sunnuntai 2. joulukuuta 2018

YLE TEKEE KANSALLISMIELISISTÄ SYNTIPUKKEJA ITSE EDISTÄMIINSÄ ONGELMIIN


Yleisradion polittiseen agendaan on kuulunut tunnetusti kansallimielisyyden demonisointi. Punavihreiden toimittajien valtaama Yle on jälleen kerran saanut tekosyyn kauhistella "äärioikeistoa", mikä on kätevää, koska näin se voi samalla suunnata katseen pois omien äärivasemmistokakaroidensa tekemisistä. 

Tälläkään kertaa kansallismieliset eivät ole tehneet mitään rikollista, mutta niin vain Ylen uutiset saivat väännettyä lakia noudattavasta katupartioinnista moraalisesti tuomittavan teon. Mielipideuutisessa Soldiers of Odinin partiointi Itiksen alueella ei ole jokapäiväistä, mutta yrittäjät kokevat sen häiritsevänä: "Helposti uhkaavan oloinen tilanne" spekuloidaan asiolla joita ei ole tapahtunut. Pääasia on luoda Soldiers of Odinin kaltaisille valtiosta riippumattomalle kansalaisjärjestölle pahuuden aura. Juttu alkaa heti asenteellisella huomiolla:
Helsingin Itäkeskuksessa sijaitseva ostoskeskus Puhos sai maanantaina kutsumattomia vieraita, kun maahanmuuttovastaisen Soldiers of Odinin jäsenet kokoontuivat ostoskeskuksen pihalle ja ryhtyivät kiertelemään ympäriinsä.
On omituista pitää oman maan alkuperäisasukkaita "kutsumattomina vieraina" vain siksi, että he eivät kannata suomalaisvihamielistä virallista politiikaa. Toki maasta löytyy ihan oikeitakin kutsumattomia vieraita kuten karkotuspäätöksen saaneita kehitysmaalaisia, jotka petoksellienn poliittinen eliitti on päästänyt maahan tarkistamatta edes henkilötietoja. Näistä kuoriutumattomista kultamunista Yle on luonnollisesti haluton esittämään mitään kriittistä.

Helsingin Itäkeskus on tunnetusti rauhaton paikka, koska siellä asuu huomattavan paljon toimettomia ulkomaalaisnuoria. Etenkin suomalaisten naisten turvaksi katupartioinnille on tarvetta. Silti Ylen jutussa korostetaan valheellisen positiivisella yleistyksellä, kuinka "ahkerat ulkomaalaiset pyörittävät bisneksiään", jota suomalaiset katupartiot muka haittaavat. Ilmeisesti pakolaiskeskusten mollamaijat ovat opettaneet afrikkalaisille ja Lähi-idän reviirin valtaajille, että suomalaisten kansallismilelisyys on rikos ja jos heitä on näköpiirissä, kannattaa soittaa poliisi:
– Yleensä ilmoituksissa on kerrottu, että on havaittu Soldiers of Odin -tunnuksia käyttäneitä henkilöitä. He poistuvat tavallisesti viimeistään, kun poliisi tulee paikalle, Kujala sanoo.
Puotinharjun Puhoksen hallituksen puheenjohtaja Maria von Flittner kuvaa "uhkaavaa tilannetta", jota ei ole oikeasti tapahtunut, mutta jonka pyörittelyllä voi kivasti syyllistä isänmaallisia suomalaisia:
– Jos pienelle sisäpihalle kokoontuu kymmeniä ihmisiä, se on helposti aika uhkaavan oloinen tilanne. Sellaista emme tietenkään halua vuokralaisille, eikä myöskään ostoskeskuksen asiakkaille. Siellä on perheitä ja lapsia, eikä kenenkään pitäisi joutua pelkäämään kaupassa käymistä.
On jokseenkin irvokasta, että Mari von Flittnerillä julkeaa satuilla kansallismielisten luomasta arjen pelosta, vaikka tosiasiassa konkreettinen uhka syntyy ulkomaalaisten väkivaltaisista joutomiesporukoista. Tämä näkyy jo pelkästään viime vuosien räjähdysmäisesti lisääntyneissä joukkoraiskaustapauksissa, joista vastaavat pääasiassa värilliset ulkomaalaismiehet. 

Viikonloppuna jopa Yle uskalsi kertoa petomaisesti käyttäytyneistä ulkoeuroopplaisista raiskaajamiehistä uutisessaan Seitsemän vangittu Oulussa epäiltyinä törkeistä seksuaalirikoksista – uhri on alaikäinen. Katupartiot olisivat tuskin voineet estää tätä "yksittäistapausta", mutta selvää on, että kansalaisten näkyvä läsnäolo ongelma-alueilla saa kehitysmaalaiset harkitsemaan kahdesti ryhtymistään avoimen röyhkeisiin rikoksiiin.

Toisin kuin Yle Uutiset väittää, Soldiers of Odin ei ole ongelma, vaan seuraus ongelmasta, jota mm. Yleisradio on vuosikausia avoimesti vahvistanut ja tukenut. Kyse on tietysti suomalaisenemmistön tahdon vastaisesti harjoitetusta liberaalista maahanmuuttopolitiikasta. Niin hullunkuriselta kuin se kuulostaakin, punaliberaalit toimittajat ovat kääntäneet tässä syy-seuraussuhteen päälaelleen. Tämän huomaa myös pitkästä salapoliisijutusta, Yle selvitti: Uusnatsit valmistautuvat järjestönsä lakkauttamiseen kulisseissa – puoluesuunnitelmia, hyväntekeväisyyttä ja yhteistyötä odinien kanssa, jossa PVL:stä tehdään valtion vihollista ja syntipukkia, vaikka todelliset syylliset nykytilanteeseen ovat aivan muualla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti