perjantai 8. joulukuuta 2017

TOTUUS VOITTI ITSENÄISYYSPÄIVÄN MARSSEISSA



Suomen itsenäisyyden satavuotista merkkipäivää juhlittiin tavallista näyttävämmin keskiviikkona. Moni kysyy syystäkin, oliko tuollaiselle juhlinnalle nyky-Suomessa perusteita. Vaikka maamme on vielä muodollisesti itsenäinen, niin jokaiselle tervejärkiselle realistille on selvää, että viimeistään vuoden 1995 jälkeen Suomen maanpetoksellinen poliittinen johto on pala palalta luovuttanut globalisteille itsenäisyytemme. Ei tarvitse kuin tarkastella lainsäädäntöämme, budjettipolitiikkaamme, valuuttaamme, rajanvalvontaamme ja viime aikoina jopa puolustuspolitiikkaamme niin tietää, mitä on paljon puhuttu itsenäisyytemme tänään. Itsenäisyyden Potemkinin kulissit ovat sentään vielä tukevasti pystyssä, josta todisteena  oli linnan juhlat, joita seurasi parhaimmillaan lähes kolme miljoonaa katsojaa.


Kansallisen itsepetoksen harmonia ei ollut kuitenkaan aivan täydellinen, sillä Helsingin kaduilla marssi poliittisesta kannasta riippumatta tuhansia ihmisiä, jotka todistivat pelkällä läsnäolollaan, että satavuotias Suomi on hajanaisempi, riitaisampi ja ennen kaikkea tyytymättömämpi nykyiseen kehitykseen sitten itsenäisyyyden alkuvuosien. Toki näiden "ääripäiden" edustajien visiot Suomesta poikkeavat jyrkästi toisistaan, mutta he ovat silti enemmän oikeassa kuin miljoonat kotiin jääneet suomilampaat, jotka uskottelevat itselleen, että maassa on kaikki hyvin ja vallitseva tila voisi jatkua loputtomiin. Heille mielenosoittajat ovat status quota häiritseviä ilonpilaajia, jotka joko pahuuttaan tai tyhmyyttään keikuttavat vakaasti eteenpäin kulkevaa sinivalkoista Titanicia.

Niissä valtamedioiden verkkojulkaisuissa, joissa kommentointi on vielä sallittu, lyhytnäköiset konformistit esittivät närkästyksensä molempien "ääripäiden" mielenosoituksista, 
jotka näyttävät häiritsevällä tavalla muistuttavan suomilampaita  ikävästä todellisuudesta. Sivumennen sanottuna puhe ääripäistä on objektiivisesti arvioituna silkkaa roskaa niin kauan kuin läntisestä maailmasta talouden ehdoilla levinnyt globalismi on vallitseva olotila. Tämän kuolonmarssin on mahdollistanut historiallisesti poikkeava prosessi, länsimaiseksi demokratiaksi kutsuttu ääriliike, joka "hyvien asioiden" nimissä massoittaa, atomisoi ja lopulta tuhoaa niin ihmisen kuin eri kulttuurit. Se, että oman edun tavoittelulla lahjotut ja kylläisyydellä turrutetut massat kannattavat nykyistä elämänmuotoa ja poliittista järjestelmää, ei tee niistä laajassa historiallisessa ja inhmillisessä katsannossa sen vähempää äärimmäisiä.

Siitä huolimatta, että osa itsenäisyyspäivän marssijoista kannatti vallitsevan järjestelmän tuhoisia arvoja, heitä voi arvostaa ainakin sen vuoksi, että he läsnäolollaan rehellisesti tunnustavat ja osoittavat poliittisen vihollisen. Naamioituneinakin äärivasemmistolaiset räyhääjät herättävät enemmän kunnioitusta kuin kotisohvillaan presidentin käyttelyä seuraavat henkiset demarieläkeläiset, jotka eivät ole valmiita nostamaan persettään kuin pöhöttyneen "hyvinvointinsa" vuoksi. 

Toisaalta äärivasemmistolaisille poliittinen huliganismi itsenäisyyspäivänä on ollut vuosikaudet vaivaton toimintatapa, koska media ja sen marssittamat punaisen yliopiston asiantuntijat ovat ymmärtäneet  loputtomasti niissä lietsottua väkivaltaa ja vandalismia, koska taustalla on muka jalot motiivit ja "sosiaaliset syyt". Äärivasemmiston tuhovimmaisen tradition jatkuvuudesta kertoo paljon tuore uutinen Netissä leviävällä videolla poltetaan Suomen lippuja – Poliisi tutkii videoiden alkuperää: "Tällaista ei ole tullut aiemmin vastaan".

Viime vuosina poliittinen tilanne on muuttunut ratkaisevasti, jonka vuoksi median päähuomio itsenäisyyspäivänä on keskittynyt tahallisen epämääräisesti määritellyn äärioikeiston tilaisuuksiin ja protesteihin. Julkisuudessa tämä toinen poliittinen "ääripää" on käytännössä se ainoa, sillä kahdesta ääripäästä puhuvat oikeastaan vain satunnaiset perussuomalaiset. Toimittajat päästävät suustaan erittäin harvoin sanan äärivasemmisto ja tavallisinta on käyttää pehmentäviä ilmauksia kuten vastamielenosoittajat ja aktivistit. 

Vuodesta 2014 järjestetty 612-soihtukulkue ja viime vuodesta lähtien pidetty kansallissosialistinen Kohti Vapautta -mielenosoitus ovat tapahtumia, joita media arvioi aivan eri mittareilla kuin aikaisempina vuosina pidettyjä äärivasemmiston "kuokkavierasjuhlia". Ylen viimeisin asiaa koskeva uutinen  Analyysi: Onko 612 natsimarssi vai tavallisen kansan kulkue? Jos mietit, lue tämä etsii motiiveja ja perusteita soihtukulkueen pitämiselle täysin eri asenteella kuin jos käsittelyssä olisivat äärivasemmistolaiset. Koska rauhallinen soihtukulkue ei haasta riitaa ja hyökkäile sen äärivasemmistolaisten vastustajien kimppuun, täytyy "kabaaliin äärioikeistoon" fiksoituneen toimittaja Eero Mäntymaan keksiä muita syitä, joilla demonisoida tapahtuma. 

Tähän sopii oivaksi välineeksi median ja elitin sylkykupiksi nostettu Pohjoismainen vastarintaliike PVL. Tämä äärivasemmiston käyttämä guilty by association -strategia näyttää tulleen tavaksi myös Suomen suurimmassa mediassa. Tosin sillä erotuksella, että silloin kun "tavallisen kansan" Peli poikki -mielenosoitusta olivat puuhaamassa aktiiviset vasemmistohenkiset monikultturistit, Yle ei nähnyt mitään ongelmaa siinä, että tilaisuuteen osallistuivat sulassa sovussa väkivaltaista loppua Suomen valtiolle, poliisille, Suomen Sisulle ja PVL:lle plakaatissaan vaatineet anarkokommunistit yhdessä kokoomusministerien Petteri Orpon ja Paula Risikon kanssa. 

Kuinka mukavaa se olisikaan ollut Ylen kannalta saada edes yhtenä vuotena leivottua "äärioikeistosta" itsenäisyyspäivän yksiselitteinen pahis. Viime vuosina tiedotusvälineiden hellimä narraatio väkivaltaisesta äärioikeistosta on Suomessakin kokenut kovia kolauksia, koska itsenäispäivänä ainoat väkivaltaisesti riehuneet tahot ovat olleet perustuslaillista kokoontumisvapautta vastustaneita äärivasemmistolaisia. Tänä vuonna vasemmiston polkaisema mediamanööveri oli jo lähellä onnistua, kun myötämielisille Hesarin ja Ylen toimittajille saatiin syötettyä tarina, jossa puolifasistinen poliisi siirsi lasten söpön alpakkatahtuman Töölön torilta pois väkivaltaa uhkuvan 612-kulkueen tieltä.

Ylen uutiskuvitusta, jonka tarkoitus on luoda tietty
mielikuva.
Itsenäisyyspäivän lähestyessä palaneen käryä oli jo ilmassa, kun itse Ylessä epäiltiin tapahtuman tarkoitusperiä ja erikoista ajankohtaa juuri Töölön torilla. Koska Ylen haastattelema Aleksi Pahkala oli järjestämässä Meillä on unelma -konserttia 2015 ja Peli poikki! -mielenosoitusta 2016, pani se tavallisessa median seuraajassa hälytyskellot soimaan. Tästä huolimasta punavihreässä somekuplassa ja sen pää-äänenkannattajassa Nyt-liitteessä ilkkuttiin voitonvarmoina takaisin ja levitettiin meemejä äärioikeistolaisesta vainoharhaisuudesta. Vielä tänä perjantaina Yle uutisoi, että Feministisen puolueen pj. Katju Aro on tehnyt tutkintapyynnön, jossa Poliisihallitus selvittää alpakka-tapahtuman siirtämistä äärikansallisen 612-tapahtuman tieltä itsenäisyyspäivänä, vaikka viimeaikaisten tietojen valossa alpakka-tapahtuman järjestäjiä pitäisi syyttää poliittisten toimintavapauksien estämisestä. Ne ketkä osaavat laskea yhteen 1 + 1 tiesivät jo ensimmäisestä alpakkauutisesta lähtien, että kyseessä on vasemmistolainen operaatio, jolla pyritään tukkimaan erimielisten kokoontuminen.

Vihdoin kaksi päivää itsenäisyyspäivän jälkeen koko kuvio paljastui, kun somen suljettua alpakkaprojektia seurannut tuottaja/DJ Heikki Eskola päätti omantunnontuskissaan kertoa blogissaan vedätyksen likaisista yksityiskohdista. Sittemmin asiasta on kertonut Suomen Uutiset ja Pressiklubi-ohjelman vetäjä Sanna Ukkola.

Vasemmistolaisilta tulee harvoin näin rehellistä tilitystä oman viiteryhmän pimeistä puolista kuin Eskolalta. Ankara aatteen itsekritiikki antaa toivoa siitä, että vasemmistolaisuus ei kykene korruptoimaan kaikkia, vaikka sen seireenin laulut "hyvästä tarkoituksesta keinolla millä hyvänsä" houkuttelevat edelleen ihmisiä, jotka elävät ikuista puberteettia. Heikki Eskola tulee ohimennen sanoneeksi, että konkurssikypsää ja tarkoituksena menettänyttä vasemmistoa vaivaa syvä moraalikato:
Todellisuudessa vasemmiston kannatus polkee paikallaan, mistä syystä se joutuu etsimään onnistumisen tunnetta reaktiivisesta ja loppujen lopuksi täysin merkityksettömästä toiminnasta, kuten alpakkameemien postaamisesta. Tässä asiassa on vain yksi ongelma, nimittäin se, että kaikki on täyttä valhetta. Yhdet valehtelivat ja toiset levittivät valhetta koska se sopi heidän maailmankuvaansa. Kuulostaako tutulta? Nouseeko sinullakin oksennus jo kurkkuun?
Maltillisten arvioiden mukaan osallistujamääränsä 3000-4000 marssijaan kasvattanut 612-kulkue sai todellisen voittonsa vasta tapahtuman jälkeen, kun suurelle yleisölle paljastettiin "hyvien ihmisten" halpamainen temppu. Totuuden voittoa todistaa myös se, että vuosi vuodelta yhä useampi suomalainen uskaltaa avoimesti tunnustaa puolustavansa kansallista identiteettiä, maailmassa, jossa sydämettömät globalistit hyökkäävät sitä vastaan kaikkialla.

Kaikille suomalaisille pelkkä maan perinnön kunnioittaminen ja muistaminen itsenäisyyspäivänä ei riitä, vaan he haluavat taistella aktiivisesti suomalaisuuden säilymisen puolesta. Pirkanmaan käräjäoikeuden näytösoikeudenkäynnissä kielletty Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen saattoi virallisen kieltopäätöksen puuttuessa järjestää itsenäisyyspäivänä Kohti vapautta -mielenosoituksen, jossa marssijat julistivat pettureiksi ainakin Petteri Orpon, Seppo Kolehmaisen, Paula Risikon ja käräjätuomari Virpi Pirhosen. Poliisin ja Helsingin Sanomien mukaan marssiin osallistui 450 henkilöä. Samaisessa HS:n jutussa lasten alpakkatahtumaan kerrottiin järjestäjien mukaan osallistuneen 5000 kävijää, jossa on silminnäkijöiden mukaan ainakin yksi nolla liikaa.


Yläkuvassa 612-marssijoita, alhaalla näkymä
alpakka-tapahtumasta.

Vaikka PVL:n tilaisuudessa oli tänä vuonna yli kaksi kertaa enemmän osallistujia kuin vuosi sitten, mielenosoitus ei saanut aivan samanlaista mediahuomiota kuin ensimmäisellä kerralla, jolloin järjestettiin moneen vuosikymmeneen ensimmäinen avoimesti kansallissosialistinen marssi. Toki tätäkin marssia media seurasi tarkasti ja repi siitä muutaman näyttävän otsikon. Eräs niistä koski vasemmiston itkua siitä, miksi aikaisempina vuosina 612-soihtukulkuetta ja Kohti vapautta -mielenosoitusta aktiivisesti häiriköinyt ikipunkkari Jari "Laku" Laine otettiin ennaltahkäisevästi talteen. Kriitikoiden mielestä myös PVL:n aktiivi Jesse "Eppu" Torniainen olisi pitänyt ottaa kiinni, vaikka hän ei ole koskaan riehunut itsenäisyyspäivänä. Ylen uutisessa Helsingin poliisi otti itsenäisyyspäivänä kiinni kaikkiaan 8 henkilöä "ennaltaehkäisevästi" haastateltu rikoskomisario Hannu Kortelainen vääntää rautalangasta itsestään selvän ratkaisun:
– Se riippuu hänen seuraavan vuoden toiminnastaan. Pitää olla joku tapahtumaan liittyvä ja sitä edeltävä toiminta, millä kiinniotto voidaan perustella. Ei häntä vappuna tai uutena vuotenakaan voida hakea säilöön, jos ei ole ennakkomerkintää siitä, että tulisi syyllistymään häiriköintiin.  
Tästä syystä poliisi ei ennakkoon ottanut kiinni esimerkiksi väkivaltarikoksista tuomittua uusnatsi Jesse Torniaista, joka marssi itsenäisyyspäivän kulkueissa tänäkin vuonna.  
– Tornianen syyllistyi pahoinpitelyyn Rautatientorilla, mutta se ei liity itsenäisyyspäivän tapahtumiin. Ei pelkästään se, että on tuomittu pahoinpitelystä, tarkoita että pitää joka tapahtumasta kopittaa. Se on tapahtuma- ja aikasidonnaista.
Mediassa taas herätti eniten huolta ruotsalaisen kansallismielisen tv-kanava NTV:n reportteri, joka haastatteli PVL:n mielensoitusta seuranneita Ylen toimittajia, Helsingin kaupunginvaltuuttu Thomas Wallgreniä (sos. dem) ja lukuisia marssia vastustaneita naamioituja äärivasemmistolaisia. MTV3 uutisen mukaan Journalistiliitto on tällaisesta toiminnasta kauhuissaan, koska NTV:n toimittaja ei edusta valtamediaa. Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho haluaakin, että haastatteluja saisi pyytää vain lehdistökortin haltija ja toimittajakoulun käynyt poliittisesti oikeaoppiseksi sertifioitu toimittaja. Nykysuomen jutun kommenteissa irvaillaankin hauskasti Ahon vaatimuksille:
-Lehdistökortin omaaminen tarkoittaa sitä että kulloinkin kyseessä oleva tiltu on istunut tietyn ajan marxilais-leniniläisen dialektiikan oppitunneilla ja että hänestä löytyy tarvittava määrä hybridihenkeä ja uskollisuutta tilipussiaan kohtaan kirjoitella mitä käsketään. Oma-aloitteellinen poliittinen ”tiedostavuus” sen sijaan ampuu usein itseään jalkaan koska pelissä on myös työnantajan uskottavuus nk. suurten ikäluokkien silmissä – täysin vapautuneesti ei siis ole syytä revitellä vaikka aatteenpalo olisikin kova. 
-Se vaan tuo lehdistökortti tulee toimimaan (ja toimii jo) tosiaan hieman toisin päin kuin kuvittelevat tai toivovat; Siitä lukija, kuulija tai näkijä tietää että ”toimittaja” on ideologisesti koulittu ja seulottu, ja journalistina kuohittu.  
Yle ja valtavalhemedia alkavat olla samassa pisteessä kuin oli naapuritotalitarismin Pravda aikanaan, harva enää edes viitsii lukea ja ne jotka vielä lukevat, eivät edes usko lukemaansa koska tietävät hyvin että eihän siinä totta puhuta. 
-Olen aina ihmetellyt tuota ”lehdistökorttia”. Sehän on tavallinen lätkä jonka jokainen on tehdä printterillään. Eli jos haluaa perustaa median, tekee sen ja sitten printtaa pahvisen kortin muovitaskuun.
Valtamediat saivat PVL:n marssista lopulta skuuppinsa, kun Iltalehti kertoi 8. joulukuuta, että Pohjoismainen vastarintaliike oli "joukkonujakassa itsenäisyyspäivänä". Uutisessa viitataan YouTubessa julkaistuun videoon, jossa näkyy epäselvä kahakan poikanen. Iltalehti kirjoittaa:
Videolta näkyy, kuinka naamioitunut henkilö kävelee valkoinen paita käsissään kohti uusnatsien kulkueen häntäpäätä.  
- Henkilö ilmeisesti kävelee kulkuetta vastaan. Hänellä oli paita, missä oli teksti "good night white pride". Hän on esitellyt sitä kulkueen väelle. Sen jälkeen alkaa älämölö kuulua, kamera kääntyy ja sitten siinä on hässäkkää ja hirveä kasa ihmisiä. Joku nainen siinä huutaa kovaan ääneen, Kortelainen sanoo.
Räyhävasemmiston foorumeilla tätä tapausta on kauhisteltu jeesustelevaan sävyyn, vaikka he ovat itse aktiivisina osapuolina aina pyrkimässä suurella joukolla hyökkäämään kansallismielisiä mielenosoittajia vastaan. Päinvastaisia provokaatiota ei näy juuri koskaan ja jos näkyisi, media kyllä kertoisi niistä. Jopa kansallissosialistit suovat äärivasemmistolaisille perustuslaillisen sanan- ja kokoontumisvapauden eiväkä siksi yritä estää väkivalloin heidän tilaisuuksiaan.

Nämä kuolemaa natseille vaativat hurskastelijat tietävät pelin hengen ja mitä kadulla voi odottaa, jos varta vasten alkaa provosoida kuten Iltalehden uutisessa mainittu punasoturi. Mitähän tuo potkua valkoiselle nationalistille päähän t-paidassaan mainostanut anarkisti kuvitteli avoimesta sodanjulistuksestaan seuraavan? Saavansa kenties Darwin Awards 2017 -palkinnon? Entä jos joku jantteri menisi heiluttamaan Red Scum Die -t-paitaa äärivasemmistolaisen mielenosoitusreuhkan eteen ja saisi sen vuoksi turpaansa? Tuomitsisivatko nettimoralistit teon silloinkin "raukkamaisena sivullisen hakkaamisena, koska sattui vain edustamaan väärää aatetta"?

Vasemmisto koki monessakin mielessä nöyryyttäviä tappioita itsenäisyyspäivän tiimoilta. Pitää kuitenkin muistaa, että tuon suuntauksen peruskannattajat eivät ole varsinaisia maamme itsenäisyyden vihollisia, vaan monesti aivan tavallisia suomalaisia, joilla vain sattuu olemaan ideologia, jota ei ole päivitetty todellisuuden kanssa yhteen. Heidän johtajansa ja aktiiviset toimijansa ovat tietenkin syyllisiä, mutta aatteellisesta nyrjähtänyisyydestään huolimatta he ovat vähäisempiä tekijöitä suuressa kuvassa, vaikka hallitsevatkin perusmädätyksen. Maamme todelliset petturit, EU-suhmurit ja huutavaa työvoimapulaa kirkuvat suuryritysten puliveivaajat löytyvät pääasiassa "oikeistolaisista" puolueista kuten Kokoomuksesta, Keskustasta ja RKP:stä. Näistä vasemmistolaisten arvojen aisureista ja lyhytnäköisen talousajattelun puupäistä tullaan kertomaan lisää jossain muussa yhteydessä.
 

                                                     
                                                         ***********************



Yle TV1, perjantai 8.12.2017 klo 20:00, Pressiklubi 

Natsit marssivat kadulla satavuotiaassa Suomessa. Onko alpakka ääripää? Vieraana kirjailija Jari Tervo. #pressiklubi HD

Linkki Yle Areenaan.

Siitä huolimatta, että maahanmuuttajista, "äärioikeistosta" ja homoavioliitosta omalla agendallaan maanisesti jankuttanut demarisionisti Ruben Stiller poistui Pressikilubista (hän tosin narisee valitettavasti vielä radion puolella ohjelmassa Pyöreä pöytä), nämä teemat toistuvat yhä suhteettoman paljon. Ohjelmaa nykyisin juontava Sanna Ukkola ei ole yhtä rasittava nilkkiliberaali kuin Stiller, mutta hänen vieralijavalinnat noudattavat samaa tuttua yksipuolista kaavaa. Jos studioon joskus erehdytäänkin kutsumaan joku konservatiivi tai persu, häntä vastassa on aina vähintään kaksi opponenttia.

Tällä kertaa vierailijavalinnoissa oli täysi punaliberaali suora, kun keskustelijoiksi oli kutsuttu 
MTV3:n toimittaja Kirsi Alm-Siira, vasemmistoliberaali kirjailja Jarkko Tontti sekä kaikkien tuntema suomalaisvihamielinen julkkiskirjailija Jari Tervo. Tyylilleen uskollisena Tervo moitti itsenäisyyspäivää siitä, että se on "itsensä halaamisen" juhla. Itseään ei saisi Tervon mielestä kuulemma "kehua" edes yhtenä päivänä vuodessa, edes siinäkään tapauksessa, jossa lässyliberaalia demokratiaa ihmisoikeuksineen pidetään parempana saavutuksena kuin kulttuureja, joissa näitä ei ole. Tervo ei eroa juurikaan uusmarxilaisista kulttuurirelativisteista, jotka pitävät kaikkia kulttuureja yhtä hyvinä, olipa kyse sitten barbaarisista islamilaista maista kuten Saudi-Arabiasta,  afrikkalaisesta savimajakulttuurista tai länsinmaisesta oikeusvaltiosta.

Ohjelman pääteemana oli itsenäisyyspäivän marssit ja "lasten alpakka-tapahtuma". Heti alkuun toimittaja Sanna Ukkola väitti kielletyn Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) Kohti Vapautta -marssin keränneen 300 osallistujaa, vaikka monet viralliset lähteet kuten poliisi puhuvat tarkasta luvusta 450. Tätä 300:aa toistelivat hyväksyvästi myös muut keskustelijat. Osallistujien lukumäärä ei vielä sinällään kerro mitään kansallissosialismin kannatuksesta koko Suomessa, mutta luvuilla leikittely tuntui olevan kovin tärkeää studiovieraille. Esimerkiksi MVTV3:n toimittaja Alm-Siira yritti olla vitsikäs sanoessaan, että Suomella ei ole mitään hätää, koska maassa on vain 300 uusnatsia, mutta alpakoita sentään 600. 

Kaikki studiossa olleet olivat yksimielisiä siitä, että nykyisillä määrillä uusnatseista ei ole vaaraa, jonka vuoksi niiden ei pitäisi saada julkisuutta. Julkisuuden saaminenkin lienee natsien vika, vaikka juuri media, jota studiossa olleetkin edustavat, ovat itse kaikkein innokkaimpia märehtimään ko. aiheesta. Luultavasti siksi, että natsien kauhistelulla ja niiden synnyttämän "vaaran" liiottelun varjolla voidaan tehdä mitä tahansa kansan intressin vastaista propagandaa ja politiikkaa.

Kun keskustelu siirtyi 612-soihtukulkueeseen, Tervo kutsui marssin järjestäjiä ja siihen osallistuneita natseiksi, joiden tarkoitus on "demorkaattisen järjestelmän tuhoaminen". Hänen mielestään nelisen tuhatta eri ikä-, sosiaali- ja puolueryhmistä tullutta rauhanomaista itsenäisyyspäivän juhlistajaa ovat yksiselitteisesti verenhimoisia natseja kuin suoraan jostain Hollywoodin propagandalokuvan stereotypiasta. On hirtehistä, että tämä mies tunnettaan "vihapuheen" tuomitsevana suvaitsevaisena, joka haluaa ravistella ennen kaikkea kansalaisten ennakkoluuloja...

Totuuden kannalta ohjelman ainoa valopilkku oli alpakka-tapahtumaksi naamioidun sabotaasiprojektin viime käänteiden tuominen suuren yleisön tietoisuuden. Kirjailija Jarkko Tontille täytyy taas kerran antaa vastentahtoinen tunnustus siitä, että hänen liberalisminsa on ainakin johdonmukaista, koska hän tuomitsi äärivasemmiston kieron yrityksen estää 612-yhdistyksen kokoontuminen Töölon torilla.
 
Luonnollisetikaan Jari Tervo ei halunnut suoda mitään sympatiaa 612-soihtukulkueelle. Hän toisti moneen otteeseen valtamedian ylläpitämää narraatiota, että on olemassa vain yksi ääripää eli "ihmisoikeuksia vastustava" kabaali äärioikeisto. Hän myös väitti, ettei Suomessa olisi vandalismia ja väkivaltaa harjoittavia äärivasemmistolaisia "anti"fasisteja. Jarkko Tontti sentään huomautti tuossa kohtaa, että viimeksi itsenäisyyspäivän alla 612 rientoihin liittyneen tilaisuuden ravintolanmistajaa vastaan oli hyökätty tuhopolttammalla hänen autoja. Tämä tieto sai edes hetkeksi kaikkitietävänä esiintyneen Tervon häkeltymään. Hyväuskoiset demarieläkeläisetkin joutuivat hieraisemaan silmiään, kun median kultapoju näyttäytyi juuri niin vastenmielisenä vasemmistoagendan puolustajana kuin poliittiset viholliset ovat hänet alkujaan esittäneet.


Yle TV1, perjantai 8.12.2017 klo 21:05, Perjantai 

Onko feminismi kaikkien sorrettujen puolella vai pelkkä yhden asian liike? Rosa Meriläinen, Katju Aho.

Tasa-arvoähkyä täynnä olevan ensimmäisen maailman kysymyksiin kuuluvat hyväosaisten akateemisten kaupunkilaisnaisten esittämät "ongelmat". Kun oma sukupuoli nostetaan narsistisesti kaikkien yhteiskunnalllisten asioiden avainkysymykseksi, saamme kuulla keskustelua, jollaista nähtiin tänä iltana Perjantai-ohjelmassa.


Yle TV2 Perjantai 8.12. klo 23:15, Jos rakastat 

Nykypäivään sijoittuva musiikkielokuva kertoo ministerin tyttären ja maahanmuutajien pojan rakkaustarinan. R: Elli Vallinoja, Chike Ohanwe, Taneli Mäkelä, Satu Silvo. K: Katja Kallio. O: Neil Hardwick. T: Juonifilmi. (U) HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. K12 (ahdistus, päihteet)
.

Neil Hardwickin rodunsekoitukseen kiihottava musikaali. Siinä nuoren tytön heräävä seksuaalisuus kanavoituu selittämättömän viidakkokuumeen vuoksi suomalaista esittävään afrikkalaismieheen. Valkoiselta brittitaustaiselta Hardwickilta voisi elokuvan perusteella kysyä, miksi haluaa mulatisoida Suomen. 


Yle Teema Fem, perjantai 8.12.2017 klo 21:00 Kino: Maahanmuuttaja 

(The Immigrant, USA 2014) Kaksi puolalaista sisarusta saapuu vuonna 1921 New Yorkiin etsien amerikkalaista unelmaa, tai pelkkää paikkaansa maailmassa. O: James Gary. N: Marion Cotillard, Joaquin Phoenix, Jeremy Renner. HD Äänitekstitys: suomi. K12.


2 kommenttia:

  1. Jos tarkoitat KABAL..... Ottaisit selville faktat ennen kuin käytät termejä joita et hallitse.
    "A cabal is a group of people united in some design, often secretively. Cabal, Kabal, or the Cabala may also refer to:"

    "The term cabal derives from Cabala (a word that has numerous spelling variations), the Jewish mystical interpretation of the Hebrew scripture. In Hebrew it means "reception" or "tradition", denoting the sod (secret) level of Jewish exegesis. In European culture (Christian Cabala, Hermetic Qabalah) it became associated with occult doctrine or a secret.

    "ḲAHAL by Herman Rosenthal
    A Hebrew word meaning "assembly" or "community," and applied formerly to the local governments of the Jewish communities in Lithuania, Poland, and Russia. Its organization had, however, been established, in part at least, in western Europe before the Crusades (see Community). The foundations of the ḳahal organization were laid in the collective responsibility of the community to the government in all matters of taxation. The government preferred to deal with the ḳahal as a body and not with its individual members, granting it autonomy in matters concerning the component parts of the community. In its early history (15th cent.) the ḳahal organization of Poland was a popular institution. It watched over the interests of the Jewish masses, and it was comparatively free from administrative abuse. The Jewish communities had not had at that time a widespread recourse to the Ḥazaḳah, or the "ḥezḳat yishshub" (priority of holding property); they were still comparatively free from debt; and they were firmly bound to one another by a solidarity of interest. The purely administrative and the religious functions of the ḳahal were maintained distinct from each other, and when they did clash the differences were adjusted within its own organization and without recourse to the general government. Disputes between one ḳahal and another and disputes within the ḳahal itself between the administrative and religious officials were referred for adjustment to the Jewish synods or to the Council of Four Lands. In extreme cases, however, the ḳahal invoked the aid of the civil authorities." http://www.jewishencyclopedia.com/articles/9117-kahal

    Ja suomalaisten kryptojuutalaisten KAGAALI järjestö;
    "Kagaali oli ensimmäisellä sortokaudella (1899–1905) Suomessa syntynyt vastarintajärjestö. Se vastusti venäläistämistoimia ja niitä toteuttanutta valtakoneistoa, etenkin kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovia. Järjestön tärkein ase oli propaganda.
    Sana kagaali tulee heprean sanasta kahal ’seurakunta, yhteenliittymä’. Se oli pilkkanimi, jolla Venäjän konservatiivilehdet ilkkuivat hallituksenvastaiselle toiminnalle Suomessa. Kagaali tarkoitti alkujaan Venäjän juutalaisten seurakuntien keskuselintä. Kagaali perusti Helsinkiin keskustoimikunnan ja jakoi maan 45 piiriin. Sillä oli noin 500 kirjeenvaihtajaa, jotka huolehtivat paikkakunnillaan työn järjestämisestä ja hankkivat avukseen paikallisia asiamiehiä, jotka jakoivat heidän kanssaan salaisia painotuotteita ja tekivät muita tehtäviä.Mechelin laati kansalaisadressin, johon kertyi noin 500 000 nimeä." https://fi.wikipedia.org/wiki/Kagaali

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vähän sitä sisälukutaitoa ja vivahteiden ymmärtämistä. Käytin äärioikeiston kohdalla sanaa "kabaali" siinä mielessä kuin media sen näkee: vainoharhaisesti ja pahantahtoisesti. Kyse oli myös iteironisesta ilmaisusta. Ymmärrän toki, että kaikki eivät ymmärrä lukemaansa.

      Poista