JÄLKIMARXILAISTA NAISTENPÄIVÄÄ, TOIVOTTAA YLE

Mustat naiset - matemaattisesti lahjakas voimavara vai
pokakonttorin kuningattaria?

Sillä aikaa kun länsimaista sivilisaatiota murennetaan stalinistisilla väestönsiirroilla ja harmaata finnanssimaailmaa hyödyttävällä velkataloudella, median sisällöstä vastaavat jälkivasemmistolaiset nostavat kansalaisten keskustelunaiheiksi rasismijankutuksen ja sukupuolien rajattoman määrän. Punavihreän kuplan ryhmähenkeä nostattavissa jutuissa puolestaloukkaannutaan milloin mistäkin, mikä onkin helppoa, sillä loputtomasti oikeuksia vaativat yksilö-pyksilöt kokevat tulevansa "syrjityiksi" tai "loukatuiksi" lähes kaikista ihmiselämään kuuluvista itsestäänselvyyksistä.

Silti näillä muka rationalismia ja tiedettä puolustavilla toimittelijoilla on otsaa närkästyä "totuuden jälkeisestä ajasta", vaikka heidän oma suhde todellisuuteen on pelkkää hermoherkkää subjektivismia. Heidän toistuvalle moraaliselle närkästykselle ei ole juuri koskaan objektiivisia perusteita, joten sormella osoittelu kielii enemmän toimittajien prinsessamaisesta asenteesta, jossa aina uudestaan löydetyille "sorretuille" pitää levittää eteen punainen matto, jottei maailman likaiset "vääryydet" koskettaisi heitä. 

Tällaisten "epäoikeudenmukaisuuksien" esille tuominen on varmasti palkitsevaa vihervasemmistolaistille toimittajille, jonka vuoksi uutinen voidaan tehdä heppoisesta aiheesta kuten käy ilmi Ylen Santtu Natrin jutusta Äitiyspakkauksen nimi vaihtoon syrjivyyden takia? Tuleva perheministeri kannattaa muutosta. Jutussa käy ikävällä tavalla selväksi myös se, että poliittisen korrektiuden taustalla oleva sanamagia, dekonstruktio, ei ole vain punavihreiden kulttuurimarxilaisten monopoli, koska ehdotusta äitiyspakkauksen nimen vaihtamisesta on vaatinut Keskustapuolueen kansanedustaja Annika Saarikko. Todellisia ongelmia kuten rasistisen muukalaisinvaasion vaikutusta väestön lopulliseen koostumukseen poliitikot ja media eivät nosta julkiseen keskusteluun, vaan skolastiikan hengessä he saivartelevat korrekteista käsitteistä, jotta kansalaiset unohtaisivat olennaisen. 

Sosialistisesta perinteestä kumpuavasta naistenpäivästä on ainakin Suomessa tehty toimittajien ansiosta päivä, jolloin ei juurikaan korosteta naisten arvoa elämän antajana, vaan se nähdään tilaisuutena lisätä uhristatusta kuten Ylen jutussa Vuoden tieteentekijä naistenpäivästä: "Shut up and be pretty" käy ilmi. Yleensä päivä muistetaan siitä, kuinka suomalaiset miehet pahoinpitelevät naisiaan kyllästymättä 24/7. Voisi kuvitella, että miestenpäivänä (19.11.) tuotaisiin esiin vastavuoroisesti naisten lapsentapot ja muut ikävät ilmiöt. Mitä vielä, mekkoeinari-ritarit piiskaavat itseään ja monesti miestenpäivän jutut kertovat siitä, kuinka entiset vaimonhakkaajat ovat kyenneet vähentämään väkivaltaa erilaisten vihanhallintakurssien avulla. Niin, sinä suomalainen mies siellä, vieläkö hakkaat vaimoasi?

Yle Fem, keskiviikko 8.3.2017 klo 22:30, Elämä käännekohdassa 

7/8. Lotta oli menestynyt ja itsevarma kolmen lapsen äiti, joka eli väkivaltaisessa parisuhteessa. Vuosia kestäneen kaltoinkohtelun jälkeen hän jätti miehensä. Nyt hän johtaa väkivaltaa kokeneiden naisten klinikkaa. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi.

Yle TV1, keskiviikko 8.3. klo 21:05, A-studio 

Naistenpäivänä kolme valovoimaista naista pohtii A-studiossa mitkä asia kaipaavat vielä kipeästi muutosta tasa-arvossa. Juontajana Annika Damström. #yleastudio HD


Yle TV2, keskiviikko 8.3. klo 22:00, Stacey Dooley: Naisten helvetti

1/2. Tutkiva brittitoimittaja Stacey Dooley matkustaa Filippiineille tutkimaan tyttöjen laajamittaista seksuaalista hyväksikäyttöä. Kontaktointi ja kaupankäynti tapahtuu netissä viranomaisten ulottumattomissa. HD K12 (ahdistus, seksi).

                                                     ****************************

Tiedostavan toimittajan unelmajuttu koostuu todennäköisesti sankaritarinasta, jonka ainesosissa yhdistyy naissukupuoli ja ei-valkoisuus. Näin naistenpäivänä sellainen on ilmestynyt parahiksi jo pari päivää sitten (4.3.2017), kun Ylen verkkosivuilta on saanut lukea totuutta kaunistelevaa tendenssimäistä kertomusta Naiset, joiden laskelmat veivät ensimmäiset astronautit avaruuteen. 

Artikkelin kirjoittanut Aishi Zidan on "sattumalta" itsekin nainen ja värillinen, joten motiivia mustien naisten jalustalle nostamiselle ei tarvitse hirveästi arvailla. Pienellä googlauksella löytyi Kodin Kuvalehden Zidanista tekemä iso henkilökuvajuttu, jonka poliittisissa painotuksissa sen kynäillyt naistoimittaja Hanna Jensén ei pahemmin kainostele omaa kantaansa:

Kuusitoistavuotias Aishi ei ollut tietoinen siitä, että Euroopan neuvoston rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio arvosteli Suomea turvapaikkahakemusten hitaasta käsittelystä. Se arvosteli myös Suomen poliisia välinpitämättömyydestä rikosilmoituksia kohtaan, joita maahanmuuttajat olivat tehneet syrjinnästä. Ei, Aishi opetteli markan vaihtumista euroksi ja kertoi kaiken kuudella.

Jutussa toistuu se tuttu tarina, jossa Lähi-idän toivioretkellään tummaan ulkomaalaiseen rakastunut toiseudenpalvoja on tietenkin suomalainen nainen eikä mies, jonka seurauksena piti muuttaa vauraaseen Pohjolaan synnyttämään rotuhybridi. Etelän taatelintallaajavaltioihin verrattuna Aishi Zidan on todennäköisesti ollut kiitollinen siitä, että on saanut asua Suomessa, joskin etninen ulkopuolisuus vieraalla reviirillä on herättänyt alemmuudentunnetta suomalaisuutta ja ylipäätään valkoisuutta kohtaan. Jutun perusteella kaikki toiminta, joka vähentää valkoista valtaa valkoisten kotimaissa, on ollut Aishi Zidanille mieleen, joten ei ole ihme, että hän hakeutui Helsingin Sanomiin levittämään monikultturismia ja päätyi lopulta Amnesty Internationalin tiedottajaksi. 

On surullista huomata, että rehtien suomalaisnaisten kuten marttojen suosima Kodin Kuvalehti, on nykyään täynnä toimittajakoulusta tulleita punavihreitä toimittajia, jotka vakuuttelevat päätoimittajalle muodikkaan ajan hengen vaativan sivuille monikulttuurisuutta. Toimittaja Hanna Jansén on varmasti tyytyväinen kun saa toimittajakavereilleen todistaa olevansa suomalaisuuden epädramatisoija antamalla suunvuoron etnisesti sekoittuneelle multikultisaarnaajalle, jonka mielestä suomalaisuus on pelkkä ilmoitusasia, vaikka se käytännössä tarkoittaa sitä, että avoimien ovien päivinä maamme rajoille tulisi viisi miljardia värillistä, jotka haluaisivat kokea Suomen kodikseen ja imeä aitojen suomalaisten kovalla työllä luoman hyvinvoinnin kuiviin:

"Toivoisin, että yhteiskunnassa ei luokiteltaisi ketään sen perusteella, miltä hän näyttää tai onko hänellä vaikka jokin sairaus. On väärin, että monien pitää ponnistella tullakseen hyväksytyiksi, mutta he eivät sittenkään tule." Ei ole olemassa yhtä suomalaisuuden mallia, Aishi muistuttaa. Hänellä on näkemys siitä, kuka on suomalainen. Se, joka kokee Suomen kodikseen.

Mitä tulee Aishi Zidanin Ylelle kirjoittamaan juttuun, hän olisi tuskin ollut tietoinen siitä ilman vasemmistoliberaalissa Hollywoodissa tehtyä tuoretta elokuvaa Hidden figures, joka saa Suomessa ensi-iltansa tänään naistenpäivänä. Kyynisten juutalaismogulien tuottama puolifiktio on melko tyypillinen massoille suunnattu raina, jossa mitätöidään kaikki mikä on eurooppalaisperäistä ja jossa sankareiksi nostetaan värilliset, jotka sorrosta huolimatta todistavat olevansa moraalisesti ja myös älyllisesti ylivertaisia valkoisiin wasp-miehiin verrattuna. Ainoat valkoiset, joita Hollywood suostuu ylistämään on valkoiset rotuluopiot ja tietenkin itsensä ihmiskunnan vapahtajiksi nostaneet juutalaiset. Toisaalta Hollywoodin, Wall Streetin ja Washingtonin vaikutavaltaisia juutalaisia ei oikeasti kiinnosta neekerien kohtalo, paitsi silloin, mikäli heidän nostamisellaan voidaan etnisessä nollasummapelissä vähentää valkoisen asemaa juutalaisten hyväksi. 

Jo pelkkä Hidden figure -elokuvan mainos on melko chutzpah, kun siinä rehvastellaan, että kyseessä on tositarina, jota ei ole kerrottu koskaan aiemmin ("Based on the untold true story"). Elokuva ja Ashi Zidanin kirjoitus tuovat varmaan hyvän mielen niille, jotka haluavat uskoa satuihin, mutta koska Yle Watch -blogissa ollaan tiukasti kiinni tämänpuoleisessa, olemme valmiita pilaamaan hyvän tarinan ikävillä faktoilla. 

Ensinnäkin, elokuvan promokuvat ja Ylen jutun valokuvat tarinan keskeisestä hahmosta Katherine Johnsoninsa ovat keskenään ristiriidassa. Oikeasti tarinan kolme "mustaa" naista ovat hädintuskin negridejä ollenkaan, varsinkin Katherine Johnson näyttää 1/16 osaa mustalta eli hexadecaroonilta tai quarteronnélta, jolla on valkoisen perimän taustalla vain 1/32 osaa neekeriverta. Amerikan perinteisen yksi pisara -säännön mukaan siellä on pidetty viime vuosisadan alkuun asti ei-valkoisena henkilöä, jonka taustasta löytyy vain 1/64 osaa mustan Afrikan perimää. Tästä johtuu, että Yhdysvalloissa presidentti Barack Obamaa ei kutsuttu mediassa puolivalkoiseksi tai mulatiksi, jollainen hän tosiasiallisesti on, vaan pelkästään mustaksi, "afroamerikkalaiseksi".
 

Elokuvan kolmikko esitetään mustina, joskin heillä
on fotogeeniset valkoiset piirteet.

Catherine Johnson, musta afroamerikkalainen?
 Hän on lähes valkoihoinen ja sinisilmäinen "musta".

Hollywood, valheen mestarit.

Jos NASA:n naismatemaatikot todella olisivat olleet silminähden negridejä, se olisi kuulostanut uskomattomalta paljastukselta, mutta koska vaivattoman internet-salapoliisityön ansiosta kaikille on käynyt selväksi, että he olivatkin perimältään pääasiassa valkoisia, tarina ei kuulostakaan enää niin uskomattomalta. Tämä selittyy sillä, että tieteellisesti moneen kertaan vahvistetut älykkyysmittaukset eri populaatioiden välillä todistavat, että Saharan eteläpuolisella negeridiväestöllä on keskimäärin huomattavasti alhaisempi älykkyysosamäärä kuin itäaasialaisilla ja eurooppalaisilla. Koska äo-testeissä mitattava yleisälykkyys eli g-faktori on ratkaiseva abstraktia ajattelua vaativissa aineissa kuten matematiikassa, on erittäin todennäköistä, että Katherine Johnsonin ja Dorothy Vaughan'in keskimääräistä paremmat matemaattiset kyvyt olivat peräisin heidän hallitsevasta valkoisesta perimästään.

Ihmisen arvon näkeminen vain hänen älyykkysosamääränsa kautta on tietenkin ahdasaivoista fetisismiä, sillä vaikka älykkyydellä on yksilölle ja koko yhteiskunnalle suuri merkitys, se ei ole ihmisen koko mitta, vaan tärkeitä ovat myös muut ominaisuudet kuten rehellisyys, itsehillintä ja pitkäjännitteisyys. Toisaalta eri ympäristöt suosivat paikallisten ihmispopulaatioiden tiettyjä henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia, jonka vuoksi ne ovat tehneet mustista menestyjiä villissä ja primitiivisessä Afrikassa. Mutta kun mustien Afrikassa syntyneet menestystekijät yhdistetään heidän heikkoon yleisälykkyyteensä, niistä tulee ilmiselvä haitta valkoisten ja itäaasialaisten kehittelemissä korkean teknologian yhteiskunnissa. Tämä on tiedetty jo pitkään, mutta se ei ole estänyt länsimaissa yhteiskuntakeskustelua määrittäviä liberaaleja ja teknokraatteja rakentamasta monikulttuurista yhteiskuntaa atomistisen tasa-arvouskon varaan. 

Koska sokea usko ihmispopulaatioiden absoluuttiseen samankaltaisuuteen on ristiriidassa todellisuuden kanssa, liberaalit yrittävät peitellä valheitaan ja tyynnytellä valkoista kantaväestöä sillä, että ihmisten erot löytyvät vain ihonväristä, jonka vuoksi mustien menestymättömyys johtuu pelkästään oletetusta "rasismista". Vastaavasti Hidden figure -elokuva lähestyy ympyrän neliöimistä sillä, että se yrittää todistella mustien, vieläpä naisten, olevan kaikista esteistä huolimatta periaatteessä yhtä lahjakkaita kuin sivilisaation matemaattisen perustan luoneet valkoiset miehet. Tällainen manipulaatio saattaisi toimiakin, mikäli propagandassa voitaisiin käyttää historiallisesti vahvistettuja tietoja poikkeuksellisista mustista NASA:n riveissä. Faktat eivät kuitenkaan tue elokuvan esittämää "tositarinaa", vaan henkilöhahmoissa kyse on naisista, jotka luokiteltiin kenties sosiaalisesti värillisiksi, vaikka he olivat geneettisesti ja jopa fenotyypiltään enimmäkseen valkoisia.   

Toiseksi, se matematiikka jota nuo pseudomustat naiset harjoittivat oli enimmäkseen rutiininomaista laskentaa, jonka olisivat voineet tehdä ketkä tahansa keskimääräistä paremmin aritmetiikkaa hallinneet amerikkalaiset. Lainaus ko. Ylen artikkelista:

Naiset tekivät raakaa ja joskus mekaanistakin laskutyötä Langleyn tutkimuskeskuksessa Virginian osavaltiossa. – Laskija saattoi saada lomakkeen, jolle oli merkattu testeissä saadut luvut kohta kohdalta. Osalla naisista oli laskukoneet, joihin he syöttivät numeron kerrallaan, kuvailee Nasan tiedottaja Gail Langevin puhelimitse Langleyn tutkimuskeskuksesta.

Tästä huolimatta Aishi Zidanin jutusta saa mielikuvan ikään kuin ilman mustia naisia vaativa avaruusprojekti ei olisi koskaan toteutunut. Käytännössä NASA:n avaruusprojektien ratkaisevasta suunnittelu- ja insinöörityöstä vastasivat alusta loppuun valkoiset miehet. Heillä oli muutakin tekemistä kuin kuluttaa aikansa mekaanisiin mutta välttämättömiin laskelmiin, joten ne delegoitiin alemman tason ammattilaisille. 

Matematiikassa pitää muistaa myös se, että sitä saattaa oppia melko korkealle tasolle jo pelkän tilastollisen todennäköisyyden perusteella muutama Gaussin kellonkäyrän oikealle puolelle päätynyt musta. Silti heidän geneettiseen klusteriin kuuluvat ihmiset eivät ole koskaan kehittäneet opiskelemaansa matematiikkaa tai ratkaisseet sen vaikeimpia klassisia ongelmia.

NASA:n avaruusprojektien menestykselle mustia naisia äärettömästi tärkeämpiä olivat natsi-insinöörit, mutta sen korostaminen globalistisen massamedian aikana ei taida oikein sopia narraatioon, jossa "yhteinen ihmiskunta" matkaa kohti tähtiä. 

Etenkin saksalainen tohtori ja raketti-insinööri Wernher von Braun oli ratkaisevassa roolissa kun suunniteltiin ja tehtiin kuulentoja. von Braun ei ollut suinkaan ainoa natsi-Saksan raketti-insinööri, joka värvättiin ensin Yhdysvaltain ilmavoimiin ja sittemmin NASA:an. Siksi ei ole liioiteltua sanoa, että ilman natsien aivovoimaa Yhdysvallat olisi hävinnyt avaruuden valloituksen Neuvostoliitolle, joka niin ikään oli värvännyt väkisin saksalaisia insinöörejä ydin- ja avaruusohjelmiinsa. Nämä ovat kuitenkin uuden uljaan maailman julistajien kannalta historiallisia epäolennaisuuksia, sillä Suurelle Unelmalle on tärkeämpää uskoa tasa-arvoa pyhittävään tarinaan mustista matematiikkonaisista, joita ilman valkoinen mies ei olisi käynyt kuussa.