YLE LASKI ONNESTA ALLEEN REVITELLESSÄÄN SVL:N LUOPIOTA

Korvat vain heiluvat kun Holappa satuilee ja vasikoi.

Kun vasemmistohörhö hylkää pölhöanarkismin tajutessaan maailman realismin, valtamedia ei nosta asiaa koskaan otsikoihin, vaikka tällaisia todellisuuteen herääjiä on maassamme valtavasti, moninkertaisesti enemmän kuin kansallismielisyyden hylänneitä opportunisteja. Suuret mediat kuten Yle ovat hyvin vastentahtoisia antamaan julkisuutta ex-anarkomarkolle, joka haluaisi paljastaa liikkeensä kaikkein likaisimmat yksityiskohdat ja vaikutusvaltaiset harmaat tukijat. Sen sijaan valtamediat tonkivat "äärioikeistoa" sairaalloisella vimmalla, joka näyttää siltä kuin se yrittäisi ampua norsukiväärillä hyttysiä.

Tällä viikolla Yle on tehnyt parikin "paljastusta" antaessaan hyvää korvausta vastaan suunvuoron ex-skinille ja kansallissosialisten liikkeen jättäneelle kaunaiselle johtajalle. Viime keskiviikkona romanitaustainen toimittaja Susanne Päivärinta haastatteli A-Studiossa (15 min. eteenpäin) tyttöystävänsä pukemaa tanssija-näyttelijä (sic) Sami Henrik Haapalaa, joka oli skinhead 20 vuotta sitten. Yle sai ressukkalta juuri sellaiset vastaukset kuin se halusikin, vaikka tavan katsojalle Haapalan "argumentit" kuulostivat sekavalta sössötykseltä.

Huomattavasti häikäilemattömämpää natsieksploitaatiota edustaa huumerikoksista tuomitun Jessikka Aron ja väkivaltaiseen äärivasemmistoon yhteyksissä olevan Marko Hietikon tekemä haastattelu Suomen Vastarintaliikkeen entisestä johtajasta Henrik Holapasta. On todennäköistä, että tehdessään haastattelujuttua Natsijohtaja, jonka usko loppui, parivaljakko laski onnesta alleen. Vastaavasti Yle uutisten satusetä Matti Rönkä mainosti tänään 15.5.2016 Ylen puoli yhdeksän tv-uutisten lopussa Holapan haastattelua. Kertoessaan verkkosivujen jutusta Ronkä vääntelehti naamaansa inhosta kun hän päästi suustaan sanat "ääri-isänmaallisuus" (sic) ja "uusnatsismi". Kummallisella ilmeilyllään ja sanojen painotuksillaan Rönkä halusi kertoa henkilökohtaisen inhonsa nationalismia kohtaan. Jälleen kerran törkeää piiloviestintää Yleltä.

Taktista vasemmistoväkivaltaa kannattavan Dan Koivulaakson ystävä Hietikolla on selvästi fiksaatio "äärioikeistoon", sillä hän on tehnyt aiheesta lukuisia juttuja Yleen. Ääriliberaalin Jessika Ahon tapaan Hietikko rakastaa kunniattomia paskiaisia kuten Esa Henrik Holappaa. Ylen väki saakin nyt syyn uskotella itselleen, että roturealistisen liikkeen jättänyt luopio olisi todiste siitä, että monikulttuurisessa yhteiskuntakokeilussa ollaan sittenkin oikealla tiellä, jossa maahan rahdatut kongoidit muuttuvat pelkällä uskon voimalla yhteiskuntaa rakentaviksi väkivallattomiksi älyköiksi.

Holapan haastattelu kertoo enemmän herran heikkoudesta kuin asioista, joita hän aiemmin kannatti. Haastattelun ja julkaisemansa kirjan (Ylen juttu on myös kätevä tapa mainostaa kirjaa) perusteella Holappa vaikuttaa syvästi masentuneelta ja elämäänsä kyllästyneeltä heikkoluonteiselta tapaukselta, jolla ei mitään käsitystä kunniallisuudesta. Omituisen kääntymyksen voi vielä ymmärtää yksilöpsykologiselta kannalta, mutta se että Holappa tekee asiasta julkisen, on merkki alhaisesta opportunismista ja kaunasta liikkeelle, josta hän joutui omasta syystään sivuraiteelle. Ylen haastattelu näyttääkin Holapan narsistiselta kostolta, vaikka hänellä ei ole siihen oikeasti mitään syytä. Päinvastoin, sillä jonkun muun pitäisi olla vihainen hänelle, sillä Holappa tunnetaan patologisena valehtelijana, riidankylväjänä ja nyt pettäjänä ja Ylelle huoraajana. On myös syytä epäillä, että Holappa on vasikka, joka on kertonut suojelupoliisille tietoja entisistä aatetovereistaan.

Yle ottaa tietenkin irti kaiken ilon Systeemin huoraksi ryhtyneestä kiipijästä:

Kun vuonna 2007 jouduin poliisikuulusteluun, minulle vakuutettiin, että kansallissosialismi on historiaa. Minun olisi tuolloin pitänyt tajuta, että he olivat oikeassa – tapahtunut mikä tapahtunut”, Holappa kertoo Ylelle ainutlaatuisessa haastattelussa." 

Jos kansallissosialismin ideat olisivat menneisyyttä, niin miksi Yle sitten tekee riemuissaan jutun siitä kuinka joku on kääntynyt pois aatteesta? Jos roturealistinen liike olisi nykyeliitille yhdentekevä, sillä ei olisi mitään syytä kirjoittaa tällaisia juttuja. Proselyytin nostaminen julkisuuteen kertoo vain siitä, että valtaklikki, jonka käsikassarana Ylekin toimii, pitää "äärioikeistoa" ja NS-liikettä suurena uhkana ja murentuvan rappioyhteiskunnan pahimpana painajaisena – tosin vain heille itselleen, sillä kansanviholliset aavistavat aivan oikein, että tien päässä saattaa odottaa kansantuomioistuimen lyhtypylväät. 

Haastattelun yksityiskohdat paljastavat, millaisten pikku valheiden varaan koko juttu on kyhätty: "Holappa kirjoitteli myös muun muassa Ku Klux Klanin johtajalle David Dukelle". Duke jätti Klaanin jo 1980, mutta valhe, että hän olisi edelleen klaanilainen, on osa läntisen median tiedotusstrategiaa. Asia voi näyttää mitättömältä, mutta miksi siitä pitää silti valehdella? Eihän yhdessäkään vihreiden Satu Hassista tehdystä jutussa mainita, että hän oli 35 vuotta sitten taistolainen.

Holapan haastattelutunkion tuoksu on jo nyt houkutellut monet vasemmistolaiset sittisontiaiset kärpästen juhliin. Ensimmäisenä heistä on äitinsä helmoissa asuva puoliakateeminen pitkäaikaistyötön, marxilaisliberaali Sakari Timonen. Hänen toimettoman elämänsä ainoaksi tarkoitukseksi näyttää tulleen taistelu kaikkea sitä vastaan, joka on edullista suomalaisille. Suomalaisvihamielisenä rasistina Timonen on valmis myös levittämään valheita, kunhan se edistää hänen pakkomielteistä asiaansa, jossa Suomi vallataan kehitysmaalaisilla tunkeilijoilla. Systeemin syöttiläänä toimiva Timonen näkee kaikkialla äärioikeistolaisia salaliittoja kuten tuoreessa päivityksessään Emmehän me tienneet:

Järjestö kuitenkin työskentelee määrätietoisesti yhdistääkseen Suomen äärioikeistolaiset, nationalistiset ja rasistiset ryhmittymät. Yksi esimerkki tästä on itsenäisyyspäivänä pidettävä kansallismielinen soihtukulkue 612. Holapan mukaan SVL oli aloitteellinen soihtukulkueen järjestämisessä ja ensimmäisessä kulkueessa SVL:n aktivistit toimivat järjestysmiehinä.

Sekä Holappa että Timonen valehtelevat. 612-soihtukulkue järjestettiin ensimmäisen kerran joulukuussa 2014, jolloin Holapalla ei ollut enää mitään yhteyksiä Vastarintaliikkeeseen eikä hänellä voinut olla siksi mitään sisäpiiritietoa asiasta. Idea puoluepolitiikkaan sitoutumattomasta isänmaallisesta soihtukulkueesta oli lähtöisin yksittäisten kansallismielisten piiristä. SVL:n jäsenet osallistuivat siihen, mutta mikään heidän projektinsa se ei ollut, josta kertoo viimeisin marssi, jossa järjestysmiehet oli koottu poliitiisiin järjestöihin kuulumattomista kansallismielisistä.

Vielä häpeämättömämpää pajunköyttä työnvieroksuja syöttää väittäessään, että "myös suoranainen väkivalta on mahdollista, sillä SVL on ennenkin tehnyt ”kotikäyntejä". Mamman poika esittää naama peruslukemilla, että "kotikäynnit" olisi jonkinlainen SVL:n tavaramerkki, vaikka koko käsite ja tapakulttuuri on valllitsevaa räyhäävässä äärivasemmistossa, joka taas edustaa Timosen omaa ideologista viiteryhmää.

Ikääntyneen peräkammarinpojan jutut voi jättää omaan arvoonsa, sillä itsestään turhia luulevan vapaamatkustajan sepustuksia eivät lue tosissaan kuin Rasmus-verkoston multkultikilarit, alkoholisoituneet Piffin punkkarit ja Takku.netin apurahakapinalliset. Itse asiassa se, että Timonen repostelee Holapan haastattelulla, kertoo millä pohjalla koko juttu lepää.

On mielenkiintoista seurattavaa, kuinka järjestelmän suojeluksessa oleva äärivasemmisto hekumoi sillä, että valtiojohtoinen Yle vainoaa piskuista valtiosta riippumatonta SVL:ää. Takku.netin sivulla punaräähkät toivovat järjestön surkastumista, vaikka juuri jonkinlainen "äärioikeisto" tarjoaa sille sen ainoan olemisen tarkoituksen, joka äärivasemmistolla tänään enää on.

Ylen likasankojournalismia lähentelevän jutun vastineeksi kannattaa lukea Vastarintaliikkeen oma arvio Holapasta.  Jutussa Yleisradion artikkelisarja Vastarintaliikkeestä paljastetaan taustat, jotka Yle jätti tarkoituksella kertomatta.

Lukemisen arvoisen Holappa-analyysin on kirjottanut myös Veriyhteys-kollektiivii, jonka artikkeli Johtajuus ei ole virkanimike, vaan ominaisuus sanoo paljon sellaista, joka on jäänyt muilta huomaamatta:

Toimittajat ei huomioi Holapan tarinan toistuvaa kaavaa. Nuori, asemastaan ja tavoitteistaan epävarma mies yrittää kerta toisensa jälkeen olla huomioitu jossain ryhmässä. Ja ennen kaikkea, edetä korkeammalle. Kun henkilökohtainen menestys ei toteudu, ovet paukkuen, kyseisiä tahoja pilkaten siirrytään tekemään sama asia uudelleen jossain muussa porukassa. Miksi tätä ei nosteta esiin? Koska se ei ole asialle hyödyllistä.

On selvää että mies kokee nyt saavuttaneensa jotain. Hänen ympärilleen on kerääntynyt kuuntelevia, kannustavia ja kiinnostuneita ihmisiä. Takkinsa kääntänyt kansallissosialisti pääsee kokemaan omaa tärkeyttänsä. Antifasismin mannekiinina oleminen on siitä yksinkertainen työ, ettei se vaadi johtajuutta. Se ei vaadi kunniaa. Se ei vaadi panosta. Ei yhtään toteuttamiskelpoista ideaa. Ei karismaa jolla tavoittaisi muiden miesten sisimmän ja tahdon. Riittää kun saa näennäisen hyväksynnä ja voi kuvitella taas hetken olevansa tärkeä. On todennäköistä että pian käteen jää valaistuminen, ettei media tai hetki sitten henkilön toistuville hölmöilyille raakkuneet harakat ole tekemässä muuta kuin käyttämässä miestä välineenä oman vinoutuneen maailmankuvansa eteenpäin ajamiseen.