YLE YLISTÄÄ SANANVAPAUDEN VIHOLLISTA JA NATIONALISTIEN VAINOOJAA

Jorma Kalske kuuluu samaan suomalaisvihamieliseen korruptoituneeseen koplaan kuin entinen vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen ja valtionsyyttäjä Mika Illman. Apulaisvaltakunnansyyttäjä 2002-2016 toiminut Kalske on sekä suoraan että linjauksillaan vainonnut maamme toisinajattelijoita ja nationalisteja kuten Petri Peltosta, Olli Heikkilää, Freddy van Wonterghemia, Olavi Mäenpäätä, Anu Palosaarta, Juha-Matti Kärkkäistä, Jussi Halla-ahoa, Markus Janssonia, Mikko Ellilää ja James Hirvisaarta.

Yle julkaisi viikonloppuna verkkosivuilla ylistävän jutun Kova luu Kalske tästä sananvapauden vihollisesta, koska hän on jäämässä eläkkeelle. Kuten Neuvostoliiton kansankomissaarit ja muut Stalinin vainoihin osallistuneet rikolliset, saa myös Kalske viettää rauhassa eläkepäiviään, vaikka hänen monet poliittisesti motivoituneet syytteet ja korruptioepäilyt pitäisi saattaa herran syytettyjen penkillle kansantuomioistuimeen. Lakimies Jaana Pedersen pitääkin Kalskeen ja kumppanien sananvapautta loukkaavia syytteitä ja niistä annettuja tuomioita mielivaltana: 

Kalske ja Illman ovat vain virkamiehiä. He eivät yksin, kaksin tai edes koko valtakunnansyyttäjänviraston kokoonpanolla muodosta eduskuntaa eli tahoa, jolla tässä maassa ainoastaan on oikeus säätää lakeja. Kumpikaan ei toisin sanoen ole saanut Suomen kansalta mandaattia perustuslain muuttamiseen eikä asemaa kansanedustajina eli oikeutta säätää tarkempia säännöksiä lailla. 

Kysynkin seuraavan hyvän ja terävän kysymyksen ja toivon mahdollisimman monen suomalaisen suureen ääneen julkisesti ryhtyvän vaatimaan vastauksia tähän samaan kysymykseen: Kun perustuslaissa todetaan, että tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan ainoastaan lailla, millä oikeudella Kalske, Illman, poliisi tai syyttäjälaitos voisi ylipäänsä antaa ainuttakaan tarkempaa määräystä sananvapauden käytöstä?

Haastattelussa Kalse ei tietenkään kyseenalaista omia toimiaan, vaan pitää päinvastoin entistä tärkeämpänä, että valtiovalta puuttuu kansalaisten poliittiseen ilmaisuvapauteen. Kunnon orwellilaisena vallankäyttäjänä hän pitää eliitin politiikkaa kritisoivaa puhetta "vihapuheena":

 – Maahanmuuttoasioista ja turvapaikanhakijoista mielipiteenvaihto on ollut sosiaalisessa mediassa vilkasta ja sanankäänteet jyrkentyneet ihan tavallisten kansalaisten kielenkäytössä. Mikäli tämä heijastaa laajemmin tuntemuksia suhteessa maahanmuuttajiin, turvapaikanhakijoihin ja vähemmistöryhmiin ylimalkaan, on syytä olla huolestunut, pohtii apulaisvaltakunnansyyttäjä.

Kalske on myös suojellut rikosta niin sanotussa Soneran tietovuotujussa. Oikeustoimittaja Mikko Niskasaari paljastaa jutussaan Kalske, korruption isä? mihin tämä väite perustuu:

Soneran tietovuotojutun, sen jossa Sonera jakoi ihmisten salaisia teletunnistetietoja oikealle ja vasemmalle, yksi haara oli KRP:n ylikonstaapeli Erkka Wilenin tapaus. Hän oli pyytänyt valtioneuvoston turvallisuuspäällikkö Ari Uutista hankkimaan pääministeri Paavo Lipposen autonkuljettajan ja erään toisen henkilön teletunnistetiedot, koska Wilenillä ei ollut mahdollisuutta saada tietoihin käräjäoikeuden lupaa.  

Uutinen hankki tiedot kaveriltaan Soneralta ja luovutti ne Wilenille. Kuten Uutinen kuulusteluissa avoimesti kertoi. Se oli ehdottomasti rikollista touhua, kaikkien kolmen osalta.  

Rikoksen paljastuttua KRP teki Wilenistä ilmoituksen, kuten laki vaatii. Tutkinnanjohtajaksi määrättiin hänen osaltaan VKSV:n luottosyyttäjä, kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen Espoon, nykyään Länsi-Uudenmaan syyttäjävirastosta. Mäkinen päätti käden käänteessä ja täysin vastoin näyttöä, ettei Wileniä ole syytä epäillä mistään rikoksesta. KRP oli kuitenkin jääräpäinen ja teki uuden ilmoituksen. Tutkinnanjohtajaa vaihtamalla esitutkinta saatiin tehtyä, syyte nostettiin ja Wilen tuomittiin. 

Juttu hermostutti poikkeuksellisen pahasti VKSV:tä, joka otti omasta aloitteestaan tutkittavaksi Mäkisen toiminnan. Asian käsittely hakkasi kaikki nopeusennätykset, virastolta vei vain 1 kuukausi ja 11 päivää suoltaa päätös, ettei Mäkinen ollut toiminut millään tavalla moitittavasti estäessään poliisirikoksen tutkinnan.

Kalske pesee kätensä poliisissa vellonneeseen korruptioon ja sen omien rikosten peittelyyn kuten Aarnio-jutussa:

– On kyllä hyvin poikkeuksellista ja valitettavaa, että tällaisiin asioihin on jouduttu puuttumaan. Poliisihan on syyttäjän lähin yhteistyökumppani. Ilman poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tutkintaa ei syyttäjä voi operoida. Ja kun tutkinta kohdistuu keskeiseen yhteistyökumppaniin – olkoonkin, että se kohdistuu tiettyihin yksilöihin – niin totta kai se on kiusallista.

Niskasaaren artikkelissa puolestaan kerrotaan, että juuri Kalske itse on vaikuttanut siihen, että poliiisi- ja syyttäjälaitos ovat tänä päivänä niin korruptoituneita:

Jos sieltä haluaa osoittaa yhden syyllisen ylitse muiden, hän on apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Kalsketta voi perustellusti nimittää poliisien ja syyttäjien korruption isäksi. Poliisi ja syyttäjä eivät voi syyllistyä niin vakavaan virkarikokseen, että VKSV ja erityisesti Kalske sallisivat sen päätyä esitutkintaan. 

Kun virasto saa poliisilaitokselta tiedon poliisista tehdystä rikosilmoituksesta, se pyytää lausunnon kyseiseltä poliisilta. Sen jälkeen virastoon poliisirikosten tutkinnanjohtajaksi varta vasten palkattu kihlakunnansyyttäjä Heli Haapalehto päättää, yksinomaan epäillyn lausunnon perusteella ja sitä siteeraten, ettei poliisi ole syyllistynyt mihinkään rikokseen. 

Rikosilmoitusta ja sen mukana tulleita todisteita Haapalehto ei edes näe, koska niitä ei Albertinkadun hautaustoimistoon hankita. 

Tämän huijauksen jälkeen valtiosyyttäjät voivat varsin huolettomasti valehdella julkisuudessa, että pääosa poliiseista tehdyistä rikosilmoituksista on täysin aiheettomia. Jos vaikkapa joku toimittaja haluaisi tarkistaa mistä jossain epäillyssä poliisirikoksessa tosiasiassa oli kysymys, alkuperäisen rikosilmoituksen löytäminen on tehty hankalaksi.

Näiden tietojen perusteella toimittaja Merja Niilolan haastattelu asettuu outoon valoon. Yleenä lehdistöä on pidetty vallan vahtikoirana ja kriitikkona, mutta Yle on ollut jo pidemmän aikaa sen räksyttävä puolustaja kansaa vastaan.