torstai 14. maaliskuuta 2013

TOIMITTAJA JAN ANDERSSON YLEisenä SYYTTÄJÄNÄ



YLE TV 1, 14.3.2013 klo 21.05 A-studio: Talk


Suomi suomalaisille. Vieraina kansanedustajat, Suomen Sisun Jussi Halla-aho (ps.) ja Suomen Sisun puheenjohtaja Olli Immonen (ps), kaupunginvaltuutettu Dan Koivulaakso (vas) ja HBL:n politiikan toimittaja Marianne Lydén. 


Linkki ohjelmaan tässä.

Punaisen toimittajakoulun lellikillä Jan Anderssonilla ei ollut mitään vaikeutta ottaa syyttäjän rooli illan A-talk-ohjelmassa, sillä jos jossain edes haiskahtaa "rasismi" (lue: valkoisten itsepuolustus), niin tiedostavalla toimittajalla on "moraalinen oikeus" toimia syyttäjänä kuten Stalinilla vuoden 1936 puhdistusoikeudenkäynneissä. Uskollisiksi lautamiehikseen toimittaja oli valinnut omalta polittiis-kielelliseltä kartalta suomenruotsalaisen ugrikallonmittaaja Marianne Lydénin ja anarkokommunisti Dan "natsinmetsästäjä" Koivulaakson. Aihetodisteina käytettiin rutinoituun tapaan patologisena Halla-ahon vihaajana tunnetun plösönaaman Jussi Jalosen ja Itäkeskuksen somalialaisten huippuosaajien lausuntoja.

Joku ohjelman asetelmassa kuitenkin mätti. Suomessa on lukuisia monikultturismia tukevia yhdistyksiä, joiden jäsenistöön kuuluu mm. vihreiden ja vasemmistoliiton kansanedustajia sekä kokoomusministeri. Miksei heitä ja heidän kannattamiaan järjestöjä panna A-studion syytetyn penkille ja selitysvelvollisiksi? Missä on päätetty, että monikultturismi on vallitseva virallinen normi, ja siitä poikkeavat näkemykset aina todistustaakan alaisia?

Suomen Sisu on laillinen yhdistys eikä Isosisko ole tietääkseni vielä kriminalisoinut maahanmuuton vastustamista. Maassamme on poliittisesti täysin legitiimiä sekä puolustaa maahanmuuttoa että vastustaa sitä, mutta miksi punaisen Ylen toimittajat näkevät vain maahanmuuttokriitisyyden "ongelmana", jossa sen kannattajat pitää asettaa syytetyn penkille? Kenties asia vaatisi oman puhdistusoikeudenkäyntinsä, jotta tuon propagandatehtaan toimituksellinen asenne muuttuisi puolueettomammaksi ja laajojen kansankerrosten näkemyksiä seuraaviksi.

2 kommenttia:

  1. TV2:

    22:05 Uhma
    Defiance/USA 2008. Tosipohjainen sotaelokuva juutalaisveljeksistä, jotka Valko-Venäjän saksalaismiehityksen aikaan pakenivat metsiin partisaaneiksi. O: Edward Zwick. N: Daniel Craig, Liev Schreiber, Jamie Bell.

    VastaaPoista
  2. TV1:

    23:05 Ulkolinja: Irakin pyövelit?
    Yhdysvalloilla oli keskeinen rooli Irakin kidutuskeskusten perustamisessa, väittää BBC:n dokumentti. Avainasemassa olivat entinen eversti James Steele ja kenraali James Coffman, joka raportoi USA:n joukkojen komentajalle.

    VastaaPoista