YLE TIETÄÄ: SUOMALAISET AFRIKAN ORJUUTTAJAT MAAILMALLA

Suomalaisia orjuuttajia valmistelemassa lähtöä Karibialle.

Korruptoituneen, kulttuurimarxilaisuuden hapattaman yliopiston ja sen poliittisia tendenssitutkimuksia omiin ideologisiin tarpeisiinsa käyttävän valtamedian yhteistyö näkyy räikeimmin Yleisradion ja Helsingin Sanomien uutisoinneissa. Viimeksi eilen maamme johtavin printtimedia julkaisi Helsingin yliopiston dosentin kynäilemän absurdin Vieraskynä-kirjoituksen Klassisen musiikin pitää kohdata sortohistoriansa, jossa yliopiston arvovallalla propagoitiin jakobiinista bolshevismia pyhäksi korotetun tasa-arvon nimissä. 

Sepustus on niin hervoton, että sitä luulee aluksi Paavo Tajukankaan tai Keijo Kaarisäteen näppäimistöstä lähtöisin olevaksi parodiaksi hallusionaatiovasemmiston houreista. Ihme kyllä jutun kirjoittanut Juha Torvinen toimii ihan oikeasti Helsingin yliopiston musiikkitieteen dosenttina. Torvisessa manifestoituu oikeastaan kaikki se mielipuolisuus, joka erottaa nykyvasemmiston perinteisestä työväenliikkeestä. Uusvasemmiston pakkomielle moderniksi puujumalaksi nostettuun tasa-arvoon on kivunnut sellaisiin sfääreihin, ettei edes edesmennyt Pahkasika-lehti kykenisi keksimään moista fantasiaa:

"On huolestuttavaa, jos esityksen tai sävellyksen ”laatua” pidetään tärkeämpänä asiana kuin sukupuolten tasa-arvoa. Vastoin yhteiskunnan muuta kehitystä annetaan ymmärtää, ettei tasa-arvon edistäminen ole musiikissa tärkeää." 

Kriitikittömästä valtamedianäkyvyydestään huolimatta tällaiset ulostulot eivät välttämättä ole huono juttu realistisen maailmankuvan kannattajille. Nimittäin mitä valheellisemmaksi ja fanaattisemmaksi taikauskoinen tasa-arvokultti yltyy, sitä suuremmalla varmuudella myös massat vieraantuvat tästä kaikkien valheiden äidistä, joka on viemässä eurooppalaista sivilisaatiota perikatoon.

Helsingin Sanomien Voima-lehteä muistuttavan agit prop -journalismin kovin haastaja on tunnetusti Yle, eikä se petä tälläkään kertaa. Yle Uutisten verkkosivuilla tänään julkaistu agendauutinen Suomalaistehtaat käyttivät orjien kasvattamaa sokeriruokoa – ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus huipentui orjakauppasatamaan Karibialla yrittää tieteen auktoriteettia hyväksi käyttäen sovittaa suomalaisille syyllisyyden viittaa afrikkalaisten "riistosta". Jutussa esitellyn Orjia ja Isäntiä -kirjan pääviesti tuntuu olevan, että Ruotsin vallan aikaan Karibian saarella sijainnut Gustavian vapaakauppasatama olisi yhtenä orjakaupan paikkana siloittanut tietä Suomen nykyiselle hyvinvoinnille. 

Ylen puffaaman tendenssitutkimuksen takana ovat Eurooppa-vihamielistä kehitysmaatutkimusta harjoittava historioitsija Seppo Sivonen ja vasemmistolainen dokumenttielokuvaohjaaja Jouko Aaltonen. Jutun perusteella  kirja on syytekirjelmä suomalaisesta kolonialismista ja suomalaisten osuudesta globaaliin orjakauppaan. Toimittaja Päivi Puukan uutisjutusta välittyykin nopeasti kuva kirjasta, jonka ideologinen taustaoletus on kehystetty vanhentuneella riistonarraatiolla yksipuolisen tarkoitushakuisia lähteitä käyttämällä.

Vasemmistoliberaalien hellimä kansallismasokistinen kertomus kehitysmaita riistävästä Suomesta saa tämän kirjan myötä uutta vettä myllyynsä, mutta kuten heidän "moraaliset" tarinansa yleensä, tämäkään sepustus ei pidä vettä. Jo tutkimuksen historiallinen lähtöoletus suomalaisesta kansakunnasta on kummallinen, koska Ruotsin vallan aikaan ei ollut olemassa kansakuntaa ylläpitävää Suomen valtiota. Tällaisella retorisella tempulla on selvä ideloginen tehtävä: nykysuomalaisten syyllistäminen oletetuista historiallisista vääryyksistä kun ei olisi mahdollista ilman ikiaikaista suomalaista identiteettiä ja suomalaista kansakuntaa. Tämä on erityisen mielenkiintoista siksi, että samaan aikaan valtamedia ruokkii tarinaa, jonka mukaan suomalaisia ja siten suomalaisuutta ei olisi olemassakaan. Ajatuskulkuna on, että koska suomalaisuutta ei ole olemassa, sellaista ei tarvitse puolustakaan.

Luonnollisesti nämä yhdessä inkoherentit narraatiot palvelevat eri tarkoitusta ja siksi niitä käytetäänkin aina erikseen, jotta monikultturismin puolustajat eivät joutuisi ahdistetuiksi nurkkaan ristiriitaisten argumenttiensa takia. Kummankin kertomuksen tarkoitus ei ole sen enempää eikä vähempää kuin antaa polttoainetta politiikalle, jolla Suomi täytetään afrikkalaisten loppumattomalla elintasokansainvaelluksella.

Kaukaisten syy-seurausketjujen takaa haettua syyllisyysoletutusta promotoivaa "orjalaivojen terva" -pseudoargumenttia on käytetty jo pitkään suomalaisessa maahanmuuttokeskustelussa. Ylen juttu ei tässä mielessä tarjoa mitään uutta, vaan se noudattaa vanhaa kliseistä kaavaa jo heti ensimmäisillä riveillä:

Orjakauppa ja orjien tekemä työ tuottivat taloudellista hyvinvointia koko Eurooppaan. Ruotsi ja sen alusmaa Suomi halusivat siitä osansa.

Sanotaan mitä sanotaan, mutta eurooppalaisten suurin pääoma on aina ollut heidän älynsä, uutteruutensa ja faustinen tahtonsa. Sen enempää eurooppalaisten kuin amerikkalaistenkaan hyvinvointi ei ole koskaan levännyt suhteellisen lyhytjaksoisen orjakaupan varassa, sillä se oli vain yksi mahdollinen tie tehostaa ruokatuotantoa teknisen vallankumouksen kynnyksellä. Itse asiassa Atlantin takainen osittain orjuuteen perustuva maatalous oli pitkällä tähtäimellä jo lähtökohtaisesti taloudellinen virhe, josta päästiin sittemmin eroon teknologisesti tehokkaalla ruokatuotannolla, jossa tarvittiin yhä vähemmän fyysistä työvoimaa. 

Uutisjutussa intetään kuitenkin itsepintaisesti, että juuri orjakauppa olisi ollut pitkään keskeinen talouden moottori maailmalla:

Kirja muistuttaa siitä, miten oleellinen tekijä Atlantin yli kulkeva orjakauppa oli maailman taloudessa vuosisatojen ajan. Kauppa tuotti valtavasti ylijäämää , joka mahdollisti talouden kasvun Euroopassa. Puhuttiin kolmiokaupasta, jota käytiin purjelaivojen avulla.

Esimerkiksi britit lastasivat laivansa täyteen rautaa ja aseita. Lopputila ruumasta täytettiin muun muassa kankailla ja monenlaisella rihkamalla. Tuotteilla ostettiin orjia Afrikan maista.

On selvää, että Amerikan ja Euroopan välinen kauppa oli riittävän tuottavaa ilman juutalaisten rahoittamaa, arabien välittämää ja mustien heimopäälliköiden harjoittamaa orjakaupaa. Orjakauppa oli vain yksi osa silloisesta laajasta kansainvälisestä kaupasta ja olisi siksi hullunkurista väittää nykyisen hyvinvointimme perustuneen pääasiassa siihen. 

Sitä paitsi muun maailman löytänyt Eurooppa oli vauras ja taloudellisesti energinen jo ennen atlanttista orjakauppaa, jonka vuoksi sen merkitys maanosamme tulevalle menestykselle ei ollut ratkaiseva. Viime kädessä orjatyövoimasta tuli pelkkä rasite ja monet Euroopan maat kuten Englanti lopettivat sen lakisääteisesti maailman ensimmäisinä. Tästä ei ole tullut kiitosta, mikä ei ole sinänsä ihme, koska aikamme yksi suurista tabuista on, että juuri uhreiksi esitetyt mustat harjoittavat keskenään orjuutta edelleen.

Kirjan päätarkoituksena oleva nykysuomalaisten syyllistäminen tuodaan jutussa moneen kertaan esiin, mutta parhaiten teeman kiteyttävät seuraavat sitaatit: 

Suomi oli kuitenkin tapahtuma-aikaan osa Ruotsia ja suomalaiset mukana orjakaupan syövereissä siinä missä ruotsalaisetkin. Sokeriruoko suomalaisille sokeritehtaille tuli maista, jossa käytettiin orjatyövoimaa. Turkulaiset kauppiaat sijoittivat liikeneviä tulojaan orjalaivoihin. Orjia ja isäntiä -kirjan mukaan osa Suomessakin tuotetusta raudasta saattoi päätyä orjien kahleiksi. Saint-Barthélemyn saarella asui lukuisia suomalaistaustaisia hallintomiehiä ja sotilaita merimiehistä puhumattakaan. Orjuutta ja tummaihoisten ihmisten alemmutta pidettiin itsestäänselvyytenä.  

– Kyllä Suomi oli mukana orjuuden tarinassa siinä missä muutkin eurooppalaiset, Sivonen sanoo.

Moraaliset suhdanteet vaihtelevat, jonka vuoksi on farisealaista tuomita entisaikojen ihmisiä nykyisen moraaliteetin varjolla semminkin kuin edelliset sukupolvet katsoivat toimivansa täysin oikein. Lisäksi on jotenkin humoristista, että kirjan kirjoittajat syyllistävät koulukiusaavasti jopa turkulaisia kauppiaita! Ilmeisesti kurdi-alueelta tullutta turkulaista kebab-yrittäjää on kaupunki-identiteettinsä vuoksi syytä pitää moraalisesti osavastuullisena trans-atlanttiseen orjakauppaan.

Kirjoituksen loppupuolella moititaan sitä, miksi Suomessa ei "ilmiselvästä osallisuudesta" huolimatta märehditä riittävästi vuosisatojen takaista orjuutta. Tarkoituksena on leimata jo etukäteen kaikki vastaväitteet whataboutismiksi, jossa ei haluta pysyä keskusteltavana olevassa aiheessa: 

Tanskassa maan osallisuus orjakauppaan on noussut kansalliseksi keskustelunaiheeksi, ja asiasta puhutaan Ruotsissakin. Suomessa vastaavaa pohdintaa ei ole esiintynyt. Sivonen näkee siihen useita syitä. Monet suomalaiset ajattelevat, että Suomi oli Ruotsin siirtomaa ja kolonialismin kohde. Nykyään puhutaan myös Suomen saamelaisiin kohdistuneesta kolonialismista. Afrikkalaisen orjan asema 1700-luvulla tuntuu kaukaiselta asialta. Osittain syyttäminen on historiantutkimuksen kaanonia Suomessa.

Tosiasiassa vasta-argumenteissa ei ole kyse whataboutismista, vaan metakeskustelusta, jossa kysytään ihan oikeutetusti, miksi jotkut aiheet päästetään valtamediassa jatkuvasti pinnalle ja toisia ei. Jos julkisuudessa olisi keskusteltu avoimesti Ruotsin kuningaskunnan suomalaisiin kohdistamasta taloudellisesta riistosta ja tykinruuaksi joutumisesta, voi olla, että suomalaiset olisivat valmiimpia näkemään myös omissa tomissaan virheitä. Afrikkalaisten orjuuttajia meistä ei saa kuitenkaan ilveelläkään, siihen kun ei vielä oikein riitä merkityksettömistä historiallisista anekdooteista rakennettu tarina, joka on tehty palvelemaan ennalta määrättyä syyllisyys-johtopäätöstä.

Se, mikä olisi suomalaisten ja orjuuden kannalta oikeasti kiinnostavaa, voisi löytyä ottomaanien harjoittamasta vaaleverikköjen orjakaupasta, jossa suomalaiset olivat harvinaisten resessiivisten ominaisuuksiensa vuoksi haluttua riistaa. En silti pidättele hengitystäni sen puolesta, että tutkimus vaaleista suomalaisorjista saisi Ylen kiinnostumaan asiasta. Se kun ei sopisi Agendaan.