FACEBOOKIN SENSUURI JA ISRAEL – JUUTALAISTEN YLIVALTA EI OLEKAAN ÄÄRIOIKEISTON VAINOHARHAA

Vasemmistoradikaaleille ja vasemmistoliberaaleille Facebookin poliittinen sensuuri ei ole ongelma, koska se ei koske heitä. Paitsi silloin jos sattuvat arvostelmaan Israelin kansanmurhapolitiikkaa ja apartheidia. Vaikka globalistisen ideologian ytimeen kuuluu holokaustitarinalla syyllistäminen, ovat Israelin sortotoimet monille vasemmistolaisille silti liian paksua hyväksyttäviksi olankohautuksella. Se onkin yksi harvoja kysymyksiä, jossa valtamedian toimittakunnan yhtenäisyys rakoilee. Ylessäkin on jonkin verran vasemmistolaisia Palestiinan ystäviä, jotka saattavat päästää julkisuuteen tietoa, jotka eivät ole mairittelevia juutalaisille. Pitää muistaa, että valtamediassa juutalaisista saa kertoa vain hyvää, muu on antisemitismiä.

Israelin viime viikon ylimitoitetut hyökkäykset Hamasia ja siviilejä vastaan ovat nostaneet vastalausemyrskyn vasemmistolaisissa ihmisoikeususkovaisissa. He ovat kritisoineet mm. Facebookissa ja Twitterissä Israelin bandiittivaltiota ja sitä tukevaa Yhdysvaltain sionistihallintoa. Yllätyksekseen he ovat huomanneet somejättien poistaneet tällaiset viestit. Asiasta kertoo sangen suorasanaisesti jopa Yle uutisessaan Suositun mallin some-tilit lakkasivat yhtäkkiä toimimasta Gaza-päivityksen jälkeen – teknologiajättejä syytetään keskustelun sensuroimisesta. Uutisen mukaan sensuuri on lähes vedenpitävää, koska siihen ovat osallistuneet kaikki merkittävät sosiaaliset mediat:

Monet julkisuuden henkilöt ovat ottaneet viime päivinä näkyvästi kantaa tilanteeseen Gazassa ja Israelissa. Useat Instagramin, Twitterin, Tiktokin ja Facebookin käyttäjät ovat kuitenkin raportoineet näiden päivitysten joutuneen sensuurin kohteeksi.  

Sensuurista ovat kertoneet sekä palestiinalaisia että israelilaisia tukevia viestejä julkaisseet henkilöt. 

Osa heistä on julkisesti epäillyt, että teknologiayhtiöt rajoittavat tällaisten päivitysten näkyvyyttä algoritmien avulla. Jotkut käyttäjät ovat kertoneet huomanneensa, että julkaisut näkyvät pienemmälle joukolle seuraajia, jos niiden aiheena on palestiinalaisten ja israelilaisten välinen konflikti.

Toimittaja Jussi Nurmisen harvinaislaatuisen juutalaiskriittisessä uutisjutussa ei peitellä juutalaisten vaikutusvaltaa sosiaalisessa mediassa. Tavallisesti media kiistää juutalaisilla olevan mitään merkittävämpää valtaa ja lisää perään, että tällaista ennakkoluuloa levittävät vain äärioikeisto ja islamistit. Tämä virallisen narraation onttouden paljastaa valtamedia nyt itse, kun toimittaja Jussi Nurminen käyttää lähteenään tieteellistä auktoriteettia, Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Antti Tarvaisen tutkimustuloksia:

Väitöskirjatutkija Antti Tarvainen Helsingin yliopistosta näkee viestien poistamisen taustalla Israelin valtion ja teknologiayhtiöiden tiiviit suhteet.  

– [Yhdysvaltain] Piilaakson yritysten ja Israelin yhteistyö vaikuttaa laajalta ja systemaattiselta. Israelissa on erityinen oikeusministeriön alainen kyberyksikkö, joka tapaa säännöllisesti Piilaakson teknologiayhtiöiden edustajien kanssa ja keskustelee heidän palveluidensa sisällöstä. 

– Tämä kyberyksikkö esimerkiksi pyytää Facebookia poistamaan sisältöä, jonka Israel esittää väkivaltaa lietsovana. Raporttien mukaan Facebook hyväksyy noin 90 prosenttia Israelin esittämistä sisältöä sensuroivista pyynnöistä, Tarvainen sanoo Ylelle.

Ikävä kyllä jutusta ei käy ilmi, että Facebook, Instagram, Twitter ja Tiktok ovat kaikki liberaalijuutalaisten omistamia, joten niillä on vaistomainen motiivi ajaa heimoveljiensä etua Israelissa. Jutusta saa sen mielikuvan, että vain Israelilla olisi poliittiset syyt sensuurin, kun taas teknotyrannien motiivina olisi pelkästään bisnes. Tosiasiassa juutalaisten omistamilla someyhtiöillä ja Israelin valtiolla on yhteinen intressi, juutalaisten edun ajaminen:

Hänen mukaansa teknologiayhtiöiden ja Israelin tiiviistä yhteydestä kertoo osaltaan myös se, että korkeita israelilaisia virkamiehiä on siirtynyt vaikutusvaltaisiin asemiin Piilaakson teknologiayhtiöihin ja Google ja Facebook ovat investoineet voimakkaasti Israelin talouteen sekä sijoittaneet keskeisimpiä tutkimus- ja kehitystoimintojaan Israeliin.  

Tarvainen on tutkinut näitä suhteita osana väitöskirjatyötään, ja katsoo palestiinalaisia koskevan sisällön sensuroimisella voivan olla merkittävää vaikutusta kansainväliseen mielipiteeseen alueen tapahtumista.  

– Piilaakson teknologiayhtiöillä on ennennäkemättömän suuri rooli siinä, millainen kuva nykytilanteen juurisyistä ja osapuolten voimasuhteista globaalisti välittyy. Israel ymmärtää, että läheisten suhteiden rakentaminen maailman johtaviin teknologiayhtiöihin myös lisää globaalisti sen vaikutusvaltaa mielipiteen muodostukseen, Tarvainen arvioi.

EU:N ELVYTYSPAKETIN ÄÄNESTYS – EDUSTUKSELLINEN DEMOKRATIA ON KANSAA VASTAA

Globalismille lojaalin poliittisen rälssiluokan lopullinen irtaantuminen kansan tahdosta ja intressistä sai Suomen eduskunnassa tänään konkreettisen näytön. Ylen uutinen kertoo korutonta kieltä Suomen sitoutumisesta Euroopan Unionin liittovaltiiokehityksen maksumieheksi: Eduskunta hyväksyi EU-elvytyspaketin, 10 kokoomuslaista ja kaksi keskustalaista liittyi vastustajiin – katso miten kansanedustajat äänestivät.

Pitkin kevättä valtamedia ja EU-myönteinen poliittinen johto on kauhistellut eduskunnan mahdollisuutta kaataa Etelä-Euroopan maille räätälöity tukipaketti. Punavihreät ja Kokoomuksen kauppakamarinulikat ovat jopa pelänneet Suomen maineen menettämistä, mikä tarkoittaisi vain EU:n poliiittisen johdon ja valtamedian suuttumusta. Mikäli Suomi olisi äänestänyt paketin hylkäämisen puolesta, olisi se saanut eurooppalaisten silmissä laajaa ihailua. Tämä olisi ollut mahdollista, jos kansanedustajat olisivat noudattaneet kansan enemmistön tahtoa.

Tukipaketin hyväksymisestä ei ole tehty Suomessa yhtäkään kunnon gallupia. Tämä on ymmärrttävää, sillä massiivisesta propagandasta huolimatta vähintään puolet kansasta olisi ollut sen läpimenoa vastaan. Perustuslakivaliokunnan suosituksesta eduskunnan piti saada 2/3 enemmistö tukipäätökselle, mikä tarkoittaisi kansalaismielipiteeksi muutettuna 67%:n kannatusta. On selvää, ettei näin suuri osa kansasta varmuudella kannata velkapakettia. Tästä voidaan vetää vain yksi johtopäätös: edustuksellinen demokratia ei enää edusta kansan tahtoa. Viimeistään nyt pitäisi jokaiselle olla selvää, että globalismin korruptoimat kansanedustajat eivät ole sitoutuneet Suomen etuun, vaan heidän intressinsä löytyy Eurostoliiton rakentamisesta.  

Liittovaltiokiimaisen pakkomielteen paljastaa Ylen politiikka- ja yhteiskunta -toimituksen tuottaja Maria Stenroosin asenne mielipideanalyysissään Taistelu elvytyspaketista päättyi täpärään äänestysratkaisuun – lähes kolmannes eduskunnasta karsastaa EU-yhteistyön syventämistä. Kirjoituksessaan Stenroios on närkästyneen huolestunut joidenkin kansanedustajien isänmaallisuudesta, koska eivät ehdoitta kannatakaan liittovaltiota ja Suomen velkataakan kasvattamista. 

Mitä virkaa on enää eduskunnalla, kun se on pelkkä kumileimasin pienen kalergisen EU-kabinetin päätöksille? Mitä röyhkeämmin kansan tahto sivuutetaan, sitä hysteerisemmin vihamielisen järjestelmän lakeijat tiedostusvälineissä kirkuvat demokratian puolesta. Suomalasivihamielisille globalisteille nykymuotoinen demokratian irvikuva on hyvä, pyhä ja kannatettava, koska se ajaa niin hyvin heidän asiaansa ohi hyväuskoisen kansan. Tässä tilanteessa kansalaisten on kysyttävä itseltään, ajaako peukaloitu edustuksellinen demokratia lainkaan heidän asiaansa. Tämänpäiväisen näytön perusteella demokratia ei ole ainoastaan piittaamanton kansan edulle, vaan se on suoranaisesti sitä vastaan. 

VIHREITÄ VIHATAAN ENEMMÄN KUIN REHELLISIÄ KOMMUNISTEJA

Sukupuolinarsistisella lutkaseksismillä seksismiä vastaan....Vihreät, yeah right!

Yliopistojen, kirkon ja tiedotusvälineiden suosikkipuolue on pitkään ollut Vihreät, jota taas kansan enemmistö näyttää inhoavan eniten. Vihreiden vaikutusvalta näissä keskeisissä kulttuuri-insitutuutioissa on puolestaan aiheuttanut sen, että osa kansansa on alkanut vihata tai vähintään epäillä yliopiston, kirkon ja median puoluettomuutta. Sen verran kulttuurimarxilaisten vihreiden ohjauksessa ne ovat.

Vihreiden marssi läpi insituutioiden on merkinnyt sallitujen poliittisten näkemysten kaventumista, sillä totalitaristiseen mentaliteettiin taipuvina he eivät halua suvaita muita ajatuksia kuin omansa. Viimeksi tämä on näkynyt konformistisen koulupinko Iiris Suomelan vaatimuksissa kiristää enitsestään sananvapautta. Suomela toi sensuuritoiveensa esiin perjantaisessa tv-ohjelmassa Sannikka, josta kertoo Yle verkkosivujen juttu Kansanedustajan mielestä vihapuhelakeja pitäisi kiristää, politiikan tutkija jyrkästi eri mieltä – "Kaikkia keskusteluja ei tarvitse lukea. 

Ohjemassa ensimmäisen kauden vihreiden kansanedustaja perustelee sensuurin kiristämistä sillä, että "vähemmistöihin" (naiset ja värilliset ovat tosiasiassa globaali enemmistö) kohdistuva kritiikki on jo lähtökohtaisesti loukkaavaa. Iiris Salmela tuskin ymmärtää asiaa itse, mutta muut kyllä huomaavat, että hänen kannattamassaan identiteettipolitiikassa omat lemmikit ovat väistämättä muita tasa-arvoisempia toiset aivan kuten klassikofaabelissa Eläinten vallankumous. Nykypäivänä eriarvoisuutta voi näköjään puolustaa täysin avoimesti, kunhan etuoikeutetuille on lastattu riittävä määrä mielikuvituksellista uhripääomaa. 

Vihreiden omahyväisyys on jäsenkunnassa niin vallitsevaa, etteivät he edes tunnista olevansa kansan syvien rivien halveksumia. Joku sentään ymmärtää. Kokoomuksen Verkkouutiset-lehden jutussa "En tiennyt, että vihreillä on näin huono maine” puolueen perustajiin kuulunut Pekka Sauri hämmästälee aidosti puolueeseensa kohdistuvaa antipantiaa. Realimaailmaan sopeutumiseen ja kognitiivisen terhvehtymiseen Saurilla on vielä pitkä matka, mutta on hyvä alku, että hän edes tiedostaa ongelman toisin kuin muut punavihreässä kuplassa elävät hyväkkäät:

– Olipa kampanjapäivä. Mua kyllä äänestettäisiin mutta kun ne Vihreät. En tiennyt, että puolueen imago on näin monen mielessä näin negatiivinen. Mutta ei kai tässä muuta kuin pitää yrittää kääntää sitä valoisammaksi ja lähestyttävämmäksi. Kiitos kaikille keskustelusta ja ehtoota!   

 – Kohtalon rutikuivaa huumoria: olin perustamassa tähän maahan Vihreitä 30-40 vuotta sitten. Nyt saan palautetta tyyliin ”sua kyllä äänestäisin, mutta Vihreitä en suin surminkaan”. On tän politiikan kanssa tietämistä.

YLEN TOIMITTAJAT PILKKIMÄSSÄ JÄLLEEN RASISMIA, TÄLLÄ KERTAA KAUHISTELLAAN POLIISIN PUHEITA

Mediakriittisille kansalaisille on jo pitkään ollut selvää, että rasismin jatkuvalla esillä pitämisellä julkisuudessa halutaan edistää suomalaisvihamielistä agendaa. Jos rasismista pitäisi puhua objektiivisesti, siitä melskaaminen valtamediassa olisi paljon vähäisempää, koska silloin puheeksi olisi otettava rotumuukalaisten valkoisia moninkertaisesti yleisempi vihanlietsonta ja rodullisesti profiloitunut väkivalta raiskauksineen. Valtavirran rasismidiskurssi ei kuitenkaan noudata journalistista puoluettomuutta, vaan julkisuudessa jo sanalla rasismi tarkoitetaan automaattisesti tilannetta, jossa sitä harjoittaa vain valkoinen. Paradoksaalisesti tälläinen tapa käsitellä rasismia on itsessään rasistinen, koska se tuomitsee valikoivasti vain yhden ihmisryhmän ja vieläpä perusteetta.

Ylessä tutkiva journalismi iskee harvoin kyntensä todellisiin ongelmiin ja tabuihin. Kun puhe tulee rasismista, tarkastelun kohteeksi ei oteta vierasrotuisten vihanlietsontaa ja rotuväkivaltaa, vaan syyllisiä etsitään ainoastaan kiltteinä maksumiehinä toimivista suomalaisista. Koska maastamme ei löydy Hollywoodin fantasioimia aitorasistisia valkoisten lynkkauspartioita, rasismi täytyy keksiä. Siksi jo pelkät arkiset puheet inhmillisissä vuorovaikutustilanteissa halutaan nähdä anteeksiantamattoman rasismin ilmauksina. Karrikoiden ilmaistuna valkoisen raiskanneen mustan nimittely on toimittajalle kuohuttavampi "teko" kuin varsinainen rotuprofiloitunut raiskaus. 

Tällaisia ajatuksia syntyy väkisinkin Ylen toimittajien viimeisimmistä rasismipilkinnästä, josta uutisoitiin myös tv:n päälähetyksessä pari päivää sitten. Ylen juttu poliisien tuhmista puheista perustuu sen verkkosivuilla julkaistuun laajaan "kohureportaasiin" Poliisi selviää rasistisista puheista yleensä varoituksella – poikkeuksellinen nauha paljastaa, miten joukko poliiseja alisti maahanmuuttajaa. Jo otsikosta käy implisiittisesti selväksi, että jutun tehneet Kaisu Jansson ja Riku Roslund haluaisivat kovempia rangaistuksia moisista ajatusrikoksista.

Haukottuvan pitkässä agendauutisessa saivarrellan lähes kahdeksan vuotta (!) sitten tehdystä äänityksestä, jossa turhautuneet poliisit laukovat muutamia totuuden sanoja kuulustellessaan väkivaltatilanteeseen osallistunutta ulkomaalaista. Normaalia kuulustelijoiden töykeyttä retostellaan kuin kyse olisi jotenkin poikkeuksellista suunsoitosta, koska kyseessä on ulkomaalainen. Sinänsä harmittomasta "rasistisesta" yksittäistapauksesta toimittajat maalaavat isolla penselillä kuvaa poliisin rasismista, joka pitäisi saada jollakin tapaa kuriin. Jutun tarkoitus onkin palauttaa rivipoliisit ruotuun vääristä ajatuksista:

Eniten rasistista puhetta kuulee haastateltujen poliisien mukaan kahvihuoneissa. Puheisiin puuttuminen on haastateltujen mukaan vaikeaa. Tiiviissä poliisiyhteisössä esiintyy haastateltujen mukaan puheiden hiljaista hyväksyntää.  Lähteiden Ylelle kertomat, rasistista kieltä käyttäneet ja asenteelliset poliisit työskentelivät eri puolilla Suomea ja heitä oli sekä johtotehtävissä että kentällä.

Euroopan Unionin ohjailema poliisijohto on toimittajien kanssa samoilla linjoilla ja haluaa nollatoleranssia rivipoliisien ulkomaalaisten arvostelulle. Joitakin poliiseja on jopa irtisanottu vapaa-aikanaan esittämiensä mielipiteiden vuoksi:

Toisessa potkuihin johtaneessa tapauksessa oli kyse Pohjanmaalla poliisina työskennelleen naisen ulostuloista perinteisessä mediassa.  

Poliisi kirjoitti lehden yleisönosastokirjoituksessa ja esiintyi televisio-ohjelmassa väittäen muun muassa, että poliisien sisäisen Facebook-ryhmän kirjoituksissa ei ollut näytetty olleen rasistisia sävyjä. Valtakunnansyyttäjänvirasto oli kuitenkin aiemmin todennut, että kirjoitukset saattoivat täyttää rikoksen tunnusmerkit.

Yksittäisten poliisien täysin legitiimi kansallismielisyys tai "ääriokeistolaisuus" nähdään jutussa vakavana uhkana, joka pitäisi ilmeisesti kitkeä pois irtisanomisilla. Yhdellä tarkoituksenhakuisesti esitetyllä yksittäistapauksella nimetön punavihertävä poliisi luo paranoidisti mielikuvan "äärioikeiston salaliitosta":

Osa tähän juttuun haastatelluista poliiseista kertoi tietävänsä kollegoja, joilla epäiltiin olevan kytköksiä ääriliikkeisiin. Yle kertoi aiemmin, miten äärioikeistoon liitetyt poliisit viestittelivät keskenään tappamisesta ja virkatietojen hyväksikäytöstä. 

– Äärioikeiston uhka on aito ja sen lonkerot ulottuvat poliisiin saakka, yksi haastatelluista poliiseista sanoi.

Nimettömän poliisin kommentti on selvä projektio punavihreiden pitkästä marssista läpi poliisi-instituution. Strategia on sama kuin taistolaisten sisäisessä ohjeistuksessa, jossa nuoria kommunisteja kehotettiin värväytymään armeijaan. Näkyvimpinä esimerkkeinä poliisiin soluttauneista politikoivista punavihreistä ovat ylikomisario Jani Taponen ja netti- ja nuorisopoliisina tunnettu Marko "Fobba" Forss. On sanomattakin selvää, ettei jutussa edes mainita poliisin uskottavuuden todellisesta uhasta ts. ideologisen vaikuttamisen halusta värväytyneistä totalitaristisista punavihreistä. Poliisihallinnon johtohan on jo tunnetusti miehitetty Suomen edun sivuuttavilla EU:n asiamiehillä, heistä pahamaineisimpana poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen.

EU:lle ensijaisesti uskollinen maan poliittinen johto ja sitä peesaava valtamedia haluavat poliisista puhtaasti globalistis-multikulturaalisen ideologian puolustajan. Siksi poliisista halutaan savustaa ulos kaikki kansallismieliset ja suomalaisten huolia ymmärtävät virkamiehet. Sisäisen puhdistuksen välineenä käytetään rasismikorttia, jonka esittelemisessä valtamedia antaa sille ilmaisen näkyvyyden. Media luo jatkuvasti painetta puhdistuksiin, josta todistavat toistuvat "rasismia" kauhistelevat uutisnarraatiot, viimeksi tämä:  Helsingin poliisi piti vuosia kirjaa romanien liikkeistä – apulaispoliisipäällikkö kiistää etnisen profiloinnin mutta myöntää tehdyt virheet.

On totta, että valtion keskeisissä instituutiossa tarvitaan puhdistuksia, mutta ne pitäisi tehdä poliittisen korruption vastustamiseksi eikä sen puolustamiseksi. 

                                                      ********************************

Länsimaisten yhteiskunnan johtavalle nomenkaltuuralle Holokaustin™ avulla tehtävä nationalismin demonisointi on jo pitkään ollut sen propagandistisia ykkösprioriteetteja. Tästä on hyvänä esimerkkinä Ylen Historiadokumentit, jotka ovat lähes täysin takertuneet yhteen historiallisesti kyseenalaiseen yksityiskohtaan. 

Yle ei edes osaa hävetä historiallista puolueellisuuttaan ja monomaanisuuttaan kun se lähetti jälleen kerran kahtena peräkkäisenä keskiviikkona holokaustimuistelun. Poliittinen ja kulttuurinen pseudoeliitti toistaa ohjelmaesitysten yhteydessä holokaustiuskonnon liturgista pääasanomaa, sitä, "ettemme saa unohtaa". Me täällä Yle Watchissa taas sanomme, että mekään emme unohda – nimittäin olla kirjaamatta jälkipolville muistiin millaista yksisilmästä ja ideologisesti tarkoitushakuista propagandaa veronmaksajien rahoittama Yle pyrkikään holohöpötys-ohjelmillaan edistämään. 

Yle TV1, keskiviikko 5.5.2021 klo 19.00 Historia: Keskitysleirin lapset 

Theresienstadtin keskitysleiri tuli tunnetuksi kulttuurielämästään. Leirin lapsille pidettiin mm. piirustustunteja ja vanki Hans Krása kirjoitti lastenoopperan Brundibár, jota esitettiin vierailijoille. Ela Weissberger oli yksi eloonjääneistä ja dokumentissa hän kertoo leirin karusta todellisuudesta. T: Artisans du film/France Télévisions, Ranska HD ohjelmatekstitys (suomi) 54 min Ohjelman sivulle

Yle TV1, keskiviikko 28.4. klo 19.00 Historia: Anne Frankin muisto (12) 

Eva Geiringer syntyi vuonna 1929, samana vuonna kuin Anne Frank, ja pakeni sodan aikana perheensä kanssa Amsterdamiin, missä myös Frankin perhe piileskeli. Eva Geiringer selviytyi äitinsä kanssa keskitysleiriltä kuten myös Anne Frankin isä. Ohjelmassa käydään läpi molempien perheiden kohtalot, jotka kietoutuivat toisiinsa. T: ORF, Itävalta HD ohjelmatekstitys (suomi) 53 min

VALKOISIA VALHEELLISESTI SYYLLISTÄVÄLLÄ RASISMIJANKUTUKSELLA HALUTAAN PEITTÄÄ VÄRILLISTEN VÄKIVALTARASISMI

"Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa, joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa."

-Abraham Lincoln

Tutkijat puhuvat mielellään tiedotusvälineiden vastuusta ja uutisten puolueettomuudesta. Nyrkkisääntönä on, että mitä suurempi media, sitä enemmän sen pitäisi olla arvoneutraali ja objektiivinen. Länsimaissa ja länsimaiksi haluaviksi maissa kuten Suomessa tilanne ei kuitenkaan ole tämä, sillä etenkin suurten mediatalojen uutisointissa – jopa säätiedotuksissa ja urheilussa – epäpoliittisetkin asiat ovat "tiedostavan" liberaalisosialistisen agendan läpikyllästämiä. 

Valkoisten kotimaiden säilymiselle vihamielinen liberaalidemokraattinen hegemonia näkyy päällekäyvimpänä median jatkuvassa rasismikampanjoinnissa. Virtahepo on selvästi olohuoneessa, mutta julkisuudessa kenenkään ei anneta sanoa ääneen ilmeistä totuutta: rasismijankutus on suunnattu rasistisesti vain valkoisia vastaan. Tuore esimerkki moraalisen syyttäjän roolin itselleen ottaneesta valtamediasta on Ylen tv- ja verkkouutinen Suomalainen valokuvaaja Uwa Iduozee kuvasi ihmisten arkea Yhdysvalloissa ja turhautui rasismiin: "Moni asia ei ole muuttunut lainkaan. Jo otsikoinnilla halutaan hieroa mutaa tavallisten suomalaisten naamaan esittämällä nigerialaistaustainen nuorukainen muina miehinä suomalaisena.

Uutisjutuksi naamioitu poliittinen palopuhe on rakennettu vanhentuneiden,  1970-luvulta peräisin olevien sosiologian teesien varaan. Toimittaja Minna Rinta-Tassi journalistinen laiskuus näkyy haluttomuutena haastaa Uwa Iduozeen löysät väitteet kaiken selittävästä "rakenteellisesta rasismista". Ideologiseen sosiologiseen jargoniin jämähtäneille lukijoille nigerilaismiehen syytökset todennäköisesti uppoavat vahvistavasti:

Uwa Iduozee kuvaa rakenteellista rasismia. Hänen mielestään se on juurtunut syvälle yhteiskuntaan ja on jokapäiväistä. 

– Haluan painottaa sitä, miten syvällä rasistiset rakenteet ovat ja miten monella tapaa ne vaikuttavat. Jos elää täällä, rasismia ei voi olla kohtaamatta.  

Rakenteellinen rasisimi voi olla sitä, ettei opinnoista valmistunut nuori saa ihonvärinsä takia työharjoittelupaikkaa, tai asunnonhakijaa ei hyväksytä asuntonäyttöön.  

– Rakenteellinen rasismi näkyy Yhdysvalloissa jokaisella yhteiskunnan osa-alueella: koulutuksessa, asuntopolitiikassa, terveydenhuollossa ja myös oikeusjärjestelmässä, Iduozee sanoo.

Mitään konkreettisia todisteita systemaattisesta rotusyrjinnästä Uwa Iduozee ei luonnollisestikaan esitä. Sen sijaan taikasanoilla rakenteellinen rasismi mustan identiteettipolitiikan asiamies pyyhkii kokonaan mustien oman oman vastuun, piintyneet kulttuuriset tavat ja rodulliset erot kuten kognitiiviset kyvyt ja impulsiivisuuden. Syy mustien suhteellisen heikkoon  asemaan löytyy pääasiassa isättömistä perheistä, machoa rikollisuutta palvovasta alakulttuurista, koulutuksen halveksunnasta ja kyvyttömyydestä abstraktia ajattelua vaativiin modernin teknologian ammatteihin. Jos "valkoinen etuoikeus ja ylivalta" olisivat aidosti olemassa edes valkoisten omissa kotimaissaan, itäaasialaiset ja juutalaiset olisivat samankaltaisessa asemassa kuin mustat. Mustiin verrattuna muiden vierasrotuisten menestys Yhdysvalloissa kertoo näiden ryhmien erilaisista kulttuurisista taipumuksista ja sisäsyntyisistä kyvyistä, jonka vuoksi selitys rakenteellisesta rasismista on kuin suoraan Deus ex machina.

Vielä parikymmentä vuotta sitten valtamediassa saatettiin haastaa vallitseva narraatio viattomien mustien uhriasemasta Yhdysvalloista. Monille voisi olla silmiä avaavaa lukea Helsingin Sanomissa 13.4.1997 ilmestynyt toimittaja Laura Pekosen kirjoitus Musta amerikkalaistoimittaja laukoo kovia Afrikan-vuosistaan. Se kertoo mustan toimittajan Keith B. Richburgin todellisia tabuja rikkovasta kirjasta Out of America, jossa hän kuvaa Washington Postin Afrikan kirjeenvaihtajavuosiaan. Jutun pääviesti on, että nykyiset Yhdysvaltain mustat ovat onnekkaita, koska heidän esivanhempansa vietiin orjiksi uudelle mantereelle:

Itsenäistyneiden Afrikan maiden ongelmat ovat arka paikka Amerikan mustalle yhteisölle. Monet maat, joiden valkoisen kolonialismin jälkeen piti nousta kukoistukseen, ovat ajautuneet kansanmurhiin ja jatkuviin kriiseihin.   

"Niin kutsutut mustat johtajamme sanovat, että valkoiset amerikkalaiset ovat meille velkaa sen vuoksi, että he toivat esi-isämme tänne orjina," Richburg kirjoittaa. "Afrikkaa - Äiti Afrikkaa - pidetään mustana Valhallana, jonne orjien jälkeläiset toivotettaisiin tervetulleiksi takaisin ja jossa mustat miehet ja naiset voivat kulkea pää pystyssä." "Anteeksi vain, mutta minä olen ollut siellä. Luojan kiitos, että tuntemattomat esi-isäni, jotka tuotiin meren yli kahleissa ja jalkaraudoissa, selvisivät hengissä. Luojan kiitos, että olen amerikkalainen."

Kun "suomalainen" valokuvaaja Iduozee pesee kätensä mustien vastuusta ja syyttää kaikesta valkoisia, olisi ehkä parempi jättää mustat oman onnensa nojaan. Silloin he pääsisivät ainakin eroon heille kuvittelemaansa kurjuutta aiheuttavista valkoisista. Toisaalta lopputuloksena olisi uusi Afrikka, joka ei pysyisi nälänhätineen, aidseineen ja heimosotineen päivääkään hengissä ilman valkoisten armeliaisuutta. Amerikkalaistoimittaja Richburg kysyykin oikeutetusti, miksi kovan historian kokeneet aasialaiset menestyvät huomattavasti paremmin kuin mustat:

Valkoisten syyllisyys hiljentää kritiikkiä "Amerikassa kukaan ei vain ole valmis sanomaan sitä, koska hänet leimataan kolonialistiksi ja rasistiksi. Afrikka käyttää hyväkseen valkoista syyllisyyttä." Richburgin mukaan Afrikan mustien hallitusten maine on niin tärkeää koko rodun itsetunnolle, että ulkomaiset mustat poliitikot ovat valmiita sulkemaan silmänsä vääryyksiltä. Richburg kyllästyi loputtomiin selityksiin, kuinka Afrikan kehitys takeltelee eurooppalaisen kolonialismin, kylmän sodan, heimoriitojen ja kielirajojen takia. Hän kysyy, miksi sitten Kaakkois-Aasian maat kukoistavat taloudellisesti, vaikka ne ovat käyneet läpi samantapaisen historian ja niiden etninen kirjo on yhtä laaja.

Richburgin mainitsema "valkoisten syyllisyys" on vipuvarsi, jota valokuvaaja Iduozee ja tästä kiiltokuvajutun tehnyt toimittaja Minna Rinta-Tassi käyttävät katteettoman uhri-ideologiansa ajamiseen. Ylen toimittaja ei ainoastaan syyllistä valkoisia yleisesti, vaan jutun loppupuolella hän pyrkii myös vesittämään suomalaisuuden kutsumalla Iduozeeta oksymoronilla "afrosuomalainen". Sekarotuisena käenpoikana Suomeen päässyt Iduozee kuuluu varmasti "tienraivaajasukupolveen", joka pyrkii ajamaan kaikin keinoin etnistä etuaan suomalaisten kustannuksella. Tämä tietysti viidennen kolonnan Ylen toimittajien, poliittikkojen ja talousvaikuttajien myötävaikutuksella:

Iduozeen valokuvia tulee esille Helsinki Biennaaliin, joka avautuu kesäkuussa. Näyttelyssä hänen kuvasarjansa kertoo ensimmäisen afrosuomalaisen tienraivaajasukupolven tarinan.  Iduozeen isä on on syntynyt Nigeriassa. Kuvat ovat kunnianosoitus ihmisille, jotka hänen isänsä tavoin, ovat aikuisiällä asettuneet asumaan Suomeen.

Motiivit rasismista kertoviin uutisjuttuihin ovat moninaiset, mutta yhtä kaikki ne ovat hyödyllisiä suomalaisvihamielisille voimille. Hallitsevilla tiedotusvälineillä kuten Yleisradiolla ja Helsingin Sanomilla rasismista jankuttaminen on selvässä yhteydessä mustien ja arabien rajusti kasvaneeseen väkivaltarasismin. Rasismista toitottaminen on nimittäin oiva keino kääntää huomio todellisesta vaarasta psykologisesti manipuloituun itsereflektioon so. "valkoiseen syyllisyyteen". Toimittajat kyllä tietävät, että mustat tappavat – vieläpä rasistisin motiivein –valkoisia moninkertaisesti enemmän kuin valkoiset mustia niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin, mutta tätä ei voida poliittisista syistä sanoa ääneen. 

Mustien ja arabien valkoisiin kohdistamasta rotuväkivallasta yksinkertaisesti vaietaan tai jätetään tekijä kertomatta kuten uunituoreessa Ylen uutisessa Alaikäisten riita päättyi rajuun tappeluun Helsingin Malminkartanossa – 17-vuotias löi toista poikaa taisteluveitsellä selkään. Pitkähkössä uutisessa kerrotaan laveasti tapahtuman taustoista, mutta ei sanallakaan tekijän etnisestä taustasta. Onneksi valtamedian parjaamat "valemediat" kertoivat tiedonjanoisille suomalaista selkään puukottaneen tekijän nimen, joka paljastui vähemmän yllättävästi afrikkalaistaustaiseksi Helton Muchangaksi. Asiasta kertoi mm. verkkolehti Partisaani uutisessaan Ruoholahden puukottaja on Helsingin Sanomien ylistämä afrikkalainen. Tapaus ei ole mitenkään ainutlaatuinen, sillä vierasperäisten nuorten primitiivireaktiot ovat tuottaneet myös kuolonuhreja, josta kertoo pari viikkoa siten Helsingin päärautatieasamalla tapahtunut tappo.

Kutsumattomat muukalaiset tappavat ja pahoinpitelevät nynneröiksi kasvatettuja suomalaisnuoria lähes rutiininomaisesti, mutta valtamedia ei nosta tätä olennaista rotunäkökulmaa esille, vaan täyttää mediatilan valkoisia syyllistävillä rasismitarinoilla. Afrikkalaiset eivät nähtävästi voi mitään impulsiivisuudelleen ja aggressiivisuudelleen, joten he eivät ole varsinaisia syyllisiä aivan kuten kettukaan ei ole syyllinen kanatarhan avatuksi jätetylle ovelle. Jos jollain on verta käsissään, niin he ovat kansastaan piittaamattomat poliitikot, toimittajat ja ahneet halpatyön tuojat.