Saksan julistaessa sodan Puolalle vuonna 1939 lähti maasta satojatuhansia juutalaisia kohti itää. Joukossa oli tuhansia lapsia, joista valtaosa menehtyi heidän harhaillessaan neljä vuotta turvapaikkaa etsien. T: ZDF.
Yle Watch -blogin monomaaniselta näyttävä asenne Yleisradion lähettämiin natsidokumentteihin ei johdu siitä, että emme muka näkisi sen muuta indoktrinoivaa ohjelmatarjontaa. Asenteemme selittyy yksinkertaisesti sillä, että Yle objektiivisesti tarkasteltuna esittää kaiken järjellisen kohtuuden ulkopuolelle menevän määrän toisen maailmansodan erääseen yksityiskohtaan fiksoitunutta ohjelmatarjontaa, jota voi lievimmillään kutsua maniaksi.
Tämän iltainen dramatisoitu dokumentti kertoo sotaa itään paenneista juutalaislapsista, joista huomattava osa päätyi Teheraniin ja sieltä Palestiinaan. Näiden lapsien kohtalosta on jo lähetetty noin vuosi sitten amerikkalainen dokumentti, mutta tällä kertaa apajilla on saksalainen tv-kanava ZDF, jonka tuottama draama-dokumentti Juutalaislasten harharetki perustuu Jutta Vogelin kirjaan Die Odyssee der Kinder. Muiden natsidokumenttien tapaan suurin osa 50-minuuttisen ohjelmasta kuluu puhuvia päitä haastatellessa ja vanhan mustavalkoisen keskitysleirikuvaston parissa. Ohjelmaa on yritetty elävöittää näytellyillä kohtauksilla, jotka ainakin kriittisen katsojan silmissä vain lisäävät dokumentin epäuskottavuutta. Asiaa ei paranna se, kun eräät haastateltavat puhuvat yksinkertaisella kaksiarvologiikalla arvioituna puhdasta soopaa. Vai mitä mieltä pitäisi olla eräästä haastatellusta vanhasta miehestä, joka toteaa vakavalla naamalla ikään kuin itsestään selvänä totuutena, että Hitlerin tarkoitus oli tappaa kaikki juutalaiset. Väite on jo maantieteellisesti mahdoton, sillä edes voitonpäivinään Hitler ei hallinut kuin osaa Eurooppaa saati että hänellä olisi ollut edes halua hallita koko maailmaa, minkä hän toi esiin jo Taiseluni teoksessaan (ns. historiallinen Drang nach Osten -ajatus ja Lebensraum -maksiimi). Historiasta tietämättömien ummikkojen kannalta on ikävää, että nykyään vakavaksi tarkoitetuissa dokumenttiohjelmissa Hitlerin sotatoimien motiiveja selitetään puhtaasti väkivaltaisella antisemitismillä, vaikka tuollainen tulkinta on peräisin hollywoodilaisesta populaarikulttuurista. Tämä historioitsijoiden moneen kertaan vääräksi osoittama tulkinta tuli muotiin Israelin vuonna 1967 käymän Kuuden päivän sodan jälkeen. Vasta tuolloin Hollywoodin aloittama holokaustiteollisuus ja mielikuvitukselliset Natsi-Saksaa koskevat historiatulkinnat alkoivat vyöryä läntiseen tajuntaan kaikella volyymillaan.
Juutalaisen Hollywoodin levittämän eetoksen propagandavoitosta on merkkinä myös Suomen Yleisradion ohjelmapolitiikka, jossa on omaksuttu täysin länsimainen holokaustiuskonto ja sen virallinen kaanon. Silti juutalaisten kohtalo toisessa maailmansodassa koskettaa suomalaisia vain etäisesti toisin kuin Neuvosto-Venäjän aggressio ja Stalinin vainot, joissa murhattiin arviolta 30 000 suomalaista. Vielä tänään Tampereen punaisen yliopiston toimittajakoulun entiset opiskelijat tuntevat lukkarinrakkautta sosialismin universaaleihin ajatuksiin, eivätkä he ole sen vuoksi kovin innokkaita kertomaan itänaapurimme hirmutöistä. Ensinnäkään se ei ole heidän sosialismin jälkeiselle monikulttuuriselle agendalleen hyödyllistä toisin kuin natsit, joiden väitettyjen tekojen jatkuvalla muistuttamisella voidaan kätevästi kompromettoida vaikkapa maahanmuuttopolitiikan kritiikki. Juuri sen vuoksi me näemme tänään ohjelman juutalaislapsista sodan pyörteissä emmekä dokumenttia Neuvostoliiton vankileireistä ja Stalinin suomalaisiin kohdistamasta murhaavasta terrorista. Tämä valinta ei ole sattumaa, vaan Ylen toimittajien tietoinen poliittinen päätös.
Tämän iltainen dramatisoitu dokumentti kertoo sotaa itään paenneista juutalaislapsista, joista huomattava osa päätyi Teheraniin ja sieltä Palestiinaan. Näiden lapsien kohtalosta on jo lähetetty noin vuosi sitten amerikkalainen dokumentti, mutta tällä kertaa apajilla on saksalainen tv-kanava ZDF, jonka tuottama draama-dokumentti Juutalaislasten harharetki perustuu Jutta Vogelin kirjaan Die Odyssee der Kinder. Muiden natsidokumenttien tapaan suurin osa 50-minuuttisen ohjelmasta kuluu puhuvia päitä haastatellessa ja vanhan mustavalkoisen keskitysleirikuvaston parissa. Ohjelmaa on yritetty elävöittää näytellyillä kohtauksilla, jotka ainakin kriittisen katsojan silmissä vain lisäävät dokumentin epäuskottavuutta. Asiaa ei paranna se, kun eräät haastateltavat puhuvat yksinkertaisella kaksiarvologiikalla arvioituna puhdasta soopaa. Vai mitä mieltä pitäisi olla eräästä haastatellusta vanhasta miehestä, joka toteaa vakavalla naamalla ikään kuin itsestään selvänä totuutena, että Hitlerin tarkoitus oli tappaa kaikki juutalaiset. Väite on jo maantieteellisesti mahdoton, sillä edes voitonpäivinään Hitler ei hallinut kuin osaa Eurooppaa saati että hänellä olisi ollut edes halua hallita koko maailmaa, minkä hän toi esiin jo Taiseluni teoksessaan (ns. historiallinen Drang nach Osten -ajatus ja Lebensraum -maksiimi). Historiasta tietämättömien ummikkojen kannalta on ikävää, että nykyään vakavaksi tarkoitetuissa dokumenttiohjelmissa Hitlerin sotatoimien motiiveja selitetään puhtaasti väkivaltaisella antisemitismillä, vaikka tuollainen tulkinta on peräisin hollywoodilaisesta populaarikulttuurista. Tämä historioitsijoiden moneen kertaan vääräksi osoittama tulkinta tuli muotiin Israelin vuonna 1967 käymän Kuuden päivän sodan jälkeen. Vasta tuolloin Hollywoodin aloittama holokaustiteollisuus ja mielikuvitukselliset Natsi-Saksaa koskevat historiatulkinnat alkoivat vyöryä läntiseen tajuntaan kaikella volyymillaan.
Juutalaisen Hollywoodin levittämän eetoksen propagandavoitosta on merkkinä myös Suomen Yleisradion ohjelmapolitiikka, jossa on omaksuttu täysin länsimainen holokaustiuskonto ja sen virallinen kaanon. Silti juutalaisten kohtalo toisessa maailmansodassa koskettaa suomalaisia vain etäisesti toisin kuin Neuvosto-Venäjän aggressio ja Stalinin vainot, joissa murhattiin arviolta 30 000 suomalaista. Vielä tänään Tampereen punaisen yliopiston toimittajakoulun entiset opiskelijat tuntevat lukkarinrakkautta sosialismin universaaleihin ajatuksiin, eivätkä he ole sen vuoksi kovin innokkaita kertomaan itänaapurimme hirmutöistä. Ensinnäkään se ei ole heidän sosialismin jälkeiselle monikulttuuriselle agendalleen hyödyllistä toisin kuin natsit, joiden väitettyjen tekojen jatkuvalla muistuttamisella voidaan kätevästi kompromettoida vaikkapa maahanmuuttopolitiikan kritiikki. Juuri sen vuoksi me näemme tänään ohjelman juutalaislapsista sodan pyörteissä emmekä dokumenttia Neuvostoliiton vankileireistä ja Stalinin suomalaisiin kohdistamasta murhaavasta terrorista. Tämä valinta ei ole sattumaa, vaan Ylen toimittajien tietoinen poliittinen päätös.
"Silti juutalaisten kohtalo toisessa maailmansodassa koskettaa suomalaisia vain etäisesti toisin kuin Neuvosto-Venäjän aggressio ja Stalinin vainot, joissa murhattiin arviolta 30 000 suomalaista."
VastaaPoistaNämä Stalinin vainoissa kuolleet suomalaiset olivat kommunisteja, jotka itse olivat vapaaehtoisesti muuttaneet Suomesta Neuvostoliittoon. En itke heidän vuokseen.
Muuten olen sitä mieltä, että Neuvostoliitossa kuolleista kymmenistä miljoonista ihmisistä pitäisi toki puhua paljon nykyistä enemmän. Jokainen ihminen, joka tunnustautuu kommunistiksi, pitäisi katsoa näidn massamurhien kannattajaksi.