PUNA-YLE UUSINTAA MYYTTIÄ MANNERHEIM-MYYTISTÄ

Linkki ohjelman esittelyyn.

Voiko olla mitään kuluneempaa ja epärehellisempää kuin väittää, että marsalkka Mannerheimin todellista persoonaa ja tekoja varjellaan hampaat irvessä kansalta, jotta voitaisin ylläpitää henkilökulttia ja nationalistista ilmapiiriä. Nämä totuuden sankareiksi itsensä mieltävät myytin murtajat eivät kuitenkaan kerro mitkä instanssit ja henkilöt tätä tarkoin varjeltua Mannerheim-myyttiä ylläpitävät. Ehkäpä siksi, ettei sellaisia tahoja ole muualla kuin heidän harhaisessa mielessään.

Asia on pikemminkin niin, että on olemassa vasemmistolaisten päähinttynyt myytti, jossa uskotaan, että Mannerheim on myytti, jota ei olla koskaan kunnolla purettu. Jokainen takarivin Taavokin tajuaa, ettei viimeisen vuosikymmenen Mannerheim-julkisuudessa olla oikeastaan muuta tehtykään kuin räävitty, solvattu ja purettu Mannerheim-"myyttiä". Tapio Tuuri -niminen bloggaaja kiteyttää hyvin sen, mikä näitä edistyksellisiä Mannerheim-maanikkoja motivoi:

Vähän luulen, että nämä nykyjournalistit ja muut taiteilijat luulevat Mannerheimin olevan suomalaisille tärkeä ja siksi paljastavat innoissaan, että Mannerheim olikin paska jätkä; ja sitten suomalaiset huomaavat, ettei heistä sittenkään ole mihinkään ja taipuvat lopulta nurisematta monikulttuuriin somppujen palvelijoiksi. (Linkki koko blogitekstiin)

Marski ei tietenkään ole pyhä ja hän teki virheitä, mutta se ei ole tässä oleellista. Tärkeää tässä negatiivisessa Mannerheim-hypetyksessä on ymmärtää Yleisradion ohjelmantekijöiden kuten Kai Bymanin motiivit. Puna-Ylen toimittajakunta näyttää jumittuneen edelleen vuoden 1918 rintamalinjoihin, mikä ilmenee jatkuvana rituaalisena haluna ärsyttää sitä kansanosaa, joka samaistuu vapausodan voittaneen valkoisen kenraalin puolelle. Eniten he kuitenkin inhoavat "pettureita", niitä isänmaallisia vasemmistolaisia duunareita, jotka pitävät Mannerheimia Suomen pelastajana talvi-ja jatkosodassa. 
  
Tämän illan dokumentti ei tarjoa mitään, josta ei olisi puhuttu aiemmin  julkisuudessa. Mannerheimin strategisia virheitä on puitu vuoden 1944 suurhyökkäyksestä lähtien. Ylijohdon virheet tai oletetut virheet ovat olleet siis jo pitkään tiedossa. Asiaa on käsitelty vuosikymmeniä sitten jopa viihteessä kuten Ilmari Turjan Päämaja-näytelmässä ja siitä tehdyssä Matti Kassilan ohjaamassa elokuvassa (1970).
 

Eräs puolustusvoimien ammattilainen on todennut N-Liiton suurhyökkäysestä sen minkä tämä dokumentin katsojan pitäisi pitää koko ajan mielessä:

Jos Kannas olisi tuon ajan puolustusdoktriinin mukaan linnoitettu, puna-armeija olisi tuhonnut koko Kannaksella olleen suomalaisen kenttäarmeijan niihin linnoitteisiin.  Nyt päästiin käymään viivytystaistelu ja iskemään takaisin Tali-Ihantalassa.  Tunnetuin seurauksin.

Venäläisillä oli Kannaksen hyökkäyksen alkaessa niin paljon tulivoimaa ja kalustoa, että ne olisivat tulleet kaikenlaisista kiinteistä linnoitteista joka tapauksessa läpi. Mannerheimin "virhearvointi" ei muuta tätä tosiasiaa miksikään.