tiistai 26. maaliskuuta 2019

MIKSI YLE EI OLE HALUKAS KESKUSTELEMAAN JUUTALAISTEN YLIEDUSTUKSESTA VALTARAKENTEISSA?


Yle Radio 1 on lähettänyt viime syksystä asti massiivista 62-osaista Pyhiä juutalaisia kirjoituksia käsittelevää luenta- ja keskustelusarjaa. Kaikkien jaksojen lähettäminen kestää yli vuoden. Ylen artikkelissa kerrotaan sarjan olevan vastaavanlainen ja -laajuinen kuin vuonna 2015 lähetetty Koraanista kerrottu ohjelmaprojekti. Yhteistä kummallekin sarjalle on, että ne jättävät kertomatta asioita kummankin uskonnon pimeistä puolista. Teksteistä on siis valittu vain ne, jotka näyttävät näiden abrahamilaisten aavikkouskontojen paraatipuolen.

Esimerkiksi Pyhiä juutalaisia kirjoituksia -sarjassa ei kerrota sanallakaan siitä, mitä negatiivista Talmudissa sanotaan kristityistä ja ei-juutalaisista. Talmudista onkin monta versiota, mutta julkisuudessa suositaan vain filosemiittien käyttämiä uusittuja painoksia, joista suurta yleisöä kuohuttavat ikävät kohdat on retusoitu pois. Ne kuitenkin löytyvät edelleen juutalaisten omassa käytössä olevista Talmud-versioista. Kuka tahansa Talmudin tai juutalaisuuden asiantuntija voi tarkistaa tämän asian. 

Seuraavaksi lainauksia Talmudista, joita ei kuulla Ylen ohjelmasarjassa. Haastamme tässä juutalaisuuden asiantuntijat: mikäli nämä seuraavat lainaukset eivät ole autenttisia, poistamme ne. Todisteet voi kirjoittaa kommenttiosastolle.
Keritoth 6b: Ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä.
Kiddushin 68a: Ei-juutalaiset ovat eläimiä, aaseja.
Shene Lukohoth Haberith: Vaikka maailman kansat ulkonaisesti muistuttavat juutalaisia, he ovat varsinaisesti vain apinoita ihmisiin verrattuna.
Rosh Hashanah 17a: Ei-juutalaisten sielut menevät helvettiin.
Abodah Zarah 36b: Ei-juutalaisten tyttäret ovat saastaisuuden tilassa syntymästään lähtien, ja avioliitto heidän kanssaan on kielletty.
Jektut Chadash 171,3: On kiellettyä paljastaa (Talmudin) lakia.
Szaalot Uts-zabot, Iore Dea 17: Juutalaisen tulee ja täytyy tehdä väärä vala, kun ei-juutalainen kysyy, onko juutalaisten kirjoissa mitään, mikä on ei-juutalaisia vastaan.
Baba Bathra 54b: Ei-juutalaisten omaisuus on kuin erämaa; joka tulee sinne ensin, saa sen.
Abodah Zarah 8,5: Jos ei-juutalainen tappaa ei-juutalaisen tai juutalaisen, hän on vastuullinen, mutta jos juutalainen tappaa ei-juutalaisen, hän ei ole vastuullinen. 
Baba Kama 113a: On luvallista pettää ja huijata, jos oikeutta käydään ei-juutalaista vastaan.
Abodah Zarah 26d Tos.; Kiddushin 66c; Soferim XV, sääntö 10: Parhaimmatkin ei-juutalaisista tulee tappaa.
Zohar III, 227b: Ainoa tarvittava uhri on se, että poistamme epäpuhtaat (= kristityt) keskuudestamme.
Zohar I, 160a: Juutalaisten täytyy aina yrittää pettää kristittyjä. Juutalaisten täytyy vapautua heistä ja tulla heidän hallitsijoikseen.
Tseror Hammor (rabbi Abraham): Heti kun Rooma (länsimaat, kristitty maailma) on tuhottu, israelilaisille koittaa vapaus.
Iore Dea 157,2 Hagah: Jos juutalainen voi pettää kristittyjä tekeytymällä kristillisten oppien kannattajaksi, hän saa ryhtyä petokseen.
Iore Dea 159,1: On sallittua lainata rahaa kristityille ja kiskoa heiltä korkoa.
Kallah 1b: Juutalainen voi antaa väärän valan hyvällä omallatunnolla.
Rosh Hashanah 17a: Kristityt ja ne, jotka pilkkaavat rabbeja, lähetetään helvettiin ikuisiksi ajoiksi.
Sanhedrin 99a: Kun Messias tulee, hän tuhoaa kristityt.
Sabbath 116a: Evankeliumit ovat tyhjän paperin perätön väite ja tyhjän paperin synti.
Sanhedrin 106a,b: Maria oli huora; Jeesus oli paha mies.
Sanhedrin 90a: Jeesuksella ei osuutta tulevaan maailmaan (koska lausui ääneen Jumalan nimen).
Zohar I, 25b: Joka tekee hyvää kristityille, se ei nouse ylös kuolleista.
Hullin 91b: Juutalaisilla on enkeleitä suurempi arvo.
Jebamoth 79a: Israelilaiset ovat armollisia, kainoja ja hyväntahtoisia.
Sanhedrin 37a: Joka tuhoaa yhden ainoan israelilaisen, se on sama kuin jos hän olisi tuhonnut koko maailman.
Mizbeah V: Mikään ei ole Talmudin yläpuolella.
Valtamedian toimittajat ovat olleet selvästi ärtyneitä Ylen juutalaisuutta käsittelevän ohjelmasarjan saamasta kriittisestä palautteesta. Eräs hurmahenkisimmistä on Ilta-Sanomiin kirjoittava filosemiitti Jouko Juonala, joka pyrkii sionisteille ominaiseen tapaan psykopatologisoimaan kaiken juutalaisuuteen ja Israeliin kohdistuvan kriitiikin. 

Kirjoituksessaan Kommentti: Juutalaisvihasta on tullut uusi normaali – eikö mikään paranna tätä sairautta? hän purkaa tulikivenkatkuista vihaa kaikkiin, jotka uskaltavat nousta itse itsensä "Herran silmäteräksi" nostanutta kansaa ja Juudean valtikkaa vastaan. Juonalan pamfletin otsikkona olevaan kysymykseen voidaan vastata, että juutalaisvastaisuus loppuu sinä hetkenä kun heprealaisten eliitti irrottaa otteensa maailman rahavirroista ja ihmisten tietoisuutta hallitsevasta mediasta.

Juonalan kirjoituksessa mainittu Ylen ohjelmapäällikkö Kaj Färm ei näytä kommenttinsa perusteella pysyvän housuissaan kun hän raivoaa kriitikoille, jotka esittivät kiusallisia kysymyksiä sarjasta (onkohan kyseessä sama mies, joka vastaa myös Yle tv:n viikottaisista natsidokumenteista?):
”Teille kaikille sanon nyt, ja vain nyt, että en tule milloinkaan viestejänne lukemaan tässä lähetyksessä. Olkoon se sitten sensuuria tai mitä muuta tahansa, mutta teidän viestinne ovat kutakuinkin rikollisia, enkä aio teitä rikoksessanne avustaa”, Färm lausui Radio 1 vastaa -palauteohjelmassa viime lauantaina.
Färmin pauhaaminen tuo mieleen George Orwellin teoksen Vuonna 1984, jossa "väärinajattelijat" ja ikävien totuusviestien tuojat kategorisoitiin ajatusrikollisiksi. Silti Färmin kaltaiset hyväkkäät puhuvat mielellään demokratiaan kuuluvasta sananvapaudesta, jossa kaikki voidaan kyseenalaistaa ja kaikkea voidaan avoimella keskustelulla arvioida. 

Syy, miksi ohjelmalliset filosemiitit ja kristilliset sionistit (oksymoroni) eivät halua avointa keskustelua juutalaisuudesta (tai maahanmuuton demografiasta tai seksuaalisesti poikkeavista), koska esiin tulevat tosiasiat ovat epäedullisia heidän ajamalleen agendalle. Asiaa selventää filosofi John Bryant:
Ei ole mitään syytä tukahduttaa näkemystä ellei se ole totta, sillä virheellistä näkemystä vastaan voidaan käydä tosiasioiden ja logiikan avulla, kun taas totuutta vastaan voidaan käydä vain valheilla ja tukahduttamalla.

3 kommenttia:

  1. Keitä tähän mystiseen "hebrealaiseen rahaeliittiin" mahtaa kuulua ja missä he majailevat? Tuskinpa monikaan "hebrealainen" elää tuhansia vuosia vanhojen kirjoitusten mukaan, ei ainakaan Tel Avivissa joka tunnetaan maailman lgbt-pääkaupunkina. Se, että jotkut menestyvät toisia paremmin eri elämänalueilla, johtuu perinteestä panostaa jälkikasvun kouluttamiseen voimia ja varoja säästämättä. Siitä seuraa esimerkiksi, että korealaiset opiskelijat ovat yliedustettuja USA:n parhaissa yliopistoissa. Sama ilmiö oli aikoinaan myös Puolassa sekä Baltian maissa, juutalaiset olivat yliedustettuja yliopistoissa minkä johdosta heille asetettiin kiintiöt. Loppu onkin sitten historiaa, sodan jälkeen ei kiintiölle ollut enää tarvetta. Tosin juutalaiset olivat perustaneet omiakin yliopistoja kun muihin eivät päässeet opiskelemaan.
    Monet ammatit olivat vuosisatoja kiellettyjä juutalaisilta ja kirkko oli kieltänyt koron ottamisen, joten juutalaisia hakeutui pankkialalle ja jäljet näkyvät näihin päiviin saakka. Mutta "hebrealainen rahaeliitti" joka pyörittää maailmantaloutta taitaa olla mielikuvituksen tuotetta. Tuskinpa maailman toiseksi suurin talousmahti, Kiina, toimii hebrealaisten rahoilla. Mutta olen valmis vaihtamaan mielipidettäni jos faktat muuttuvat.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Muistaakseni noi lainaukset oli Israel Shahakin kirjasta Jewish History, Jewish Religion: The Weight of Three Thousand Years eli ovat luotettavasta lähteestä. Voin tarkistaa kotona muistinko oikein.

    Toinen mielenkiintoinen lainaus juutalaisista:
    Benjamin Freedman: "Tiesittekö, että Sovituspäivä, jonka te luulette olevan juutalaisille pyhä, ja sinä päivänä... ja minä olin yksi heistä! Tämä ei ole juoru. En ole täällä herättämässä hämmennystä vaan olen täällä kertomassa teille faktoja.

    Kun kävelet Sovituspäivänä synagogaan, nouset seisomaan aivan ensimmäiseen rukoukseen jonka lausut. Sinä seisot... ja se on ainoa rukous jossa joudut seisomaan ja toistat kolme kertaa lyhyen rukouksen joka on nimeltään Kol Nidre. Rukouksessa teet sopimuksen Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. Sopimuksessa vala, lupaus tai sitoumus, jonka teet seuraavien 12 kuukauden aikana on mitätön ja tyhjä. Vala ei ole vala; lupaus ei ole lupaus; sitoumus ei ole sitoumus. Niillä ei ole voimaa eikä vaikutusta. Lisäksi vielä Talmud opettaa, kun teet valan, lupauksen tai sitoumuksen, sinun tulee muistaa Kol Nidre -rukous, jonka lausuit Sovituspäivänä ja sinut on vapautettu täyttämästä niitä*. Kuinka paljon voit luottaa heidän uskollisuuteensa? Voit luottaa heihin niin paljon kuin saksalaiset luottivat heihin vuonna 1916. Me joudumme kärsimään saman kohtalon kuin saksalaisetkin ja samasta syystä. Ette voi luottaa johonkin epävarmaan johtajaan jota ei ole velvoitettu kunnioittamaan valaa, lupausta ja sitoutumista.

    VastaaPoista