy vahvasti Lähi-idän arabimuslimien kulttuuriin: uhrilta oli leikattu pää irti.

Suomalaistytön rotumurha on poliittisesti merkittävä, koska vihreiden suhtautumisesta siihen voidaan päätellä, kuinka johdonmukaisesti puolue noudattaa tasavertaista turvapaikkapolitiikkaa. Kun Irakissa tapettiin viime vuonna Suomesta turvapaikkaa  hakenut entinen Saddam Husseinin hallinnon upseeri, sisäministeri Ohisalo nosti asiasta valtavan metelin ja vaati turvapaikanhakijoiden palautusten keskeyttämistä välittömästi. Siitäkin huolimatta, että hylkäävän päätöksen saanut mahdollinen sotarikollinen palasi omin neuvoin kotimaahansa ja kuoli siellä hämärissä olosuhteissa. Joka tapauksessa Ohisalo käytti kuolemantapausta keppihevosenaan ja väitti, että syy Saddamin upseerin kuolemaan oli Suomen kielteinen turvapaikkapäätös ja siitä seurannut karkotus.

Aivan samalla perusteella voidaan väittää käänteisesti, että irakilaismiehen Hämeenlinnassa alkuviikosta murhaama 20-vuotias ex-tyttöystävä olisi elossa, mikäli "pakolaisen" karkotus olisi toteutettu asianmukaisesti. Saa nähdä, tuleeko ministeri Ohisalo yhtäläisellä logiikalla vaatimaan hylkäävän päätöksen saaneiden pikakarkotusta Suomesta. Jos nimittäin ihmishengen pelastaminen kaikissa olosuhteissa on Ohisalolle arvo sinänsä, pitäisi hänen ryhtyä ennaltaehkäiseviin toimiin, jolla ehkäistään karkotuspäätöksen saaneiden ulkomaalaisten surmatyöt. Kuten arvata saattaa tällä hetkellä virheiden suunnalla vallitsee täydellinen radiohiljaisuus. Siellä ilmeisesti odotetaan, että ikävän "yksittäistapauksen" saama kiusallinen julkisuus unohtuisi mahdollisimman pian, jotta puolue voisi jatkaa samaan malliin suomalaisvihamielistä tuhopolitiikkaansa.

Täysin oma kysymyksensä on iltapäivälehtien sivuuttama suomalaisnaisen Sanni Ovaskan oma vastuu tragediassa. Murhattu tyttö oli sosiaalisessa mediassa julkaistujen tietojen ja kuvien perusteella innokas monikulttuuri-ideologian kannattaja ja sateenkaariaktivisti. Vaikka täysikäisen nuoren naisen pitäisi tietää millaiseen leikkiin ryhtyy sekaantumalla ulkomaalaiseen "jännittävään poikaystävään", saattoi Ovaska ruusuisen ideologian sokaisemana menettää terveen itsesuojeluvaistonsa. 

Voisi jopa väittää, että hän oli läntisen mediakulttuurin indoktrinaation uhri. Vähätellä ei sovi myöskään valtiovallan osuutta, onhan se vuosikaudet nostanut rotumuukalaiset jalustalle ja samalla väheksinyt suomalaisia. Varsinkin valtioon vahvasti kytkeytyneillä vihreillä on nyt verta käsissään.


                                                         **********************


Kehitysmaiden turvapaikkashoppailijoiden maahantulokielto on aina globaalikapitalismin vastaista itsepuolustusta. Demokraattisessa järjestelmässä kansanedustajilla on perinteisesti ollut oikeus ja velvollisuus puolustaa kansalaisia muukalaisinvaasiolta. Siksi heillä on eduskunnan istuntosalissa laajempi sananvapaus kuin tavallisilla kansalaisilla netin vessanseinillä, mutta nyt tätäkin oikeutta ollaan nakertamassa pois. 


Aivan hiljattain usual  suspect eli valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen oli pyytänyt lupaa asettaa perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää "lailliseen vastuuseen" sarkastisesta eläinvertauksesta eduskunnassa. Asiasta on kertonut viimeksi Yle uutisessaan Perussuomalaisten Juha Mäenpää poliisikuulusteluissa: En ole vastuussa siitä, miten sanani käsitetään – Kieltäytyi 9 kertaa kommentoimasta:
Mäenpää puhui eduskunnassa ensin maahanmuutosta ja heti tämän jälkeen vieraslajien torjunnasta tavalla, joka rinnasti turvapaikanhakijat vieraslajeihin.
Täällä hallitusohjelmassa on yksi hyvä kirjaus. Täällä lukee: "Tehostetaan vieraslajien torjuntaa sekä lainsäädännöllä että torjuntatoimenpiteiden rahoitusta lisäämällä." Tämä valitettavasti lukee väärässä kohdassa. Kiitoksia, Mäenpää sanoi eduskunnassa. 
Esitutkinnan jälkeen poliisi katsoi, että Mäenpään on syytä epäillä syyllistyneen menettelyllään kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.
Kertoo jotain Mäenpäästä tutkintapyynnön tehneiden Demla-juristien ja valtakunnansyyttäjän stalinistisesta huumorintajuttomuudesta heidän ajaessa näin herkästi juttua, jota maailman värillinen enemmistö pitäisi naurettavana pikkusieluisuutena ja heitä halventavana paternalismina. Kunpa kyseessä olisikin vain tyypillinen poliittisesti korrekti tosikkomaisuus, niin mediankaan ei tarvitsisi toimia näin innokkaasti ajatusrikosfarssin kätilönä. Valitettavasti kyseessä ei ole pelkkä jakobiinisen yksisilmäinen huumorintajuttomuus vaan kylmän viileä stalinistinen metodi, jolla oikeuslaitoksen uusmarxillaiset politirukit haluavat toteuttaa pakkokeinoin totalitaristista etnomasokismia. Kuten Steve Sailer kirjoittaa viimeisessä esseessään "Civil Rights Gone Wrong", sodasta rasismia vastaan on hitaasti mutta varmasti tullut rasistista sotaa, jossa valkoiset määritellään rodullisesti alempiarvoisiksi. 

Punamädätystä vuosikausia seuranneille kansalaisille ei tullut yllätyksenä, että case Mäenpäässä vilahti juutalaispolitrukin pukinsorkka. Yksi johtavista tutkintapyynnön tekijöistä on nimittäin pahamaineinen "entinen" kommunisti ja SKP:n jäsen Martin Scheinin, joka toimii nykyään globalistien laskuun kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien professorina Firenzessä. Ilmeisesti jälkimarxilaisilla vallantunto on nykyään niin voimakas, että Scheinin voi avoimesti rehvastalla Stasin vasikoiden käyttämällä toimintatavalla:
Olin yksi niistä, jotka tekivät tutkintapyynnön Mäenpään vieraslajipuheesta. Mielestäni se edusti pahimman laatuista dehumanisointia suhteessa ihmisryhmiin, jotka mainittiin samassa puheessa. Kansanmurha alkaa tuollaisella puheella.
Tiettyjä retorisia koodisanoja käyttämällä ja kalteva pinta -virheargumentaatiolla Scheinin yrittää jymäyttää hyväuskoista kansalaista näkemään uhkaavan suden siellä missä sitä ei ole tulossakaan. Tosiasiassa Scheinin kuuluu itse siihen porukkaan, joka kieroutuneella tavalla ajaa suomalaisten ja muiden eurooppalaisten matalan intensiteetin kansanmurhaa eli kansanvaihtoa. Myös todellisia uuskolonialistien tekemiä murhia tapahtuu kuten tämän viikkoinen Hämeenlinnan tapaus osoittaa. Kantaväestöön kohdistuneet murhat ovat tulleet osittain mahdollisiksi juuri Scheinin kaltaisten Demla-juristien päästyä vaikuttamaan maan lainsäädäntöön ja virkamieskuntaan. 

Scheinin kohdalla kaksinaismoralismi on erityisen räikeää, sillä hän ei ole julkisesti tuominnut Israelin juutalaisten harjoittamaa syrjivää maahanmuuttopolitiikkaa, joka perustuu rodullisiin ja etnonationalistisiin periaatteeisiin. Olisi mielenkiintoista tietää, miten Scheinin reagoisi siihen, jos hänen ja Barbara Lerner Spectren näkemyksiä Euroopan "monikulttuurisesta välttämättömyydestä" sovellettaisiin Israeliin. Lähes kaikkien riemuksi tämä ajatuskoe on jo tehty hirtehisen hauskassa YouTube-videossa AntiRacist Hitler - "Divörsity is guut!" - Parody on Barbara Spectre. Video näkyy edelleen, joten on luultavaa, ettei Scheinin ole sitä nähnyt, koska muutoin se olisi jo poistettu hänen tehtailemiensa valitusten vuoksi.

Valtamediassa ollaan pääasiasiassa silitelty Scheinin päätä tämän "rohkeiden ulostulojensa" vuoksi. Siksi ainoat julkisuuskynnyksen ylittäneet kriittiset lausunnot kommunistiprofessorin oikeusvaltion vastaisista vaatimuksista on kuultu perussuomalaisten kansanedustajien riveistä. Mediassa eniten seurattu PS:n puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo Facebookissa ääneen sen, mitä Ylen arvopohjalliset eivät halua veronmaksajille kertoa:
Professori Scheinin on toiminut myös Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsenenä. Hänen sitoutumisensa sananvapauden kaltaisiin ihmisoikeuksiin erityisesti ja läntiseen demokratiaan yleisesti on heikkoa, ja hänen nykyinen toimintansa on tätä taustaa vasten johdonmukaista ja ymmärrettävää. Se, että verisen ideologian tukimieheltä kysellään mielipidettä yhtään mihinkään, on osoitus siitä, että Neuvostoliitto ei oikeasti kuollut vuonna 1991. Se vain vetäytyi saumoihin ja rakenteisiin odottamaan uusia tilaisuuksia.

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Naisten asemaa Suomessa on hehkutettu äänioikeuden myöntämisestä asti. Sadan vuoden työ on nyt valumassa hiekkaan. Naisten turvallisuustilanne on Suomessa heikompi kuin koskaan. Muukalaisten suorittamat murhat kuuluvat joukkoon turhat kuolemat, jotka olisi voitu välttää toisenlaisella politiikalla. Rituaalimurhat päänirroituksineen eivät kuulu demokraattisen maailman piiriin.
    Parannusta tilanteeseen on tuskin tulossa, vaikka luulisi, että naisvaltainen hallitus paneutuisi aiheeseen ponnekkaammin. Poliittisten syiden lisäksi taustalla voi vaikuttaa myös primitiivinen mehiläiskuningatarsyndrooma. Se on ilmiö naisvaltaisilla työpaikoilla, mutta epäilen sen hallitsevan myös laajemmin yhteiskunnallisella tasolla. Mitä vähemmän kilpailevia naaraita jää eloon, sitä parempi valinnanvara voittajilla on urosten suhteen.
    Olen viime päivät työstänyt uutta teostamme raskain mielin. Fiktiivisten päähenkilöiden elämä masentaa erityisesti siksi, että tiedän naisten saavan todellisuudessa vielä surkeamman kohtalon eri puolilla maailmaa. Hävettää, että Suomi kuuluu siihen joukkoon. Toivottavasti jokainen tuntee piston sydämessään ja lukee My War (suomeksi). Teos on ilmainen ja ladattavissa sivulla https://aviokoulu.com/my-war-fi/

    VastaaPoista