VUODEN 2015 SIIRTOLAISKATASTROFI TOISTUMASSA – TÄLLÄ KERTAA VIELÄ PAHEMPANA

Tämä vuosikymmen lähti heti ensimmäisinä kuukausina jyrkkään alaspäin vievään Kali Yugan kierteeseen, josta pandemiaksi etenevä koronavirus lienee aikamme vitsauksista sieltä pienimmästä päästä. Vielä toistaiseksi se on saanut ylenpalttisesti medianäkyvyyttä jo pelkästään Ylessä, mutta tilanne uutisajasta saattaa muuttua, mikäli Turkki toteuttaa uhkauksena päästää maassa olevat 4 miljoonaa "pakolaista" kolkuttelemaan Euroopan portteja. Yle on raportoinut tänään asiasta laajalti kuten uutisessaan Turkki uhkaa päästää pakolaiset vapaasti Eurooppaan, Kreikka ja Bulgaria lähettämässä joukkoja rajoille – mitä Turkin uhkailu merkitsee?

Pääsyyllisenä tilanteeseen voidaan pitää uudesta Ottomaanien valtakunnasta haaveilevaa Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğania, joka on sekaantunut munaskujaan myöten Syyrian sisällissotaan, jossa Turkki sotii Bashar al-Assadin johtamaa laillista hallintoa vastaan. Edroganin kannalta asiat alkoivat mennä väärään suuntaan viimeistään siinä vaiheessa, kun Syyrian armeija Venäjän tuella ajoi kapinallisjoukot nurkkaan viime vuoden lopulla. Asiaa valottaa sangen objektiivisesti Ylen Moskovan kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen analyysissään Syyrian sodan loppunäytös paljastaa Venäjän ja Turkin erimielisyydet:

Venäjän ja Turkin välit ovat olleet vaikeat siitä lähtien, kun Syyrian hallituksen joukot alkoivat loppuvuodesta Venäjän ilmavoimien tuella edetä kohti kapinallisten viimeisiä pesäkkeitä Idlibin maakunnassa. Räjähdysherkäksi tilanne on muuttunut sen jälkeen, kun Turkin sotilaallinen tuki kapinallisille on käynyt yhä näkyvämmäksi. Venäjä sanoo taistelevansa Syyriassa terroristeja vastaan. Nyt se esittää yllättynyttä, kun heidän joukossaan on myös Turkin sotilaita.

Istanbulin melonikauppiaan kamelin selän katkaisi Syyrian armeijan eilinen ilmaisku Iblidissä, jossa kuoli 33 turkkilaista sotilasta. Nyt hätää kärsimässä oleva Turkki kirkuu Natoa apuun ja vaatii Eurooppaa painostamaan Syyriaa ja Venäjää takaisin tulitaukotilanteeseen. Lisäksi Turkki pyytää Euroopalta lisärahaa kurjistuvan pakolaistilanteensa hoitamiseksi, vaikka EU on jo antanut maalle miljardeja sen jälkeen kun Turkki ja Euroopan unioni sopivat keväällä 2016 järjestelystä, joka lopulta pysäytti lähes kokonaan Eurooppaan kohdistuneen muukalaisinvaasion. 

Ennen sopimusta presidentti Recep Tayyip Erdoğan uhkaili jatkuvasti päästävänsä elintasopakolaiset vapaasti EU-maihin. Nyt tämä kiristys on näköjään alkanut uudestaan. Viimeisempien tietojen mukaan Turkin avaamasta EU-rajasta on ehtinyt päästä vyörymään yli kolmesataa elintasosaalistajaa, jotka ovat suunanneet toivioretkensä Kreikkaan ja Bulgariaan. Tämä on vasta alkua, sillä jos Turkki toteuttaa uhkauksensa täysimääräisenä, maasta odottaa ulospääsyä yli neljä miljoonaa paremman elintason etsijää!

Ihmisoikeuksia kivääreinään käyttävien sosiaalikerjäläisten maahyökkäys saattaa alussa pysähtyä, mutta mitä enemmän rajalle on tunkua sitä todennäköisemmin Kreikka ja Bulgaria päästävät heidät menemään, koska tietävät onnenonkijoiden pyrkivän ensisijassa Saksaan ja Pohjoismaihin. 

Tällainen maahantunkeutuminen olisi helppo estää ellei tietäisi millaiset tahot ovat päättämässä Euroopan Unionin ulkorajoista.  Jos taas EU:ta johtaisvat kansojen intresseistä kiinnostuneet päättäjät, rajat suljettaisiin (vaikkapa koronavirusuhan verukkeella) ja Turkki pantaisiin kauppasaartoon. Jos vielä tämäkään ei saisi Euroopan sairasta miestä sulkemaan EU-rajaansa, Ankara pommitettaisiin kivikaudelle. Sen sijaan Istanbul säästettäisiin, koska se vallattaisiin alkuperäisellä Konstantinopolin nimellä takaisin Euroopalle.

Tällä hetkellä tällaiset reaalipoliittiset skenaariot ovat pelkkä hurskas toive, koska valitettavasti Eurooppaa hallitsevat rahanahneet nynneröt ja seinähullut haaveilijanaiset johtajanaan Angela Merkel. Suomessa poliittisten johtajien valikoima on tällä hetkellä jopa vielä kauhistuttavampi kuin vuonna 2015, jolloin antautuminen muukalaisinvaasiolle oli pitkälti petoksellisen ulkoministeri Petteri Orpon (Kok.) ansiota. 

Maatamme ei ole viime vuosikymmeninä todellakaan kohdannut suotuisa herraonni, eikä varsinkaan nyt, kun pakolaisasioissa sisäministerin virkaa toimittaa fanaattinen suomalaisvihamielinen kansanvaihtaja Maria Ohisalo (Vihr.). Vasta viikko sitten tämä moraaliposeeraava seireeni haali alkupaloiksi Suomeen 175 "turvapaikanhakijaa" Välimeren pakolaisleireiltä. Turkin rajapäätöksen jälkeen Ohisalo tuskin pysyy pikkuhousuissaan, kun hän voi ulkoministerinä pitää Suomen ra(a)jat levällään sadoille tuhansille partalapsimiehittäjille. 

Vedalaisessa mytologiassa pahuutta edustavalle Kalin ajalle on kuvaavaa heikot miehet sekä pahat naiset, jotka luonnollisten hierarkioiden romahtaessa ovat päässeet "kukoiksi" tunkioille. Vaikka emme ottaisikaan Veda-kirjallisuuden sanomaa kirjaimellisesti, ministeri Ohisalossa on epäilemättä tiettyä ikiaikasta naispaholaismaisuutta, koska hän kuvittelee tuhotöillään tekevänsä hyvää ja saavansa vielä ylistystä "hyvyydestään". 

Suomen pelastuminen on ainoastaan hallituksen hajoamisen tai laajamittaisen protestiaallon varassa. Koska jälkimmäistä vaihtoehtoa on tältä kansalta turha odottaa (vielä on kaljaa jääkaapissa ja taikaseinästä tulee rahaa), toivo on pantava hallituksen nopeaan luhistumiseen.

VALEDEMOKRATIAN PALJASTUMINEN LISÄÄ MEDIAN PANIIKKIPUHETTA "FASISMISTA"

Vallalla oleva moralismi, hurskastelu, sentimentalismi ja omahyväisyys ovat keinoja peittää ja jopa puolustella kulttuurimme moraalista alennustilaa. Yhteiskunta, joka vaatii hyväksymään biologisen valheen sukupuolten samanlaisuudesta ja vaihdettavuudesta, voi silloin vaatia hyväksyntää lähes mille tahansa järjettömyydelle. Paitsi sille, että vastustetaan poliittisena korrektiutena tunnettuja mielettömyyksiä. 

Auringonlaskun lännessä epämiellyttävän totuuden sanojia on jo vuosikymmeniä haukuttu fasisteiksi, jonka vuoksi aniharva haluaa kutsua itseään sillä nimellä. Se siitä paljon ylistetystä suvaitsevaisuudesta. Hurskastelevalla tekopyhyydellä marinoituneet valtamedian toimittajat ottivatkin kaiken poliittisen hyödyn irti, kun Perussuomalaisten Nuorten varapuheenjohtaja Toni Jalonen sanoi viikonloppuna Viron Etnofutur-konferenssissa pitämässään puheessa olevansa etnonationalisti, traditionalisti ja fasisti. Yksi ainoa sana sai mediatalojen ja puoluetoimistojen sopulilaumat poksauttelemaan kuohuviinipulloja. Ylessä reagoitiin myös nopeasti, ja jo maanantaina masinoitiin "fasistikohu" uutisella Fasistiksi itseään kutsunut Toni Jalonen erotetaan perussuomalaisista – Halla-aho ei hyväksy puolueen nuorisojärjestön toimintaa.

Perussuomalaisia vastustava valtapuolueiden blokki sai nuorisopoliitikon lausunnon myötä vihdoinkin kaipaamaansa "todisteen" emopuolueen fasistisuudesta. Ensimmäisenä apajille ehti käsiään hieroen Kokoomuksen Petteri Orpo, jolle ei tuota vaikeksia sanoa Halla-ahon puolueen olevan sekaisin fasismista ja "rotuerottelusta". Lausunto ei ole mikään yllätys puoluejohtajalta, jonka peräänkuuluttama "arvopohja" on sama kuin kultuurimarxilaisilla punavihreillä. Vasemmistoliitossa ja Vihreissä myhäillään varmasti tyytyväisinä kuinka "porvarit" toimivat fasistikaustissa heidän aisankannattajinaan. 

Muiden puolueiden kansainvälisyyskasvatuksella indoktrinoidut nuorisopoliitikot ovat tietenkin tuominneet närkästyneinä "Perussuomalaisten riveissä esiintyvän fasismin". Demarinuorten lehden tiedonannossa Poliittiset nuorisojärjestöt: “Emme tee yhteistyötä fasistien kanssa" kerrotaan julkilausumasta, jonka ovat hyväksyneet Kokoomusnuoret, Demarinuoret, Keskustanuoret, Vihreät nuoret, Vasemmistonuoret, KD Nuoret ja RKP-nuoret. Näin laaja yhteistyö tuo mieleen Länsi-Euroopan (erit. Ranska) kansanrintamahallitukset 1930-luvulla, jolloin kommunistit saivat porvaripuolueet mukaan yhteisrintamaan puolustamaan  neuvostobolshevismia fasisteja vastaan.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet 1930-luvusta niin paljon, ettei parlamentarismiin sitotutuneita perussuomalaisia voi mitenkään pitää perinteissä mielessä fasisteina, mutta heitä voi kutsua sellaisiksi, aina kun he poikkeavat humanitääris-globalistisen politiikan hegemonisesta  etiketistä. Sitä vastoin vasemmiston ja sen hellimmän "kansanrintaman" poliittinen strategia ei ole muuttunut juuri lainkaan. Varsinkin kuihtuvat vasemmistopuolueet tarvitsevat laajaa "kansanrintamaa" puolustaakseen katkeraan loppuun asti 2000-luvun kommunismina tunnettua kulttuurimarxilaista identiteettipolitiikkaa ja tasa-arvototalitarismia.

Perussuomalaisten johdon kannalta fasisti-kohu on ollut kiusallinen ja sen tunnustaa myös puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho Ylen uutisessa Halla-aho fasismikohun keskelle joutuneesta nuorisojärjestöstä: "On sietämätöntä, että puolueesta erotetut voivat jatkaa toimintaansa". Halla-ahon kommentti oli napattu eilisestä A-studiosta, jossa fasistikausti oli nostettu valtakunnan tärkeimmäksi asiaksi. Jostain syystä Ylen toimittajilla ei ole samaa intoa käsitellä vasemmistopuolueiden sisäistä likapyykkiä, josta löytyy mm. afrikkalaistaustaisten kuntavaaliehdokkaiden saamat vankeustuomiot törkeistä raiskauksista. Vaikka kommunistiksi julistautuminen on fasistiksi tunnustautumisen rinnastettava teko, Vasemmistoliiton kansanedustaja Anne Kontulan ulostulo ei herättänyt julkisuudessa juuri mitään paheksuntaa, vaan päinvastoin enimmäkseen ymmärrystä.

Jussi Halla-aho ajattelee ymmärrettävästi puolueensa parasta ja gallupeja. Hän on tietenkin oikeassa siinä, että Persut ei ole fasistinen puolue, mutta menee liian pitkälle tuomitessaan  kannattajiensa etnonationalismin, joka on pelkkä uudissana perinteiselle nationalismille. Siinä kansan ymmärretään jakavan suurin piirtein saman perimän historiallisesti tunnustetulla maa-alueella. Puoluejohtajan nuivuus suomalaisuutta  määrittävää etnisyyttä kohtaan on käynyt selväksi monissa haastatteluissa, joissa hän sanoo olevansa liberaalinationalisti, joka pitää ketä tahansa Suomessa asuvaa työssäkäyvää veronmaksajaa suomalaisena. Suomalaisuuden uustulkinta ei ole Halla-aholle pelkkää lämmintä puhetta, vaan hän haluaa Perusuomalaiset Nuorten sääntömuuntoksella estää etnonationalismin riveissään. 

Saattaa olla, että perussuomalaisten kipuilu johtuukin Halla-ahosta, joka potkii puolueesta pois perinteisen suomalaisuuskäsityksen kannattajia. Puolujohdon harjoittama suomalaisuuden vesittämisen hiljainen hyväksyntä on ymmärrettävästi herättänyt kentällä vastustusta. Varsinkin nuorissa on löytynyt uhmakkuutta torjua Persujen virallinen liberaali suomalaisuustulkinta, jonka seurauksena puolue on vaarassa ajautua Kokoomuksen "isänmaallisuuden" vietäväksi.

Nuorisojärjestön kritiikki on sikäli perusteltua, että Perussuomalaiselta puolueelta puuttuu lähes täysin aatteellinen ja poliittis-filosofinen pohja, jonka vuoksi se pelkkää pragamatismia korostaessaan saattaa myydä vähäisetkin periaatteelliset rippeensä ministeripaikkojen toivossa. Se tapahtui jo Soinin aikana, joten aatteellisesti ontto puolue voi tehdä saman  koska tahansa riippumatta siitä kuka on johdossa.

Perussuomalaiset Nuorten varapuheenjohtajan Toni Jalosen lausunto oli kieltämättä provokaatio sekä yliherkkää mediaa että emopuolueen johtoa vastaan. Jalosen olisi pitänyt tietää, että hänen julkilausuma f-sana vahingoittaa Persujen kärsivällisesti rakentamaa imagoa tavallisten suomalaisten protestipuolueesta. Näin jälkiviisaana tyytymättömyys kosher-konservatismiin olisi voitu ilmaista hyvissä ajoin henkilökohtaisella eroamisella ja tarpeen tullen uuden liikkeen perustamisella, jonka periaatteisiin kuuluu italialaistyyppinen fascismi. Eräiden tietojen mukaan Jalosella olisi ollut erottaminen joka tapauksessa edessä, jonka vuoksi hänellä ei ollut mitään menetettävää Viron konferenssissa. Poliittisessa pelissä Jalosen avautuminen oli silti lyhytnäköinen performanssi, varsinkin jos tuon teatterin katsojat uskovat demokratian mahdollisuuteen.

Jalosen positiivinen näkemys fasismista ei välttämättä ollut turha ele, sillä se sohaisi samalla demokratian tabua. Keskustelua voi jatkaa kysymällä, onko länsimaissa kuten Suomessa ylipäätään edes olemassa demokratiaa? Ei ole mikään salaisuus, että jos äänestämällä voisi vaikuttaa, se kiellettäisiin. Ainakin länsimaissa demokratia näyttää pelkältä hyveellisyyden fasadilta, jonka takana vaikuttavat todelliset päätöksentekijät kansalaisten eduista piittaamatta. Näitä harmaita voimia ovat plutokraatit ja kulttuurimarxilaiset uussosialistit, joiden näennäisesti epäpyhää allianssia pitää koossa usko globalismiin, yhteen ainoaan maailmanvaltioon. Siinä on demokratia eli kansanvalta kaukana.

Realistien on syytä tunnustaa, että Persujen tulevalla vaalivoitolla ja ministeripuolueeksi pääsemisellä ei pelasteta jo nyt näkyvillä olevaa demografista katastrofia. Vain siinä tapauksessa, jos Persut olisivat poikkeustilaan valmistautuva vallankumouksellinen fasistipuolue ja kansa sen takana, tällä maalla voisi olla pelastautumisen mahdollisuus. Lisäksi tämä vaatisi sen, että muu Eurooppa on noussut tahoillaan puolustamaan kansankuntiensa säilymistä. On yhdentekevää kutsutaanko Suomen ja Euroopan pelastusoperaatiota fasismiksi tai joksikin muuksi, selvää on vain se, että valedemokraattisella näpertelyllä ei voida voittaa haasteita, jotka uhkaavat meidän ja jälkipolviemme olemassaoloa.

POLITISOITUNEIDEN TUTKIJOIDEN HARJOITTAMAN PROJISOINNIN ANATOMIAA

"Poliisi!....täällä maalitetaan", tiuskaisi Teemu Tammikko 
os. Sinkkonen luettuaan Yle Watchin jutun.

Tutkijan arvovaltaa tarvitaan lähinnä fysiikan kaltaisissa luonnotieteissä selittämään maallikoille universumin ilmiöitä. Sen sijaan yhteiskunnassa totuudet ovat pitkälti hallitsevan järjestelemän määrittämiä ja ne muuttuvat aina kun järjestelmä vaihtuu. Näin kävi esimerkiksi sosialismin kohdalla. Vielä 1970-luvulla sosialistimaat uskoivat totuuksiensa järkähtämättömyyteen, mutta niihin luotettiin myös hämmästyttävän paljon länsimaissa, eikä ainoastaan sosialistien keskuudessa. Vasta kun reaalimaailma löi suoraan kasvoille, alkoivat muotiaatteita seuraavat massat kaikota sosialistien joukoista. Niin sanotut puhuvat päät eli mediassa näkyvät yhteiskuntatieteilijät eivät perinteisesti ole kumouksista juuri hätkähtäneet, vaan ovat muina miehinä kääntäneet takkia ja alkaneet saarnata vaikkapa uskoa länsimaisen liberaalidemokratian erehtymättömyydestä.

Vuoden 2008 talouskriisin jälkeen liberaalidemokratia on joutunut aiheuttamiensa ongelmien vuoksi puolustuskannalle. Järjestelmästä hyöytyvät ja sitä puolustavat tahot eivät tietenkään halua tunnustaa virheitään, vaan he projisoivat ne muualle. Järjestelmäkriisin tihentyessä demokratian irvikuvaksi muuuttunut liberaalidemokratia on tarvinnut lisää uskonsotureita, jotka puolustavat hallitsevaa nomenklatuuraa viimeiseen palkkapussiin asti. Nykyhegemonian intressien äänitorvena työskentelevä turkulainen Ylen toimittaja Merja Niilolan pitkä agendauutinen Tutkija: Some-raivo on uusi väkivallan muoto – Milloin ihmiset unohtivat, miten toisia kohtaan käyttäydytään? käyttää punaisessa yliopistossa marinoituneita asiantuntijoita, joiden vastaukset voisi napata suoraan NPC-pelirobotin meemeistä.

Ei ole sattumaa, että vasemmistolaisuudestaan tunnettu toimittaja Niilola käyttää juttunsa pääinformanttina Ulkopoliittisen Insituutin (UPI) vanhempi tutkija Teemu Tammikkoa. Vaikka nimi ei heti soittanut kelloja, kommenttien tyyli vaikutti jotenkin tutulta. Pieni salapoliisityön Yle Watchin arkistoon paljasti, että Tammikko onkin entiseltä sukunimeltään Sinkkonen. Nimenvaihdokseen on voinut vaikuttaa homoavioliiton kaltainen sivilisäädyn (sic) vaihtuminen, mutta todennäköisempi syy on Sinkkosen joutuminen naurunalaiseksi asiantuntijalausunnostaan, jonka Yle julkaisi jutussaan Totta vai ei: onko turvapaikanhakijoiden joukossa Isis-terroristeja? syyskuussa 2015.

Samaan aikaan hän kirjoitti Ulkopoliittisen Instituutin sivuille reteästi, että ISIS-järjestön väittäminen uhaksi on  vihaviesti, jota levittää vain paranodi äärioikeisto. Kun islamistijärjestön vähättely kävi mahdottomaksi, Tammikko os. Sinkkonen poisti vaihvihkaa tekstin UPI:n nettisivulta. Internet ei kuitenkaan unohda, joten lainaamme hävitetyksi uskotun tekstin erästä mehevää kohtaa vanhasta Yle Watchin kirjoituksesta:

Esimerkiksi satu Punahilkasta heijastaa hyvin tänä päivänä esiintyvää tarinaa pakolaisten joukossa Eurooppaan soluttautuvista terroristeista. Siinä päähenkilönä on pieni tyttölapsi (jopa kliseisen tyypillinen ”viaton uhri”), jonka kaikin mahdollisin tavoin paha ja iljettävä susi (ei siis ihminen, vaan jihadistinen terroristi) haluaa syödä (räjäyttää ilmaan, ampua, katkaista pään ja raiskata, järjestyksen ja tyylin saa vapaasti kuvitella itselleen sopivaksi). Sadussa susi naamioituu isoäidiksi (pakolaiseksi), jota Punahilkka tulee auttamaan (tässä mielessä Punahilkka heijastelee myös visiota sinisilmäisistä ”vihervasemmistolaisista suvakeista”) ja kysyttyään suurista silmistä ja hampaista (kännyköistä, Niken lenkkareista) joutuu lopulta suden syömäksi (visio Islamista, joka tuhoaa eurooppalaiset arvot ja kulttuurin massiivisen maahanmuuton ja terrorismin myötä).

Huvittavaa Tammikon os. Sinkkonen venkoilussa on se, että aluksi hän väitti ettei terroristeja ole tulossa Eurooppaan, mutta nimenvaihtamisen myötä hänestä tulikin käden käänteessä terrorismin torjunnan asiantuntija! 

Tammikolle terroristisesta väkivallasta ei vieläkään tule mieleen islamistit, vaan Niilolan kirjoituksen alussa hän tekee selväksi, että väkivallan mahdollisuus syntyy kabaalin äärioikeiston sanomisista:

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Teemu Tammikko sanoo, että päivä päivältä kärjekkäämmäksi käyvä puhe on yksi väkivallan muoto.  

– Väkivalta on löytänyt uusia foorumeita sosiaalisen median kautta. Some tekee mahdolliseksi poliittiseen väkivaltaan kuuluvan viholliskuvan rakentamisen ja sen helpon levittämisen.

Tammikon näkemys on silkkaa harhauttamista, koska hallitsevaa luokkaa edustava valtamedia rakentaa itse viholliskuvaa niistä muista, demonisoiduista äärioikeistolaisista. Tämä jos mikä jakaa kansaa, joka lienee median lietsoman vastakkainasettelun tarkoituskin. Vastaavasti poliitikot ovat takoneet kiilaa kansalaisten väliin tuottamalla maahan elintasosiirtolaisia, joita enemmistö suomalaisista vastustaa.

Terrorismin tutkijoissa näyttää vilisevän kummallisen paljon järjestelmää nuoleskelevia konformisteja  ja opportunisteja, jotka ovat päässeet pitkälle omaksumalla maan virallisen liturgian. Tutkija Leena Malkin näkemykset ovat rinnastettavissa Tammikon arvioihin, jotka perustuvat poliittisen johdon kannattamaan ideologiaan ja silkkaan mutu-pohjaiseen päättelyyn:

Myös terrorismin tutkija Leena Malkki sanoi hiljattain Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa, että Suomessa on kehittymässä väkivallan mahdollistava ilmapiiri. Haastattelu on julkaistu mm. Kouvolan Sanomissa ja tästä pääset maksulliseen juttuun. Malkki sanoo, että ihmisten jaottelu eriarvoisesti "meihin ja muihin" on puhetta, jonka takana on halu oikeuttaa poliittinen väkivalta.

Tuleeko tutkija Malkille mieleen, miksi kansallisvaltiot ja rajat ovat ylipäätään olemassa? Mitä muuta kansallisvaltio on kuin erottautuminen muista, liitto, jonka tarkoitus on edistää oman ainutlaatuisen yhteisön hyvinvointia. Rajojen ylläpitäminen on an sich väkivaltaa, mutta niin on myös rajojen luvaton ylittäminen! Paljon hehkutettu monikulttuurikin voi toimia vain tältä perustalta. Jos taas uskotaan sosialistisesti kaikkien olevan meitä, miljardit siipeilijät voisivat tulla vapaasti saalistamaan kansakuntien sukupolvien ajan rakentamaa hyvinvointia. Vapaiden rajojen päätepisteenä on kantokyvyn romahtaminen ja kehittyneiden maiden muuttuminen yhdeksi suureksi Afrikaksi.

Vihan ja väkivallan suhdetta Suomessa tukinut Teemu Tammikko os. Sinkkonen taas näkee kuin tyhjästä syntyneen vihan olevan ilkeämielisten tahojen eli nationalistien keino vaikuttaa ihmisten poliittiseen käyttäytymiseen:

– Se on poliittista väkivaltaa, vaikkei fyysistä väkivaltaa käytetäkään. Niin sanotuissa maalituskampanjoissa useampi ihminen hyökkää vihaisilla tai uhkaavilla kommenteilla. Halutaan viestiä samalla muille: jos kommentoitte samalla tavalla, myös te joudutte kohteeksi.

Toki vihapuhetta on ollut aina eri muodoissa, Tammikko jatkaa. Mutta nyt voidaan sosiaalisen median kautta rakentaa aiempaa helpommin laajalle leviäviä viholliskuvia. Viholliskuvat ovat tärkeitä poliittisessa väkivallassa, tutkija muistuttaa.

Edelleen: Tammikko kaataa vain itselleen. Kyse ei ole mistään whataboutismista kun vertaa millä volyymilla valtiovalta vaikkapa Ylen avulla voi luoda geopoliittisia ja sisäpoliittisia viholliskuvia oman agendansa ajamiseen ja katsoa samalla, mikä mahdollisuus tavallisella kansalaisella on vaikuttaa Internetissä. Tarpeen tullen juuri korruptoituneella valtiovallalla on suurimmat resurssit käyttää väkivaltaa toisinajattelijoita vastaan (mm. sananvapauden ja kokoontumisvapauden kieltäminen), verrattuna netin kriitikoihin, jotka sattuvat arvostelemaan virallisen väkivaltakoneiston lakeijoita.

Pitkään Yle-vuodatukseen oli valittu vielä kolmaskin "asiantuntija", luultavaksi antamaan lisäuskottavuutta selvästi idelogisesti värittyneelle tendenssijournalismille. Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari vinkuu maalittamisesta, lausumattomana toiveena saada totaalinen nettikielto tietyille ihmisille:

Viestivyöryn maalitauluksi voi nykyään joutua kuka tahansa. Kohteena voi olla kokonaisia ammattiryhmiä. Suut halutaan suppuun esimerkiksi poliisilta, syyttäjiltä, tutkijoilta, toimittajilta, vanginvartijoilta tai vaikkapa Kelan virkailijoilta.

Some-tuhot ovat toisinaan myös silkkoja vahinkoja. Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari sanoo, että syy maaliksi joutumiseen voi olla sekin, että ihminen on vain väärässä paikassa väärään aikaan.

Vallankäyttö näyttää muutoinkin kiinnostavan haasteltuja. Tutkija Teemu Tammikko pitää somea vaarallisena, koska karvalakkikansa voi vielä toistaiseksi laukoa mielipiteitään muitten luettavaksi kuten toimittajat suurilevikkisissä lehdissään:

Tutkija Teemu Tammikkoa on kiinnostanut sosiaalinen media nimenomaan harkitun vallankäytön aseena. Toiminta, jossa ohjatulla hyökkäyksellä nakerretaan yhteiskunnan peruspilareita, instituutioita ja valtioita.

– Hyökkäykset kohdistuvat varsinkin mediaan. Nähdään, että media on vallankäytön väline. Väitetään myös, että oikeus, syyttäjälaitos ja poliisi ovat politisoituneet.

Näin sanoo systeemin mies, joka pitää itsestään selvänä lähtöoletuksena median hyväntahtoisuutta, rehellisyyttä, tasapuolisuutta ja objektiivisuutta. Vain valtamedialla pitäisi olla oikeus ohjata tiedotuskampanjoillaan väärin ajattelevaa kansaa. Siksi mediaa, syyttäjälaitosta ja poliisia arvosteleva kansalainen ei voi olla muuta kuin pahantahtoinen rasisti, Venjäjän trolli tai muutoin vainoharhainen, joka ei ymmärrä omaa etuaan.

Tutkija Teemu Tammikko kertoo kärjistyneen populismin keinovalikoimasta. Siihen kuuluu huolen nostattaminen siitä, että yhteiskunta on mätä, myös politiikka on mätää ja valta on ainoastaan eliitillä.

Eikö näin sitten ole? Vai onko valta sittenkin Saarijärven Paavolla ja Pihtiputaan mummolla? On jotenkin surullista, että järjestelmään hirttäytynyt mies ei kykene muuhun kuin näin alkeellisesti väsättyihin olkiukkoihin.

Aggressiivisen verkkovaikuttamisen yleistyminen viittaa tutkija Teemu Tammikon mukaan myös järjestäytyneeseen vihaviestien tehtailuun. Hän arvioi monien valtioiden olevan tässä tehtailussa mukana. Propagandaa pusketaan ainakin Venäjältä. 

– Euroopassa on tahoja, jotka koettavat nakertaa Euroopan järjestelmää itsessään. Venäjän tiedustelupalvelu on ylläpitänyt erilaisia keinoja, joilla pyritään vaikuttamaan sosiaalisessa mediassa. On esimerkiksi valetilejä, joilla pyritään luomaan mielikuvaa, että jotakin asiaa tukee laaja joukko.

Tulihan se Venäjä sieltä pienen alkulämmittelyn jälkeen! Tammikon asiantuntijuus tässä asiassa on samaa luokkaa kuin Venäjää kaikesta maailman pahuudesta syyttävällä "Yle-asiantuntija" Janne "Rysky" Riiheläisellä. Nato-innokkuudesta tunnetun Ulkopoliittisen Instituutin äänitorvi ei kai voisi muuta väittääkään. Jos uskoisimme UPI:in, hybridivaikuttamisen monopoli olisi vain Venäjällä. Sitä vastoin liberaalidemokraattista hyvyyttä puolustava Yhdysvallat on tunnettu nimenomaan siitä, ettei se hyväntahtoisuudessaan halua vaikuttaa mitenkään muiden maiden asioihin. Siis mikäli uskomme Ylen lailla UPI:in asiantuntijaan.

UPI:n vanhemman tutkijan puheista jää päällimmäisenä mieleen vankkumaton usko nykyisen valtiovallan demokraattisuudesta, avoimuudesta ja nöyrästä halusta palvella kansalaisten tahtoa. Tämän kritisointi ja puhe hallitsevasta eliitiistä on pelkkää äärilikkeiden (lue: äärioikeiston) ilkeää pyrkimystä häiritä hyvin toimivaa yhteiskuntaa:

Samaa metodia käyttävät monet ääriliikkeet. Päämäärä on luoda epävarmuutta yhteiskuntaan ja epäluottamusta “hallitsevaa eliittiä” kohtaan.

Väliotsikon "Sananvapaus ei anna oikeutta sylkeä toisen päälle" alla päästään vihdoin perusteluihin, joilla sananvapaus ja epämiellyttävä totuus voidaan kieltää lakiteknisesti. Vipuvartena käytetään koodisanoja maalittaminen ja rasismi: 

Hyökkääjät vetoavat sananvapauteen ja oikeuteen esittää poliittista kritiikkiä. Mutta keinovalikoimaan kuuluvat myös valheet, huhujen levittäminen ja vääristely. 

Edellinen väite on väärä yleistys, jossa puheena on muutaman satunnaisen nettitrollin häirintä. Nämä toimivat kuitenkin oivallisina tekosyinä tulenaran poliittisen kritiikin kieltämiselle. 

Tammikon ironisesti mainitsema poliittinen elitti on juuri se taho, joka käyttää suojakilpenään Euroopan ihmisoikeusistuinta ikään kuin sen sana olisi jumalallinen auktoriteetti. Tosiasiassa Euroopan ihmisoikeusistuin on pelkkä liberalismin tasa-arvototalitarismin käsikassara:

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on linjannut, ettei esimerkiksi rasistisilla ilmauksilla ei ole sananvapauden suojaa. Professori Päivi Korpisaari sanoo, että sanavapauteen vetoamalla ei voi talloa toisen ihmisen perusoikeuksia.

Suomessa amerikkalaistyyppistä  juristivaltiota ajava Lakimiesliitto on innokkaimmin ajamassa sosialistimaista tuttua lainsäädäntöä, jossa virkamiesten väärinkäytöksiä ja yhteiskunnan ylemmän kerroksen (nomenkaltuuran) tabuina pitämien järjettömyyksien kritiikki halutaan kriminalisoida. Itä-Euroopassa ja Suomessa 1970-luvulla puhuttiin neuvostovastaisuudesta, nyt orwellialaisen uuskielen sanastoon on juurrutettu termi "maalittaminen", jonka ovat lanseeranneet julkiseen käyttöön vasemmistojournalistien riveistä nousseet faktantarkastajat. Siksi ei ole yllättävää, että juuri toimittajakunta otti termin nopeasti arkikäyttöön:

Muun muassa Lakimiesliitto on kiirehtinyt tuomareihin, syyttäjiin ja poliiseihin kohdistuvan maalittamisen kriminalisointia. Nyt laki ei sano maalittamisesta yhtään mitään.  

– Kun joku nostaa ihmisen tikunnokkaan tarkoituksenaan, että muut ihmiset alkavat lähettää tälle viestejä, eivät lähetetyt viestit yksittäisinä ole useinkaan rangaistavia. Häirikköviestiryöppyjen alkuunpanijaa ei saada syytteeseen ja tuomittavaksi.

Toimittaja Anniina Walliuksen tapaan Merja Niilola ottaa esimerkiksi maalittamisesta punavihreän ylikomisario Jari Taposen tapauksen. Se käy ainakin Niilolalle todisteena systemaattisesta ja hirvittävästä maalittamisesta:

Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taponen on tehnyt rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaisen (ps.) tviitistä, jossa Turtiainen luonnehtii ylikomisarion kuuluvan "munattomaan nillittäjäryhmään". Kansanedustaja puolusti tviittiään sillä, että sananvapaus tarkoittaa "...vapautta sanoa mitä tahansa".

Niilola ei tietenkään paljasta tapauksen taustasyitä ja sen yleistä absurditeettia, jota tapaa lähinnä huumorintajuttomissa totalitaristisissa valtioissa. Emeritus professori Timo Vihavaiselta Taposen tekemän rikosilmoituksen pikkusieluinen politikointi ei sen sijaan jäänyt huomaamatta:

Mutta tässähän puhutaan jo enemmän asioista kuin sanoista. Sanat ovat kuitenkin nyt politiikassa se suuri juttu, josta riittää puhetta valtakunnan ylintä tasoa myöten. Yleiseksi vaikutelmaksi jää, että niistä ollaan e-r-i-t-t-ä-i-n huolestuneita – tai ollaan olevinaan. 

Aarno ”Loka” Laitinen puhui aikoinaan nipistelytieteestä viitatessaan niihin, lähinnä postmoderneihin tutkimusaloihin, joiden mielenkiinto kohdistui lähinnä erilaisiin loukkaantumisiin ja ainakin väitettyihin mielensä pahoittamisiin. Todettakoon, etteivät tutkimuksen keskiössä olleet höperöityvät eläkevaarit.

(...) Uusimmasta Suomen Kuvalehdestä huomaan, että siellä kolumnisti kirjoittaa otsikolla Solvaaminen on painostusta. Tämän yllättävän johtopäätöksen näyttävää oikeuttavan muutama letkautus, eritoten erään kansanedustajan eräästä aikuisesta poliisikomisariosta twitterissä käyttämä nimitys munaton nillittäjä.   

(...) Tuossa Suomen Kuvalehden jutussa huomiota herättää, että kirjoittajalla näyttää olevan suuri halu kieltää mehevien, kansanomaisten ilmausten käyttö ja peräti leimata se painostukseksi ja vaaraksi demokratialle. 

Tämä on jo sen tason käsitekikkailua, ettei se jää missään tupaillassakaan huomaamatta. Kyllä politiikasta kirjoittavilta täytyy edellyttää yleisönsä kunnioittamista. 

Mitä muuten tarkoittaa, jos jotakuta sanotaan munattomaksi nillittäjäksi? Itse törmäsin tuohon munaton-sanaan ensimmäisen kerran lukiessani D.H. Lawrencen romaania Lady Chjatterleyn rakastajaa vuoden 1961 käännöksenä. Siinä tosin puhuttiin munista monikossa. Englannissahan tuo ilmaus to have balls on normaalikieltä. 

Itse asiassa vasta 2000-luvulla näyttäisi tulleen tavalliseksi sanoa, että jollakin on munaa. Aivan erityisesti tyttöyhtyeillä sitä kuuluu nykyään olevan…

Artikkeli some-raivosta on sikäli hauska, että se paljastaa toimittajan ja haastateltujen oman raivon niitä kohtaan, joista he eivät satu pitämään polittisesti:

Somen myrkylliset ääripuheet pyörivät pääasiassa maahanmuuton, rasismiin liittyvien teemojen ja terrorismin ympärillä.

Toimittaja Niilolan havainto on puhdas subjektiivisesti syntynyt optinen harha. Hän on omasta asemastaan nähden kykenemätön tunnistamaan äärivasemmiston väkivaltaista vihanlietontaa kansallismielisiä vastaan. Yhtä lailla Niilolan kaltaisen keskiverto vasemmistolaistoimittajan on vaikea nähdä sateenkaarilasiensa takaa punavihreän lukeneiston ylimielisen halveksuvaa puhetta "junttisuomalaisista".

Ylen artikkellissa termiä ääriryhmä käytetään synonyymina "äärioikeistolle", joka käy selväksi Niilolan ottamista esimerkeistä. Äärivasemmiston ja muslimien vihamielinen puheenparsi eri lailla ajattelevista on punavihressä kuplassa eläville vallankäyttäjille täysin oikeutettua viestintää, jonka vuoksi heidän on mahdotonta nähdä siinä mitään kyseenalaistettavaa. Kun sitten tuulipukukansaan kuuluvat veronmaksajat vinoilevat vastavuoroisesti "paremmille ihmisille", ottavat nirppanokkaiset cityvihreät kritiikin vastaan kuin milleniaali-sukupolven lumihiutaleet. Toisaalta on ymmärrettävää, että cafe lattea litkivien besserwisserien keskuudessa paksun iho kasvattaminen on vaikeaa, varsinkin kun urbaaneja turvatiloja on tarjolla runsaasti.

Jutun kirjoittaneelle toimittajalle tuottaa selvästi ahdistusta tiettyjen sanojen käyttö omasta viiteryhmästään. Itsensä hyviksi ihmisiksi korottaneet vihervasemmistolaiset voisivat joskus yrittää rekisteröidä omaa puhettaan ja sitä, kuinka usein he päästävät suustaan sanan natsi tarkoittaen sillä lähes jokaista, joka on eri mieltä heidän kanssaan. 

Sosiaalisen median kova retoriikka ja sanasto on soluttautunut ääriryhmien some-kielestä osin jopa vallan kammareihin ja joskus myös median käyttöön. Alunperin esimerkiksi "suvakki" ja termi "vihervasemmisto’"olivat äärioikeiston käyttämiä haukkumasanoja. Nyt esimerkiksi vihervasemmisto-termi kelpaa mediallekin. Jotkut kansanedustajat ovat kutsuneet maahanmuuttajia "matuiksi" eli äärioikeistoa lainaten maahantunkeutujiksi.

Uutisartikkelin loppupuolella uudella Tammikko-sukunimellä esiintyvä tutkija näkee tavallisten ihmisten pelot vainoharhaisina äärioikeiston houreina. Tutkijalle varsinkin kansallismielisten puheet ovat jo sinällään tekoja, koska ne hänen mielestään mahdollistavat lähes väistämättä väkivallan. Sama logiikka ei kuitenkaan näyttäisi tutkijan mielestä pätevän äärivasemmiston ja muslimien retoriikkaan, koska niistä hän ei mainitse mitään. Yhteiskunnallinen uhka tulee vain ja ainoastaan liberaalien syntipukiksi valitsemasta "äärioikeistosta":

Teemu Tammikko sanoo, että aina on olemassa myös riski siitä, että uhkaavista sanoista joku siirtyy tekoihin.

– Ei tarvitse kovin kauas historiaan sukeltaa, kun näkee jostakin ryhmästä rakennettavan uhkakuvia. Silloin on olemassa vaara, että jotkut uskovat, etteivät pelkät sanat riitä, vaan reagoivat myös fyysisin teoin.

Ylessä on jo pitkään ollut mahdotonta tehdä juttua "vihapuheesta" ja "maalittamisesta" ilman että se liittyisi jollain lailla presidentti Donald Trumpiin. Kuinka ennalta-arvattavan ennakkoluuloisia Tammikon löysät, perustelemattomat heitot väkivallan ja Trumpin kannattamisen välillä ovatkaan:

Tammikon mukaan esimerkiksi silloin kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin on katsottu puheissaan lietsoneen vihaa, ovat väkivallanteot lisääntyneet. Suomessa vallanpitäjien poliittisen kielenkäytön koventumisen, retoriikan ja sanaston muutoksen voi havainnollistaa kahden eturivin poliitikon twitter-riitaan.

On totta, että Yhdysvalloissa on viime vuosina esiintynyt tavallista enemmän poliittista väkivaltaa, mutta toisin kuin Tammikko uskottelee, väkivallan tekijät tulevat enimmäkseen vesikauhuisen äärivasemmiston riveistä. Tosiasia, josta kertoo mm. arvovaltaisen Chronicles Magazinen kirjoitus Who is really responsible for political violence?

Koska juttu some-raivosta rajoittuu tarkoituksellisesti vain "äärioikeistoon" ja perussuomalaisiin, myös kirjoituksen lopussa käsitelty poliitikkojen keskinäinen nokittelu  Twitterissä henkilöidään persujen puheenjohtaja Jussi Halla-ahoon. Aivan samanlaista, tosin paljon tosikkomaisempaa öyhötystä, löytyy vasemmistoliiton raivofemininisti Veronika Honkasalon ulostuloista, mutta sen esille ottaminen ei palvelisi artikkelin agedaa:

Onko keskustelukulttuuri lopullisesti muuttunut? Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari lausuu muutaman lohdun sanan. Some-raivoonkin voi vastata nykykeinoin. 

– Kyllä nykylaki antaa paljon työkaluja. Ongelmana kuitenkin on se, että aivan liian usein poliisi keskeyttää tutkinnan kalliina tai siksi, että katsoo rikoksen vähäiseksi. 

Myös Teemu Tammikko uskoo, että verkkoviha on yhä suitsittavissa. 

– Tietysti on syytä huoleen. Mutta uhka ei ole vielä voittamaton. Kyllä somea valvotaan ja jatkossa valvotaan yhä tehokkaammin.

Vasemmistolaiset ja "liberaalit" ovat enimmäkseen laskelmoivia pelkureita, jotka eivät uskalla väitellä avoimesti poliittisten haastajiensa kanssa. Kun joku kyseenlaistaa heidän hullunkuriset teesinsä, he eivät terävöitä vasta-argumenttejaan (vaikeaa se tosin olisikin) vaan huutavat avuksi virkavaltaa ja lainsäätäjiä, jotka vastaisivat heidän puolestaan. Heille erimielisten näkemykset ovat vain hygieninen ongelma, joka pitää ratkaista voimalla. Siksi he tarjoavat "ratkaisuksi" sensuuria eli totuuden julkitulon estämistä, koska totuus saattaisi estää heitä toteuttamasta kansantahdon vastaisia itsekkäitä projektejaan. 

Kansanvallan kannalta järjestelmän syöttiläiden ajamat retoriset keinot kaventaa sananvapatta ovat aina kestämättömiä, koska sananvapauden perimmäinen tarkoitus on suojella kansalaisia hallinnolta, ei estää kansalaisia moittimasta kelvotonta hallintoa.

SAKSAN ROTUSURMAT OVAT VAIN OSOITUS PAKOTETUN MONIKULTTUURIN SISÄÄNRAKENNETUSTA VÄKIVALLASTA

Monikulttuurin väkivaltaista arkea Saksassa.

Monikulttuuri on jo lähtökohtaisesti monien modernien konfilktien lähde. Viimeisin todiste tästä tulee läntisen Saksan Hanaun kaupungista, jossa 43-vuotias mies, todennäköisesti saksalainen, surmasi eilen illalla yhdeksän ulkoeurooppalaista, äitinsä ja lopulta itsensä. Yle on kertonut asiasta monessa uutisessaan kuten tässä ensimmäisessä julkaistussa jutussaan Saksan joukkoampujan tekoa tutkitaan terrorismina, liittovaltion syyttäjä: ampujalla "syvästi rasistisia näkemyksiä" – suora lähetys tapahtumapaikalta, Yle seuraa:

Asunnossa oli myös itsemurhaviesti, johon liittyi video. Mediatietojen mukaan ampuja tunnustaa kirjeessään ampumiset ja käyttää rajua äärioikeistolaista kieltä. Tutkinnasta vastaava liittovaltion syyttäjä kertoi iltapäivällä, että ampuja esitti verkkosivuiltaan löytyneissä videoissa ja manifestissa "syvästi rasistisia näkemyksiä". 

Viestissä hän sanoo ajattelevansa, että tiettyjen maiden Saksassa asuvat kansalaiset on surmattava, ellei heitä pystytä karkottamaan maasta.

Suurin osa Länsi-Euroopan monikulttuurisen väkivallan ja terrori-iskujen tekijöistä ovat rotumuukalaisia, mutta välillä pieni osa kantaväestöstä yrittää vastata samalla mitalla. Useimmissa tapauksissa kuten Hanaussa vastaiskujen tekijä on ollut niin sanottu yksinäinen susi, joka on kyllästynyt korruptoituneen demokratian sallimaan maahanmuuttoinvaasioon.

Oikeastaan on hämmästyttävää, kuinka vähäisiä Euroopan kantaväestöjen vastareaktiot ovat suhteessa kehitysmaalaisten islamo-terrorismiin, arkiväkivaltaan, joukkoraiskauksiin, lasten raiskauksiin (ns. grooming-ilmiö), huumerikollisuuteen, sosiaaliturvan hyväksikäyttöön jne. Pöyristyttävintä tässä kuviossa on se, kuinka todelliset syylliset poliitikan huipulla käyttävät tätäkin välikohtausta keppihevosenaan, jolla syyllistää ja rajoittaa kantaväestöän poliittista ilmaisuvapautta. 

Jos kenellä niin kantaväestön tahdosta piittaamattomilla politikoilla ja heidän näkymättömillä taustavoimillaan on verta käsissään. Kun tarkastellaan puolueettomasti syy-seuraussuhteita, ideologisin syin pakotettu monikultturi on länsimaiden sisäisen väkivallan pääasiallinen synnyttäjä. Ne, jotka päästävät kehitysmaiden kansalaisia aiemmin niin turvallisiin kansallisvaltioihimme, ovat pääsyyllisiä nykytilanteeseen. Tosin itsetuhoisia muotiaatteita seuraavia naiveja äänestäjiäkin voi osaltaan syyttää tilanteesta. 

Kuitenkin viime kädessä johtavat poliitikot ovat monikulttuurin airueita, jotka päättävät kansan demografisesta kurssista. Saksassa hän on entinen DDR:n pikkupioneeri, lapseton yksineläjä Angela Merkel. Vaikka liittokanslerin sormien lävitse valuu sekä saksalaisten että ulkomaalaisten verta, hänellä on silti julkeutta houria jostain rasismista ikään kuin kyse olisi yhteiskunnan ulkopuolelta tulevasta erillisestä entiteetistä:

Saksan liittokansleri Angela Merkel on tuominnut rasismin Hanaun verilöylyn jälkeen.  

– Rasismi on myrkkyä. Viha on myrkkyä. Tätä vihaa esiintyy yhteiskunnassamme, ja se on syynä aivan liian moneen rikokseen, Merkel sanoi.  

Merkelin mukaan viranomaiset tekevät kaikkensa taistellakseen niitä vastaan, jotka yrittävät jakaa Saksaa rasismilla.

Jos rasismia on olemassa, kyse on vain terveestä immuniteetista, jota esiintyy mm. tiibetiläisillä  ja näköjään jonkin verran vielä saksalaisillakn. Mitä tulee sitten vihaan, Merkel ja hänen saksalaisvihamielinen klikkinsä ovat siihen itse syyllisiä, sillä kansankunnan immuunipuolustus ei reagoi ennen kuin joku vieras uhkaa sitä konkreettisesti. Kuka päästi ketun kanatarhaan? Toisin sanoen ilman rotumuukalaisia ei olisi rasismia. Saksassa vierasväkeä on viime vuosikymmenenä päästänyt maahan Merkelin hallinto, joten liittokanseri on tosiasiallinen syyllinen lukemattomiin rikoksiin, joista hän syyttää nyt saksalaisia.

Höyrypäisen ideologian voimalla toteutettu monikulttuurikokeilu ei pysy koossa kuin mielivaltaisilla laella, sensuurilla, neuroottisen sensitiivisellä puheella ja viranomaisten väkivallan uhalla. Juuri tätä totalitarismia Merkel on vaatimassa maahansa lisää. Kysymys kuuluukin: kuinka kauan saksalaiset ovat valmiita sietämään tätä? Jos tyytymättömyys realisoituu teoiksi, voi olla, että oikeutettu viha ei purkaudukaan pelkkinä välikäsinä oleviin ulkomaalaisiin vaan poliittiseen johtoon. 

EUROOPPA JA AMERIKKA HYVINVOINNIN METSÄSTÄJIEN KOHTEENA

Kolmannen maailman hyvinvointisaalistajaa ei voi moittia häikäilemättömästä oman edun tavoittelusta, sillä se ei ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Jos länsimaissa olisi toimiva demokratia, yhdessäkään maassa ei elätettäisi kehitysmaiden käenpoikia. Sitä kuitenkin tapahtuu koko ajan ja syynä on se, että poliitikot, virkamiehet ja lainkäyttäjät eivät noudata kansalaisten enemmistön syvintä tahtoa, vaan käyttävät valtaansa 2000-luvun kommunismin toteuttamiseen.

Punavihreiden miehittämä valtamedia on samassa juonessa poliittisen eliitin kanssa. Media pehmittää ja syyllistää kansaa, jotta maahamme voitaisiin tuottaa lisää kutsumattomia elintasopakolaisia primitiivisistä kulttuureista. Yksi tapa syyllistää kansalaisia on kuvata Suomi maana, joka ei toteuta pienen kalergisen EU-eliitin määrittämiä länsimaisia arvoja™. Tähän propagandastrategiaan kuuluu Ylen tuore uutinen Afgaaniturvapaikanhakijoita tulee Ranskaan Suomesta – "Täällä minua kuunnellaan, Suomessa ei edes yritetty auttaa", kertoo 19-vuotias Rahimi.

Heti agendauutisena alussa Pihtiputaan mummolta halutaan heruttaa kunnon kyyneleet:

Yksi leirin asukkaista oli 19-vuotias Ehsan Rahimi, joka tuli Ranskaan Suomesta viime syksynä. Hän kertoo asuneensa teltassa kaksi kuukautta. 

– Elämä leirissä oli todella ankeaa ja turvatonta. Minulla oli nukkuessa jatkuvasti kylmä ja oloni oli turvaton, sillä leirin liepeillä käytiin paljon huumekauppaa, Rahimi sanoo.

Rahimi kertoo saaneensa Ruotsista kymmenen kielteistä turvapaikkapäätöstä, joten on selvää, ettei hän ole suojelun ja turvapaikan tarpeessa. Kun kerran Ruotsin kaltainen lässyliberaali maa antaa tulijalle kymmenen kertaa peräkkäin tennaria takapuoleen, täytyy Rahminin yksinkertaisesti valehdella vainon uhasta. Viimeisen karkotuspäätöksen jälkeen maa alkoi polttaa Rahimin jalkojen alla siinä määrin, että hän katsoi parhaaksi livahtaa Suomen puolelle. Toimittaja Annastiina Heikkilä ei näe tässä kuitenkaan mitään turvapaikkashoppailuun viittaavaa. Päinvastoin, hän antaa puheenvuoron Rahimille, joka syyttää Suomea kylmäkiskoisesta asenteesta:

– Tunnen Dublin-säännöksen hyvin. Täällä minua kuitenkin kuunnellaan ja tilanteeseeni perehdytään, kun taas Suomessa minua ei edes yritetty auttaa, Rahimi toteaa. 

– Suomessa tai Ruotsissa en olisi ikinä joutunut nukkumaan teltassa, mutta Ranskan viranomaiset tuntuvat kuitenkin ymmärtäväisemmiltä. He myöntävät, että Afganistanissa on vaarallista ja uskovat meitä. He tajuavat, ettei tämä ole mitään peliä tai leikkiä, Rahimi sanoo.

Niin sanotut ihmisoikeusjuristit ovat todennäköisesti pitäneet oikein yksityisluennot Rahimille, sillä hän on kommenttiensa perusteella erittäin tietoinen "oikeuksistaan" ja varsinkin lakien porsaanrei'istä. Ylipäätään koko länsieurooppalainen lakimieskunta näyttää suurelta osin olevan petoksellinen ammattikunta ajaessaan mieluummin muukalaisten kun kantaväestön (joka maksaa lakimiestenkin palkat) asiaa:

Muutamat ranskalaistuomarit ovat viime vuosina jopa estäneet turvapaikanhakijoiden palauttamisen Ranskasta Suomeen, jos heitä on uhannut palauttaminen Suomesta edelleen Afganistaniin. Kyse on ollut yksittäistapauksista, jotka ovat kuitenkin herättäneet julkisuudessa paljon huomiota. Voit lukea tapauksista lisää tästä jutusta.

Uutisjuttu afganistilaisesta valepakolaisesta tuo hyvin esiin sen, kuinka lukuisia ovat syyt kansallisten rajojen vuotamiseen. Pelkkä petoksellinen poliittinen johto ei yksin ole vastuussa, vaan syyllisiä löytyy myös lepsusta rajavartiostosta ja oikeuslaitosten tuomareista. Maahantulon ja maassaolon väärikäytösten esille nostaminen ilman laskelmoivaa sentimentalismia voisi tuoda julkista painetta asian korjaamiselle, mutta valitettavasti valtamedian toimittajat joko vaikenevat niistä tyystin tai sitten tekevät laitonta maahanmuuttoa ymmärtävää tunteilujournalismia.
        

                                                       ************************

Valkoisten poikkeuksellinen empatiakyky ja sokeus omaa intressiä kohtaan on ymmärretty jo melko pitkään muissa, paljon itsekkäämmin ajattelevissa populaatioissa. Myös valkoisten kulttuurissa toimivat vaikutusvaltaiset marxilaiset tietävät tämän, jonka vuoksi he puskevat mielellään juuri naisia kansanvallan väärinkäyttäjiksi nopeuttaakseen dystopiansa toteutumista. Jo biologiansa vuoksi naiset ovat erityisen herkkiä kolmannen maailman holtittomasta väestönkasvusta nousevalle hädälle ja värillisten pyhitetylle uhriasemalle.

Amerikassa mustat ja heidän valkoiset tukijansa ovat vedelleet härskisti sentimentalismin naruja kun tarkoituksena on saada sympatiaa mustille. Koska mustien sorto positiivisen syrjinnän ja valtavien sosiaalitukien vuoksi ei ole enää koko totuus, täytyy narraatiota uusintaa tekaistulla sortotarinoilla. 

Silloin tällöin tarinan kertojat jäävät valheesta kiinni kuten musta näyttelijä Jussie Smollett, jota vastaan on hiljattain nostettu kuusi uutta syytettä näyttelijään itseensä kohdistuneen viharikoksen lavastamisesta. Ennen kärähtämistään valtamedia repi "pöyristyttävästä viharikoksesta" valtavat otsikot, mutta sitten kun asioiden todellinen laita alkoi paljastua tiedotusvälineiden kiinnostus tapausta kohtaan on ollut huomattavasti vähäisempää. Huijaus oli kuitenkin sen verran iso uutinen, että jopa Yle kirjoittanut siitä, viimeksi uutisessaan Amerikkalaisnäyttelijä Jussie Smollettia vastaan nostettiin uudet syytteet viharikoksen lavastamisesta:

Tummaihoisen ja avoimesti homon Smollettin on epäilty palkanneen tammikuussa 2019 kaksi ystäväänsä esittämään väkivaltaista hyökkäystä hänen kimppuunsa, sekä lähettäneen itse itselleen uhkakirjeen, joka sisälsi homovastaisia ja rasistisia herjoja.

                                                    *****************************

TV1, maanantai 17.2.2020 klo 19.00 Historia: Amerikankiinalaisten tarina

Amerikankiinalaisten tarina Vuonna 1882 Yhdysvallat oli suuren maahanmuuttoaallon kynnyksellä, kun presidentti Chester A. Arthur allekirjoitti lain, joka esti kiinalaisten työläisten saapumisen Amerikkaan vankeustuomion uhalla. Dokumentti pureutuu amerikkalaisia kansalaisoikeuksia koetelleeseen lakiin, jonka vaikutukset nähdään yhä tänä päivänä. T: Steeplechase Films/PBS, Yhdysvallat. ohjelmatekstitys (suomi) 52 min

Linkki ohjelmaan.

Yhdysvallat on alun perin länsi- ja pohjois-eurooppalaisten perustama ja rakentama maa. Hallitsevan yksipuolisessa liberaalissa ja monikulttuurisessa keskustelussa tämä halutaan sivuuttaa. Jos siitä on pakko jotain mainita, se nähdään pelkästään valkoisen rasismin pahuuden ilmentymänä. Tätä linjaa edustaa maanantai-illan propagandatuokio Amerikankiinalaisten tarina.

Dokumentin tarkoitus on yksinomaan osoittaa, että valkoisten omilla kyvyillään, rohkedellaan ja ahkeruudellaan perustama kansakunta ei kuulukaan heille, vaan sen hedelmistä on oikeus nauttia kaikkien kuten vaikka kiinalaisten. Kiina ei ole katsonut velvollisuudekseen luoda vaurasta maata omille kansalaisilleen, jonka vuoksi osa väestöstä on halunnut päästää valmiiden pöytien ääreen Amerikkaan. 

Selostajan ja haastateltujen kiinalaisten mielestä valkoisten olisi pitänyt jo sata vuotta sitten päästää kiinalaiset osaksi heidän yhteisöään ja yhteiskuntaa. Koska näin ei heti tapahtunut, dokumentissa esiiintyneet kiinalaiset pitivät sitä anteeksiantamattomana rikoksena. Voisi kysyä, kuinka hyvin kiinalaiset itse päästävät muunrotuiset osaksi omaa yhteiskuntaansa. Aivan, vain valkoisten on avattava porttinsa samalla kuin muut saavat ilman moraalista paheksuntaa rakentaa etnovaltioitaan.

Amerikan tulvaporttien aukeneminen värillisille kuten kiinalaisille Hart-Celler Bill -lain myötä vuonna 1965 (Immigration and Nationality Act) on myös kertomus Yhdysvaltain perustuslain ja demokratian syrjäyttämisestä. Luonnollisesti näin ikävää asiaa ei dokumentissa haluttu edes mainita, vaan kiinalaisten invaasiota pidetään yksinomaisesti hyvänä asiana. Kansalaisvaikuttaja Mika Virtanen tiivistää somessa osuvasti Amerikan poliittisen kaappauksen kaavan (Virtasen suosittelemaan kirjaan kannattaa myös tutustua):

Suomessakin vasemmistoliberaalit ovat syrjäyttäneet laajalti demokratian. Amerikassa se tapahtui siviilioikeuslainsäädännöllä (Civil Rights Act of 1964, korvannut laajalti Yhdysvaltojen perustuslain) + samanmielisten byrokratioiden, aktivistituomarien ja aktivistijärjestöjen poliittisella 'pingiksellä' + poliittisella sateenkaarikoalitiolla ja muulla vähemmistöjä korostavalla politiikalla + avoimella maahanmuutolla, erityisesti laiton maahanmuutto + vasemmistoliberaalilla koulutuksella + yrityksillä ja yliopistoilla, jotka pakotettiin siviilioikeuslainsäädännön työläisiksi, sensuroijiksi ja 'pyöveleiksi', mukaanlukien vasemmistoliberaali media.

ÄÄRIMMILLEEN VIETY LIBERAALIDEMOKRATIA TARVITSEE VIHOLLISKUVAN "ÄÄRILIIKKEISTÄ"

Äänekäs rummutus "ääriliikkeistä" on kansalaisissa epäluottamusta herättävän järjestelmän keino siirtää huomio pois todellisista ongelmista. Ihannetapauksessa liberaalidemokratian nomenklatuura pääsee syyttämään "ääriliikkeitä" monista itse aiheuttamistaan ongelmista. Jos poliittinen legitimiteetti on uhattuna, järjestelmä ei pyri korjaamaan valuvikojaan, vaan projisoi äärimmäisten yhteiskuntakokeilujensa epäonnistumiset "ääriliikkeisiin". Poliittisen konsensuksen hajottua Suomessa 1990-luvulla syntipukiksi on valittu kerta toisensa jälkeen kaikkialla vaaniva "kabaali äärioikeisto". 

Valtaapitävien käsikassarana toimivat valtavirran tiedotusvälineet kertovat mielellään "äärioikeiston" täysin mitättömistä edesottamuksista, jotta poliittisesti hyödyllistä uhkakuvaa  voidaan pitää tapetilla. Jos tästä hetkestä ei irtoa skuuppia edes "vihapuheesta", media voi aina vinguttaa vanhaa natsihistorialevyä. 

Sitä vastoin äärivasemmiston tuhotyöt, väkivalta ja vandalismi eivät saa läheskään samaa huomioita kuin lähes terroriksi julistettu epäkorrekti nettikirjoittelu.  Joskus median on kuitenkin tapauksen törkeyden vuoksi nostettava esiin äärivasemmiston poliittinen terrori kuten Ylen uutisessa Yhdelle sakot väkivaltaisesta mellakasta: Vastusti Soldiers of Odin -kulkuetta Tampereella. 

Uutinen puhuu selvästi sen puolesta, että äärivasemmiston väkivaltaiset elämäntapaprovokaattorit ovat valtiovallan kuten oikeuslaitoksen erityisessä suojeluksessa. Demla-juristien mädättämä oikeuslaitos kohtelee silkkihansikkain omia suosikkejaan, varsinkin jos nämä ovat yltyneet suunnitelmalliseen terroriin "äärioikeistoa" vastaan: Pirkanmaan käräjäoikeus vapautti kolmesta syytetystä miehestä kaksi ja langetti kolmannelle elämäntapa-anarkistille vaivaiset 300 euron sakot. 

Vasemmistohäiriköt Teemu Kukka ja Jeremias Lahtinen

Kahden päätekijän vapauttuminen ja kolmannelle annettu pieni sakko tuntuu omituiselta ratkaisulta, kun tietää mistä heitä syytettiin selvien näyttöjen perusteella. Syytettyinä olleet Teemu Elias Kukka, Jeremias Aleksanteri Laurinpoika Lahtinen sekä Dimitri Juhana Ollikainen olivat syyttäjän todisteaineiston mukaan yhdessä suunnitteleet provokaation ja hyökkäyksen rauhanomaisesti marssinutta Soldier of Odin -katupartiokulkuetta vastaan.

Kolmas syytetty, vasemmistoräähkä Juhana Ollikainen,
häiritsemässä PVL:n mielenilmaisua Turussa 18.8.2018.

Kommunistitroikka oli osa Tampereen anarkistiliiton kampanjaa, jossa avoimilla ilmoituksilla värvättiin nettipunakaartilaisia laillisen mielenilmauksen häirintään. Kiinnijäänyt kolmikko osallistui "iskuun", jossa he heittelivät mm. kiukaan kiviä marssijoita kohti. Tästä seurasi välittömästi fyysinen konflkti, jossa uuskommunistit kurmootettiin lapualaistyyliin muiden juostessa pakosalle. Poliisi otti kiinni ainoastaan rähinän aloittaneet kulttuuribolsevikit.

Oikeuskäsittelyssä huvittavinta oli kolmikon aatteellisen jalustan mureneminen kun syytetyt yrittivät pelastaa vain omaa nahkaansa. Luonnollisesti Yle ei kerro uutisessaan mitään näistä yksityiskohdista, vaikka on selvää, että suurta yleisöä kiinnostavat juuri ne. Vaihtoehtomediassa tapausta on sentään valotettu isommalla aukolla. Esimerkiksi kansalaisaktivisti Tiina Wiikin oikeudenkäyntiraportin mukaan Teemu Kukan puolustus kutsui Dimitri Ollikaista ”kylähulluksi”, jolla ei ollut mitään tekemistä ”vain piknikille” saapuneen (ja kivireppua kantaneen) Kukan kanssa. ”Kaikki syyttävät vieruskaveria”, Wiik tiivisti.

Vaikka vasemmistorikollisten pääseminen koira veräjästä onkin harmillista, on asian saamaa julkisuutta silti pidettävä hyvänä asiana. Ehkä valtamedian ylen antia nauttivat demarieläkeläiset saattavat tapauksen johdosta havahtua siihen, että demokraattisia perusoikeuksia kuten kokoontumisvapautta ei uhkaa mystinen "äärioikeisto", vaan moralistista raivoaan purkavat äärivasemmiston "hyvät ihmiset".


                                                     
                                                       **************************

Luultavasti punavihertävässä Ylessä havahduttiin lemmikkiensä tekemästä kuprusta "hyvisten" julkisuusprofiilille, jonka vuoksi uutistoimituksen piti keksiä ns. tasapainoittava juttu. Verorohmun verkkosivuilla julkaistiinkin samana päivänä (14.2.) uutinen Kahnaukset mielenosoituksissa selittävät ison osan ääriliikkeiden väkivallasta – Poliisi: "Provosoivat toisiaan huutelemalla ja kuvaamalla". Siinä ääneen pääsee "munattomana nillittäjänä" tunnettu Vihreän puolueen jäsen, Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taponen:

Suomessa on puhuttu paljon jännitteiden kasvamisesta eri aatteellisten ryhmien välillä. Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taposen mielestä suuntaus ei ole kuitenkaan näkynyt lisääntyneenä väkivaltana.

– Suunnitelmallista poliittista väkivaltaa ei ole ollut minun mielestä yhdessäkään. Kyse on yleensä tilanteista, joissa osapuolet provosoivat toisiaan kuvaamalla tai huutelemalla, ja joillakin yksilöillä pinna niin sanotusti pettää. 

Erityisesti poliisin äärivasemmistolaisena pitämä väkivalta liittyi suureksi osaksi mielenosoituksiin.

Jokseenkin erikoinen lausunto, vaikka samassa jutussa linkataan uutiseen, jossa Tampereen anarkistit olivat suunnitellusti hyökänneet Soldier of Odin -järjestön laillista kulkuetta vastaan.

Vasemmiston ja ympäristöaktivistien valkopesu jutussa ei tule lukijalle yllätyksenä, jonka vuoksi onkin positiivisesti hämentävää, että siinä mainintaan ulkoeurooppalaisten muukalaisten poliittinen väkivalta vasemmistokytköksellä. Julksuudessa kurdien brutaalista väkivallasta ollaan vaiettu lähes täysin, mutta kuin ohimennen Taponen ottaa sen esille:

Yhtenä esimerkkinä Taponen nostaa Turkin-vastaiset mielenosoitukset, joista kirjattiin useita rikosilmoituksia. Hänen mukaansa epäiltyinä on sekä maahanmuuttajataustaisia että kantasuomalaisia, joilla on yhteyksiä äärivasemmistoon.

Uutisjutun pääpaino on tietenkin äärioikeistossa, jonka syntilistaa paisutetaan niinkin naurettavalla "rikoksella" kuin perustuslaillisen sananvapauden käyttämisellä:

Oikeiston puolella nimikkeinä olivat kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja vainoaminen; vasemmiston puolella nimikkeet liittyivät virkamiesten tai järjestyksenvalvojien vastustamiseen. Uskonnolla perusteltuja tapauksia oli kaksi: laiton uhkaus ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan. 

Tuttuun tapaan äärivasemmiston väki- ja ilkivaltaa vähätellään. Luultavasti niissä porukoissa on mukana liuta senioritoimittajien ja sisäministeriön virkamiesten omaa jälkikasvua:

Äärivasemmistolainen liikehdintä on ollut Suomessa sisäministeriön mukaan pienempää ja löyhemmin organisoitua. Ministeriön mukaan radikaaleja anarkisteja ja antifasisteja on Suomessa "muutamia kymmeniä".

Puhe muutamasta kymmenestä radikaalista anarkistista ja antifasistista on paskapuhetta kun tietää kuinka paljon heitä pörrää valtavirtavasemmiston puoluetoimistoissa ja yliopistojen käytävillä. Suoria tukijoita taas löytyy valtamediasta kuten Ylestä ylen määrin.

Jutun kirjoittaneen toimittaja Veli-Pekka Hämäläisen ja haastatellun sisäministeriön kehittämispäällikkö Tarja Mankkisen selitykset ihmisten ajautumisesta vakivaltaiseen ääriliikeeseen jäävät tarkoituksella pelkän yksilöpsykologian tasolle: 

Perhe ja sosiaaliset suhteet vaikuttavat ihmisen riskiin ajautua mukaan väkivaltaiseen ääriliikkeeseen. Mankkisen mielestä erityisesti hyvä koulujärjestelmä on suojannut suomalaisia verrattuna esimerkiksi ruotsalaisiin. Riskejä ovat näköalattomuus ja tunne siitä, että asioihin ei pysty vaikuttamaan.

Keittiöpsykologisointi on vain keino sivuuttaa sosiaaliset syyt, jotka luovat epävakautta yhteiskuntaan. Esimerkiksi Ruotsissa syy kantaväestön "ekstermismiin" on tuskin huono koulujärjestelmä, vaan miljoonaan kohonnut maahanmuuttoinvaasio kehitysmaista.

                                                       ***************************

TV1, sunnuntai 16.2.2020 klo 18.45, Arto Nyberg

Suorassa lähetyksessä haastateltavina näyttelijä Seela Sella, naisten arkea tutkinut kansatieteilijä Maria Vanha-Similä ja 18-vuotias maailmanluokan koripallolupaus Awak Kuier. 45 min

Linkki Yle Areenaan.

Hitleriä märehditään myös Ylen verkkosivujen kuvajutussa Juutalainen Seela Sella halusi eläytyä Hitlerin rooliin.

Kun ohjaaja Michael Baran kolmisen vuotta sitten kysyi näyttelijä Seela Sellalta, onko tällä mielessä joku rooli, jonka hän haluaisi vielä näytellä, vastaus tuli empimättä. Nyt Sella muuttuu Tampereen Työväen Teatterin lavalla Hitleriksi. 

Seela Sella kääntyi juutalaiseksi vuonna 1969. Hänen edesmennyt puolisonsa oli suomenjuutalainen näyttelijä ja laulaja Elis Sella. 

Myös näytelmän käsikirjoittaja, ohjaaja Michael Baran on juutalainen. Näytelmästä tuli ajankohtaisempi kuin tekijät osasivat odottaa 

Minä olen varautunut kaikkeen, henkilökohtaiseen inhottavuuteenkin. Minulla on tunne, että ennen kuin kuolen, täytyy osoittaa, että elämälläni on ollut joku tarkoitus. Haluan tehdä sellaista, josta voin olla ylpeä. 

Näistä asioista täytyy muistuttaa. On surullista, että on syntynyt nuoriso, joka ei välttämättä välitä tai tiedä. Se tuntuu julmalta. Yleinen tietämättömyys voi johtaa mihin vaan, se on niin vaarallista.