YLEN VASTUULLINEN TIEDOTTAMINEN TARKOITTAA VASEMMISTOLIBERAALIA NARRAATIOTA

Ylen uutiset mainostavat muiden korruptoituneiden valtamedioiden tapaan itseään iskulauseella "Vastuullista journalismia". Kuten tunnettua, määritelmän vakuutena on vain Ylen oma sana, joten on syytä epäillä, että itsekehulla halutaankin peittää uutistoiminnan todellinen laita. Se nimittäin ei ole vastuullista, jos sillä tarkoitetaan puolueettomuutta ja olennaisten asioiden uutisoimista. Seuraavaksi muutama esimerkki viime päivien Yle-uutisoinnista.

Uutisessa  Brasilia saa äärioikeistolaisen presidentin Jair Bolsonaron Ylen uutistyttö Saara Hirvonen käyttää sanaa äärioikeistolainen sangen huolettomasti ja sen kummemmin sanavalintaa perustelematta. Mikäli äärioikeistolaisella tarkoitetaan perinteistä finanssikapitalismin vastaisuutta, juutalaiskriittisyyttä ja etnonationalismia, on termi Bolsonaron kohdalla täysin virheellinen. Varsinkin maassa, joka on perustamisestaan lähtien ollut etninen tilkkutäkki ja sekarotuisuuden näyteikkuna maailmalla. Jos taas äärioikeistolaisuudella tarkoitetaan uusliberalistista talouspolitiikkaa, niin silloin uutta Brasilian presidenttiä voisi tosiaan kutsua äärioikeistolaiseksi, vaikka sopivampi nimi olisi moukkaglobalisti. Konservatiivinen bloggaaja Markku Siira kuvaa Jair Bolsonaroa tuoreessa kirjoituksessaan näin:

Tästä huolimatta Bolsonaro on ennemminkin Brasilian John McCain. Hän on Amerikka- ja Israel-mielinen, äärimmäisen liberaalia markkinataloutta ja valtion laitosten yksityistämistä kannattava poliitikko, joka aikoo Trumpia imitoiden siirtää Brasilian suurlähetystön Jerusalemiin. Hän vastustaa myös Assadin johtamaa Syyriaa ja Irania. Myös Kiinaa hän on kritisoinut. Bolsonaron johdolla Brasilia siirtyy entistä tiukemmin rahavaltaa edustavan vanhan globalistieliitin leiriin. Bolsonaroa kritisoivat liberaalit uusvasemmistolaiset tai häntä kannattavat kansallismieliset eivät vain näytä tätä asiaa ymmärtävän. 

Joidenkin mielestä Bolsonaron valinta presidentiksi on askel oikeaan suuntaan; populismi etenee kaikkialla maailmassa. He perustelevat tätä Bolsonaron poliittisesti epäkorrektilla kielenkäytöllä, joka siirtää kuulemma Overtonin ikkunaa pois vakiintuneista poliittisista raameista. Valitettavasti poliittinen vaihtoehto, joka on erilainen vain retoriikan tasolla, ei käytännössä muuta mitään. Itse asiassa kuka tahansa poliittinen toimija, joka edesajaa liberaalia talouspolitiikkaa, ei ole uusi, systeemin "ulkopuolinen" vaihtoehto, vaan silti vanhan angloamerikkalaisen järjestelmän vasalli.

Valtamedian epämääräisellä puheella äärioikeistosta ei ole muuta tarkoitusta kuin laukaista vastaanottajan jo koulussa iskostettu ehdollinen refleksi, jossa tuo sana on opittu samaistamaan yksiselitteisesti kaikkeen negatiiviseen. Vaikka hallitseva nomenklatuura onkin viime vuosina pyrkinyt tahraamaan pääasiassa käsitettä populismi, käyttää se retoriikassaan edelleen vanhoja tehokkaiksi havaittuja pelottelusanoja kuten äärioikeisto, jolloin uutistenseuraajaa voidaan johdattaa ajattelemaan haluttuun suuntaan.

Eräs valtamedian tapa harhauttaa hyväuskoista kansalaista on puhua uutisessa aidan seipäistä eikä itse aidasta. Samalla voidaan pitää kunniallista journalistista ulkosivua, sillä keskittyminen tiettyjen asioiden epäolennaisuuksiin ei ole vielä suoranaista valehtelemista. 

Tällaisen uutisen tarjoa Ylen juttu Akavan hallitus: Maahanmuuttajien palkkoja kommentoinut Fjäder saa jatkaa tehtävässään. Viime viikolla Akavan johjaja Sture Fjäder kohahdutti sanomalla, että maahanmuuttajille tulisi voida maksaa pienempää palkkaa, jotta nämä työllistyisivät paremmin Suomessa. Akavan jäsenliitot närkästyivät lausunnosta, koska sen perusteella työmarkkinoille luodaan eritason työntekijäryhmiä ihmisen etnisen taustan pohjalta. 

Jäsenliittojen vihjaus maahanmuuttajiin kohdistuvasta rasismista on kummallinen, sillä Fjäder nimenomaan halusi ajaa maahantunkeutujien asiaa helpottamalla heidän maahanpääsyä ja maahan pesiytymistä työehdoilla, jotka houkuttelevat työnantaijia palkkaamaan suomalaisen sijasta mieluummin kehitysmaalaisen. Sikäli ehdotuksessa on kyse rasismista, koska se kohdistuu selvästi suomalaisiin, mutta sitähän ei pidetäkään julkisessa keskustelussa oikeana rasismina.

Aidosti vastuullisessa journalismissa olisi keskitytty työmarkkinakysymyksen lisäksi maahanmuuton edistämiseen ideologisista syistä. Hyvä toimittaja olisi kiinnittänyt Fjäderin kommentissa huomion siihen, kuinka Akava-pomo haluaa edistää maahanmuuttoa keinolla millä hyvänsä. Vastuullisessa uutisessa olisi voitu spekuloida perustellusti, että Fjäderin motiivi ulkomaalaisten heikommalle palkkaukselle ei ole talouspoliittinen tai edes sosiaalipoliittinen, vaan puhtaasti hinku täyttää Suomi rotumuukalaisilla. 

Kenellekkään ei liene yllätys, että Yle kuuntelee eri tahojen kritiikkiä sangen valikoivasti. Esimerkiksi maahanmuuttajien ja heitä puolustavien "asiantuntijoiden" arvostelua kuunnellaan mielellään, mutta näitä tahoja kritisoivien ääntä ei vuorostaan haluta noteerata ollenkaan. Erityisen yksipuolista tämä ilmiö on homojen ja muun lgbt-jne aktivistien kohdalla, sillä mm. Setan ja homokulttuurin kritiikki puuttuu valtamediasta täysin. 

Mediassa hemmoteltujen poikkeavien ääni on niin vahva, että heidän kitinänsä nostetaan monissa asioissa kritiikin viimeiseksi sanaksi. Näin on käynyt Freddie Mercury -elokuvan Bohemian Rhapsodyn arvioissa, joissa äänekäs homovähemmistö on itkenyt sitä, että filmissä ei näy homoagenda tarpeeksi vahvana. Vain parikymmentä vuotta sitten moinen röyhkeys olisi ollut yleisen paheksunnan aihe.

Ylen Lontoon kirjeenvaihtaja Pasi Myöhäsen uutisjutussa Bohemian Rhapsody -elokuvaa syytetään Freddie Mercuryn elämän silottelusta – Näyttelijät uskovat, että tähti olisi kuitenkin itse hyväksynyt musiikkiin keskittymisen vasemmistoliberaalien ja homo-lobbyjen kritiikkiä ei sentään niellä sellaisenaan, mutta jo se, että heidän pehmoiset puheensa otetaan näyttävästi esille kertoo keiden äänenpainolle Ylessäkin ollaan herkkiä.

Koska Ylen uutiset ovat täynnä maahantunkeutujien ja degeneraattien nyyhkytarinoita, sen täytyy karsia joitain sen mielestä vähemmän tärkeitä uutisia. Kun jopa MTV3 ja Iltalehti kertoivat tänään, että maapallon eläinten määrä on romahtanut hälyttävän nopeasti, Yle keskittyi kauhistelmaan lähinnä vain Trumpin viimeisintä liberaaleja järkyttänyttä kommenttia. Niin, eihän Ylellä ole mitään intressiä kertoa demokratian, liberalismin, globaalikapitalismin, ihmisoikeuksien ym. ihmikeskeistä humanismia edustavien aatteiden tuhoisista vaikutuksista maapallon muulle elämälle. 

YLE TUOMITSEE ISRAELIN ETNONATIONALISMIN, KOSKA SAMAA EI TOIVOTA EUROOPPAAN

Viktor Orbán (vas.) vieraili kesällä Israelissa pääministeri
Benjamin Netanjahun luona. Kyse on epäpyhästä liitosta,
jolla ei ole kantavuutta, sen verran maiden intressit
eroavat toisistaan esim. diaspora-juutalaisten kohdalla.

Lähi-itä on ikimuistoisista ajoista asti ollut sotaisa hornankattila, jossa aggressiivinen etninen nepotismi monoteistisine aavikkouskontoineen on paikallisten kansojen toinen luonto. Mitään muutosta tähän luonnontilaan tullaan tuskin koskaan saamaan, joten ulkopuolisille on järkevintä pysyä mahdollisimmman kaukana alueen loputtomista selkkauksista. Valitettavasti arabien yhä suuret öjyvarat ja Israelin kuristusote Yhdysvaltain ulkopolitiikasta takaavat sen, että länsimaat vedetään vuodesta toiseen mukaan Lähi-idän ikuisiin valtataisteluihin.

Muiden länsimaiden tapaan myös Suomesta löytyy koko liuta valtamedian toimittajia, jotka tarjoavat lukijoilleen Lähi-idän tilanteen hoitamiseksi vasemmistolaisia lumelääkkeitä. Sen sijaan, että tuettaisiin selkeitä kansallisvaltioita ja etnistä separatismia, Ylen surullisenkuuluisia toimittaja Sampo Vaarakallio tuomitsee Israelin pyrkimyksen etnovaltioon uutisjutussaan Uusi kansalaisuuslaki betonoi Israelin juutalaisten valtioksi – siirtokuntalainen tuntee iloa ja arabi olonsa sorretuksi. Vaarakallion haastattelema Beit Elin juutalaissiirtokunnan voimahahmo Hagi Ben Artzi julistaa:

– Israelin valtio on avoin maailman kaikille juutalaisille, mutta ei muille ihmisille. Erityisesti se ei ole avoin arabeille, Ben Artzi sanoo siirtokunnan rauhaisassa ja vihreässä puistikossa.

Vaarakallio ilmiselvästi kauhistelee uutta lakia, jonka mukaan vain juutalainen voi olla Israelin täysivaltainen kansalainen. Laki tarkoittaa sitä, että juutalaiset omistavat valtion ja heprea on Israelin ainoa virallinen kieli. Totta kai Ben Arzi "perustelee" vaateensa sionistisella uhriretoriikalla:

– Laki on reilu, koska juutalaiset tarvitsevat turvapaikan. Ben Artzi muistuttaa haastattelun aikana useaan otteeseen Euroopan juutalaisvastaisuudesta ja hirvittävästä juutalaisten joukkotuhosta natsi-Saksan keskitysleireillä.  

– Juutalaiset ovat ainoa kansakunta maailmassa, joka on kärsinyt tuhansia vuosia tappamisista, tuhoamisesta ja vainosta.

Lausumatta jäi juutalaisten itsensä harjoittama riisto ja se, että heidät on karkoitettu pelkästään Euroopasta yli sata kertaa ja tuskin syyttä. Vain sokea Reetta voisi pokerinaamalla väittää, että jokaisessa karkoituksessa juutalaiset ovat aina olleet syyttömiä ja karkottajat väärässä. Tässä yhteydessä voi viitata pilapiirtäjä Kari Suomalaiseen, joka sanoi aikoinaan kurdeista, että pakkohan niissäkin on jotain vikaa olla, kun kaikki niitä kerran vihaavat. 

Ollaanpa Ben Arzin uhriretoriikasta mitä mieltä tahansa, hänen vaatimuksensa juutalaisten etnisestä kansallisvaltiosta on kuitenkin sikäli perusteltu, että jokaisella kansalla pitää olla oma turvapaikkansa. Muutettavat muutettuina, suomalaisia on vain reilu viisi miljoonaa, joiden turvapaikka on yksi ainoa Suomi, sillä muualla kuten Venäjällä heidät on hukutettu kansojen mereen tai hävitetty etnisissä puhdistuksissa. Israelin kaltainen etnovaltio olisi Suomen turva, sillä näin suomalaisten säilyminen turvattaisiin myös oman valtion sisällä. Tämä kaikki on tietenkin Vaarakalliolle vaarallista ajattelua.

Monet Amerikan ja Euroopan kansallismieliset ymmärrettävästi tukevat Israelin etnonationalistista politiikkaa. Ikävä kyllä he ovat naiiveja Israelin pyrkimysten suhteen, sillä maan johto ei puheistaan huolimatta edusta nationalismia, vaan Lähi-idän imperialismia, jossa sen tottelevaisena rottweilerina toimii Yhdysvaltojen sotakoneisto. Mikäli juutalaiset noudattaisivat johdonmukaisesti nationalismia, he antaisivat palestiinalaisille oman maan, jonne Israelin arabit voisivat muuttaa.

Uusi kansalaisuuslaki ei määrittele Israelin valtion rajoja. Laissa on erikseen maininta, että valtio tukee juutalaisten yhteisöjen perustamista. Monet tulkitsevat tämän tahdoksi perustaa lisää siirtokuntia. Se merkinnee lisää kahnauksia Länsirannan palestiinalaisten kanssa.

Toinen haastateltava Haifan arabi Andre Suidan kannattaa toimittajalle mieluisaa monietnistä valtiota. Ideologisen puheen lisäksi häneltä kuullaan myös perusteltua harvoin kuultua kritiikkiä Israelin poliitiikasta:

 – Maailmassa ei ole toista maata, jossa yhden uskonnon edustajat edustavat ainoaa oikeaa uskontoa ja samalla muodostavat ideansa ympärille kansakunnan.

Tässä ei sinänsä ole vielä mitään pahaa, vaan siinä, että vapaaehtoisessa diasporassa länsimaissa elävät vaikutusvaltaiset juutalaiset ja Israelin ystävät kannattavat aivan toisenlaista politiikkaa isäntämaissaan; se, mikä on Israelille edullista politiikkaa, ei saa olla sitä samalla tavalla länsimaille, koska se ei ole maailmanlaajuisen juutalaisyhteisön etu länsimaissa. Juuri tämän Israelia fanittavat Euroopan nationalistit unohtavat: ylivoimainen enemmistö juutalaisista kannattaa länsimaissa anti-nationalistista monikultturismia, mutta vastustaa sitä Israelin kohdalla. Tämä lienee myös toimittaja Vaarakalliolle niin hämmentävä havainto, ettei hän voi mainita moista kaksinaamaisuutta ääneen, varsinkin kun sympatiat ovat länsimaiden vasemmistoliberaalien juutalaisten puolella.

Jutun lopussa Ylen toimittajan jutut karkaavat käsistä ja todellinen chutzpah pääsee hänen suustaan kun hän rinnastaa köyhien arabien tilanteen Suomen etuoikeutettuun ruotsinkieliseen vähemmistöön. Toki hän huokaisee tyytyväisenä, että Suomessa ei voisi olla hallitusta, "joka vakavissaan pohtisi ruotsin virallisen aseman muuttamista." Jostain syystä valtavirtatoimittajille on tärkeää turvata suhteettoman vaikutusvaltaisen populaation "ikiaikaiset" kieliedut nöyrien suomalaisten edessä. Vanhan sanontahan kuuluu, että Helsingin Sanomat ei ole muuta kuin suomenkielinen painos Hufvudstadsbladetista...

Suidan haastattelu on täytynyt olla mannaa Vaarakalliion korville, sillä juttu päättyy etnisen itsesuojelun tuomitsemiseen:

Eritoten etnisen puhtauden ihannointi arveluttaa ja huolestuttaa. Se on vaatinut liikaa ihmishenkiä niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa. 

– Olisi aika unohtaa nuo teoriat, ravintoloitsija Andre Suidan sanoo

Tällaiset puheet voi jättää omaan arvoonsa, sillä tälläkin hetkellä pakkotuotettu etninen moninaisuus synnyttää valtioissa väistämättä sisäisiä konflikteja kuten Jugoslavian sisällissota todisti. Esimerkiksi populaatioiden yleisälykkyyttä ja etnisten konfliktien yleisyyttä tutkineen, edesmenneen professori Tatu Vanhasen mukaan (suomeksi mm. kirjassa Geenien tulo yhteiskuntatieteisiin) monietnisyys synnyttää sisäisen logiikkansa seurauksena automattisesti konflikteja. Hän päätyi siihen, että tlastojen mukaan konfliktit ovat yleensä sitä vakavampia, mitä enemmän geneettisesti toisistaan poikkeavista ryhmistä on kysymys. Vastaavasti biologi Irenäus Eibl-Eibesfledt on todennut samassa kirjassa, että "monikulttuurisiin yhteiskuntiin liittyvien monien ongelmien ja konfliktien takia sellaisten yhteiskuntien tietoinen luominen ei ole erityisen järkevää”.

Näihin tutkijohin Vaarakallio ei luonnollisestikaan halua tukeutua, vaan toisessa israelin etnovaltiota koskevassa jutussaan "Jos tahtoo padota fasismin, täytyy padota nationalismi" – historioitsija Zeev Sternhell muistuttaa Euroopan synkästä perinnöstä hän hehkuttaa vasemmistoliberaalia No borders -ideologia. Molemmat haastattelujutut näytetiin eilisessä A-studiossa, jossa yhtenä aiheena oli "kenellä on oikeus kansalaisuuteen". 

Zeev Strenhell on ilmiselvä jälkimarxilainen utopisti nykyisessä globaalikapitalistisessa viitekehyksessä. Kansojen tahdosta hän ei tietenkään piittaa, jonka vuoksi hänellä on otsaa  väittää, ettei demokratia tarkoita enemmistön valtaa, vaan "ihmisoikeuksien kunnioittamista". Väite on perusteeton jo historiallisesti, sillä demokratiaan ei ole kuulunut universalistinen ja abstrakti käsitys YK:n sanelemista "ihmisoikeuksista", jotka ovat nykyisessä muodossaan alkaneet tarkoittaa vieraiden vapaamatkustajien subjektiviista oikeutta tulla kuokkavieraaksi mihin tahansa maahan. Tosiasiassa "ihmisoikeudet" on kansan tahdon vastaisten globlalistien lisäämä viime aikainen vaatimus, joka ei ole koskaan sisältynyt  aidon kansaan perustuvan demokratian ehtoihin. Toimittaja Vaarakallion kynäilemää juttua voikin pitää pelkkänä mielipideuutisena, jonka globalistista agendaa yritetään kaataa pahaa aavistamattoman lukijan kurkusta alas.

                                               
                                                       ************************



Suomalaisen veren liudentamista Euroopan ulkopuolisiin värillisiin populaatioihin tapahtuu poliittisen johdon, talouselämän ja kultuurivasemmiston edistämän "laillisen" ja laittoman maahanmuuton avulla. Yleensä suurin haitta tästä syntyy itselleen elintilaa suomalaisilta ottavista etnisistä nurkanvaltaajista eikä siihen välttämättä liity väestöjen sekoittumista. Kaikesta median 24/7 multikulti-propagandasta huolimatta suomalaiset pariutuvat heidän kanssaan edelleen melko vähän. Etnistä lähentymistä kuitenkin tapahtuu ja yksi sen peruuttamattomista muodoista on ulkomainen adoptio, jossa värillinen kehitysmaalainen kasvatetaan jo lapsesta asti "suomalaiseksi". 

Suomalaisten katoamista toivovat tahot ovat tietenkin tyytyväisiä tästä niin sanotusta hyvin toimeentulevan edistyksellisen väen käenpoika-villityksestä. Tästä huolimatta Ylen valppaat politrukit kehtaavat moittia suomalaisia siitä, että kaikki eivät pidäkään vieraita käenpoikia ja -tyttöjä aitoina suomalaisina. Tästä kertoo tuore uutisjutuksi naamioitu propagandakirjoitus "Eiku oikeesti, mistä sä oot kotosin?" Ulkomailta adoptoitun suomalaisuus kyseenalaistetaan jopa päivittäin. 

Pitkän vuodatuksen tarkoituksena on tietenkin normalisoida etnomasokistisena kummallisuutena tunnettu kansainvälinen adoptio, jota jopa valtio tukee taloudellisesti. Siinä sivussa adoptiolapsilla dekonstruoidaan suomalaisuus ja tullaan väittäneeksi, että kuka tahansa voi suomalainen, ja varsinkin se, joka on kasvanut lapsesta asti suomalaisessa ympäristössä. 

Ainoastaan ilveiljä ja häpeämätön teeskentelijä voisi väittää, että Keniaan ja Japaniin adoptoitua valkoista suomalaislasta pidetään aikuisena aidosti kenialaisena ja japanialaisena. Ainoastaan valkoisille eurooppalaisille voidaan katteetonta syyllisyydentuntoa hyväksi käyttäen tyrkyttää ajatusta, että kansallisuudella ei ole mitään tekemistä edellisten sukupolvien verenperinnöllä. Suomessa tätä matalan intensiteetin etnistä itsemurhaa tyrkyttää suurista medioista kaikkien fanaattisimmin verorahoilla kustannettu Yleisradio.

                                                       ************************

Yle Teema, tiistain 23.10.2018 klo 23:00 Uusi Kino: Muuri 

Tadhg O'Sullivanin dokumentttielokuva vuodelta 2015 kuvaa Euroopan pakolaiskriisiä ja maahanmuuttoa vähin sanoin, mutta ne sanat ovat otteita Kafkan novellista "Kun Kiina muuria rakennettiin. HD Äänitekstitys: suomi. K7 (Ahdistus)

Aivan kuin EU:n ja George Sorosin Euroopan kansojen tahdon vastainen petoksellinen massainvaasio vuonna 2015 ei jo sinänsä riittäisi, Yle hieroo puukkoa selässä ja esittää syyllistävän propagandafilmin tuon syksyn tapahtumista. Nyt itketään sitä, että kaikki vapaamatkustajat eivät päässeetkään muun miljoonalauman mukana tunkeutumaan Eurooppaan valkoisten elätettäviksi.



TV1, maanantai 22.10.2018 klo 21.00, A-studio 

Löytyykö irtisanomislakikiistaan ratkaisu? Pitääkö kolmikantaa korjata? Studiossa työoikeuden professori Seppo Koskinen ja taloustieteen professori emeritus Sixten Korkman. Kenellä on oikeus kansalaisuuteen? Vieraina kansainvälisen oikeuden professori Outi Korhonen ja toimittaja Hannu Reime. Juontajana Heikki Ali-Hokka @halihokka #yleastudio HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min

Ohjelmalinkki Yle Areenaan.

Ohjelman jälkipuolella nähtiin Israelin valtion uutta kansalaisuuslakia koskenut studiokeskustelu. Sen inserttinä esitettin Sampo Vaarakallion raportt Israelista, josta hän kirjoitti kaksi edellä mainittua Ylen verkkosivujen uutisjuttua.

Erehdyttävästi Trotskia muistuttanut jälkikommunistinen Yle-jäärä Hannu Reime tietenkin paheksui Israelin nationalistista politiikkaa. Vaemmistoglobalistina Reime pitää etnistä itesuojelua tarpeettomana, koska maailman pitäisi hänen mielestään kulkea kohti  EU-federalismia, jossa demokraattisilla kansallisvaltioilla on vain muodollinen rooli. 

Juontaja Heikki Ali-Hokka oli tällä kertaa sen verran fiksu kysessään Reimeeltä, että jos kaikkia maassaolijoita kohdeltaisiin yhdenvertaisi, eikö se houkuttelisi maahan sosiaaliturvan perässä tulevia vapaamatkustajia. Reime naurahti vaivaantuneesti, väisti kysymyksen ja siirsi paskanpuhujan (BS) tapaan keskustelun maalitolppia aivan muualle.



TV1, maanantai 22.10.2018 klo 21.30, Dokumenttiprojekti: Diplomaatista anarkisti 

Menestynyt brittidiplomaatti Carne Ross loi uraa mm YK:ssa. Syyrian sota pysäytti Rossin ja hän jätti uransa ja ryhtyi anarkistiksi, joka haluaa tasa-arvoa ja itsemääräämisoikeuden kaikkialle maailmaan.

Ohjelmalinkki Yle Areenaan.

Dokumenttiprojekti – Jeden Tag so schnell!! Systeemin mätäneviä perusarvoja puolustava murrosikäisten anarkismi on Ylen erityisessä suojeluksessa. Mitään häpeämätön Yle ei pahemmin kursaile viestiessään kenen puolesta se haluaa liputtaa "ääripäiden" kulttuurisodassa. Räikeän eron huomaa siitä, kun vertaa tätä ohjelmaa viime torstaina Ylen Ulkolinjassa tulleeseen dokumenttiin USA:n äärioikeiston mukana. 

Olisi vaikea kuvitella, että terävä uusfasisti saisi esittää rauhassa näkemyksiään valtamediassa tavalla, joka suotiin tässä ohjelmassa esiintyneelle brittidiplomaatti Carne Rossille. Hänen kääntymystään anarkismiin ja aatteen "hienoutta" vaalittiin ohjelmassa hellällä kädellä eikä kriittisiä kysymyksiä esitetty. 

Jo tämä kertoo sen, että anarkismi ei ole mikään todellinen uhka eurooppalaisten intressille vihamielisesti suhtautuvalle mediaeliittille. Tosiasiassa anarkokommunistit ovat eliitille mitä tervetullein valeoppositio, koska se tuhlaa kaiken energiansa todellisen opposition, nationalistien, vastaiseen taisteluun. George Soros ei ole ainoa, joka myhäilee tyytäväisenä näille hyödyllisille idiooteille, jotka tekevät hallitsevien  globalistien puolesta likaisen työn. Tällä ohjelmalla kai yritetään värvätä uutta väkeä Systeemin myötäjuoksijoksi siitä porukasta, jotka haluavat ylläpitää kulunutta illuusiota kapinallisuudestaan. 

ILJA JANITSKININ TUOMION VARJOLLA HALUTAAN KAVENTAA SANANVAPAUTTA

Ilja Janitskin.

Ylen riemukkaana pääuutisena on ollut tänään MV-lehden entisen päätoimittajan Ilja Janitskinin saama lähes kahden vuoden ehdoton vankilatuomio. Tuomio ei ole tosin vielä lainvoimainen ja siitä tullaan todennäköisestä valittamaan. Helsingin käräjäoikeuden päätöksestä kertoo seikkaperäisesti Ylen verkkosivujen uutinen Ilja Janitskinille ehdoton vuoden ja 10 kuukauden vankeustuomio MV-jutussa – syyttäjä tyytyväinen poikkeuksellisen ankaraan rangaistukseen. Uutisessa käy selväksi, että tuomari linjasi rangaistusta ylöspäin, jotta nettikirjoittelu olisi rinnastettavissa törkeään pahoinpitelyyn. Janitskinin tuomion perusteella  taposta voi saada pienemmän tuomion kuin kovia huumeita käyttäneen ja myyneen Ylen toimittajan julkisen kuulustelupöytäkirjan jakamisesta.

Tuomion kohtuuttomuus viestii siitä, että oikeusprosessin taustalla on poliittisia motiiveja ja ilmiselvä halu kostaa Janitskinille, koska hänen suosittu lehtensä paljasti suurelle yleisölle valtamedian valheita ja uutispimityksiä. Järjestelmä halusi yksinkertaisesti nitistää sen uhmaajan ja antaa varoittavan esimerkin niille, jotka kertovat vaietuista tosiasioista ilman valtamedian kontrollia. Tässä mielessä ankaraan tuomioon kuulunut poliittinen kosto muistuttaa paljon Jesse Torniaisen saaman rangaistuksen korottamista, koska siihen lisättiin neuvostoliittolainen lakihirviö "rasistinen motiivi",

Ollaanpa Janitskinista mitä mieltä tahansa, niin tosiasia on ainakin se, että hän säikäytti eliitin kannalta liian suosituksi tulleella MV-lehdellään koko järjestelmän klienteeliä aina valtamedian päätoimittajista mitättömiin toimittajapuoskareihin kuten Jessikka Aroon asti. Tämä asenne käy selväksi toisesta Yle uutisesta Rikosoikeuden professori: MV-jutun tuomiot ankaria ja merkittäviä – "Somessakin pitää olla ihmisiksi", jossa Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen kertoo olevansa  tyytyväinen siihen, että vallanpitäjiä ja median propagandisteja ei voisi enää kritisoida vapaasti: 

Hän arvioi, että tästä tuomiosta voi lähteä myönteinen kehitys, jonka myötä sosiaalisen median vihakampanjointiin pystytään puuttumaan. 

Toisessa Yle uutisessa puolestaan kerrotaan "Kynnys nettikirjoittelua koskevien syytteiden nostamiseen voi madaltua" – Viestintäoikeuden tutkija pitää Janitskinin tuomiota rankkana. Janitsikinin kohtuuttoman ankaran rangaistuksen pohjimmainen tarkoitus on herkistää viranomaisia ja kaventaa kansalaisten mahdollisuutta kritisoida vallanpitäjiä. Näin ankarammilla rangaistuksilla ja tiukemmalla sensuurilla voidaan ajaa järjestelmää hallitsevan luokan etua. Vallassaolijat ovat tunnetusti olleet kiinnostuneita vain sen asiaa ajavien toimittajien sanavapaudesta, kun taas tavallisten kansalaisten ilmaisuvapautta se haluaa säädellä ja kahlita aina vain tiukemmin.

EDIT 22.10. 2018. Viime päivinä on monissa yhteyksissä kerrottu Ilja Janitskinin oikeudenkäynnistä päättäneen tuomarin taustoista. Jo nimestä päätellen tuomari Mitja Korjakoff ei ole suomalaistaustainen, joten hän saattaa jo lähtökohtaisesti suhtautua kaikkeen uutisointiin vihamielisesti, jossa tuodaan esiin suomalaisten intressi.

Somessa pyörineiden valokuvien perusteella Korjakoff on aktiivinen monikultturisti ja kehitysmaainvaasion kannattaja. Esimerkiksi hänen henkilökohtaiseen ystäväpiiriin kuuluu lukuisia gambialaisia muslimeja. Korjakoffin suomalaiset naisystävät ovat puolestaan No Borders -aktivisteja, vasemmistofeministejä, Seta-veteraaneja ja islamisaation ymmärtäjiä.

Voiko kukaan pitää tällaisilla kytköksillä ja taustoilla olevaa tuomaria viileän puolueettoma, kun syytettyä syytetään poliittisin perustein mm. kansanryhmän vastaisesta kiihotuksesta? Miksi valtamedia ei ole ottanut esille Korjakoffin mitä ilmeisintä ideologista jääviyttä?

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

 

                                                           *********************

TV1, torstai 18.10.2018 klo 22:00, Ulkolinja: USA:n äärioikeiston mukana

Reportaasi seuraa äärioikeiston nousua ja liikettä Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Nuoren ruotsalaisen Patrikin silmin, hän soluttautuu salakameroin liikkeen ytimeen. HD Äänitekstitys: suomi.

Ohjelmalinkki Yle Areenaan.

Aivan kuin viime maanantaina TV1:stä tullut Dokumenttiprojektin ohjelma Pakotie ei riittäisi demonisoimaan valkoisia nationalisteja tämän viikon osalta, Ylen Ulkolinja lähetti tänään äärivasemmistolaisten tekemän reportaasin Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen äärioikeistosta. Ehkäpä Ylen ohjelmanhankkijat eivät olleet täysin varmoja, menikö maanantain viesti perille epävarmoille demarieläkeläisille ja pelokkaille liberaaleille? Sen vuoksi propagandaa päätettiin tehostaa toisella mindfuck-tuotoksella. Toki jotkut sohvaperunat saattavat ymmärtää nämä indoktrinaatiotuokiot täysin "väärällä" tavalla, sillä kun "kabaalin äärioikeiston" kauheutta jankuttaa loputtomasti, fiksumpi katsoja alkaa ymmärtää, ettei motiivina voi olla muu kuin että jankuttajat ovat äärivasemmistolaisen ideologian asialla.

Perinteisten ruohonjuuritason nationaliryhmien kauhistelun sijaan tämäniltainen reportaasi keskittyi amerikkalaislähtöiseen Alt Right -liikkeeseen ja sen kytköksiin euronationalistiseen herrakerhoon nimeltä London Forum, jossa on ollut puhujana mm. suomalainen Kai Murros. London Forumin ja Alt Right -vaikuttajien yksityispuheita off the record pääsi salakuuntelemaan Lontoossa opiskellut ruotsalainen Antifa-kommunisti Patrik Hermansson, joka soluttautui ryhmään viime vuonna. 

Erik Hellberg -nimeä käyttänyt Hermansson oli brittiläisen Antifa-järjestö Hope not Haten lähettämä myyrä, jonka tallentamista valikoidusta salaäänityksistä rakennettiin tv-dokumenttia varten mielikuva globaalia valkoista vallankumousta suunnittelevasta verkostosta. Sattumoisin Hope not Hate -viharyhmää rahoittaa muuan pahamainen globalistikapitalisti George Soros. Tätä taustaa vasten Patrik Hermanssonin ja Hope not Haten johtaja Joe Mulhallin maalailu "äärioikeistolaisesta salaliitosta" näyttääkin luihulta projektiolta omasta salaliitosta ja vehkeilystä!

Kuten aina, antifasistinen keihäänkärki puolustaa mustasukkaisesti vasemmiston yhteiskunnallista hegemoniaa, jota uusoikeisto kuten hajanainen Alt Right heidän mielestään uhkaa. Heille on tärkeää syöttää massoille narraatiota, jossa muka äärioikeistolla on valtaa ja jolla se uhkaa kaikkia samalla kun he itse vaikenevat visusti vasemmiston ja sitä avittavan liberaalijuutalaisten paljon suuremmasta salaisesta vaikutusvallasta. Jo se tosiasia, ettei (((liberaalien))) kontrollissa oleva valtamedia tee ja lähetä koskaan tv-dokumenttia, jossa sankaritoimittaja soluttautuu äärivasemmistoon tai vaikutusvaltaisten juutalaisten sisäpiiriin, kertoo kenellä on valta ja keitä ei saa arvioida kriittisesti.

Kun reportaasia katsoo avoimin silmin, se ei olekaan paljastusjuttu äärioikeistosta, vaan kertomus hallusionaatiovasemmiston tavasta toistaa omia ennakkoluulojaan ja vainoharhojaan poliittisesta vihollisesta. Jälleen kerran katsojat saivat todistaa nykyvasemmiston loputonta peppukipua Donald Trumpista, joka yksin nähdään syyllisenä "rasismin arkipäivästämisessä", sen sijaan, että ohjelmantekijät olisivat tarkastelleet millaisia siirtolaisvirtoja länsimaihin on valutettu viime vuosikymmeninä kilpailemaan omien maiden köyhien kanssa. Oma lukunsa reportaasissa oli progressiivisen vasemmiston hellimä myytti Charlottesvillen tapahtumista, jossa äärivasemmiston ja sitä tukeneen poliisin osuutta tapahtumien kulkuun ei haluta edelleenkään avata mitenkään.

Manipulointi ohjelmassa toteutettiin tehokkasti luomalla punamyyrä Hermanssonin ja katsojan välille luottamuksellinen intiimi suhde. Luottavainen katsoja saattoi tuntea olevansa ikään kuin Hermanssonin rikostoveri, kokea tämän kanssa jännittäviä hetkiä vaarallisen Alt Rightin leijonaluolissa ja samaistua myyrän syviin inhon tunteisiin hirviömäisiksi koettuja äärioikeistolaisia kohtaan. Perinteisempää manipulaatiota edusti ohjelman leikkaus, jossa puhujien irrallisista lauseista ilman kontekstia katsojalle syötetään haluttuja johtopäätöksiä.

Eräs härskeimmistä harhaanjohtamisista oli Alt Rightin perustajiin kuuluneen Jason Jorjanin salaa äänitetyt puheet lasin äärellä newyorkilaisessa pubissa. Videokoosteessa Jorjani saadaan näyttämään kansanmurhaavalta fanaatikolta, koska hän spekuloi millaiseen syöksykierteeseen, väkivaltaan ja romahduksen vallitseva järjestelmä on politiikallaan johtamassa. Tosiasiassa niin Jorjani kuin muutkin Alt Rightin näkyvät hahmot haluavat estää tämän kaiken etnonationalismilla, joka antaa kansallisille ryhmille omat kotimaansa, joista puuttuu rotuvihan välttämätön ehto, pakotettu diversiteetti.

Rauhanomaiset valkoiset kotimaat eivät tietekään käy antifasistisille etnomasokisteille, sillä sehän olisi rasisimia, jota ei kuitenkaan jostain syystä edusta japanilaisten, tiibetiläisten ja juutalaisten samankaltainen kotimaaihanne. Näiden suvaitsevaisten hyvien ihmisten (oma ilmoitus) mielestä valkoisilla ei saisi edes ajatuksen tasolla (vihapuhetta!) olla oikeutta itsesäilytykseen ja etniseen itsepuolustukseen. Toisin sanoen he kannattavat käytännöllisesti katsoen valkoisten kansanmurhaa. Ohjelman tarkoitus oli esittää syyttävä sormi rotukiihkoilijoille, mutta kenelle se pitäisi oikeasti esittää?

KULTTUURIMAFIAN MIELIVALTA KERTOO VAIN VASEMMISTON RAPPION SYVENEMISESTÄ

Kulttuurväen Isosisko julistaa kahden minuutin vihahetken
Timo Hännikäisestä.

Yle Radio 1, keskiviikko 17.10.2018 klo 17.30, Pyöreä pöytä: Ihmisoikeudet on sillä amerikkalaisella postmodernilla taideteoksellakin

Auttaako ilmastonmuutokseen se, että otan lyhyempiä suihkuja? Miksi haukumme aina Trumppia vaikka itsellämmekin on varsin ymrpäristövastainen hallitus? Saako messuilla ja markkinoilla kaikenlaiset ryhmät olla esillä? Tuleeko brexit todella? Hyviä kysymyksiä vastauksineen esittivät Pauli Aalto-Setälän johdolla Maija Vilkkumaa, Juha Itkonen ja Mika Pantzar. Twitter: #pyöreäpöytä

Linkki Yle Areenaan.

Ylen uutispuolella on oltu hiljaa totalitaristisen äärivasemmiston viimeisimmistä vihakampanjasta, jossa kansallismielisyyteen kytköksissä oleva Kiuas Kustannus poistettiin Helsingin kirjamessujen järjestäjien joukosta. Tapauksen tarkemmat taustat paljastavat, kuinka vasemmiston vaatima poliittinen korrektius ylittää jälleen parodiahorisontin.

Kaikki alkoi siitä, kun vain pari päivää ennen messuja äärivasemmistolainen mitättömyys ja pahamaineinen kantelupukki nimeltä Veikka Lahtinen teki kirjamessujen johdolle valituksen Kiuas Kustannuksen osallistumisesta tapahtumaan. Tämän jälkeen hän teki valituksesta julkisen Facebook-sivullaan, jota voi pitää jossain määrin kunnioitettavana (joskin omahyväisenä) ratkaisuna, koska yleensä äärivasemmiston nilkit tekevät Stasi-ilmiantonsa anonyymisti.

Messujen ohjelmajohtaja, itseään neljännen polven feministiksi kutsuva Ronja Salmi, ei asiaa kauaa harkinnut, kun hän jo parin tunnin päästä ilmoitti, että Kiuas Kustannus on suljettu pois messuilta. Mitään keskusteluja Kiuaksen edustajien kanssa ei käyty, vaan päätös tehtiin ilman heidän kuulemistaan. Ratkaisunsa perusteluksi Salmi ilmoitti, että Kiuas Kustannus ei edusta Helsingin kirjamessujen arvoja. Kummallista kyllä, messujen arvoista ei voi lukea oikeastaan missään, mutta tapauksen johdosta lienee selvää, ettei ko. arvoihin kuulu ainakaan sananvapaus.

Sensuuria ja poliittista tukahduttamista kannattaville äärivasemmistolaisille olisi ollut edullisinta, että kirjailija Timo Hännikäisen vetämä kirjayhtiö olisi suljettu kaikessa hiljaisuudessa pois messuilta, jolloin se ei saisi näkyvyyttä ja myyntiä. Tämä olisi kuitenkin edellyttänyt sitä, että valtamedia olisi ollut hiljaa epämieluisan kirjakustantajan pois potkimisesta, mutta vihakampajan ja sen sympatisoijien harmiksi Helsingin Sanomat kertoi asiasta näyttävästi. Ylessäkin reagoitiin sen verran, että Messugate otettiin yhdeksi aiheeksi Yle Radio 1:n Pyöreä pöytä -ohjelmaan.

Aiheen otti esille Pyöreä pöydän vakiovieras, vasemmistotaustastaan tunnettu laulaja Maija Vilkkumaa. Suurin osa hänen puheenvuorostaan meni Hännikäisen persoonan ja maailmankatsomuksen sättimiseen, mutta jopa hän epäili Kiukaan poissulkemisen mielekkyyttä. Nimittäin jo nyt on käymässä selväksi, että Hännikäisen kirjafirma saa valtavasti ilmaista julkisuutta. Kiukaan oman ilmoituksen mukaan sen kirjamyynti onkin moninkertaistanut parissa päivässä ja nimi jäänyt niidenkin mieleen, jotka eivät ole kuulleet kustantamosta koskaan mitään. Jälleen kerran vasemmisto ampui totalitaristisissa vaatimuksissaan itseään jalkaan.

Pyöreän pöydän muut vieraat kuten Juha Itkonen ja varsinkin Mika Panzar pitää Kiuas Kustannuksen syrjimistä pöyristyttävänä ja huolestuttavana ilmiönä, vaikka eivät liberaaleina kannatakaan Hännikäisen ja Sarastus-verkkolehden poliittisia näkemyksiä. Keskusteluilmapiirin polarisoituminen alkaa muistuttaa selvästi Amerikassa pitkään käytyä kulttuurisotaa. Kuten sielläkin, myös täällä siihen on syyllinen likaisia keinoja käyttävä hegemoninen liberaalivasemmisto, joka ei kestä, että sen vuosikymmeniä hallinneita näkemyksiä kyseenalaistetaan. Suomessa tilanne on jopa Amerikkaa pahempi, koska täällä ei ole samanlaista sananvapauden suojaa kuin Yhdysvalloissa. Sen vuoksi kulttuurikenttää hallitseva vasemmisto oikeistolaisine aisankannattajineen voi yksinkertaisesti vedota inhoaminsa mielipiteiden "rikollisuuteen" saadakseen tahtonsa läpi. Julkisten mielipiteiden portinvartijoina he voivat myös melko rauhassa sensuroida näkemyksiä, joista eivät itse satu pitämään.

Todellisuudesta yhä etäämmälle kaikonnut nykyvasemmisto on hulluksi tulemisestaan huolimatta edelleen vaikutusvaltainen ja tuhoisuudessaan siten vaarallinen. Silti vallan humalluttamanakin se on lopulta heikko ja kaukana siitä sisäisestä voimasta, joka sillä oli kun se taiseli tavallisten perheellisten työtätekevien kansanjoukkojen puolesta.

2000-luvun Stasi-ilmiantajana jo pitkään toiminut Veikka Lahtinen on tyyppiesimerkki vasemmiston rappiosta. Vähintään neljään biologiseen sukupuoleen uskova Lahtinen on pumpulissa kasvanut lumihiutale, jonka vasemmistolaisuus on niin pakkomielteistä tasa-arvofundamentalismia, että tavallisen duunarin on käytännössä mahdoton samaistua siihen. Sankarillisen työväenluokan arvoja eivät edusta myöskään hänen valituksessaan mainittu vaatimus turvatilasta (safe space) vähemmistöjen (so. globaalin enemmistön) edustajille, koska Hännikäisen edustama uusfasistinen ajattelu muka uhkaa niitä. Tällaiselle mekkoeinarille voi tosiaan lahjoittaa hamekangasta, koska hänen mielestään tietyt sanat ja totuudet ovat järjestelmän suosikkiryhmille niiden fyysisen olemassolon uhka!

Jossain Facebookin keskustelussa ihmeteltiinkin, miksi Veikka Lahtisen kaltainen Stasi-vasikka liikkuu edelleen kahdella terveellä jalalla. Joku irvileuka kommentoi, että jostain brittiläisestä veikkaustoimistosta voisi kysäistä, että mikä mahtaa olla Mikki Hiiri -paitaan sonnustautuneen uuskommunistin mahdollinen kerroin ivaliditeetista syyskaudella 2018. Lahtisen kohdalla näin drastisten toimien harkinta on kuitenkin turhaa, sillä helpoiten hänen hauraan mielensä saa järkkymään, jos joku huutaisi hänelle postiluukuusta, että SUKUPUOLIA ON VAIN KAKSI!

Milleniaalisukupolven Veikka Lahtinen on lopultakin vain huomiohuora, joka tekee vasemmiston likaisen työn. Todellinen syyllinen Messugatessa on se taustaporukka, joka on jostain käsittämättömästä syystä valinnut vasta 25-vuotiaan punaviherpimatsu Ronja Salmen Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtajaksi. Omituinen valinta kuitenkin osoittaa, että hegemonisen vasemmiston tarkoitus on työntää vaivihkaa korkeille paikoille fanaattisia punaliberaalizombeja, jotka sitten toteuttavat mitä mielipuolisempia uusvasemmiston päähänpistoja stalinistella päättäväisyydellä.

Kun Salmi sai käsiinsä tuttunsa Lahtisen valituksen, hän ei kyseenalaistanut sitä mitenkään, vaan toteutti aateveljen toiveen sellaisenaan pika-aikataulussa. Äkkiväärän asenteen erimielisiä kohtaan ymmärtää, kun tietää, että Salmi on punavihreä poliittinen broileri, jonka kulttuuritoimintaa määrittää pelkästään ideologia, johon kuuluu militantti feminismi ja äärivasemmistolaisuus. Millaisia asenteita voi ylipäätään odottaa ihmiseltä, joka on kahden punavihreän lesboäidin kasvattama?

Vasemmistolaista ulkoaohjautuvuutta ja ennalta-arvattaa laatikkoajattelua, jota Lahtinen ja Salmikin edustavat, kuvaa parhaiten viime päivinä maailmanlaajuiseksi meemiksi noussut NPC-hahmo. Kyse on tietokonepelin hahmosta, jonka lyhenne NPC (Non-Player Character) tarkoittaa statistia, jonka tekemisiä ohjaa tietokoneen algoritmi. Kyseessä on siis henkilö tai hahmo vailla omaa ajattelua ja sellaisia löytyy eittämättä eniten äärivasemmistolaisista SJW-kliseekimpuista ja Facebook-ilmiantajista.

Kuten sanottua Salmen valinta messujohtajaksi täytyi johtua hänen sopivasta ideologiastaan, jota hän on myös tarpeen tullen valmis noudattamaan. Taiteellisia ja kulttuurisia meriittejä tällä ylioppilaalla (v. 2012) ei käytännössä ole juuri lainkaan, ellei sellaisiksi lasketa sitä, että hän on tehnyt lapsille pari heppakirjaa ja juontanut lastenohjelmaa. Timo Hännikäinen onkin vetoomuksessaan vaatinut Salmen erottamista tämän ilmeisen epäpätevyyden vuoksi. Erottaminen tuskin tulee kyseeseen, sillä messuista vastaava vasemmistoliberaali taustaporukkka ei voi perääntyä tuumaakaan kasvojen menettämisen pelossa. Koska virheitä ei tunnusteta, tapaus tulee osaltaan vain syventämään kansakunnan kahtiajakoa ja poteroitumista omiin juoksuhautoihinsa.

VALTAMEDIAN LIETSOMA UHKAKUVA ÄÄRIOIKEISTOSTA ON OLKIUKKOARGUMENTTI

TV1, maanantai 15.10.2018 klo 21:30, Dokumenttiprojekti: Pakotie (K12)  

Uusnatsien radikaalit aatteet vangitsivat ohjaaja Karen Wintherin maailmaan, josta oli vaikea paeta. Mikä saa ihmisen lopulta irtautumaan ääriliikkeistä? O: Karen Winther T: Sant og Usant HD Äänitekstitys: suomi. K12 (Päihteet) 

Ohjelmalinkki Yle Areenaan.

Dokumenttiprojektin jälkimarxilaiset ohjelmanhankkijat eivät lipsu linjastaan. Heille eurooppalaisten etninen itsepuolustus on vihollinen, jota pitää demonisoida aina tilaisuuden tullen valikoitujen "dokumenttien" muodossa. Tämän maanantain ohjelmaksi oli hankkittu norjalais-ruotsalais-saksalainen tekele Pakotie (Exit - Leaving extremism behind, 2018), joka kuuluu äärioikeistosta varoittelevien opetusfilmien sarjaan, vaikka pääteema on näön vuoksi naamioitu koskettamaan myös muuta "ekstremismiä". 

Kympin tyttönä tunnettu kuuluttaja Maria Junger sanoi ennen lähetystä, että "ohjelma toivoo lähtemään ääriliikkeestä ilman pelkoa leimautumisesta". Dokumentti on nimeään myöten alkujaan äärivasemmistolaisen Exit-projektin puhtaaksi viljelelmä propagandaelokuva. Suomessa tätä ideologiaa edustaa surullisen kuuluisan Henrik Holapan tunnetuksi tekemä Exit Radinet, joka on osa Euroopan komission ylläpitämää Radicalisation Awareness Network -verkoston Exit-työryhmää. Sekä Exit-projektin että Pakotie-elokuvan perimmäisenä motiivina ei ole enempää eikä vähempää kuin toisinajattelijoiden ohjaaminen pois hallitsevan liberaalidemokratian kavahtamista kilpailevista ideologioista.

Alkuperäinen elokuva on 83 minuuttia pitkä, mutta Ylen versiossa se on kutistettu vain 55 minuuttiin. Ohjelmatiedoissa ei mainita asiasta mitään eikä tietenkään sitä, että poistetussa osuudessa kerrotaan tarina anarkisti Søren Lerchenistä, joka jätti äärivasemmistolaisen antifasistiliikkeen. 

Miksi typistetty versio? Ylellä näyttää olevan oikeus dokumentin muokkaamiseen, koska propaganda-elokuvan lopussa kerrotaan, että suomalaisten verovaroin ylläpitämä mediajätti on ollut yksi filmin rahoittajista ja tukijoista. Toinen, arkisempi syy, lienee se, että Dokumenttiprojektin oma jälkipolvi pyörii vanhempien hyväksyvien silmien alla järjestelmän helllimissä antifa-porukoissa. Ylen ja Dokumenttiprojektin koostaman dokumentin ajatuksena on selvästi sivuuttaa äärivasemmiston kiusallinen "parempi väkivalta" ja keskittyä samaistamaan äärioikeisto jihadismiin. Kieltämättä kiero temppu, mutta vasemmistolaisten ohjelmatuottajien vedätykset eivät jää juuri koskaan huomioimatta Yle Watchin tarkkasilmäisiltä lähteiden tarkastajilta.

Filmin kehyksenä on ohjaajan taustoiltaan hämäräksi jäävä nuoruuden tarina, jossa "kasvetaan" pois poliittisesta radikalismista. Todellisuudessa rainan tarkoituksena on jälleen kerran pelotella ekonomis-sosiaalisissa turvakuplissaan eläviä keskiluokkaisia liberaalinynnyjä ja muutospelkoisia demarieläkeläisiä paholaismaisesta äärioikeistosta, joka ilmestyy aina selittämättä jostain maan pinnalle. Tässä metafyysisessä narraatiossa ei tunnusteta yhteiskunnallisia kausaliteetteja ja liberaalidemokratian omia virheitä, vaan toiseutta edustava "järjetön äärioikeistolaisuus" selitetään pelkästään nuorten pään sisällä vaikuttavana "pahuutena". Jossain määrin tässä propagandassa onnistutaan, mutta lopulta filmin osoittelevuus ja mustavalkoisuus tuodaan niin räikeästi esiin, että vain luupäisin anarkomarko ja omasta hyvyydestään pakahtuva itkuhumanisti voi niellä sen sellaisenaan.

Progandaelokuvan lähtöpisteenä on norjalaisen ohjaaja Karen Wintherin nuoruus skinhead-porukassa Oslo Boot Boys. Hän ehti olla vuonna 1995 hädin tuskin vuoden tuossa yhteisössä, mutta silti hän puhuu omakohtaisesta äärioikeistolaisuudesta syvällä rintaäänellä kuin suurikin aikalaistodistaja. Dokumentissa ohjaaja kauhistelee lyhyttä tähtirooliaan natsityttönä ja tulee samalla paljastaneeksi, että 15-16-vuotiaana hän oli vain rikkinäisen kodin ongelmanuori, jolla ei ollut ideologista tietoisuutta oikeastaan mistään. Tässä mielessä hän muistuttaa Henrik Holappaa, jonka syy mennä kansallissosialistiseen liikkeeseen ei ollut aatteen palo, vaan oman pään sisäiset demonit. Tosin Winther ymmärsi jo paljon ennen Holappaa, että jos poliittisena motiivina on vain pelkkä viha, niin silloin sitä  voi purkaa ihan laillisesti vihreissä ja muissa vasemmistopuolueissa.

Ennen uusnatseihin liittymistä Winther pyöri Oslon anarkopunkkarien kanssa, kunnes vaihtelun vuoksi loikkasi natseihin ja lopulta takaisin järjestelmän hellimien anarkokommunistien ja etnisten nurkanvaltaajien pariin. Koko dokumentti vaikuttaakin ohjaajan yhdeltä suurelta egotripiltä, jossa hän muistelee huomionkipeästi "rankkaa" nuoruuttaan. Katsojan kannalta on vaivaannuttavaa seurata, kuinka Winther märehtii vuosikymmenien jälkeen vajaan vuoden kestänyttä elämänjaksoa "uusnatsina" ikään kuin se olisi hänelle edelleen todellisuutta, johon ei tunnu auttavan mikään, voi kyynel sentään.

Koska muisteltavaa ei ole pääkertojan lyhyestä natsiurasta johtuen paljon, WInther on kutsunut haastateltaviksi pahamaineiset saksalaiset takinkääntäjät Manuel "Pistol" Bauerin ja Ingo Hasselbachin, joiden suurin petos ei suinkaan ollut natsiliikkeen jättäminen kuten elokuva väittää, vaan poliisin ilmiantajaksi ryhtyminen, joka jätetään sattumoisin dokumentissa mainitsematta. Muita haastateltavia ovat viidakkokuumetta nykyisin poteva entinen amerikkalainen skinityttö Angela King ja Ranskassa asuva islamistiterroristi David Vallat. Kuten edellä tuli mainittua, anarkopunkkari Søren Lerchen tarinaa ei suomalaisversiossa näytetä ollenkaan. 

Elokuvan tunnetuin hahmo on itäberliiniläinen entinen uusnatsi ja poliisin ilmiantaja Ingo Hasselbach, joka tuli tunnetuksi kirjastaan ja siitä tehdystä samannimisestä elokuvasta Führer Ex sekä Saksan Exit-projektin yhtenä perustajana. Hasselbachin muisteluista on tehty aiemminkin dokumentteja, eikä tämä elokuva tarjoa niihin esitettyihin  puheenvuoroihin mitään uutta. 

Tälläkin kertaan kuultiin samat "vakuuttavat" puheet äärioikeiston muka poikkeuksellisesta ideologisesta ristiriitaisuudesta ikään kuin kaikki muut katsomukset ja etenkin postmoderni uusvasemmistolainen tilkkutäkki käsittäisi koherentin maailmankatsomuksen. Kyse ei ole muusta kuin perusvasemmistolaisesta projektiosta, ja sen järjestelmän palkitsema luopio Hasselbach kyllä taitaa. Samaa sarjaa edustaa hänen nykyargumenttinsa juutalaista. Ensin dokumentissa näytettiin 1990-luvun alun uusnatsiajan haastattelua, jossa toimittaja omasta mielestään kyseenalaistaa nerokkaasti Hasselbachin juutalaiskritiikin, koska tämä ei tuntenut tuolloin henkilökohtaisesti kunnolla yhtäkään juutalaista. Kääntäen verrannollisesti väite on yhtä vakuuttava kuin jos valkoinen sanoisi tuntevansa paljon mukavia mustia, jonka vuoksi hänellä ei ole mitään syytä pelätä liikkua yöaikaan New Yorkin Bronxissa. Elämässään monta petosta tehnyt nykypäivän Hasselbach väitti sen kummemmin perustelematta, että väitteet juutalaisten valtaintressistä ovat pelkkää vainoharhaista houretta.

Samaan aikaan kuin tv1 lähetti natsidokkarin, Neloselta
tuli Arman ja viimeinen ristiretki: Hasidit. (klikkaa kuvaa).

Toinen saksalaisvasikka Manuel "Pistol" Bauer vaikutti selvästi ressukalta, joka olisi voinut valita poliittisen puolensa samalla logiikalla kun miehet valitsevat ulkomaisen jalkapalloseuran. Bauerin suostuminen ohjelmaan oli tekijöille lottovoitto, sillä hänen inhorealistiset väkivaltakuvaukset kauhistuttavat varmasti vatsanpohjia myöten kunnon kansalaista leikkivää punaporvaria.

Jihadistiterrorismista tuomitun David Vallatin tarina tuskin herätti samanlaisia tuntemuksia eurooppalaisissa katsojissa kuin Manuel "Pistol" Bauer, vaikka hänen toimintansa jäljiltä tuli oikeasti ruumiita. Islamilaisten etninen ja kulttuurinen vieraus on luultavasti eurooppalaisista sen verran etäistä, ettei heidän moninkerroin vakavampi väkivaltansa kouraise samalla tavalla kuin "omien poikien" teot. Vaikka Vallatin osuus oli melko pitkä, se jäi silti irralliseksi ajan täytteeksi, sillä ainakin filmin suomalaisversiossa tunteisiin vetoava päähuomio kiinnittyy väistämättä äärioikeistoon ja uusnatseihin.

Amerikkalaisen entisen skinitytön Angela Kingin kertomukset sikäläisesta äärioikeistosta ja naisvankilaelämästä olivat kuin etukäteen sisäänkirjoitettuina tarinaan. Manuel "Pistol" Bauerin tapaan hän löysi "todellisia ystäviä ja pelastajia" vankilan värillisistä, joka noin tilastollisesti tarkasteltuna on äärimmäisen harvinaista, mutta yleistä fiktioelokuvissa kuten American History X. Angela King kuvaa amerikkalaisen äärioikeiston poliittista reagoimistapaa paranoidiseksi, mikä on hieman huvittava alleviivaus dokumentin tekijöiltä, jotka tekevät suuren rahan häväistyselokuvan siirtolaisinvaasiota vastustavista pienistä aktivistiryhmistä. Mustan lesbouden löytänyt Angela King toimii tätä nykyä Life After Hate -järjestössä, joka ympäripyöreästä nimestään huolimatta keskittyy toiminnassaan ainoastaan valkoisiin arkajalkoihin, jotka ovat hylänneet omaa etnisyyttään puolustavat liikkeet.

Kaikki dokumentissa nähdyt mielipiteet oli leikattu siten, että valkoisten itsepuolustus saadaan näyttämään psykopatologialta. Näkemykset, jotka ovat värillisille täysin luontaisia ja hyväksyttäviä, näyttävät valkoisten suusta sanottuna poikkeavilta, kun ne taustoitetaan raflaavalla filmimateriaalilla. Valkoisten etnistä intressiä psykopatologisoivaa kulttuurimarxismin martriisia käytetään myös valtavirran maahanmuuttokeskustelussa, mutta tässä ohjelmassa strategia näkyi täysin paljaana. Tekijöiden viestinä oli, että kunhan "ääriliikkeiden" kannattajat vain luopuvat "vihasta" (eli hyväksyvät lampaina kehitysmaalaisten satojen miljoonien invaasion länteen), niin asiat sujuvat hyvin, maailma pelastuu ja kaikki laulavat käsi kädessä Kumbayaa aamun koittoon.

Dokumentin perusteella ohjaaja Karen Winther on vannoutunut savijaloillaan seisovan järjestelmän puolustaja. Ohjelman lopussa hän muisteli vuoden 1995 Saksan matkaansa, jolloin hän havahtui yli 1000 skinheadia vetäneessä konsertissa: "Mitä jos nämä ihmiset pääsisivät valtaan?". Normaali ihminen pitäisi tätä ylireagointina, mutta Winther teki sekavasta konserttikokemuksestaan koko elämän kestävän ristiretken liberaalidemokratian puolesta etnistä itsepuolustusta vastaan.

Kun pissat menivät tytöllä melko nopeasti pöksyihin, hän teki ison numeron liikkeen jättämisestä ja ohjasi vuonna 2011 teemasta elokuvan The Betrayal ja palasi siihen uudestaan tämän elokuvan puitteissa. Mikäli Pakotie kuvaa kansansa hylänneen kulttuuriväen ja poliittisen eliitin todellisia asenteita ja tuntoja, niin hyvä. Silloin dokumentin kauhisteleva asenne on osoitus siitä, että globalistien pakottama järjestelmä on käymässä yhä epätoivoisemmaksi eikä sen papisto kestä ilman paniikkikohtauksia yhtäkään siihen kohdistuvaa kritiikkiä. Liberalismin fasadina toimiva valedemokratia on entistä suvaitsemattomampi toisenlaisille poliittisille vaihtoehdoille, jonka vuoksi se ei voi tehdä muuta kuin leimata tosinajattelijat mielisairaiksi kuten Neuvostoliitto viimeisinä vuosikymmeninään. Historia tulee jossain muodossa toistamaan itseään.

JESSE TORNIAISEN SAAMA MIELIVALTAINEN RASISMI-LISÄ TUOMIOSTA JÄÄ VOIMAAN

PVL kampanjoi usein Helsingin Asema-aukioila.

Suomalaisvihamielisen EU-klienteelin masinoima kampanja poliittisia tosinajattelijoita vastaan sai tänään lopullisen vahvistuksen, kun Korkein oikeus päätti, ettei se myönnä valituslupaa Jesse Torniaiselle Helsingin asema-aukiolla tapahtuneesta pahoinpitelystä, jonka uhri kuoli sen jälkeen kun tämä oli poistunut luvatta sairaalasta käyttämään huumeita. Ylen uutisessa KKO ei myönnä valituslupaa Jesse Torniaiselle Helsingin asema-aukion hyppypotkujutussa ei mainita tarkoituksella mitään siitä, että uhri lähti sairaalasta luvatta kovien huumeiden pariin, jonka seurauksena tämä vietiin takaisin sairaalla, jossa lopulta kuoli.

Oikeusturvan kannalta pahinta KKO:n päätöksessä on se, että nyt annetaan poliittiselle mielivallalle mahdollisuus vaikuttaa tuomioon. Samalla Demla-juristien korruptoima oikeusjärjestelmä tulee valitusluvan epäämisellä osoittaneeksi liberaalidemokratian totalitaristisen luonteen. 

Oikeusvaltion periaatteita loukkaavan KKO:n päätöksen myötä hovioikeuden antama käräjäoikeutta ankarampi tuomio jää voimaan. Koska hovioikeus piti teon motiivia "rasistisena", se kovensi Torniaisen kahden vuoden vankeustuomiota kolmella kuukaudella. Erikoista "rasistisen motiivin" koventamisperusteessa oli se, että sekä tekijä että uhri ovat molemmat etnisesti suomalaisia.

KKO:n ja hovioikeuden kieroutuneen logiikan mukaan juutalaisvastaisen Jimi Karttusen pahoinpitelyn täytyi olla rasismia, koska tämä haastoi riitaa kansallissosialisteille. Voimaan jäänyt tuomio antaa jatkossa Demla-henkisille vapaamuurarituomareille mahdollisuuden toteuttaa mielivaltaa, jossa "rasistinen motiivi" on koventamisperuste riippumatta siitä, keneen tai mihin rikos kohdistuu. 

Käytännössä tämä lain irvikuva tarkoittaa sitä, että mikäli joku on liberaalien määritelmien mukaan "rasisti", silloin kaikki hänen tekemänsä rikokset ovat periaatteessa rasistisia.  Jos esimerkiksi Pekka varastaa kaupasta tavaran, ja tekee sillä jotain itseään hyödyttävää, niin silloin lain kehäpäätelmän mukaan hän teki rikoksen rasistisin perustein. 

PVL:ää ja Jesse Torniaista vastaan käyty kohtuuttoman massiivinen vaino ei kohdistu vain kansallissosialisteihin, vaan lopulta myös kaikkiin kansalaisiin, jotka eivät allekirjoita liberaalien ja globalistien totalitaristista "arvopohjaa". Näin valikoiva "suvaitsevaisuus" on tehnyt itsestään tarpeettoman, kunnes kansa vapauttaa itsensä kahleistaan ja tuomitsee ankarimman mukaan kansanviholliset.

AIKAMME KUVA: YLE NOSTAA NARSISTISET JA IDENTITEETTIHÄIRIÖISET TRANSUT JALUSTALLE

"Katsokaa ja kuunnelkaa minua....minä minä minä minä
minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä."

TV1, perjantai 12.10.2018 klo 21:05, Perjantai 

Milloin saa antaa periksi? Miksi periksiantamattomuutta pidetään hyveenä? Vieraina kansanedustaja Paavo Väyrynen, rap-artisti Wille Hyvönen ja tutkija Maria Mäkelä. Perjantai-dokkarina "Kehän kutsu". HD

Ohjelmalinkki Yle Areenaan.

Perjantai-ohjelma on aikaisemmin ollut Yle Watchin kynsissä, eikä syyttä (täällä, täällä, täällä ja täällä). Tällä kertaa Perjantain vieraana olleen mediatyrkky Wille Hyvösen sekoileva sössötys oli sen verran sakeaa tavaraa, että vasemmistolainen salaliittoteoreetikko voisi väittää noin vastenmielisen ilmestyksen olevan kabaalin äärioikeiston kehittämä sketsihahmo, jolla mustamaalataan "edistyksellistä" kansanosaa. 

Tosiasia kuitenkin on, että huomiohuoraava rap-artisti (sic!) Hyvönen hyödyntää vain ajassamme ryöstäytynyttä häpeämätöntä narsismia. Mitä mitättömämpi itsensä hivelijä, sitä epätoivoisempia ovat keinot hankkia julkisuutta. Hyvösen kohdalla tosin saattaa olla kyse identiteettiongelmasta kärsivästä mielenterveystapauksesta, sillä onhan hän myös tunnettu sukupuolensa vaihtaja, vaikka ei tiettävästi olekaan vielä silponut luonnon antamia sukupuolivärkkejään.

Wille Hyvösen alias Ville Valottoman show alkoi järkyttävän paskasti hinkatulla räp-esityksellä. Jokainen sivistynyt kansalainen pitää jo lähtökohtaisesti räpin tavattoman yksinkertaista ja monotonisesti nykivää läpsytystä kuuntelukelvottomana viidakkomölynä, joka uppoaa lähinnä vain vähämielisille, lapsille, maahanmuuttajanuorille, identiteetiongelmaisille wiggereille ja massakulttuurihölmöille. Narkomaniaa ylistäneen esityksen ainoa hyvä puoli oli se, että siinä Wille Hyvönen kuulosti huomattavasti järkevämmältä kuin haastattelussa, jossa hänen piti puolustella omin sanoin sekavaa päänsisäistä maailmaansa.

Itse haastattelu pani ihmettelemään, että mikä ihme hinku valtion omistamalla Ylellä on promotoida mitättömyyksiä, joiden ainoa kontribuutio on julistaa myötähävettävää narsismia, jolle ei ole edes mitään perustetta tai substanssia. Hyvösen  ns. argumentaatio oli kuin suoraan Punk in Finland -foorumin alkoholilla päänsä vaurioittaneelta valtion elätiltä. Vai mitä mieltä lukijat ovat yhteiskunnallisen keskustelijan kommentista, joka kuului:

Oöö valtiota ei oo olemassa koska ööö öö sitä ei vaan oo. Kansallisvaltio...ööö... puretaan se...Ollaan valkoisia etuoikeutettuja kusipäämiehiä vaik mä olenkin transnainen.

Transuräppärin sönkötyksestä tuli mieleen kuplassaan kelluva narsisti, jonka havainto- ja kokemusmaailma on 2-vuotiaan lapsen tasolla. Voi vain kysyä, miksi kulttuurimme on nykyään niin nyrjähtänyt, että tällaisia ilmeisiä mentaalitapauksia pidetään yhdenvertaisina yhteiskunnallisina keskustelukumppaneina. Media taas osoittaa viheliäisyytensä antamalla näille virattomille räkänokille jatkuvasti mahdollisuuden suunvuoroon ikään kuin näillä olisi jotain tärkeämpää sanottavaa kuin säädyllisillä kunnon kansalaisilla.

Itseään kunnioittavina terveinä aikoina tällaisia friikkejä olisi ihmetelty korkeintaan sirkuksessa, mutta nyt media puskee näitä avohoitopotilaita julkisuuteen muka jonain upeina rajoja rikkovina vaihtoehtotyyppeinä, vaikka tosiasiassa he ovat degeneroituneen järjestelmän näyttelyesineitä. Jos ääneen päästettäisiin oikeasti hallitsevaa nykyhegemonia vastaan kapinoivia yksilöitä, haastateltavina olisi radikaaleja traditionalisteja, uusfascisteja ja kansallissosialisteja. Tätä hallitseva nomenklatuura ei oman etunsa vuoksi tietenkään tee, jonka vuoksi ainoastaan järjestelmän rappioarvoja manifestoivat kummajaiset päästetään julkisuudessa ääneen. Medialla on tietenkin otsaa mainostaa näitä systeemistä riippuvaisia apurahakapinallisia vielä joinain kapinallisina underdogeina.

Ennen pehmosia julkisuudessa puhuneelle olisi vinkattu nopeasti valkotakkiset miehet ja pehmustettu selli, mutta Yle julkaiseekin Hytösestä uhriuttavan sankaritarinan, hiljattain ilmestyneen pitkän fanihaastattelun Tappouhkauksia saaneen transräppäri Ville Valottoman mielestä jokaisen pitäisi saada määrittää sukupuolensa itse: “Minulle on tärkeää, että saan olla nainen”. Jutun perusteella itseään täynnä oleva keskinkertaisuus on tehnyt napaansa tuijottavasta sekoilustaan hyveen, jota Yle ymmärtää kunnioittavasti. O temproa. O mores!


                                                            *****************


Toinen huutonaurua synnyttävä ilmestys tulee rappiotaiteen puolelta. Vasemmistolainen sodomiittipariskunta Gilbert & George on yksi tunnetuimmista brittiläisen nykytaiteen agitaattoreista ja totta kai Ylen kulttuuritoimittaja Pia Parkkinen teki heistä ylistävän jutun kun taidedegeneraatit piipahtivat Helsingissä näyttelynsä avajaisissa. 

Juttu  Brittitaiteen tuhmat pojat Gilbert & George lähettävät terveisiä opiskelijoille: "Haistattakaa opettajilla" paljastaa tahattomasti länsimaisen kuvataiteen infantiilin, politisoituneen ("kääntyminen vain vasemmalle, kiitos!") ja nihilistisen onttouden. Eihän se ole kyynisten ja rahanahneiden pervertikkojen vika, jos heidän paskansa (kirjaimellisesti) myy "suurena taiteena":

Gilbert & George tunnetaan anarkistista teoksista, joiden keskiössä ovat muun muassa ruumiineritteet, uskonto, kuolema, seksuaalisuus ja alastomuus – ihmiselämä, kuten he korostavat. Aiheensa taiteilijat löytävät kotikulmiltaan.

He ovat asuneet vuosikymmeniä samassa osoitteessa monikulttuurisessa Itä-Lontoossa, jonka katujen usein rujoakin elämää he tallentavat kuviinsa.

Traditionalistisen kulttuurin vastaiset punabandiitit ja nilkkiliberaalit trendiperseet tietenkin kuvittelevat, että ulosteilla leikkivät ja fasisteja (= ei-vasemmistolaisia) julisteissaan tappaaman kehoittavat Gilbert & George muka pelottaisivat tai järkyttäisivät tervehenkisiä ihmisiä. Uusvasemmisto ei taida vieläkään käsittää, että heidän lapselliset provokaationsa ovat jo pitkään olleet So last season kuten tapana on sanoa. Osaa kansalaisista ne pelkästään haukotuttavat, osa taas katsoo niitä kuin kyse olisi tylsistyneiden murrosikäisten kiukuttelusta. Osa taas sulkisi Gilbert & Georgen kaltaiset degeneraatit suljetulle osastolle, mutta eivät suvaitsemattomuudesta, vaan ihan puhtaasti hygieenisistä syistä.