tiistai 8. kesäkuuta 2010

YLEN PUNAKONE TUUTTASI TAAS TUUTISTAAN FASISMIFOBIAA

Eilen (7.6.2010) YLE TV1 lähetti jo kolmannen kerran kaksi vuotta sitten ensiesityksensä saaneen Ulkolinjan ajankohtaisdokumentin (sic!) Fasismi nousee Euroopassa, joka ohjelmatietojen mukaan kertoo äärioikeiston kannatuksen kasvusta Italiassa, Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa kun ”samalla mm. muukalaisviha saa yhä kärkevämpiä muotoja.”

Ylen ohjelmahankintatiimi oli jälleen kerran onnistunut hankkimaan ohjelmistoonsa poliittisena vihollisena pitämiensä kansallismielisten aktivismia mustamaalaavaa propagandaa, jota näemmä kelpaa lähettää myös uusintoina, jotta viesti menisi kovakalloisemmankin päähän. Tosin ranskalainen dokumentin kunniaksi on sanottava se, ettei se edes yritä olla objektiivinen kuvauksessaan, vaan tarkoituksena on häpeämättä pelotella kohderyhmänsä liberaalin keskiluokan ihmisiä.

Ohjelmassa ei selitetä käytännössä lainkaan sitä, miksi kansallismielisyys nousee Euroopassa, vaikka maahanmuuttajien määrän kasvu ohimennen mainitaankin. Dokumentin tekijät kuvaavat kansallismielisten (”fasistien”) liikkeiden nousun ikään kuin selittämättömänä pahana, jossa pahat ihmiset houkuttelevat muita potentiaalisesti pahoja ihmisiä mukaan toimintaan. Erityisen huvittavaa on Ruotsin minimaalisen ja merkityksettömän natsiliikkeen kuvaaminen yhteiskunnallisena uhkana. Sen harjoittama poliittinen väkivalta on mitätöntä verrattuna maahanmuuttajarikollisten suorittamiin päivittäisiin ryöstöihin, raiskauksiin ja muuhun väkivaltaan, jopa murhiin, jotka kohdistuvat rasistisen valikoivasti kantaruotsalaisiin. Ohjelmantekijät luonnollisesti sivuuttavat nämä tosiasiat ja esittävät uusnatsit helppoina ja hyvinä vihollisina, johon keskivertokansalaisen on hyvä kohdistaa moralistinen raivonsa samalla kuin liikkeen olemassaolon poliittiset syyt jätetään selittämättä.

Sananvapauskysymys ja poliittinen korrektius tuodaan dokumentissa esiin tavalla, joka herättää keskivertokatselijassa ristiriitaisia tunteita. Ohjelmantekijöiden tarkoitus on varmaankin näyttää, että vaikka sananvapaus on tärkeä nykydemokratian arvo, niin ei sitä sentään pidä ”fasisteille” suoda! Esimerkiksi roomalaisen koulun edustalla jaetut fascistien tiedotteet saa toimittajan kauhistelemaan ääneen, miten tällainen voi olla mahdollista nykypäivänä. Ilmeisesti toimittaja pitää sananvapautta vain suhteellisena oikeutena.

Sen sijaan äärivasemmiston ”anti”-fasistien vihanlietsontaa ei nähty ohjelmassa ongelmallisena, eikä edes sitä, että älymystön, median ja poliittisen eliiin suojeluksessa olevat ”aktivistit” yrittivät estää väkivalloin vastapuolen poliittisen argumentoinnin. Näillä poliittisilla vihollisilla on eräissä maissa 15-20% äänestyskannatus, mutta se ei näytä merkitsevän mitään demokratian moraalisiksi ylituomareiksi julistautuneille ”anti”-fasisteille. Toimittaja oli lakonisen tyytäväinen kun fundamentalistisen islamin vastainen mielenosoitus karahti karille ”anti”-fasistien väkivaltaisen uhan vuoksi.

Millaista tarkoitusta tällaiset pelottelua strategianaan käyttävät ”dokumentit” palvelevat? Suomalainen keskivertokatselija ei saa ohjelmasta juuri mitään irti, sillä ideologisten kansallismielisten liikkeiden nousu ei ole sattuneesta syystä ajankohtaista täällä. Huolimatta mustavalkoisesta asetelmasta ja kansallismielisyyden demonisoinnista kuka tahansa normaalijärjellä varustettu tv-katselija ymmärtää, että näiden liikkeiden nousun taustalla on suora yhteys liberaaliin maahanmuuttopolitiikkaan. Toisin sanoen taudin syy ei ole oire kuten äärioikeistolaiset, vaan he ovat seuraus varsinaisesta sairaudesta, joka johtuu kansojensa edusta piittaamattomien poliitikkojen leväperäisestä ulkomaalaispolitiikasta. Ohjelman todellinen tarkoitus lienee ollut monikultturismiin hurahtaneiden ”punaporvarien” uskon vahvistaminen, sillä juuri he tarvitsevat uskolleen vahvan viholliskuvan.

1 kommentti:

  1. Iltateet tuli nenästä ulos viimeistään siinä kohdassa, jossa käsiteltiin Veronan fasistipormestarin valintansa jälkeen suorittamia "hirmutekoja". Muistaakseni jotain hökkelikylien purkamista, laittomaan maahanmuuttoon puuttumista ja prostituution kitkemistä :D. Ajattelin vaan et mistä vitusta yle taas näitä kommari dokkareita kaivaa!

    VastaaPoista