lauantai 3. syyskuuta 2016

KENEN PUOLELLA ON YLE - SUOMALAISTEN VAIN MUUKALAISTEN?

Tätä porukkaa ei saisi karkottaa,
sanovat hyväosaiset kansanviholliset.

Valtion ensimmäinen tehtävä on ajaa omien kansalaistensa etua, sillä juuri siksihän se on perustettukin. Yleisradio on valtion kansalaisilta perimiensä veroeurojen kautta rahoitettu tiedotusväline, jonka vuoksi sen pitäisi noudattaa valtion ensimmäistä periaatetta. Käytännössä kansan etua vaalivaa periaatetta ei ole Ylessä ajettu aikoihin, sillä se on jo pitkään miehitetty oikeistoglobalistisellla johdolla, jonka internationalistista agendaa punavihreät toimittajat toteuttavat enemmän kuin kiihkeästi.

Viimeisin esimerkki viidennen kolonnan syöpäläisten aivoituksista on Ylen verkkosivujen interaktiivinen mindfuck-artikkeli Sinut on käännytetty Suomesta – kokeile, milllaisia vaihtoehtoja sinulla on, jossa 
valheellisten nyyhkytarinoiden elähdyttämällä empatiaterrorilla yritetään samaistuttaa lukija maahantunkeutujan asemaan. Artikkelia mainostettiin myös lauantain (3.9.2016) TV 1:n pääuutislähetyksessä.

Enimmäkseen polliittisen ja kulttuurisen jetsetin helmoissa viihtyvien suomalaiskammoisten toimittajien silmiinpistävän piirre on heidän vieraantuminen kansasta ja siten kyvyttömyys samaistua tavallisten suomalaisten asemaan silloin kun on valittava ulkomaalaisen tai suomalaisen etu. Ylipäätään tätä ristiriitaa, etnistä nollasummapeliä, ei edes tunnusteta ja siksi toimittajat leikkivät tyhmää ja uskottelevat itselleen, että maailma on yhteinen ilman rajoja. Omassa elämässään he kuitenkin tunnustavat rajat, kun he sulkevat kotinsa ovet ja eivätkä päästä sinne vieraita elämään heidän kustannuksellaan.

Farisealaisten tapaan punavihertävien toimittajien humanismi perustuukin toisten kukkarolla maksattamiseen eli he eivät ole itse kärsimässä kansainvaelluksen seurauksista. Varakkaina liberaaleina he asuvat ylemmän keskiluokan valkoisissa omakotitaloalueissa ja panevat lapsensa kouluun, jossa on hyvin vähän kulttuurista rikastusta. Tällaisessa kuplassa on sitten helppo tehdä edellä mainitun kaltaisia syyllistäviä artikkeleita, koska ei itse tunneta millaista on tuntea vihamielinen maahanmuuttoinvaasio omalla iholla.



                                                     ************************


Yle TV1 Perjantai 2.9.2016 klo 20:00, Pressiklubi 

Tekopyhyyden pöhinää.Kuinka olemme toipuneet tällä viikolla Suomea kohdanneesta delfiinisurusta? Studiossa kansanedustaja Silvia Modig (vas.) sekä toimittajat Reetta Räty ja Jouni Tervo. Juontajana Ruben Stiller. #pressiklubi

Linkki Yle Areenaan.

Syyskautensa aloittanut Pressiklubi ei ainakaan vieraiden valinnan taholta tuottanut suurta yllätystä. Studion tuoleihin kun oli istutettu vasemmistolesbo Silvia Modig ja Hesarin marmattava tätitoimittaja Reetta Räty. Toimittaja Jouni Tervo sentään yritti pitää yllä edes jotain reaalitodellisuuteen perustuvaa järjen ääntä näiden kaunaisten femakkojen keskellä.

Kun ohjelman loppupuolella käsiteltiin tuoretta piispainkokouksen päätöstä olla vihkimättä homopareja herätti se yllätyksettömästi eniten närkästystä julkilesbo Modigilta ja liberaali Rädyltä. Hämmästyttävintä olikin Ruben Stillerin retorinen kysymys, että eikö ole tekopyhää vaatia homovihkimistä vain luterilaiselta kirkolta, kun samaan aikaan muslimit ja juutalaiset voivat rauhassa harjoittaa perinteistä avioliittomallia.

Katsojan kannalta oli sangen viihdyttävä seurata kun Modig ja Räty selittelivät parhain päin homovihkimisen kaksoistandardia: muslimit ovat kuulemma muutenkin "perusteettomasti" sylkykuppeja, joten heiltä ei saisi siksi vaatia samaa kuin meiltä ja toisaalta juutalaiset ovat historiansa vuoksi kritiikin ulkopuolella. Kerrankin Yle Watchin on kiitettävä juutalaispoika Stilleriä aidosti epäkorrektista kysymyksestä!



Yle Teema Lauantai 3.9.2016 klo 23:15, Eduskunta III - Ryhmäteatteri

Eduskunta III, lyhennetty tv-versio. Susanna Kuparisen politiikkakollektiivi paljastaa, miten konsensus syntyy Juha Sipilän johtamassa Suomessa suljettujen ovien takana. Ohjaus: Atro Lahtela. Yle Draama 2016. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K7 (ahdistus).


Kun kuulet sanan "yhteiskuntakritikki" tiedät varmuudella, että se tarkoittaa julkisessa keskustelussa hegemonista puhetta, jonka pohjavire on aina vasemmistolainen. Punavihreänä mädättäjänä tunnettu Susanna Kuparinen ei olisi tehnyt näytelmää Eduskunta III, mikäli hänen oma viiteryhmänsä, punavihreät, johtaisivat katastrofaalisella velanotto ja rajat auki -politiikallaan hallitusta.





*****************************************************************************************

Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.

Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema

3 kommenttia:

  1. Suomessa on tällä hetkellä viitisenkymmentä kirkko-ja uskontokuntaa, joilla on vihkimisoikeus. Karhun kansa on ensimmäinen uuspakanallinen yhteisö, jolla tämä oikeus on. Jos vihkimisoikeutta ei ole, niin sitten annetaan uskonnollinen sakramentti tai miten se nyt missäkin uskonnossa hoidetaan ja leimat lyödään paperiin virastossa. Miten tällaisesta asiasta on voitu vouhkata vuosikaudet?

    VastaaPoista
  2. Tärähtäneistölle ja etenkin Ylenannon toimittelijoille olisi syytä laatia sivusto, jonka kautta he voisivat koettaa opetella samaistumaan Suomen tavallisen kansan ongelmiin, vaaroihin ja pelkoihin. Vaikeatahan se heille olisi mutta kuitenkin...

    VastaaPoista