keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

A-STUDIO HARHAUTTAA – EI OLE "PAKOLAISONGELMAA", ON VAIN AFRIKAN VÄESTÖRÄJÄHDYS




Yle TV1, keskiviikko 12.7.2017 klo 21:05, 
A-studio

Välimeren pakolaishelvetti: pakolaiset hukkuvat - mitä tekee EU? Vieraina erityisedustaja Antti Pentikäinen sekä kansanedustajat Ozan Yanar ja Simon Elo. Juontajana Jan Andersson #yleastudio HD

Ohjelman linkki Yle Areenaan.

Ylen politiikan toimitus ei palvele totuudenjanoista kansaa, koska se tarkastelee jo lähtökohtaisesti ongelmia tietoisen nurinkurisesti ja tendenssimäisesti. Esimerkiksi tämäniltainen A-studio kiinnittää harhaanjohtavasti huomion tiettyyn tunteita nostattavaan seurannaisilmiöön, eikä itse ongelmaan eli Afrikan väestöräjähdykseen. Se puolestaan liittyy koko maailman ekologiseen tasapainoon, kestämättömään luonnon kuormituksen kasvuun ja ilmastonmuutokseen. 

On sietämätöntä jeesustelua edes pohdiskella ääneen keinotekoista ongelmaa, joka olisi helposti ratkaistavissa poliittisilla päätöksillä. Jos europidivihamielisellä EU-eliitillä olisi poliittista tahtoa, yksikään musta afrikkalainen ei hukkuisi, sillä luvattomia elintasoturisteja sisältäviä laivoja ei edes päästettäisi Euroopan aluevesille. Siinäkin tapauksessa, että laittomasti seilaavat laivat jo lähestyvät Euroopan rannikkoa, ne voitaisiin kansainvälisen lain mukaisesti ohjata takaisin Pohjois-Afrikan lähtösatamiin. Kun tätä käytäntöä harjoitetettaisiin koko ajan ehdottoman kurinalaisesti kuten Australiassa, kutsumattomille onnenonkijoille kävisi hyvin nopeasti selväksi, että heillä ei ole mitään keinoa saapua Eurooppaan. Koska näin ei tehdä, se kertoo petoksellisten EU-komissaarien halusta päästää Eurooppaan niin paljon afrikkalaisia kuin se vain laittomin keinoin ja kuolonuhreista välittämättä on mahdollista.

Se, että A-studion ennakkotiedoissa mainittu näennäisongelman tarkastelu ei luvannut ohjelmalta hyvää, osoitti ohjelman alku vielä häpeämättömämpää politikointia kuin olisi saattanut odottaa. Yleä ahkeraan seuraavien demarieläkeläisten suosikkitoimittaja, liberaali hymypoika Jan Andersson, alkoi suoraa päätä närkästyneenä moralisoida "äärioikeistolaisten" (eurooppalainen Génération Identitaire -liike) hanketta, jossa on vuokrattu merenkulkulaitoksen vanha Suunta-laiva Libyan rannikolle torjumaan Eurooppaan pyrkiviä siirtolaisveneitä. Tässä hän viittasi Ylen verkkosivulla päivällä julkaistuun uutiseen Entisen suomalaisaluksen uusi elämä – maahanmuuttoa vastustava järjestö aikoo torjua siirtolaisia Välimerellä

Toimittaja Andersson totesi yks kantaan, että "peli Välimerellä on kovenemassa, kaikenlaisia toimijoita on nyt liikkeellä", jonka jälkeen hän kysyi studiovieraana olleelta YKn rauhanvälitysverkoston johtaja Antti Pentikäiseltä, että mitä siellä oikein on tapahtumassa. Pentikäinen alkoi laivaan liittyen maalailla itkuhumanistisia kauhukuvia siitä, kuinka nämä "kouluttamattomat" siirtolaisten torjujat aiheuttavat toimillaan hukkumisia ja uhkasi, että tällä on juridisia seurauksia. Näin hän tuli julistaneeksi jo ennalta lailliset Euroopan puolustajat rikollisiksi, ennen kuin yhtäkään torjuntaoperaatiota on edes ehditty tehdä. Andersson heitti lisää vettä myllyyn ja kysyi mitä mieltä Pentikäinen on tällaisesta "äärioikeistolaisesta" projektista, joka "kuulostaa pelottavalta kehitykseltä". Luonnollisesti YK-globalisti tuomitsi koko ajatuksen "ihmishenkien vaarantamisena" ja katsoo sen olevan laitonta harmaan vyöhykkeen toimintaa. 

Vain ideologisesti kieroutuneella liberaalilla on otsaa kääntää kysymys Välimeren laittomasta muukalaisinvaasiosta siten, että merirajoja vapaaehtoisesti puolustavat eurooppalaiset nuoret luokitellaan rikollisiksi, kun taas laittoman siirtolaisuuden salliva EU on oikealla asialla ja maahantunkeutujat oikeutettuja rynnimään Eurooppaan. Tietenkin Pentikäinen otti argumentaatioon mukaan myös pyhät ja ikuiset paperinpalat eli kansainväliset sopimukset. Hänen mukaansa on kyseenalaista, saako EU (tai Suunta-laiva) palauttaa tulijat Libyaan, vaikka tiedetään, että Eurooppaan pyrkivien todelliset lähtömaat ovat Saharan eteläpuolisista turvallisista mutta köyhistä mustista maista.

Seuraavaksi siirryyttin Liisa Haapasen  uutisspottiin, jossa surullisen pianomusiikin säestämänä vedottiin Amnestyn raporttiin, jonka mukaan "pakolaisten" matka kohti Eurooppaa on vaikea ja vaarallinen, ikään me eurooppalaiset toivoisimme peukalot pystyssä, että mahdollisimman moni näistä sankarillisiksi ylistetyistä yrityksistä onnistuisi. Vaikka tänä vuonna Välimerellä on hukkunut 2000 onnenonkijaa, Eurooppaan on tästä huolimatta päässyt ikuiseksi riesaksi ja tulevien etnisten sisällissotien pesämunaksi ainakin 100 000 mustan Afrikan neekeriä, suurin osa toisaiseksi Italiaan. Haapasen miniraportissa mainittiin myös, että Italiassa poliittinen tilanne on kiristynyt sen jälkeen kun maahan saapui Libyasta parissa päivässä yli 10 000 mustaa vapaamatkustajaa. Aivan yksipuolisena vetistelynä juttua ei sentään voi pitää, sillä toimittaja Haapanen mainitisi avustusjärjestöjen aiheuttamat ongelmat, sillä niiden uskotaan ruokkivan salakuljetusbisnestä, kun salakuljettajat luottavat ihmisten tulevan pelastetuiksi ja siksi lähettävät heitä matkaan entistä huonokuntoisemmilla aluksilla. Eräs tällainen pahantekijäjärjestö on tietenkin ruotsalaistaustainen, mediajätti Aftonbladetin tukema Gula Båtarna, jonka rikollisesta luonteesta voi lukea täältä.

Antti Pentikäinen ei pidä tällaisten järjestöjen toimintaa kuitenkaan ongelmallisena, sillä hänen mielestään Välimerellä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin pelastaa (ja tuoda Eurooppaan eikä Libyaan) ne ihmiset, jotka sinne tulevat. Sen verran realisti Pentikäinen kuitenkin oli, että hän tunnustaa pitkäaikaisessa pakolaiskriisissä ihmismäärien olevan niin suuria, että ne synnyttävät väistämättä vakavia poliiittisia kiistoja Euroopan sisällä. Tästä huolimatta hän oli valmis siirtämään ongelmaa eteenpäin ehdottamalla, että YK:n pakolaisjärjestö UNHCR alkaisi hallinnoida "pakolaisten" maailmanlaajuista taakan jakoa, jossa etnisesti sopeutumattomia tulijoita siirrettäisiin käytännössä edelleen vain Eurooppaan mutta tasaisemmin.

Lopuksi aihetta käsiteltiin vielä kahden poliitikon, Vihreiden Ozar Yanarin ja Sininen tulevaisuus -puolueen Simon Elon, pikatentissä. Asetelma oli ennalta-arvattava ja vastaukset myös sen mukaisia. 
Ulkoeurooppalainen Ozan Yanar suhtautui muukalaisvyöryyn huolettomasti ja löi pöytään kaikki ihmisoikeuskortit, jotta mahdollisimman suuri vieraspopulaatio pääsisi sotkemaan ja syrjäyttämään Euroopan alkuperäispopulaatiot. Sen hän perusteli sen enempää perustelematta vaatimuksella, että Eurooppa ei voi "rakentaa muureja". Sama henki näkyi kun puheeksi tuli tarkat tulijoiden lukumäärät esimerkiksi maamme kiintiöpakolaisten kohdalla. Sen määrän turkkilaistaustainen Yanar haluaa nostaa nykyisestä 750:stä 2 500:an. Vastaavasti rasismin pelossa kieli keskellä suuta vastaillut kosher-konservatiivi Simon Elo yritti verhota massoja nuoleskelevan maahanmuuttovastaisuutensa salakuljetusbisneksen torjumisella. Katsoja luuli nähneensä jo kaiken puolivillaisesta humanismilla vakuuttelusta, kunnes aivan lopussa Andersson kysyi, mitä pahaa on siinä, että tulijat haluavat tulla Eurooppaan. Niin tosiaan, mitä pahaa voisi olla kantaväestön kustannuksella elämisellä ja lopulta sen syrjäyttämisellä eli kansanmurhalla?

Ohjelmassa mainittin ohimennen pari kertaa Afrikan väestönkasvu, mutta sitä ei otettu missään vaiheessa varsinaisen keskustelun aiheeksi. Syy on ilmeinen, sillä sen synnyttämien näkymien pohdiskelu olisi näyttänyt missä mittakaavassa Välimeren hukkumisia ja nykyisen kaltaista rajavuotoa pitäisi ajatella. Tällä hetkellä tiedetään, että Afrikan asukasluku on viimeisen sadan vuoden aikana nelinkertaistunut nykyiseen 1,2 miljardiin ja sen arvoidaan kasvavan vuosisadan loppuun mennessä katastrofaaliseen 4,4 miljardiin. Good luck Europe!

Tämä kaikkien tuntema prosessi on ollut jo melko pitkään käynnissä, mutta keskiverto sukankuluttajaa se ei ole kiinnostanut kuin viimeksi 1970-luvulla. Asiantillan s
yylllisistä ja syystä ei tietenkään halua puhua kukaan, vaikka se onkin suurimmalle osalle päivän selvää. Se ei ole kovin väärin arvioitu kun toteaa, että Ihmislihan ylitsepursuamisesta on kiittäminen lyhytnäköistä humanitarismia, jonka varjolla afrikkalaista populaatiota on kasvatettu keinotekoisesti ruoka-avulla ja lapsikuolleisuuden ehkäisyllä. Toisen maailmanasodan jälkeen Ranskan vallankumouksen perilliset sekä lännessä että idässä ovat nostaneet näin viheliäisimmänkin ihmiselämän sellaiseen arvoon, että sen tieltä ollaan valmiit tuhoamaan koko luonnon elämisen edellytykset. Tämän samaisen hybriksen vallassa ollaan tuhoamassa myös eurooppalainen ihminen ja sivilisaatio, kun pohjoiselle pallonpuoliskolle rahdataan kognitiivisesti haasteellista Afrikan ylijäämäväestöä.

Kun tässä samassa henkisessä liemessa lilluva äärivasemmisto vastusti viiime viikonloppuna Hampurissa "globaalia epäoikeudenmukaisuutta" ja kapitalismia tunnuksella "Wellcome to Hell", he eivät tainneet oikeasti ymmärtää, mistä käsillä olevasta Helvetistä he puhuivat.

4 kommenttia:

  1. Afrikka(lainen) on erilainen kuten mm. Tatu Vanhanen totesi.

    YK on todennut saman jo kahdesti lyötyään pitkään päätä seinään. Hienoa että on - mutta kauan aikaa tosin meni hukkaan kun uskottiin yhtenäiseen ihmiskuntaan.

    http://kansankokonaisuus.blogspot.fi/2014/09/afrikka-on-erilainen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Afrikkalaiset ovat keskimääräisiltä kyvyiltään ja temperamentiltaan niin erilaisia verrattuna aasialaisiin ja eurooppalaisiin, että on valtavaa tuhlausta yrittää kouluttaa heistä jälkiteollisen yhteiskunnan tuottavia ihmisiä. Koko nykyinen monomaanisen utilitaristinen yhteiskunta tappaa jo nyt eurooppalaisen ja aasialaisen ihmisen sielun puhumattakaan kivireeksi mukaan otetuista negrideistä. Heidät pitäisi jättää omilleen Afrikkaan ilman ulkoista apua. Luonto ja he itse järjestävät siellä heille sopivan elämisen mallin, joka pysyy paremmin luonnon kantokyvyn rajoissa kuin Lännen tyrkyttämä malli.

      Poista
  2. Mitenkäs sturmis viitsii katsoa, tai etes kuunnella.

    Vaikka ylenantoa valikoiden katsonkin, niin ei silti kaikkea.


    Harmi vain että blogit pilasi kaiken. Ne jotka eivät voi pääse nettiin lukemaan kriittisiä blogeja niin heille yle on hyvä.


    http://blogit.savonsanomat.fi/mita-sita-tyhjaa/kiima-mv-lehdesta/


    Niin paljon olen jättänyt katsomatta, mitä
    tässäkin blogissa on kirjoitettu. On jäänyt vihapuheilta.

    En ole enää vuosiin katsonut ylen natsidokumentteja,
    koko aihekin on niin lopussa että eikö ole selvää mitä tapahtui.


    Pari vanhaa juttua. Yleanto jaksaa huolehtia työllisyydestä, yle teki 2015-16 ainakin pari tuntia keskusteluohjemaa maahanmuuttajien työllisyys.


    Miksi korkeakoulutettu maahanmuuttaja päätyy siivoojaksi.

    Tämä jatkui Yleanto 7.6.

    Siis mitä parempaa heille voisi olla palkattomuuden, (työttömyyden) maassa.


    yle teema -fst 6.7.

    Jotkut ylenannon elokuvat ovat niin värittyneitä. Taas paha rasisti.

    http://www.leffatykki.com/elokuva/kaikki-tiet-tukossa/kuvat


    Tätä on kyllä vuosikaudet harrastettu, kopioitu areenan sisältöä talteen.

    http://flickfetch.bplaced.net/

    Ylessä olisi leikattavaa, harvoin on ollut alueuutisissa
    mitään tärkeää. Samoin puoluekannatuskysely joutaisi kokonaan lopettaa.

    Henkilöstöä lähes 3000 on meillä mediajätti, jotain 500 miljoonaa rahaa.

    https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/05/04/ylen-vuosi-2016-graafeina

    VastaaPoista
  3. tämä ylen thrumph ja venäjä vaino on aikamoista touhua
    haluavatko he että venäjä alkaa uhitelmaan
    Näiden Tarkoitukselista provokatiota vihamielisyttä tihkuvien
    noitavaino YLEN uutisten takia suomea
    ylen uutizsten lukija
    Lukee ilmeisesti kaiken ilmekään värähtämättä
    mitä nämä viher vasuri* toimittajat* sen monitori luku laiteseen lykäävät
    vaikka että
    minulla ylen *uutis ankkuri naisella* on paha huumaavien lääkeiden riipuvuus
    siksi näytänkin siltä seisovine silmineni
    että olisin syönyt 6 diabamia ennen lähetystä
    ja toistan kuin papukaijja kaiken mitä silmieni eteen luku laiteeseen tungetaan
    tajuamatta edes koko aiheen järjetömyttä
    ilmekään värähtämättä uskottavasti
    KUIN KOULUTETTU AIVOPESTY KOIRA
    koska hän saan siitä kuukausipalkan jolla rahoitaa lääke riipuvuutensa meidän verorahoista
    katsokaa tuota YLE Nais juontajan psykootista tyhjää katsetta monitoriin
    ylen negatiivisen venajä -amerikka propagandan yhteydessä
    Yle Uutiset ke 19.7.2017
    http://areena.yle.fi/1-3823850?autoplay=true

    VastaaPoista