ELOKUVA SAATTOKEIKKA – FANTASIA SUOMALAISTEN KANSANMURHASTA

Oletetaan tilanne, jossa kansaansa ylenkatsovasti suhtautuva tiibetiläinen elokuvakuvaohjaaja tekee elokuvan, jossa inhimillisen yksilökuvauksen kautta oikeutetaan "uustiibetiläisten" eli kiinalaisten maahantunkeutuminen ja maassaolo. Lisäksi tarinassa kiinalaiset ja heidän Tiibetissä syntyneet lapsensa esitetään olennaisena osana uutta monikulttuurista tiibetiläistä yhteiskuntaa. Elokuvan ytimessä on tarina, jossa nuori kiinalainen maahantunkeutuja tutustuu äreään nationalistiseen tiibetiläiseen vanhukseen ja saa tämän pään kääntymään kiinalaisinvaasion puolelle ennen viimeistä matkaa haudan lepoon. 

Millaisen vastaanoton elokuva saisi? Melkoisella varmuudella jopa Hollywoodin liberaalit, kuten Tiibet-aktivistina tunnettu Richard Gere, pitäisi elokuvaa vastenmielisenä propagandana, jossa katsojan toivotun roolihahmoihin samaistumisen kautta yritetään oikeuttaa yli miljardin asukkaan kiinalaisen maahantunkeutuminen pieneen, etnisesti ainutlaatuiseen Tiibetiin. Toisin sanoen kyse olisi propagandaelokuvasta, jossa salakavalan sentimentalismin kautta pyritään oikeuttamaan tiibetiläispopulaation kansanmurha.

Mutatis mutandis, tuollainen hypoteettinen elokuva on jo tehty. Hiljattain maamme elokuvateattereihin ilmestyi Samuli Valkaman ohjaama elokuva Saattokeikka, joka kertoo 17-vuotiaan kenilaistaustaisen Kamilin ja suomalaisvanhus Veikon kohtaamisesta. Ylen verkkosivujen artikkelissa Elokuvien Suomi on kokovalkoinen – Noah Kin: "Pitääkö Matin olla elokuvissa aina suomalaisen näköinen mies?" toimittaja Päivi Puukka kuvaa elokuvaa näin:

Saattokeikan Kamal on 17-vuotias maahanmuuttajataustainen poika Helsingin Mellunmäestä. Hän joutuu sattuman kautta kuskiksi Veikolle, vanhemmalle kantasuomalaiselle miehelle. Matkalla halki kesäisen Suomen auotaan molempien miesten elämän ja ihmissuhteiden solmuja. Kamalia esittää rap-muusikkona paremmin tunnettu Noah Kin, nigerialaisen isän ja suomalaisen äidin poika. Veikon roolissa nähdään Heikki Nousiainen.

Myös Helsingin Sanomat on ihastunut elokuvan ideasta, vaikka se ei sen toteutuksesta annakaan kovin korkeaa arvosanaa. Kriitikko Pertti Avola kirjoittaa arvioissaan Suvaitsevaisuuden ja ymmärryksen lisääminen on Samuli Valkaman ohjaaman Saattokeikan sanoma elokuvasta näin:

Somalialaistaustainen Khadar Ahmed on keksinyt elo­kuvan tarinan ja käsikirjoittanut sen yhdessä ohjaaja Valkaman kanssa. Mukavaa tarinassa on se, että siinä pyritään näkemään maahanmuuttajat ja heidän täällä syntyneet lapsensa olennaisena osana suomalaista yhteiskuntaa.

Elokuva ei ole kuitenkaan herättänyt varauksetonta hyväksyntää sen kansanosan keskuudessa, joka osaa vielä ajatella omilla aivoillaan ja kykenee näkemän olennaisen propagandan läpi. Tapio Kallinen antaa kuulla mielipiteensä elokuvasta Facebookissa käydyssä keskustelussa:

Mä olen henkilökohtaisesti nähnyt ton elokuvan noin kuusi tusinaa kertaa. No joo, joku voisi saivarrella, että en juuri tuota elokuvaa, mutta käytännössä kyllä. Näen sieluni silmin, kun tätä on myyty rahoittajille. 

"Ajatelkaa, siinä on niinku sellainen vanha mies, jolla on niinku tosi juurtuneet mielipiteet ja se on vähän nykyajasta irti ja välit on vähän heikot perheeseen, ku se on vaikea tapaus, vaik sit oikeesti sillä onkin sydän kultaa ja se on vaan yksinäinen ja se niinku purkaa pahaa oloaan ja yksinäisyyttään niinku muihin. Ja sit siin on joku tällainen toinen tyyppi, joka on tosi hyvä tyyppi, mut silläkin on omat vaikeutensa, kun se on erilainen ku ympäröivä yhteiskunta. Ja sit ne niinku kohtaa ja on vähän niinku pakotettu näkemään toisensa ihmisinä ja sit niil tapahtuu matkalla kaikkee ja ne tajuu, et vaiks on erilainen, voi olla samanlainen ja et voi oppii toiselt vaik mitä. Ja sit se matka lähestyy loppua ja ne molemmat on parempii ihmisii ja katsojat on ihan että "vau, mun pitäis kans mun asennetta muuttaa ja voi että ku se oliki sit sil vanhal papal myöhäst ja nyt sen perhe jää sitä kaipaamaan, mä soitanki isäl heti ja sovin riidat"".

Muiden elokuvaa kritisoivien tapaan Kallinen pitää sitä pelkästään naivina joskin hyväntahtoisena rainana. Tästä kohtaa on esitettävä eriävä mielipide, sillä näennäisen humanistisen pintakerroksen alta paljastuu etnomasokistinen kansanmurhan tuoksu. Ensinnäkin Saattokeikan symboliikka, jossa neekeripoika saattaa vanhan suomalaisen miehen hautaan, on pahantahtoinen, koska se symbolisoi kollektiivisella tasolla nuorten muukalaisten astumista suomalaisten tilalle. Veikko edustaa vanhaa "rasistista" Suomea, jota ollaan nyt korvaamassa nuorella Euroopan ulkopuolisella väestöllä. Elokuvassa kansanvaihtoa eli kansan(itse)murhan agendaa ei tietenkään läiskäistä suoraan silmille, vaan indoktrinaatio tapahtuu subliimisti katsojan samaistuessa inhimillisiin roolihahmoihin. 

Naivit idealistit näkevät elokuvan todennäköisesti suomalaisuuden saattokeikkana, jonka jälkeen uskotaan ilmestyvän monikulttuurinen paratiisi. Periaatteessa elokuvan agenda saattaisi vaarallisella tavalla upota poliittisesti viattomaan kansanosaan, mutta koska se on tehty niin alleviivatulla, katsojan älyä aliarvioivalla tavalla, se tulee saamaan pikemminkin vain ärtyneen vastareaktion. Saattokeikan nähtyään suomalaiset saattavat jopa suhtautua entistä vihamielisemmin koko monikulttuuriprojektiin, koska huomaavat, että sitä yritetään tyrkyttää heille propagandistisin eikä argumentatiivisin keinoin. 

Turhan monen kohdalla aivopesu kuitenkin onnistuu, koska heillä on ennestään hämärtynyt käsitys aidosta etnisestä suomalaisuudesta, jossa suomea puhuvan neekerin uskotellaan olevan suomalainen. Olemme muiden eurooppalaisten kanssa kokemassa saman melko tuoreen ilmiön, jossa kansasta  ja etnisyydestä erotettu kansalaisuus saa aikaan kansakunnan immuunikadon, joka tarkoittaa aseettomuutta vihamielisen kansanvaelluksen edessä. Tällaisessa henkisessä ilmapiirissä muukalaisilla ja heitä puolustavilla viidennen kolonnan kansanvihollisilla on helppo työ vedota "yhteiseen ihmisyyteen" ja ideologiaan, jossa kuka tahansa Eurooppaan luikerrellut voi ilmoittautua halutessaan ruotsalaiseksi tai suomalaiseksi. Tämä on täysin mielipuolista ja se olisi mahdotonta esimerkiksi Japanissa. Jopa eurooppalaiset multikultistit tunnustavat, että olisi hullunkurista pitää Japaniin saapunutta neekeriä japanilaisena. Suomessa ja Euroopassa tällainen hulluus on kuitenkin uusi normaali ja sen vastustaminen rasismia, sanan, jonka ääneen sanominen halvaannuttaa kaiken rationaalisen keskustelun.

Tilannetta pahentaa se, että hyväosaisten kulttuuri- ja yliopistoväki on selkeästi julistautunut olevansa omaa kansaa vastaan ja haluavat siksi tukea kolmannen maailman heinäsrikkaparven vapaata invaasiota Suomeen. Viimeisenä todistuksena tästä on kulttuurialan ammattilaisten kannanotto hylätyn päätöksen saaneiden turvapaikkashoppaajien puolesta. Sama asenne näkyy Ylen Saattokeikka elokuvaa käsittelevässä artikkelissa, jossa jo tänne juuttuneiden kutsumattomien vieraiden asemaa halutaan parantaa suomalaisten kustannuksella myös maamme elokuvateollisuudessa. Yle Watch sivusi kyseistä kiittämättömyyden teemaa viime helmikuun jutussa Median valitsemat asiantuntijat harhaanjohtamassa kansaa, jossa kirjoitettiin, että

Huolimatta länsimaissa saadusta hyvinvoinnista, johon vieraat afrikkalaiset eivät kognitiivisten kykyjensä perusteella ole edes oikeutettuja, he jaksavat silti valittaa, että kantaväestö jättää heidät jossain määrin ulkopuolisiksi, vaikka juuri valkoiset maat integroivat heitä maailmassa kaikkein eniten ja perusteellisimmin. Valitusrumbaa seuratessa näyttää siltä kuin afrikkalaisten ja heidän valkoisten emojensa itsetunto riippusi pelkästään siitä, ottavatko valkoiset heidät varauksettomasti yhteisöönsä vai eivät. Joka tapauksessa on selvää, että jokainen ei-valkoinen maahantulija lännessä pitää elämää valkoisten keskuudessa parempana kuin omiensa kanssa. He hylkäävät omansa muuttaakseen valkoisin maihin ja jaksavat sen jälkeen vielä marista, että valkoiset eivät toivota heitä riittävän hyvin tervetulleiksi.

Suomalaisten elokuvien liiallisesta suomalaisuudesta kritisoivassa Ylen jutussa Saattokeikka-elokuva nähdään hyvänä päänavauksena, vaikka narinaa ulkomaalaisten "kliseisistä" elokuvarooleista riittääkin, vaikka tilastojen valossa on totta, että ulkoeurooppalaisten rikollisuus ja työttömyys on suomalaisiin verrattuna moninkertaista. Suomen muuttumista Brasiliaksi toivova toimittaja Päivi Puukka on kuitenkin toiveikas, sillä juutalaisten hallitsemassa Hollywoodissa multikultismi käy nykyään kovilla kierroksilla ja toimii siten esimerkkinä muun valkoisen maailman alasajamiselle:

Tämän vuoden Oscar-gaalassa kävi lopulta hyvin. Palkituksi tuli useita tummapintaisia näyttelijöitä ja parhaan elokuvan Oscar-palkinto luovutettiin “kokomustalle” Moonlight-leffalle. Tätä pidetäänkin jonkinlaisena käännekohtana alalla.

Yle ei tietenkään kerro ihan kaikkea siitä, miten ja miksi tällainen käännekohta (vaikka punaliberaali Hollywood on aina suosinut vähemmistöjä) on tapahtunut. Verkkolehti American Renaissancen artikkelissa The Most Politically Correct Oscars Ever? paljastetaan ne syyt maailman johtavan elokuvateollisuuden käänteistä, joista Yle on haluton kertomaan suomalaisille. Kuten esimerkiksi sen, kuinka Yhdysvaltain elokuva-akatemiassa tehtiin hiljattain ikään ja etnisyyteen littyvä sisäinen puhdistus, jotta sen poliittisesti korrektista linjasta saataisiin vieläkin oikeaoppisempi. Bolshevistisen puhdistuksen ansiosta keskinkertainen Moonlight-elokuva sai parhaan elokuvan Oscarin, koska siinä on sen äänestäneiden Akatemian uusien jäsenten mielestä ohjaajan ja näyttelijöiden etnisyys puoluelinjan mukaista:

The President of the Academy could have ignored the criticisms. After all, Cheryl Boone Isaacs is African-American herself and it hasn’t prevented her from becoming one of the most powerful women in Hollywood. She could have pointed out that, of all the actors nominated for Academy Awards between 2000 and 2016, 10 per cent were black. That’s hardly evidence of racism, given that African-Americans make up just 12.6 per cent of the US population. Indeed, according to the Economist, only nine per cent of the top roles in the highest-grossing films of 2000 to 2013 were played by black actors. So if anything, the Academy of Motion Picture Arts and Sciences is guilty of positive discrimination. But that isn’t the Hollywood way. Instead, Boone Isaacs announced she would be taking ‘dramatic steps’ to address the ‘Whitewash’ and called an emergency meeting of the Academy board. The solution, as it always is on the left, was a ‘purge’. Henceforth, she declared, any member who hadn’t been active in Hollywood for the past 10 years, with the exception of those who’d been nominated for an Oscar, would have their voting rights forcibly withdrawn. In their place, the Academy appointed 683 new members, including the actors John Boyega, America Ferrera, Ice Cube, Idris Elba, Daniel Dae Kim, and Gabrielle Union; the directors Ryan Coogler and Marjane Satrapi; and the three Wayans brothers, Damon, Marlon, and Keenen.

Lienee vain ajan kysymys, milloin myös Suomessa taide- ja elokuvakenttää hallitsevat kulttuurimarxilaiset alkavat määrätä itselleen entistä puhdasoppisempaa poliittista korrektiutta. Varmaa on joka tapauksessa se, että Saattokeikka ei jää viimeiseksi etnisen suomalaisuuden tuhoutumista fantasioivaksi elokuvaksi.

KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI.