VUODEN 2016 URHEILIJAN VALINTA – TASA-ARVOA SINNE MINNE SE EI KUULU

Tähti on varmasti vuoden vammaisurheilija, mutta ei
häntä sen perusteella voi pitää vuoden urheilijana.

Yle urheilun puolelta löytyy jos jonkinlaista opportunistista muotiaatteen seuraajaa, roturutsaajaa ja tasa-arvokommunistia. Tämä käy ilmi Yle urheilun verkkosivujen jutussa Tähden voitto otettiin riemuiten vastaan: "Nyt rytisi yhdenvertaisuudesta taas yksi muuri", jossa tasa-arvon nimissä riemuittiin marginaalisen vammaisurheilun edustajan julistamista koko Suomen parhaaksi urheilijaksi vuonna 2016:

- Nyt rytisi yhdenvertaisuudesta taas yksi muuri, Invalidiliiton pääjohtaja Petri Pohjonen twiittasi (siirryt toiseen palveluun). Samasta aiheesta kirjoitti myös vihreiden [sic!] vammaisjärjestössä vaikuttava Jukka Väisänen Uuden Suomen blogikirjoituksessaan (siirryt toiseen palveluun), joka oli otsikoitu "Askel kohti vammaisten yhdenvertaisuutta".

Kenellekään on tuskin mitään vammaisia vastaan, vaikka tosiasia on, että heidän fyysinen suorituskykynsä on huomattavasti heikompi kuin terveillä. Vuoden urheilijaa tai maailman parasta jalkapalloilijaa valittaessa kriteerinä pitää olla se, mihin äärimmäisen treenattu terve ihminen kykenee fyysisesti ja taidollisesti parhaimmillaan. Valitaan siis huippujen huippu eikä piirikunnallisten parasta juoksijaa, nelosdivarin maalikuningasta tai vammaisten olympialaisten voittajaa. Kaikki kunnia oman sarjansa mestari Leo-Pekka Tähdelle, mutta hän ei voi olla Suomen paras urheilija – sama jos klassisen musiikin musiikkipalkinto annettaisiin katusoittajalle, joka menestyy ylivoimaisesti omalla reviirillään. 

Ikävä kyllä fyysisesti rappeutuneessa Suomessa juuri Tähden kaltainen vammaisurheilija voi olla vuoden urheilija. Näköjään tästä maasta ei löydy kansainvälisellä tasolla alempaa keskitasoa kummempia urheilijoita ainakaan yleisurheilussa ja hiihdossa. Syynä ei voi olla pieni väestömäärämme, sillä tanskalaisetkin voittivat viime kesäolympialaisissa 15 mitalia, kun Suomi sai vain yhden pronssin naisten nyrkkeilyssä. Silti tuo pienen lajin olympiapronssi on objektiivisesti arvioituna arvokkaampi saavutus kuin yksikään vammaisurheilun kansainvälinen kultamitali.

Vuoden urheilija -tittelin perusteena ei voi olla latistavan tasa-arvon ulottaminen sinne, missä sitä ei luontaisesti ole. Puhumattakaan, että motiivina on joku sentimentaalisuus, joka määrää että "nyt on aika" (elämmehän jo 2000-lukua!) myös vammaisten voittaa, vain siksi että valitsijalle tulee siitä hyvä mieli. Näköjään poliittinen korrektius on saastuttanut myös Vuoden urheilija -gaalan tekemällä siitä tasa-arvoteatteria. 

Sitä paitsi Tähden valinnassa näkyy tietty alentuvuus vammaisia kohtaan; halutaan, ettei heille tulisi paha mieli, joten valitaan joku heistä voittajaksi. Sama moraaliposeeraus näkyi soittotaidottoman Pentti Kurikan Nimipäivien valinnassa Euroviisuihin.

Moraalipolitikoinnin lisäksi valinnassa näkyi valitsijoiden huono itsetunto. Julkisuudessa on puhuttu iät ja ajat suomalaisten "junttirasistien" huonosta itsetunnosta, mutta Vuoden urheilija 2016 -valinta todisti, että juuri urbaaneilla liberaaleilla se huono itsetunto vasta onkin kun pitää neuroottisen ahdistuneena valitella, että "mitähän meistä nyt ajatellaan kun missimme ovat sinisilmäisiä blondeja ja vuoden urheilijat terveitä adoniksia eikä edistyksellisesti vammaisia". 

Niin, olisihan se nykypäivänä silkkaa fascismia, että parhaaksi valitaan oikeasti se paras ja kaunein, koska se olisi syrjivää. Nähtiinhän se jo Miss Helsinki kisoissa. Jo nyt voi varmuudella sanoa, että media petaa moraalisen närkästyksen paskamyrskyä, kun se tulee pilkkimään sosiaalisen median onkaloista kommentteja, joissa ei olla tyytyväisiä vuoden urheilijan valintaan: "suvaitsemattomuutta!", "vammaisvihaa", "vielä 2000-luvulla tällaisia asenteita!", "käsittämätöntä vanhanaikaisuutta!", "pimeää keskiaikaa!".