torstai 2. elokuuta 2018

MÄTÄKUUN TOSIJUTTU: ITKUHUMANISTEILLA PUSKAFARSSIT ITÄMEREN MOLEMMIN PUOLIN


Helteiset viime viikot ovat saaneet omahyväisten moraaliposeeraajien päät sulamaan lopullisesti. Viikko sitten uusmarxilaista punamädätystä opiskeleva ruotsalainen monikultturisti Elin Ersson keskeytti Göteborgista Turkkiin lähteneen lennon kieltäytymällä istumasta, koska oli saanut tiedon, että koneessa on Afganistaniin palautettava nuori "pakolaismies". Tehostaakseen omavaltaisen itsekästä anarkismiaan Ersson kirkui matkustamossa hysteerisenä, että seisoo niin kauan käytävällä kunnes "varmaan kuolemaan" joutuva afgaaninuori viedään pois koneesta. Todellisuudessa kotimaahansa palautettava vapaamatkustaja oli 52-vuotias moninkertainen väkivaltarikollinen, mutta tämän kuultuaan Ersson ei ole silti katunut ruotsalaisvihamielistä tekoaan.


Videon perusteella ruotsittaren pullaposkisessa olemuksesta huokuu konformistisen perhetytön ylimielinen moralismi. On sietämätöntä seurata ihmisoikeushysteerikon jeesustelua maailmassa, joka on jo nyt hukkumassa kehitysmaiden väestöräjähdyksen vuoksi 7,6 miljardin geenisäkin ihmislihaan. Näille äiti-teresoille ei taida tulla hetkeksikään mieleen, että länsimaihin tunkeutuassaan vieraat etnosentriset riidankylväjät moninkertaistavat uudella kestämättömällä elintasollaan luonnon kokonaiskuormituksen. Vielä ärsyttävämpää kuin omista tunteistaan tärisevä itkuhumanisti ovat lentokoneen muut matkustajat, jotka määkivinä lampaina eivät kyenneet muuhun kuin antamaan aplodit etnomasokistille. Näin punakaartin huutoäänestyksellä rikollinen teko palkittiin ja afgaanirikollinen sai jäädä Ruotsiin ennen uutta karkotusta.




Siinä missä Ruotsi edellä, niin Suomi perässä. Ylen uutisjutussa Vihreiden lainsäädäntösihteeri vastusti pakkopalautuksia lentokoneessa: kieltäytyi istumasta ja kuvasi tilanteen livenä somessa – poliisi poisti koneesta käy selväksi, että viime tiistaina myös Suomi sai oman tärähtäneen Maria Magdaleenansa. Vihreiden (sic!) lainsäädäntösihteeri Aino Pennasen myötähävettävässä copy cat -operaatiossa kaikki ei mennyt kuin Strömsössä:
Pennanen sanoo striimanneensa tilanteen lentokoneessa, koska hän huomasi Erssonin videon herättäneen paljon julkisuutta ja keskustelua pakkopalautuksista.

– Ajattelin, että tämä on ainoa keinoni yrittää vaikuttaa videoimalla tämän tilanteen, että tämä tapahtuu.
Jäyhät suomalaismatkustajat eivät yhtyneetkään moraalisen suurvallan innoittamana luontevaan kansallismasokismiin, vaan seurasivat tilannetta vaivaantuneina paikoillaan. Edes vieressä istunut aviomies ei noussut ylös lehmänsilmäisen Pennasen kehotuksesta huolimatta. Rikollinen valepakolainen jäi kuin jäikin koneeseen, joka myöhästyi episodin vuoksi vain kymmenen minuuttia. Puskafarssin kruununa voi pitää sitä, että Pennanen ei saanut kotikutoiselle performanssilleen aplodeja ja kehitysmaan onnenonkijan sijaan hänet poistettiin koneesta. 

Lisäksi Pennasta odottaa Yle Watchin vakiolukijan tekemä tutkintapyyntö, josta poliisi on jo aloittanut esitutkinnan, joka koskee mm. liikenneturvallisuuden vaarantamista ja vahingonkorvauksia lennon viivyttämisestä. Tosin nykyisessä punaviherdemarien ja Cuckoomuksen johtamassa lakihegemoniassa moisesta "kansalaistottelemattomuudesta" ei taida seurata kuin korkeintaan toverien maksamat pienet sakot ja tietyn mediasegmentin ylistystä "rohkeudesta", joka on verrattavissa siihen, että Pennanen olisi taputtanut pisimpään toveri Stalinille NKP:n puoluekokouksessa. 

On turha luulla, että tämä tragikomedia olisi jäänyt vain mölisevien somekuplien kiistakapulaksi, vaan asiaan tarttuivat arvattavasti myös irtopisteiden toivossa poliitkot, etenkin luonnonsuojelun vastaiset vihreät. Ensimmäisenä sanaisen arkkunsa ehti avata Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto, joka ylisti Twitterissä Pennasen rikollista tekoa, mikä ei ole yllätys, sillä hän on jo muissa yhteyksissä todistanut vihreiden olevan lakien yläpuolella, vaikka vielä joku vuosi sitten hän puolusti oikeusvaltiota ja laillisuusperiaatetta. Aallon suosittelema toimintamalli näkyy myös käytännössä, sillä Vihreät nuoret ovat tehneet opasvideon palautuslentojen estämiseksi.

Yle-uutisessa Pakkopalautukset keskeytettävä, kunnes turvapaikkaprosessin ongelmat on korjattu – "Ketään ei saa lähettää hengenvaaraan", Aalto puolestaan perustelee laittomia toimia sillä, että nykyinen turvapaikkaprosessi ei takaa turvapaikanhakijoiden perus- ja ihmisoikeuksia sekä oikeusturvaa. Toisaalla hän on jo ehtinyt väsyneiden haukotusten saattelemana verrata valepakolaisrikollisten asianmukaista kotimaan palautusta natsien väitettyjihin toimiin aivan kuten Vasemmistoliiton pahamaineinen uusbolshevisti Veronika Honkasalo Twitterissä

Oman lusikkansa soppaan pani vielä Korkeasaaren toimitusjohtaja Sanna Hellström, joka mesosi kuten Vihreän puolueen aktivistin kuuluukin tällaisissa aivotonta tunnepuhetta synnyttävissä "kohuissa":
Aino on todella rohkea. Haluaisin olla kuin hän, mutta en ehkä uskaltaisi. Toivon, että uskaltaisin kuitenkin nousta seisomaan hänen kanssaan. Ja haistakaa paska kaikki älämölö-tyypit hänen seinällään. Tehkää itse jotain!
Jos maassa olisi puolueeton media, näille kolmelle tulisi piakkoin luu vetävän käteen, sillä on tiedossa, että Saksaan karkotettu turvapaikanhakija ei ole mikään kuolemaan vaaraan joutuva kiva perheenisä, vaan todennäköisesti vakaviin rikoksiin syyllistynyt valepakolainen, jonka lentokoneeseen saattamiseen tarvittiin nippusiteet ja neljä poliisia. Asiaa tiedustelee jo Perussuomalaisten pj. Jussi Halla-aho Twitterissä. Vielä vahvistamattomien tietojen mukaan Finnairin lennolla pakkopalautettavana oli 34-vuotias Muhammad Algharbi Mughtasib, joka on tuomittu alaikäisen tytön pakottamisesta seksuaaliseen tekoon Raumalla joulukuussa 2016. Mughtasib on todettu vaaralliseksi ja siksi saattamassa oli neljä poliisia.

Suomen Uutisten
päätoimittaja Matias Turkkila puolestaan tiivistää Facebookissa Touko Aallon kaltaisten hutkijoiden kansalaistottelemattomuutta lietsovan poliittisen strategian:

Touko Aalto yllyttää #stopdeportations'iin. Hän saa sitä. Aallon toiminta tympii, koska mies istuu muiden perseellä tuleen. Nuorille mimmeille valehdellaan aivan surutta siitä, että afgaanit teurastetaan heti lentokentällä, ja nämä menevät retkuun sen enempää asiaa miettimättä. Touko ja kumppanit antavat junnujen tahria itsensä oikeusjuttuihin, ja ovat sitten korjaamassa hysteriankylvön hedelmiä. Miksei faktantarkistus revi kappaleiksi naurettavaa väitettä siitä, että palautus merkitsee varmaa kuolemaa? Missä on Tuomas Muraja, missä Eero Mäntymaan tutkiva journalismi? Missä? Yhdysvalloissa muuten vasemmisto, liberaalit vaikuttajat ja kulttuurihahmot yllyttävät Trumpin tappamiseen. Kansalaistottelemattomuutta tietyssä mielessä sekin. Mutta kuinka paljon voidaan luottaa Touko Aallonkin peräänkuuluttamaan "omaan harkintaan", jos yhteiskunnan ylärivi tuputtaa tappokäskyjä jatkuvalla syötöllä? Mikä on yllyttäjän vastuu? SU:ssa lisää aiheesta.
Valtavaksi pullataikinaksi paisunut symbolinen yksittäistapaus on selvästi putoamassa punavihreiden käsiin, eikä heillä ole voimaa ottaa taakkaa vastaan. Punavihreiden kannalta on kuitenkin onnekasta, että he ovat valtamedian erityisessä suojeluksessa, joten ikäviä jälkipyykkejä ei tulla retostelemaan julkisuudessa. On sanomattakin selvää, että poliitikot ja toimittajat eivät tule vaatimaan Pennasen erottamista edes Vihreiden lainsäädäntösihteerin tehtävistä tällaisen omavaltaisen rikoksen jälkeen. 

Mikäli persupoliitikot syyllistyisivät vastaavaan laittomuuden kiihottamiseen, tietoiseen harhaanjohtamiseen ja suoranaiseen valehteluun kuten Vihreiden puheenjohtaja, asiasta jankutettaisiin tiedotusvälineissä seuraaviin vaaleihin asti, eivätkä sankarijournalistit (oma ilmoitus) jättäisi ainuttakaan kohuun liittyvää kiveä kääntämättä. Sattumoisin Yle pohjusti Vihreiden pehmeää laskua jo eilen:


Yle TV1, keskiviikko 1.8.2018 klo 21.05, A-studio 


Vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen viivytti lentokoneen lähtöä, onko kansalaistottelemattomuus hyväksyttävää? Vaarantaako helle potilasturvallisuuden? Juontajana Markus Liimatainen #yleastudio HD ohjelmatekstitys (suomi) 29 min

Linkki Yle Areenaan. A-studion vieraina olleet Helsingin yliopiston hyysärialan väitöskirjatutkija Erna Bodström ja sosiaalietiikan (hoh hoijaa) professori Jaana Hallamaa saivat vapaasti tuutata ulos globaalin enemmistön etua ajavaa propagandaa pienen suomalaisväestön olemassoloa vastaan. Jos ohjelmasta voi jotain oppia, niin ainakin sen, kuinka harhaisessa ja umpipolitisoituneessa maailmassa nykypäivän punaiset yliopistot elävät.


Kaiken humanistisen kivapuheen keskeltä nousi yksi termi jota toistettiin jatkuvasti. Kuten muuallakin mediassa, ohjelmassa käytetään useissa yhteyksissä harhaanjohtavaa termiä pakkopalautus, jolla halutaan luoda valheellinen mielikuva, että palautukseen ei olisi perustetta vaan että se tehdään pakolla.  

Ajallemme on oireellista, että lähinnä yliopistojen kulttuurimarxilaisissa punapiireissä käytetyt todellisuutta vääristävät hörhötermit läpäisevät nopeasti myös valtamedian. Tämä taas kertoo uusmarxilaisten toimittajien häikäilemättömästä vertikaalisesta verkostoitumisesta. Ilman tuota hyväsisarkerhoa kukaan normaali ihminen ei olisi kuullutkaan sellaisista väkisin puserretuista älyvapaista käsitteistä kuin heteronormativiisuus, cis-sukupuolisuus (huutonaurua!), toksinen maskuliinisuus, mikroaggressio, kulttuurinen appropriaatio jne. Ylellä on valtava rooli saattaa nämä kieltä ja todellisuutta väkivaltaisesti muuttavat valheelliset sanat osaksi arkipäivän puhetta. Kun kohtaat tällaisiä nyrjähtäneitä sanoja, torppaa ne heti alkuunsa hevonpaskana, jota ne ovatkin.

2 kommenttia:

  1. Mistä näitä hulluja rikollisia sikiää???

    VastaaPoista
  2. Tovin netissä kierti huhu, että pois heivattava ois Muhammad Algharbi Mughtasib.

    Kyseessä on trollaus/valheuutinen, joka sai alkunsa täältä: https://ylilauta.org/sekalainen/86344363
    Ylilaudalla jotkut pistää huhuja liikkeeseen päästäkseen vaan otsikoihin. Muhammad Algharbi Mughtasib nimi löytyi Googlen mukaan vain tuolta sivulta, ennenkuin se levisi sieltä huhunomaisesti muualle.

    Tuon nimistä miestä ei ole olemassakaan. Osa nimestä on ylipäätään kirjoitettu väärin. Muhammad on kirjoitettu oikein. Algharbi pitäisi olla Al-Gharbi. Mughtasib vuorostaan on egyptin arabiaa ja tarkoittaa raiskaajaa: http://www.egyptianarabicdictionary.com/online/word.php?ui=en&id=7795

    Kuulostaa trollaustarkoituksissa tehdyltä nimeltä.

    Tämä ei sulje pois sitä, etteikö mies silti olisi voinut olla joku rikollinen.

    "..viime vuonna Suomessa neljä viidestä poliisin avulla palautetuista henkilöistä oli muita kuin turvapaikanhakijoita. Palautetuilla oli siis esimerkiksi rikostaustaa." - Sisäministeri Kai Mykkänen
    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005776575.html

    VastaaPoista